Sivu 1/1

isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 6:38 am
Kirjoittaja passo
Isä tukki vauvan suun
Perjantai 28.1.2011 klo 15.36

Käräjäoikeus tuomitsi miehen sakkoihin.

Espoolaismies ei sietänyt kolmekuukautisen tyttövauvan jatkuvaa itkua. Hän tukahdutti lapsen itkun voimakonstein, muun muassa työntämällä lapsen suuhun paperirullan ja villapaidan tupsun.

Lisäksi mies puristeli lapsen poskia ja ravisteli tätä. Tilanne toistui useita kertoja loppuvuodesta 2008. Tapaukset tulivat viranomaisten tietoon, kun turvakotiin mennyt lapsen äiti teki asiasta rikosilmoituksen.

Äidin mukaan hän ei "uskaltanut mennä väliin, koska pelkäsi miehen käyvän häneen käsiksi".

- Hän hoiti aluksi lasta, mutta hänen käytöksensä muuttui lapsen ollessa 3-4 kuukauden ikäinen. Minulle hän sanoi, että "lasta täytyy kurittaa, jotta tämä oppii olemaan hiljaa", nainen kertoi miehensä asenteesta.

Myöhemmässä kuulustelussa miehen kanssa takaisin yhteen muuttanut nainen perui puheensa. Hän kertoi tehneensä rikosilmoituksen, koska turvakodin työntekijä oli painostanut häntä siihen.

Syyte tuli Espoon käräjäoikeuden käsittelyyn vasta tänä talvena. Oikeudessa syytetty 26-vuotias mies kiisti rikokset. Hän myönsi joskus hermostuneensa lapsen itkuun ja tällöin puristaneensa lasta poskista - mutta ei voimalla eikä pahoinpitelytarkoituksessa.

Tuoreella päätöksellään Espoon käräjäoikeus tulkitsi teot pahoinpitelyiksi. Fyysisiä vammoja lapsi ei saanut, mutta silti oikeus katsoi, että pienokaiselle on aiheutettu jonkinasteista kipua.

26-vuotias sai 30 päiväsakkoa. Lapselleen miehen tulee maksaa 500 euron korvaus kivusta ja särystä.

PETRI ELONHEIMO
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012 ... 1_uu.shtml


miten näissä menee toi korvaus asia?
kuka sitä valvoo onko maksettu ja minne se maksetaan jos ei lapsella oo tiliä?

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 9:04 am
Kirjoittaja Nepenthe
Ihmetyttää tällaiset naisihmiset, jotka eivät oma-aloitteisesti olisi valmiita tekemään ilmoitusta, jos puoliso kohtelee kaltoin yhteistä vauvaa. Ja kun lopulta on saatu tehtyä ilmoitus, niin sitten kun palataan yhteen, niin sitä ollaan vetämässä takaisin, aivan kuin se yhteen palaaminen olisi jotenkin muuttanut sitä, mitä mies oli tehnyt. Jos ei pinna kestä olla isä, niin sitten sopii olla hankkimatta lapsia tai vähintäänkin muuttaa pois.

Samaa kyllä mietin noista korvauksista ja pidin niitä jokseenkin outoina. Eikö olisi voinut vain laittaa vähän enemmän sakkoja, kun vauvalle kärsimyksestä maksaminen on jotenkin ihan absurdia.

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 9:40 am
Kirjoittaja pikku-my
passo kirjoitti:
miten näissä menee toi korvaus asia?
kuka sitä valvoo onko maksettu ja minne se maksetaan jos ei lapsella oo tiliä?
joo ja isä maksaa sen lapselle ja käy sen nostamassa lapsensa tililtä takaisin omaan käyttöönsä...
onko siinäkään mitään järkeä? Eihän tollasta pysty kukaan valvomaan. vai voidaanko tollaseen määrätä et sen rahan on oltava siellä tilillä niinkauan kunnes se lapsi on täysikänen?

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 11:11 am
Kirjoittaja Tiina
Tietääkö kukaan, että seurataanko näitä tälläisiä perheitä jatkossa sosiaalitoimen johdosta, eli käykö siellä sossuntädit katsomassa, että miten jaksellaan tms.?
Tuntuisi aika hurjalta, jos asian vain annetaan olla, kun sakot on hoidettu.

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 3:42 pm
Kirjoittaja rokka
Mitähän tähän taas sanois?
Varmaan vauvalla todella hyvät tulevaisuuden näkymät.. häneen tuskin toiste kajotaan. Isi varmaan vahingosta viisastuneena kestää kaikki uhmaiät, murrosiät ja korvatulehduskierteet, varsinkin kun ihan sakkoaki/korvauksia joutui maksamaan :evil:

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 3:54 pm
Kirjoittaja VoDKa
Tiina kirjoitti:Tietääkö kukaan, että seurataanko näitä tälläisiä perheitä jatkossa sosiaalitoimen johdosta, eli käykö siellä sossuntädit katsomassa, että miten jaksellaan tms.?
Tuntuisi aika hurjalta, jos asian vain annetaan olla, kun sakot on hoidettu.
Ainakin mitä tällä hetkellä on sosiaalitoimella tekemistä, niin enpä tiedä jaksaako tuollaisia valtio pykätä vielä tehtäväksi siihen päälle tai kerettäisiinkö niitä edes hoitamaan.

Veikkaan, että noita kiireisimpiä sos. tapauksia vain hoitavat, ne missä on tapahtunut huostaanottoja tai muita vastaavanlaisia katastrofeja, eivätkä lähde näitä sakkotapauksia edes hoitamaan sen kummemmin. Sehän olisi tavallaan melkein sama kuin rikesakon saanutta seurailtaisiin käynneillä aina silloin ja tällöin.

Kun sakko on hoidettu, on velka yhteiskunnalle maksettu ja elämä jatkuu. Ihan sakon saaneesta kiinni sitten, että jatkuuko se samalla tavalla, vai onko se sakko ja oikeudenkäynnit opettanut yhtään mitään.

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 4:36 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Eiköhän terveydenhoito henkilöstö käy silloin tällöin kotikäynnillä kyseisten vanhempien ja lapsen luona. Sit onkin asia erikseen huomataanko/ johtaako mihinkään. Vaikeita tapauksia, katselee miten vaan.

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: La Tammi 29, 2011 10:40 pm
Kirjoittaja Angel of Death
Kyllä minuakin ihmetyttää, kuka äiti asettaa jonkun äijän retaleen oman lapsensa turvallisuuden edelle. Ei semmoinen ihminen ole ansainnut olla isä, joka tuollaista tekee omalle lapselleen. Pitäis äijälle tehä sama ja kattoo onko sitten hauskaa?! Ja varmaan ei tuu oleen viimenen kerta..kyllä tuo lapsi saa kokea virheensä kovan käden kautta tulevaisuudessakin.

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: Su Tammi 30, 2011 9:02 am
Kirjoittaja Valoviikate
Astetta vajaampia sekä äiti että isä.
Angel of Death kirjoitti:Ja varmaan ei tuu oleen viimenen kerta..kyllä tuo lapsi saa kokea virheensä kovan käden kautta tulevaisuudessakin.
Tämä nyt on varma asia - minkä vuoksi herääkin kysymys, miksi noille pitää antaa vauva takaisin, kun taas toisinaan lapsia huostaanotetaan heppoisinkin perustein.
Vaikka sosiaalitoimen ihmiset ajoittain talossa vierailisivatkin, lienee aika hankalaa huomata jos nyt ei satu tulemaan ovelle juuri sillä hetkellä kun lasta mätkitään.

Re: isä tukki vauvan suun

Lähetetty: Su Tammi 30, 2011 2:12 pm
Kirjoittaja Angel of Death
Ainaskin tapauksia joita tiedän, missä sosiaaliviranomaiset tekee kotikäyntejä, käyntiajat on etukäteen tiedossa näillä kohteilla. Yllättäviä käyntejä tulee vain jos tapaus on ilmoitettu ja mennään katsomaan ensitilanne. Valmiiksi on siivottu ja kaikki "todistusaineistot" on hävitetty. Lapsia "jojotellaan" edestakaisin kodin ja lastenkodin väliä, jos vaikka se nyt olisi kunnostautunut. Hirveän usein niin ei ole ja muutaman viikon kuluttua lapsi haetaan taas pois. Mikä johtaa kierteeseen, joka usein murentaa lapsen luottamuksen ja uskon aikuisiin ja saattaa vaikuttaa tulevaisuudessakin erilaisiin valintoihin elämässä. Ennen kuin kukaan sanoo, että ei näin aina ole. On myös tapauksia, jotka ei ole niin yksiselitteisiä ja lapsista voi vanhetessaan tulla varsinaisia sankareita, jotka ovat kaiken kokemansa ottaneet voimavaroikseen.