Sivu 1/2

Kuopion kanipukuinen kaahari

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 10:28 am
Kirjoittaja zartzan
SAVON SANOMAT
Poliisi pyytää vihjeitä
Kaahaajakani on edelleen kateissa
22.1.2011 20:21
(Päivitetty 22.1.2011 20:27)
Päivi Saarilahti

Kevarilla Kuopion keskustassa perjantaina kaahannut kanipukuinen crossikuski on yhä teillä tietymättömillä. Pohjois-Savon poliisin mukaan tapauksen tutkinta jatkuu.

Poliisi selvittää muun muassa, tallentuiko eläimellinen kuljettaja tunnistettavasti keskustan alueen kameroihin. Poliisi toivoo myös, että miehestä saadaan lisää tietoja vihjepuhelimeen.

Pohjois-Savon poliisin kenttäjohtaja Erkki Manninen huomauttaa, että kaniasuinen kaahari rikkoi pienellä matkalla törkeästi monia liikennesääntöjä.

- Oli punaista päin, yksisuuntaista väärinpäin ja torilla ajoa. Epäillään, että hän meni myös Sokoksen kongista läpi. Hän ajoi kevyenliikenteen väylällä. Rännikadulla ihmiset hyppivät pois edestä, Manninen luettelee.

Tapauksen tutkinta siirtyy jatkossa pitkälti nettiin. Mannisen mukaan on lähes varmaa, että joku siirtää verkkoon jossain vaiheessa videon tapahtuneesta.

Pitihän tämäkin uutinen tänne laittaa, mietittyäni aikani oikeaa osastoa "kadonneista" "huuhaa" päädyin tänne. Vaarallinen rikollinen siis karussa :lol: Lisättäköön heti että ymmärrän asian vakavuuden, mutta en voi olla hymyilemättä Kuopion Poliisin tutkittavalle jutulle kun samaan aikaan tuntuu muualla tapahtuvan vaikka mitä :wink:

Edit: Otsikko muokattu aihetta vastaavaksi.

-Dante

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 10:41 am
Kirjoittaja Nooruska
Tästä on jo mainintaa täällä:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... start=1470

8)

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 11:59 am
Kirjoittaja Damien
zartzan kirjoitti:Lisättäköön heti että ymmärrän asian vakavuuden, mutta en voi olla hymyilemättä Kuopion Poliisin tutkittavalle jutulle kun samaan aikaan tuntuu muualla tapahtuvan vaikka mitä :wink:
Dudesons go to Savo?
Ei sillä, minua hymyilyttää kovasti tuo otsikko.Eihän sitä paljon mitään kateissa olekaan joten
miksi siihen ei voinut suoraan lisätä uutisen otsikossa(mistä siis ketjun otsikko on revitty) mainittua "kaahaajakania"?Niitä kun ei kateissa kovin usein ole.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 12:06 pm
Kirjoittaja Cassandra
Mua taas ei naurata tän ketjun otsikko pätkääkään :rolleyes: Mikä siinä on että otsikoista ei voi tehdä sellaisia, että niistä selviäisi ketjun aihe? Tänkin ois voinut silloin jättää kokonaan avaamatta.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 12:33 pm
Kirjoittaja zartzan
Joskus näinkin vakavilla asioilla pähkäillessä tekee mieli olla pilke silmäkulmassa, ymmärränhän ja hyväksyn minä toki mielipiteesi Cassandra, oikeassa olet... useasti aiemminkin olet kritisoinut samasta asiasta. Tarkoittanet että mikäli otsikko olisi ollut "asiallinen" et olisi vaivautunut ketjua edes avaamaan. Mikäli taasen tarkoitit että minun ei olisi pitänyt ketjua avata, oikeassa olet siinäkin. Nooruska mainitsi jo jutun olevan täällä tuossa ketjun alussa. Kiitokset asiallisesta kommentista, aion jatkossakin olla pilke silmäkulmassa, myös täällä... :wink:

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 1:14 pm
Kirjoittaja Cassandra
Tarkoitin sitä, että mikäli otsikosta olisi selvinnyt mitä ketju koskee olisin jättänyt sen kokonaan avaamatta. Kuvittelin että kyse on jostain oikeasti kadonneesta ihmisestä.

En mä turhaan otsikointia kritisoi. Itse ketjussa voi olla pilke silmäkulmassa mikäli aihe sen suo, mutta otsikon on syytä olla ennen kaikkea selkeä. Jos kaikki otsikoisi tällä tavalla olisi koko keskustelupalsta kaaoksessa, ja aiheiden seuraaminen ja löytäminen täysin mahdotonta.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 6:46 pm
Kirjoittaja zartzan
Kuopion kaahaajakani eksytti poliisin: "Jänis meni ilmeisesti koloonsa"
Julkaistu: 23.01.2011 18:35
Moottoripyörällä jänisasussa kaahannut on yhä teillä tietymättömillä Kuopiossa.



Eläimelliseen asuun pukeutunut hurjastelija vaaransi turvallisuutta Kuopiossa perjantaina.

Holtiton pitkäkorva karisti perässä ajaneet poliisipartiot kintereiltään ja onnistui peittämään jälkeensä. Karvahahmosta ei ole mitään havaintoja sen jälkeen.

- Jänis meni ilmeisesti koloonsa, totesi vanhempi konstaapeli Mikko Antikainen Pohjois-Savon poliisista sunnuntaina iltapäivällä.

Poliisit lähtivät ajamaan töpöhäntää takaa, kun näkivät sen kaahaavan silmittömästi Kuopion keskustassa.

Otus muun muassa ajoi ylinopeutta, kaahasi väärään suuntaan, hillui kevyen liikenteen väylällä ihmisten seassa ja mahdollisesti pöristeli kaupan porttikongistakin sisään.

Hurjastelijan toverit kuvasivat eläimellistä menoa videolle. Poliisi odottaa nyt, ilmestyykö nauhoite tapahtumista videosivusto YouTubeen.

- Jos uskaltavat laittaa, Antikainen sanoo.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja "jäniksestä", joka perjantaina ajeli Kuopion keskustan liepeillä endurotyylisellä kevytmoottoripyörällä.

Myös tiedot videokuvaajista voivat auttaa pääsemään elukan jäljille.
(IS)
:lol: :lol: :lol: Pitihän sitä vielä vähäsen... :roll:

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 6:57 pm
Kirjoittaja Damien
zartzan kirjoitti: Pitihän sitä vielä vähäsen... :roll:
Ja pittää tulevaisuudessakin jos jutusta ilmaantuu jotain uutta.Jospa se viteo jonnekin nettiin vielä
päätyisi.Onhan jutussa koomisiakin piirteitä mutta onhan tuossa myös rötösteltykin joten ihan
asiallinen itse ketju ja sen aihe ovat.Harvemminpä jänis tosiaan mopoilee poliisia karkuun.
Tuo oma aikaisempi avautuminen ja Cassandran kritiikki siis taisivat liittyä vain sysipaskaan
otsikkoon, ei itse avaukseen tai aiheeseen. :wink:

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 7:08 pm
Kirjoittaja zartzan
Vaihtaisin otsikon vielä parempaan jos osaisin.... Mites olis kadonneissa otsikolla "jÄNÖÄ ETSITÄÄN" :mrgreen:

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 8:21 pm
Kirjoittaja rimma
zartzan kirjoitti:Vaihtaisin otsikon vielä parempaan jos osaisin.... Mites olis kadonneissa otsikolla "jÄNÖÄ ETSITÄÄN" :mrgreen:
Tai miten olis ihan vaan aiheesen liittyvä otsikko? Sellanen josta tajuaa ilman ketjun avaamista mistä on kyse. Sitä koitettiin tuossa aikasemmin jo vähän pyydellä mut kun ei niin ei. Voiskohan mode vaihtaa tämän. Voihan tätä toki kadonneenakin pitää mutta minusta tämä on enempikin ajankoihtainen osion heiniä.

Vai oliskohan tuo Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua- ketju ollut vaan ihan riittävä ja olis jätetty se sinne.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 8:42 pm
Kirjoittaja Damien
zartzan kirjoitti:Vaihtaisin otsikon vielä parempaan jos osaisin.... Mites olis kadonneissa otsikolla "jÄNÖÄ ETSITÄÄN" :mrgreen:
Tai vaikka: "Kaahaajakani on edelleen kateissa", josta nussit tuon ketjun otsikon?
Ei siihen paljon osaamista tai Caps lockia tarvita.
ps. jos lähettelet ketjuihin liittyviä yksäreitä,älä poistele niitä ennen vastapuolen lukemista.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 8:53 pm
Kirjoittaja zartzan
Damien kirjoitti:
zartzan kirjoitti:Vaihtaisin otsikon vielä parempaan jos osaisin.... Mites olis kadonneissa otsikolla "jÄNÖÄ ETSITÄÄN" :mrgreen:
Tai vaikka: "Kaahaajakani on edelleen kateissa", josta nussit tuon ketjun otsikon?
Ei siihen paljon osaamista tai Caps lockia tarvita.
ps. jos lähettelet ketjuihin liittyviä yksäreitä,älä poistele niitä ennen vastapuolen lukemista.
Ai siitäkö se olikin... ihmettelin että mitä helvatti kun ei lähde eteenpäin ja poistin varmuudeksi ettei huomenna kolahda luukkuun, no... opin jotakin, vaikka jänönpaistoa jos en muuta :roll:
EDIT ... ja sitäpaitsi: Tämän tyyppiset vittuilut ja oikaisut kuulunevat toiseen alueeseen jossa muistaakseni lukee "kaikenlaiset nokittelut ja...." :mrgreen:

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 9:16 pm
Kirjoittaja Cassandra
zartzan kirjoitti:Ai siitäkö se olikin... ihmettelin että mitä helvatti kun ei lähde eteenpäin ja poistin varmuudeksi ettei huomenna kolahda luukkuun, no... opin jotakin, vaikka jänönpaistoa jos en muuta :roll:
Tää nyt menee offtopiciksi, mutta menköön... Yksärit on Lähtevät-tilassa siihen asti kun saaja sen lukee. Kun saaja avaa viestin se siirtyy lähetettyihin. Se ei siis tarkoita sitä että viesti ei olisi vastaanottajalle mennyt.
Ja tosiaan, mun kritiikki liittyi vain ja ainoastaan tämän ketjun otsikkoon (ja otsikointiin yleensäkin), ei itse aiheeseen.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: Su Tammi 23, 2011 9:42 pm
Kirjoittaja rimma
zartzan kirjoitti:EDIT ... ja sitäpaitsi: Tämän tyyppiset vittuilut ja oikaisut kuulunevat toiseen alueeseen jossa muistaakseni lukee "kaikenlaiset nokittelut ja...." :mrgreen:
Minusta siinä ei ole mitään vittuilua taikka nokittelua jos mainitsee epämääräisestä otsikosta. Se miten sen ottaa vastaan on sitten toinen asia. Kaikkien meidän foorumilaisten ja lukijoitten hyväksi se oikeanlainen otsikointi tulee eikä se ole tarkoitettu vittuiluksi ketjun aloittajalle.

Enemmän offtopiccia tekemättä mainitsen vaan asiasta.

Re: Edelleen kateissa

Lähetetty: To Tammi 27, 2011 7:54 pm
Kirjoittaja Damien
Poliisi paljasti kuvan: Tässä on Suomen etsityin "jänis"

Kuva
Poliisin tutkinta Kuopion niin sanotussa kanikaaharitapauksessa etenee
Jänisasuun pukeutunut nuorehko mies kaahasi holtittomasti moottoripyörällä viime viikon perjantaina ja katosi jäljettömiin.
Poliisi on ollut pitkään ymmällään.
- Meni varmaan koloonsa, totesi vanhempi konstaapeli Mikko Antikainen sunnuntaina.
Nyt torstaina tutkinnanjohtaja Heikki Mansikka-aho kertoi, että tutkinnassa on edetty. Poliisi saanut käsiinsä valvontakameran kuvia pörröisestä holtittomasta motoristista. Myös pakoreitiltä löytyneideet porkkanat ovat auttaneet virkavaltaa pääsemään pakenijan jäljille.
Poliisi toivoo silminnäkijöiden kertovan havainnoistaan numeroihin 071 875 6880 tai 071 875 6778.
IS