Sivu 1/1

El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: Pe Joulu 03, 2010 8:25 pm
Kirjoittaja Geissimummo
Teini-ikäinen huumetappaja: Irrotin neljä päätä!

Meksikon armeija on pidättänyt 14-vuotiaan pojan epäiltynä huumekartellin palkkamurhaajaksi.

Paljon mainetta huhuissa kerännyt El Ponchis-nimellä tunnettu poika saatiin kiinni torstaina Cuernavacan lentokentällä yhdessä 16-vuotiaan sisarensa kanssa.

He olivat yrittäneet paeta lennolla Tijuanaan.

Poika tuotiin perjantaina syyttäjänvirastoon, jossa toimittajat pääsivät jututtamaan häntä.

Poika tunnusti ottaneensa osaa ainakin neljän uhrin pään irtihakkaamiseen Meksikoa riivaavassa julmassa huumesodassa, jossa on kuollut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Syyttäjän mukaan pojan siskoa epäillään ruumiiden hävittämisestä.

- Otin osaa neljään teloitukseen, mutta olin pilvessä ja minua uhattiin, että jos en ole mukana, niin minut tapettaisiin, puolustautui teini, joka käyttäytyi toimittajien mukaan rauhallisesti eikä osoittanut katumuksen merkkejä.

Häntä vastaan ei ole vielä nostettu virallisia syytteitä.

Sisko kertoi toimittajille, että sisarusten aikeena oli luikkia rajan yli Yhdysvaltoihin San Diegoon, jossa heidän äitinsä asuu.

Sisarusten epäillään kuuluvan South Pacific -kartelliin, jota johtaa Hector Beltran Leyva, vuosi sitten sotilaiden tappamanan Arturo Beltran Leyvan veli.

Pelätty El Ponchis on elänyt katuhuhuissa jo viikkokausia ja hänen on välillä väitetty olevan vain 12-vuotias.

Kuva
Poliisi vartioi 14-vuotiasta palkkamurhaaja El Ponchisia.

Ilta-Sanomat
Eipä ole tuokaan poika pahemmin ehtinyt viettämään lapsuuttaan, kultainen nuoruuskin menee näillä näkymin vankilan seinien sisällä :( Ei ole maailma mallillaan, ollut enää pitkään aikaan.

El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: Pe Joulu 03, 2010 8:40 pm
Kirjoittaja Geissimummo

Re: El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: La Joulu 04, 2010 3:14 pm
Kirjoittaja Nemesia
Poikaparka. Lieköhän jo nuppi sekaisin tuollaisesta väkivaltaisten kuolemien kanssa rälläämisestä?

El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: To Joulu 09, 2010 4:18 pm
Kirjoittaja Geissimummo
Huumejengin julma palkkamurhaaja: 14-vuotias poika

Amerikkalaisen 14-vuotiaan pojan epäillään toimineen meksikolaisen huumekartellin armottomana palkkamurhaajana.

Poika ja kaksi hänen siskoaan otettiin kiinni lentokentällä lähellä Cuernavacaa keski-Meksikossa viime torstaina.

Viranomaisten ja sukulaisten mukaan pojasta ehti tulla jonkinlainen urbaani legenda Meksikossa ennen pidätystään. Tiedotustilaisuudessa hän väitti toimittajille tappaneensa neljä ihmistä.

- Viilsin heidän kurkkunsa auki, poika sanoi.

CNN:n tietojen mukaan pojalla oli pidätettäessä Kalifornian San Diegossa kirjoitettu syntymätodistus.

Tiistaina USA:n Meksikon-lähetystön edustajat tapasivat pojan. Lähetystön tiedottajan mukaan tapaaminen järjestettiin kuitenkin varmuuden vuoksi, eikä kansalaisuutta ole vielä saatu varmistettua.

"Pakotettiin töihin"

Pojan sukulainen kertoi nimettömänä uutistoimisto AP:lle, että sotilaat olivat kaksi kertaa tehneet kotietsinnän pojan nuoren serkun kotona. Tämän jälkeen poika ja hänen siskonsa oli päätetty lähettää äitinsä luo San Diegoon.

Viranomaisten mukaan poika ja hänen 19-vuotias siskonsa työskentelivät Julio "El Negro" Padillalle, jonka uskotaan olevan yksi Pacifico Sur -huumekartellin johtohahmoista. Kertomansa mukaan poika liittyi kartelliin 11-vuotiaana, ja Padilla pakotti hänet töihin.

- Joko teen töitä tai hän tappaa minut, poika sanoi tiedotustilaisuudessa CNN:n mukaan.

Pojan siskon väitetään olevan Padillan tyttöystävä.

"Täysin sopimatonta"

Poika vastasi toimittajalauman kysymyksiin alkuviikosta samalla, kun raskaasti aseistautuneet sotilaat ympäröivät häntä. Sotilaat olivat peittäneet kasvonsa, poika ei. Meksikolaisen lastenoikeusjärjestön johtaja Martin Perez tyrmistyi tiedotustilaisuudesta.

- Tapa, jolla häntä esiteltiin tiedotusvälineiden edessä, oli täysin sopimatonta, Perez sanoi.

- Kaikilla on oikeus tulla oletetuksi viattomiksi. Tämä voi myös panna hänen henkensä vakavaan vaaraan. Meidän täytyy muistaa, että kyseessä on taistelu rikollisjärjestöjen välillä.

Iltalehti

Re: El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: To Heinä 21, 2011 4:19 pm
Kirjoittaja NancyDrew
14-vuotiaan palkkamurhaajan oikeudenkäynti alkaa tarkassa vartiossa

14-vuotiaan palkkatappajan oikeudenkäynti on alkamassa tiukkojen turvatoimien saattelemana Meksikon Cuernavacassa.

Paikalle päästetään asianajajien, tuomarin ja perheen lisäksi vain ihmisoikeustarkkailija.

El Ponchis eli Viitta-lempinimeä kantavaa poikaa syytetään ainakin neljän ihmisen murhasta. Poika surmasi uhrinsa leikkaamalla heidän päänsä irti.

YouTubeen päätyneessä videossa pojan nähdään myös lyövän laudalla sidottua henkilöä kaverien katsellessa.

Yhdysvaltojen kansalaisuuden omaavaa poikaa epäillään osuudesta myös erilaisiin huumerikoksiin. Hänet pidätettiin viime syksynä yhdessä kuuden muun nuoren kanssa osallisuudesta huumekartellin toimintaan.

Jos hänet tuomitaan, rangaistus on kolme vuotta, joka on enimmäismäärä Meksikossa pojan nuoren iän vuoksi, kertoo CNN.

Meksikolaisen lasten etua ajavan järjestön mukaan huumebisneksessä on maassa mukana jopa 30000 alaikäistä nuorta.

Lähde: Ilta-Sanomat

Re: El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: Ke Heinä 27, 2011 10:05 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201107 ... 9_ul.shtml

14-vuotias tuomittiin Meksikossa murhista ja huumekaupasta

Keskiviikko 27.7.2011 klo 01.32

14-vuotias Edgar Jimenez kärsii kolmen vuoden tuomionsa nuorisovankilassa.

Kuva
14-vuotias Edgar Jimenez on tappanut useita ihmisiä. (AP / LK)

Meksikossa teini-ikäinen poika tuomittiin tiistaina vankilaan murhasta, kidnappauksesta ja kokaiinin välityksestä. Edgar Jimenez kärsii kolmen vuoden tuomionsa nuorisovankilassa.

El Ponchis -lempinimellä kulkevan 14-vuotiaan pojan tiedetään tappaneen neljä ihmistä. Pahoin runnellut ruumiit löydettiin hirtettynä sillalta Meksikon pääkaupungin Mexicon läheisyydestä viime elokuussa. Jimenez itse on sanonut tappaneensa ainakin seitsemän ihmistä.

Jimenez työskenteli huumekartellille Morelosin maakunnassa. Jimenezin nuori ikä ja rikosten julmuus on järkyttänyt ennestään ikäviin uutisiin turtuneita meksikolaisia. Jimenezillä on Yhdysvaltain kansalaisuus.

STT-REUTERS

Re: El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: Ke Heinä 27, 2011 12:33 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Tuomion suhteen vedetään niin riman alta, että melkein voisi kuvitella olevansa Suomessa.

Re: El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: Ti Elo 02, 2011 7:11 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Poikahan pääsi nyt yläasteelle 3 vuotta. Hyvin jos opiskelee niin voi tehdä tosi ruumaa jälkeä vapauduttuaan.

Re: El Ponchis - Teini-ikäinen huumetappaja.

Lähetetty: Ti Elo 02, 2011 8:21 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Kyseessä on 14-vuotias lapsi, joka on tietekin vielä paljon nuorempana otettu tuohon mukaan. Kyllä syy noista murhista kuuluu niillä huumekartellin pomomiehille, eikä tuolle lapselle. Samaa luokkaa afrikan lapsisotilaiden kanssa - enemmän uhri kuin syyllinen.