PPK 1986
Mustasukkaisuuden kirot
Tämä on kertomus kahdesta nuoresta, jotka kävivät koulua yhdessä. He ihastuivat toisiinsa ja luulivat myöhemmin rakastuneensa toisiinsa. Menivät kihloihin ja muuttivat yhteen asumaan sekä saivat yhteisen lapsen.
Alkuvuodet menivät mukavasti, nuoret viihtyivät yhdessä. Oli yhteisiä harrastuksia, yhdessä käytiin juhlimassa.
Kaikki piti siis olla hyvin. Näin ei kuitenkaan ollut. Välit viilenivät ja mustasukkaisuus tuli mukaan kuvaan.
Tämä rakkaustarina päättyi surullisesti.
Jutun päähenkilöt olivat, tyttö, joka jäi loppuelämäkseen invalidiksi ja pojan kaksi kaveria, jotka kuolivat sekä poika itse, joka joutui vuosiksi vankilaan.
Tässä ainekset tähän dramaattiseen tarinaan.
Oli aikainen lauantaiaamu syyskuun 10 päivä 1983.
Puhelin soi Savonlinnan poliisilaitoksen päivystyksessä. Kello näytti 03.19. Hätääntynyt mieshenkilö ilmoitti, että talo palaa länsiosassa kaupunkia.
Poliisipartio oli paikalla muutaman minuutin kuluttua ilmoituksesta. Palokunta oli jo ehtinyt paikalle.
Poliisi sai tietää tapahtumapaikalla, että talossa oli tapahtunut voimakas räjähdys ja sen seurauksena talo oli syttynyt palamaan.
Näkymät paikalla olivat lohduttomat.
Mutta eipä mennä asioiden edelle.
Käydään tapahtumat läpi alusta alkaen.
Koulutoverit
Tapahtuman nuoret Tarja ja Juha-Pekka kävivät samaa lukiota. Aluksi he olivat vain koulukavereita.
Pian he huomasivat viihtyvänsä hyvin yhdessä ja niin he alkoivat seurustella.
Tarjan mielestä Juha-Pekka oli miellyttävä ja kohtelias eikä Tarjassakaan Juha-Pekan mielestä ollut mitään vikaa.
Koulun loppumisen ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen nuoret tapasivat toisiaan yhä useammin ja useammin.
Suhde oli muuttunut lämpimäksi ja kiinteäksi rakkaussuhteeksi.
Pian Tarja huomasi odottavansa lasta. He muuttivat asumaan yhteen.
Lapsi syntyi aikanaan ja perheonni näytti kukoistavan. Jossakin vaiheessa oli ostettu kihlatkin ja avioliitostakin oli puhuttu.
Varsinkin Tarja olisi halunnut virallistaa suhteen, koska oli hankittu yhteinen lapsikin. Häät saivat kuitenkin odottaa.
Juha-Pekka ei ollut vielä suorittanut asevelvollisuuttaan.
Kohta lapsen syntymän jälkeen Juha-Pekka joutui armeijan harmaisiin ja Tarja jäi yksin lapsen kanssa.
Onneksi samalla paikkakunnalla asuivat Tarjan äiti ja isä sekä appivanhemmat.
Tarjalla oli hyvät suhteet kotiin ja appivanhempiin. Tarjalla meni kohtuullisen hyvin, vaikka olikin jatkuva ikävä Juha-Pekkaa.
"Intissä” Juha-Pekalla meni aluksi oikein mukavasti, mutta jotenkin hän muuttui armeijassa.
Hän ei ollut enää niin avoin ja iloinen kuin ennen. Hän jäi omalle lomalle ja siitähän seurasi tietysti rangaistus.
Aliupseerikoulustakin Juha-Pekka joutui kesken pois.
Loppuaika armeijassa meni kohtuullisen mukavasti ja hän vapautui armeijasta syyskuussa 1982.
Juha-Pekka oli ottanut luvatta, niin kuin moni muukin, ampumaleirillä ollessaan kaikenlaisia räjähteitä muistoksi armeijasta.
Juha-Pekan muistoesineisiin kuului mm. tulenkuvauspanoksia, sytytyslankaa, valopommeja, heksogeenia, jne.
Juha-Pekka palveli pioneerijoukoissa ja siellähän käsitellään melkein päivittäin räjähteitä.
Juha-Pekastakin tuli melkoinen räjähteiden asiantuntija.
Heksogeeni, jota Juha-Pekka myös anasti, näyttelee tässä tarinassa pääosaa. Siitä myöhemmin.
Juha-Pekan ja Tarjan elämä jatkui Juha-Pekan siviiliin tulon jälkeen normaalina useiden kuukausien ajan.
Jollakin tavalla armeija ja jatko-opintojen "tyssääminen” olivat muuttaneet Juha-Pekan käyttäytymistä.
Hän alkoi yhä useammin käydä poikaporukalla ravintoloissa.
Alkoholin käyttö lisääntyi ja perheonnikin alkoi rapistua.
Riitoja oli melko usein. Yleensä riidat johtuivat Juha-Pekan menoista ja siitä, että häneltä jäi entistä vähemmän aikaa Tarjalle ja lapselle.
Kaverit tulivat entistä tärkeämmiksi. Mustasukkaisuuskin alkoi tulla mukaan kuvaan.
Juha-Pekka epäili, että Tarjan luona kävi vieraita miehiä silloin, kun hän ei ollut kotona.
Siihen ei kuitenkaan liene ollut aihetta. Mustasukkaisuus meni niin pitkälle, että Juha-Pekka pahoinpiteli Tarjaa ja jopa uhkasi tappaa tämän, ellei hän muuttaisi pois heidän yhteisestä kodistaan.
Nämä pahoinpitelyt ja uhkaukset sattuivat keväällä ja kesällä 1983.
Samana keväänä ja kesänä Juha-Pekka oli harvoin yhteisessä kodissa, hän oli parin kaverinsa kanssa Tarjan tietämättä vuokrannut toisen asunnon.
Juha-Pekka kertoi vuokranneensa asunnon sen vuoksi, että he voisivat pitää siellä hauskaa.
Juha-Pekka oli etääntynyt Tarjasta ja hän halusi olla erossa jonkin aikaa ja mahdollisesti vasta myöhemmin jatkaa yhteiselämää.
Tästä asiasta he keskustelivat Tarjan sekä Juha-Pekan vanhempien kanssa.
Niinpä Tarja sitten erään uhkailun jälkeen elokuussa 1983 muutti yhteisestä kodista vanhempiensa luokse lapsi mukanaan.
Myös Juha-Pekka muutti vanhempiensa luokse. Yhteinen koti jäi tyhjilleen.
Näin käy ja tulee käymään monille nuorille yhteistä elämää aloittaville. Rakastutaan ja erotaan.
Tämä ei liene kovin poikkeavaa. Mutta se jatko, mitä Juha-Pekka teki, on poikkeavaa.
Ravintolailta
Oli perjantai-ilta syyskuun 9 päivä 1983. Juha-Pekka meni parhaan poikakaverinsa Jarmon luokse iltaa istumaan.
Jarmo oli paria viikkoa aikaisemmin vuokrannut erään omakotitalon yläkerran. Siellä otettiin muutamat paukut ja juteltiin niitä ja näitä,
mm. armeijasta varastetuista räjähteistä.
Juha-Pekka mietti, voisiko niitä käyttää mahdollisesti kalastukseen. Tarkempaa puhetta niiden käytöstä ei ollut.
Ilta kului ja mietittiin, mitä tehtäisiin. Sopivasti Jarmon asunnolle tuli autolla tämän kaveri.
Yhteisestä sopimuksesta kaverukset läksivät keskikaupungin ”soittoruokalaan” hummailemaan.
Perjantai-illan tapaan ravintolassa oli runsaasti yleisöä. Oli tuttuja ja tuntemattomia.
Juha-Pekka ja Jarmo ottivat paukkuja ja välillä tanssittiin. Ilta meni rattoisasti.
Mutta ravintolassa oli yksi ilonpilaaja. Hän oli Tarja, Juha-Pekan entinen avovaimo.
Tarja tuli Juha-Pekkaa vastaan ravintolan portaikossa.
Juha-Pekka olisi halunnut keskustella hänen kanssaan mahdollisessa yhteiselämän uudelleen aloittamisesta.
Tarja ei ollut kuitenkaan kovin halukas keskustelemaan, vaan he erkanivat kumpikin omille teilleen.
Juha-Pekkaa asia jäi vaivaamaan. Häntä suututti, miksi Tarja ei halunnut edes keskustella asiasta.
Kun ravintolailta oli edennyt yli puolen yön, Juha-Pekka tapasi jälleen Tarjan, nyt pubin puolella.
Tämä istui tyttöystävänsä ja Jarmon kanssa samassa pöydässä.
Juha-Pekka tilasi itselleen "lonkeron” ja meni samaan pöytään, missä muut istuivat.
Juha-Pekalle ja Tarjalle tuli välittömästi riita. Juha-Pekka ilmoitti, ettei Tarja sopinut samaan ravintolaan hänen kanssaan.
Samalla hän sanoi, ettei Tarjan saama lapsi ollut hänen, eikä hän tulisi suorittamaan elatusmaksuja.
Riidan päätteeksi Juha-Pekka kaatoi kädessään olleen juoman Tarjan päähän ja heti perään grogilasin tämän kasvoille.
Grogilasi särkyi ja aiheutti Tarjan kasvoihin vertavuotavan haavan.
Samassa pöydässä olevat Tarjan tyttöystävä ja Jarmo sekä viereisestä pöydästä tullut Pasi hoivasivat Tarjaa ja pyyhkivät veret hänen kasvoiltaan.
Pian paikalle tuli myös tarjoilija. Pienen keskustelun jälkeen Juha-Pekka poistui ravintolasta.
Sillä erää tilanne rauhoittui.
Ravintolasta poistuttuaan Juha-Pekka meni muutaman sadan metrin päässä olevaan autotalliin, josta hän otti käytössään olleen pakettiauton ja palasi takaisin ravintolan parkkipaikalle.
Paikasta oli suora näköyhteys ravintolan ovelle. Juha-Pekka jäi odottamaan. Jonkin ajan kuluttua Juha-Pekka näki tulevan ulos ravintolasta Tarjan ja Jarmon. Juha-Pekka ajoi autonsa ravintolan oven eteen ja kutsui Jarmon luokseen.
He keskustelivat jotakin, mutta mitä, se ei ole koskaan selvinnyt. Keskustelu oli hyvin lyhyt, koska pian Juha-Pekka
voimakkaasti kaasuttaen lähti liikkeelle.
Auto meni kadulla poikittain kaasutuksen voimasta. Juha-Pekka poistui paikalta johonkin, mutta Tarja
ja Jarmo eivät tienneet mihin.
Juha-Pekka oli jälleen mustasukkainen Tarjasta. Hän ei pitänyt siitä, että Tarja oli hänen parhaan poikakaverinsa kanssa.
Juha-Pekka olisi sittenkin halunnut olla Tarjan kanssa itse.
Tarja pelkäsi Juha-Pekkaa, ja hän myös kertoi sen Jarmolle. Tarja olisi halunnut mennä kotiinsa, mutta Jarmo sai houkutelluksi hänet mukaansa luvaten hoitaa tämän kasvoissa olevan haavan sekä sen, ettei Juha-Pekka tulisi hänen asunnolleen.
Pienen keskustelun jälkeen he menivät Jarmon asunnolle tilaamallaan taksilla.
Heidän mentyään sisälle asuntoon Jarmo lukitsi asunnon oven.
Mustasukkaisuus saa yliotteen
Lähdettyään ravintolan edustalta Juha-Pekka ajoi muutaman kilometrin päässä olevaan rantaan autollaan.
Ei ole selvinnyt, miksi hän sinne ajoi.
Hänellä oli kuitenkin tarkoitus palata takaisin kaupungin keskustaan, mutta auto juuttui pahaksi onneksi pehmeään nurmikkoon ja jäi sinne.
Juha-Pekka palasi takaisin keskustaan jalkaisin ja meni ravintolan eteen, mistä oli hetki sitten lähtenyt.
Jarmo ja Tarjakaan eivät enää olleet ravintolan edustalla.
Pian ravintolasta ilmaantui ulkosalle Juha-Pekan tuttava ja ravintolassa Tarjaa hoivaillut Pasi.
Miehet keskustelivat hetkisen ja Juha-Pekka pyysi Pasia mukanaan Jarmon asunnolle.
Pasi suostui ja yhdessä he lähtivät tilaamallaan taksilla Jarmon asunnolle Savonlinnan Sortteerinlahdelle.
Jarmo ja Tarja kuulivat yläkerran asuntoon, että auto ajoi talon pihaan.
Tarja pelästyi sanoen Jarmolle Juha-Pekan tulleen pihalle. Jarmo ja Tarja olivat aivan hiljaa ja sopivat, etteivät menisi aukaisemaan ovea. Juha-Pekka ja Pasi jyskyttivät ulko-ovea, mutta turhaan.
Kukaan ei tullut avaamaan. Juha-Pekka ei antanut periksi, hän oli varma siitä, että Tarja oli asunnossa ja hän halusi tavata tämän.
Juha-Pekka särki ulko-oven lasin. Syntyneestä aukosta hän sai lukon auki ja pääsi eteiseen.
Lasin helinän kuultuaan Jarmo meni alakerran eteiseen, ja tapasi Juha-Pekan ja Pasin.
Juha-Pekka ilmoitti haluavansa tavata Tarjan. Tähän Jarmo ei kuitenkaan suostunut ja Juha-Pekan ja Jarmon välille syntyi painiottelu.
Painin aikana särkyi lisää ikkunoita. Pasi tuli Jarmon avuksi ja yhdessä he saivat Juha-Pekan taltutetuksi.
Lopulta Juha-Pekka suostui lähtemään pois asunnosta. Jarmo ja Pasi siivosivat lasinsirut pois ja menivät sen jälkeen yläkertaan.
Jarmolla oli huoneen ja keittiön käsittävä asunto. Pasi pyysi saada jäädä yöksi Jarmon luokse, joka suostui ja laittoi hänelle makuupaikan keittiön puolelle.
Pasi meni nukkumaan Jarmon ja Tarjan jäädessä valvomaan ja keskustelemaan äskeisestä välikohtauksesta.
Tarjaa pelotti ja hän halusi lähteä kotiinsa. Jarmo sai kuitenkin Tarjan jäämään sanoen, ettei Juha-Pekka enää tulisi heitä häiritsemään.
Juha-Pekan paluu
Juha-Pekka lähti "haavoittuneena” Jarmon asunnolta.
Tarja oli parhaan poikakaverin luona tämän asunnossa, ja sen lisäksi hän oli vielä saanut selkäänsä.
Tätä ei Juha-Pekka sietänyt. Hän oli suuttunut. Juha-Pekka mietti mitä hän tekisi.
Hän otti taksin ja ajoi sillä kaupungin toiselle puolelle työpaikkansa työmaakopille ja jäi sinne.
Hetken tupakoituaan hänelle ”välähti”, kuten hän itse sen ilmaisi, kopissa olleet ja armeijasta varastetut räjähdysaineet.
Juha-Pekka oli siirtänyt ne muutamaa päivää aikaisemmin tähän koppiin.
Tarkkaa syytä, miksi hän oli ne tuonut tänne, ei Juha-Pekka osannut sanoa.
Joka tapauksessa muistettuaan räjähteet, hän halusi niillä mennä pelottelemaan Jarmoa ja Tarjaa.
Tässä tarkoituksessa hän otti muovipussista 500 grammaa heksogeenia, jonka hän tiesi voimakkaaksi räjähdysaineeksi,
40 senttimetriä tulilankaa ja yhden nallin.
Nallin hän kiinnitti kopissa sytytyslankaan. Heksogeenin hän taittoi kaksin kerroin ja sitoi sen rautalangalla.
Nallia ja sytytyslankaa hän ei vielä laittanut heksogeeniin, vaan pani ne erillään puseronsa sisätaskuun.
Mainittakoon vielä, että muutamaa päivää aikaisemmin Juha-Pekka oli esitellyt räjähteitä joillekin kavereilleen,
silloin ne olivat olleet Juha-Pekan autossa.
Räjähdysaineen käytöstä ei kuitenkaan ollut ollut mitään puhetta.
Työmaakopista Juha-Pekka meni läheiselle puhelinkioskille ja soitti taksin. Taksilla hän ajoi lähelle Jarmon asuntoa,
ei kuitenkaan aivan pihaan, vaan jäi pois noin 100 m:n päässä olevan huoltoaseman pihaan. Tästä hän käveli Jarmon asunnolle.
Pommi oli edelleen hän taskussaan. Pioneerikoulutuksen saaneena hän tiesi, että heksogeeni ei räjähdä ilman nallin tai vastaavan sytytyksen voimaa, joten sitä voi huoleti kantaa taskussaan.
Talo oli aivan hiljainen. Alakerran asukkaat olivat menneet maalle, jota seikkaa Juha-Pekka tuskin tiesi.
Jarmonkaan asunnossa ei ollut mitään liikettä eikä sieltä näkynyt valoakaan.
Juha-Pekka tiesi kuitenkin pääsevänsä Jarmon asuntoon aikaisemmin särkemänsä ikkunan kautta.
Hän meni hiljaa eteiseen, kiinnitti nallin ja sytytyslangan heksogeeniin sekä otti taskustaan tulitikut ja sytytti tulilangan palamaan.
Tämän jälkeen hän läksi nousemaan portaita pitkin yläkertaan.
Yläkertaan noustessaan Juha-Pekka ajatteli ottaisiko pois sytytyslangan heksogeenista, mutta ei sitä kuitenkaan tehnyt.
Tarja ja Jarmo olivat huomanneet rappukäytävästä valon kajoa.
Samassa heidän huoneensa ovi avautui ja he näkivät Juha-Pekan astuvan sisään kädessään jokin ”möhkäle”.
He oivalsivat heti, että ”möhkäle” oli jonkinalainen pommi.
”Mitä sinä Juha-Pekka, perkele”, Jarmo sanoi nousten sängystä seisaalleen.
Tarja istui edelleen sängyssä.
Jarmo oli Juha-Pekasta noin metrin päässä. Vain sohvapöytä oli heidän välissään. Tarja oli hiukan kauempana, ehkä 2 metrin päässä. Jarmon sanojen jälkeen Juha-Pekka ojensi kätensä ja laittoi pommin sohvapöydälle sanoen samalla: "Herkistykää”.
Pasi nukkui läheisessä keittiössä tietämättä mitään viereisen huoneen tapahtumista.
Juha-Pekan ojennettua kätensä pöydän suuntaan tai laitettuaan pommin pöydälle, se räjähti.
Räjähdyksen vaikutuksesta yläkerta oli välittömästi yhtenä tulimerenä.
Talon toinen päätyseinä hajosi ja seinät pullistuivat.
Jarmon kertoman mukaan he kaikki lensivät paineen voimasta ulos. Juha-Pekka kertoi myöhemmin, että hän lensi alas ulkoeteiseen,
ja ryömi sieltä ulos.
Tarja taasen kertoi pysyneensä yläkerrassa ja tulleensa itse rappuja alas ja menneensä suoraan läheiseen järveen ja sieltä edelleen läheisen maantien suuntaan.
Pasi ei itse päässyt kertomaan, miten hän oli päässyt rakennuksesta ulos. Hänen pahoin hiiltynyt ruumiinsa löydettiin maasta talon päädystä keittiön vastakkaiselta puolelta.
Tarja, Jarmo ja Juha-Pekka olivat loukkaantuneet pahoin.
Pelastustoimet
Muutaman minuutin kuluttua ambulanssi, poliisi ja palokunta tulivat paikalle.
Paikalle tulleet löysivät pahoin loukkaantuneet ja palaneet Jarmon ja Juha-Pekan.
He olivat kumpikin eri tahoilla noin 20 metrin päässä palavasta rakennuksesta tajuissaan ja tuskissaan vaikeroiden.
Heidät toimitettiin pikaisesti läheiseen keskussairaalaan, jossa he joutuivat tehokkaiden hoitotoimien kohteeksi ja heidät eristettiin.
Tarja oli toimitettu ulkopuolisten toimesta sairaalaan jo ennen ambulanssin paikalle tuloa.
Hänet oli tavattu noin 100 metrin päässä tieltä shokkitilassa kävelemässä.
Kaikki loukkaantuneet olivat saaneet ruhje- ja palovammoja joka puolelle kehoaan.
Pahiten olivat palaneet Jarmo ja Tarja. 45 % Tarjan koko kehon ihosta oli saanut palovammoja.
Hän oli pitkään hengenvaarallisessa tilassa, mutta selvisi loppujen lopuksi kuin ihmeen kautta.
Jarmon koko kehon iho oli palanut lukuun ottamatta toista yläraajaa. Jarmoa hoidettiin paikallisessa keskussairaalassa kaksi päivää,
jonka jälkeen hänet siirrettiin hengenvaarallisessa tilassa Helsingin kirurgiseen sairaalaan.
Tehokkaasta hoidosta huolimatta Jarmo kuoli saamiinsa palovammoihin seuraavana päivänä eli syyskuun 13 päivänä 1983.
Juha-Pekan teko oli jo vaatinut kaksi kuolonuhria.
Pasi, joka löydettiin rakennuksen päädystä, oli kuollut välittömästi räjähdyksestä ja palosta saamiinsa vammoihin.
Pasin koko keho oli palanut.
Hänen henkensä pelastamiseksi ei ollut paikan päällä enää mitään tehtävissä. Hänet siirrettiin lääkärin tarkastuksen jälkeen suoraan paikkaan, josta ei ole paluuta.
Tämän jälkeen alkoivatkin sitten poliisin ja palokunnan toimenpiteet paikalla. Palokunta sai koko yön jatkuneiden sammutustöiden
ansiosta palon sammumaan, mutta talo oli kuitenkin tuhoutunut korjauskelvottomaksi.
Poliisi alkoi samalla suorittaa omaa osuuttaan keräämällä talon raunioista teknisen rikostutkinnan avulla todisteita syyllisen sitomiseksi tekoonsa. Neljä poliisimiestä, kaksi paikallispoliisista ja kaksi keskusrikospoliisista, suorittivat tätä tutkintaa neljän päivän ajan.
- Talo räjähdyksen jälkeen. Joren olohuone kohdassa (1). Talossa asuva nuoripari oli onneksi poissa asunnostaan (3).jpg (210.44 KiB) Katsottu 1460 kertaa
Rikospaikkatutkinta
Joitakin poimintoja rikospaikkatutkinnan pöytäkirjasta:
Räjähdyksestä ja sitä seuranneesta tulipalosta aiheutuneet asuinrakennusta koskevat vauriot: Rakennuksen kivijalassa sijaitsivat sauna, pukuhuone, öljykeskuslämmityshuone, varastotilat, ym. Ko. tiloissa sammutusvettä oli joka paikassa.
Vesi oli aiheuttanut vahinkoa lattioille, seinärakenteille sekä tiloissa oleville tavaroille.
Varsinaisia palovahinkoja ei tiloissa ollut.
Välittömästi kivijalan yläpuolella oli kaksi huonetta ja keittiön sekä eteistilan käsittävä asunto.
Tässä asunnossa asui eräs nuoripari yhden pienen lapsensa kanssa, mutta he eivät olleet räjähdyksen sattuessa kotona.
Se pelasti ilmeisesti heidän henkensä.
Tämä asunto kokonaisuudessaan vaurioitui tulipalossa. Kaikki asunnon kalusteet, astiat, kodinkoneet ja lattiamatot olivat tuhoutuneet joko palamalla tai sitten kuumuuden, savun tai sammutus veden takia. Pahimmin oli tuhoutunut olohuone, joka sijaitsi pihan puoleisessa päässä. Olohuoneessa ei ollut jäljellä mitään, ei edes kalustuksen kappaleita.
Edellä kerrotun asunnon yläpuolella oli vielä yksi asuinhuoneisto, joka oli vuokrattu Jarmolle ja jossa pommi räjähti.
Jarmon asunto käsitti huoneen ja keittiön sekä eteistilan, joka oli alakerrasta tulevien portaiden jatkeena.
Eteistila jäi olohuoneen ja keittiön väliin. Olohuoneesta ei ollut jäljellä mitään, paitsi eteistilaan kaatunut olohuoneen ovi,
joka oli palanut. Olohuoneessa ei ollut seiniä lainkaan, sillä ne olivat tuhoutuneet joko räjähdyksessä tai palossa.
Olohuoneen päätyseinä oli kokonaisuudessaan lentänyt pihalle. Seinän kappaleet olivat ulkona maassa noin 10–15 metrin etäisyydellä rakennuksen päädystä. Lattia oli myöskin kokonaan hävinnyt. Joitakin viitteitä oli todettavissa siitä, että lattia oli räjähdyksen yhteydessä pudonnut alaspäin noin puolesta metristä metriin, mutta tulipalo oli sitten hävittänyt koko lattian lopullisesti.
Olohuoneen kohdalta myös kattorakenteet olivat hävinneet kokonaan.
Asunnon keittiö oli myös lähes kokonaisuudessaan tuhoutunut.
Pasi oli keittiössä räjähdyksen sattuessa. Pasi löydettiin olohuoneen päädyn kohdalta maasta kuolleena.
Keittiön päätyseinä oli lähes kokonaan lentänyt ulos. Keittiön kalustuksena olleet liesi, tiskipöytä, jääkaappi ja istuimet olivat kokonaan tuhoutuneet, lähinnä tulipalossa.
Rakennuksen ulkokatto oli peltiä. Se repeytyi pahimmin Jarmon olohuoneen kohdalta. Rakennus oli puurakenteinen, elementeistä kasattu ja eristyksenä oli käytetty kutterinpurua. Ympäri rakennuksen oli havaittavissa selviä kohtia, mistä lautaseinä oli pullistunut ulospäin. Pullistumat alkoivat yläkerran asunnon lattiatason korkeudelta.
Talon pihassa oli Jarmon auto, joka oli hiukan vaurioitunut takaosastaan. Talon ympärillä oli joka paikassa lasin sirpaleita, kauimpana olevat sirpaleet löytyivät 45 metrin päästä rakennuksesta.
Edellä kuvatuista vaurioista voimme päätellä, että tulipalon aiheuttanut räjähdys oli ollut voimakas ja täytyy vain ihmetellä,
kuinka kukaan rakennuksessa olleista henkilöistä selvisi hengissä.
Rikospaikkatutkinnan yhteydessä tutkijat räjäyttivät ulkotilassa samanlaisen määrän heksogeenia, mitä Juha-Pekka oli käyttänyt ja totesivat, että räjähdys aiheutti useiden metrien päähän erittäin voimakkaan paineaallon lennättäen lähistöllä olleet irtoesineet useiden kymmenien metrien päähän.
Maassa olleen räjähteen alle tuli jonkinmoinen kuoppa ja aluskasvillisuus hävisi monen neliömetrin alueelta.
Samoin tutkijat kokeilivat Juha-Pekan käyttämän sytytyslangan paloherkkyyttä. Sytytyslanka paloi 1,2 cm sekunnissa eli Juha-Pekan käyttämän n. 40 cm:n langan palamisaika oli vajaat 50 sekuntia.
- Juha-Pekalta takavarikoidut, hänen armeijassa ollessaan varastamansa räjähteet.jpg (207.14 KiB) Katsottu 1460 kertaa
Kuulustelut
Heti räjähdyksen jälkeen ketään ei voitu edes tarkemmin tapahtumasta.
Paikalla olleet tutkijat saivat selville sen, keitä rakennuksessa oli ollut sisällä ja myös sen, kuka oli räjähdyksen aiheuttanut.
Seuraavan kerran tutkijat pääsivät puhuttamaan lääkäreiden myötävaikutuksella loukkaantuneita saman päivän iltana eli
syyskuun 10 päivänä.
Silloin voitiin puhuttaa ainoastaan Jarmoa, jonka kertomus saatiin nauhalle. Tämän puhuttelun jälkeen Jarmoa ei enää voitukaan kuulustella, sillä hän kuoli kolme päivää myöhemmin.
Jarmon lisäksi puhutettiin nauhalle myöskin Tarjaa ja Juha-Pekkaa.
Varsinaiset kuulustelut päästiin aloittamaan Juha-Pekan osalta syyskuun 9 päivänä, Tarjan osalta syyskuun 23 päivänä 1983.
Kumpaakin kuulusteltiin useamman kerran. Kerralla heitä ei voinut kuulustella pitkään heidän tuskiensa vuoksi.
Sairaalassa suoritetut kuulustelut suoritettiin erittäin vaikeissa olosuhteissa.
Ensinnäkin sen vuoksi, että kuulusteltavilla oli jatkuvat kiputilat ja heidän yleiskuntonsa olivat heikot vaikeiden vammojen vuoksi.
Toisaalta huoneissa, joissa kuulustelut suoritettiin, lämpötila oli erittäin korkea, lähes +50 C°. Palovammojen vuoksi näin piti olla.
Lisäksi jatkuvan infektiovaaran vuoksi Tarja ja Juha-Pekka olivat eristettyinä.
Niinpä kuulustelijallakin tuli olla kaikki mahdollinen suojavarustus, kuten suusuojaimet, käsineet, jne.
Kuulusteluissa Juha-Pekka kertoi melko avoimesti suhteestaan Tarjaan, heidän seurustelunsa alkuajat ja myöhäisemmät vaiheet, ilot ja surut ja sen, kuinka hän vähitellen alkoi etääntyä Tarjasta.
Ei Juha-Pekka erityisemmin syytellyt Tarjaa mistään. Suhde vain jollakin tavalla "väljähtyi”.
Tästä kai johtui Juha-Pekan lähes jokailtainen ravintoloissa käynti.
Toisaalta hän kertoi jollakin tavalla pitäneensä edelleen Tarjasta ja oli valmis aloittamaan uudelleen Tarjan kanssa.
Juha-Pekan mielestä Tarja ei kuitenkaan olisi saanut yksinään käydä missään silloin, kun heillä vielä oli yhteinen koti.
Juha-Pekka oli jotenkin juureton. Sitä kuvaa, mitä hän kuulusteluissa kertoi: "Minulla on ollut jonkinlaisia vaikeuksia itseni kanssa.
Olen tavallaan etsinyt itseäni. Olen lopettanut tai ainakin yrittänyt lopettaa jokailtaiset kapakkareissut ja sun muut."
Juha-Pekan kertomus
Joitakin poimintoja Juha-Pekan kuulustelukertomuksesta siitä ravintolaillasta; josta kaikki sai alkunsa epätoivoiseen tekoon:
— ”Tapasin Tarjan ravintolan yläsalissa ja sanoin hänelle, että hän voisi olla jossakin muussa ravintolassa kuin missä minä olen.
Tapasin hänet myös jossakin vaiheessa iltaa ravintolan portaikossa, jossa pyysin saada keskustella Tarjan kanssa.
Tarja lupasi sen jälkeen, kunhan ensi juo tilaamansa juoman ravintolan yläsalissa.
Lupauksestaan huolimatta Tarja ei antautunut keskusteluun, vaan väitteli minua.
Tästä suuttuneena heitin Tarjan kasvoille myöhemmin illalla Long Drink-juoman ja lasin, kun tapasin hänet alakerran ravintolassa
istumassa yhdessä Jarmon ja jonkun tytön seurassa.”
Tämän Juha-Pekan kertoman välikohtauksen jälkeen Juha-Pekka joutui poistumaan ravintolasta. Kello oli tuolloin reilusti yli puolen yön.
Edelleen Juha-Pekka kertoi:
— ”Poistuin ravintolasta ja menin läheiseen autotalliin ja otin käytössäni olleen pakettiauton ja ajoin sen ravintolan eteen.
Näin ravintolan edessä Jarmon ja Tarjan. En pitänyt siitä, että Tarja oli Jarmon kanssa. Tästä suuttuneena läksin autolla voimakkaasti kaasuttaen ajamaan.”
Ja edelleen:
— ”Jossakin vaiheessa tilasin taksin ja läksin Pasin kanssa Jarmon luokse. Jarmon asunnon ovi oli lukossa, joten jyskytimme ja huusimme, jotta Jarmo olisi tullut avaamaan meille oven. Hän ei kuitenkaan tullut. Muistini mukaan tämän jälkeen Pasi särki oven ikkunan lasin, josta saimme oven auki.
Päästyämme eteiseen Jarmo tuli alas, jolloin syntyi tappelu. Halusin päästä katsomaan Tarjan vammoja ja keskustelemaan yhteiselämän jatkamisesta ja myös sen vuoksi, että olimme aikaisemmin illalla sopineet, että menen Jarmon luokse yöksi.
Jarmo ei kuitenkaan halunnut päästää minua yläkertaan. Tappelu kesti vain muutaman minuutin ja sen aikana särkyi eteisen ikkunasta lasi. Läksin sovinnolla Jarmon asunnolta, eikä minulla ollut tarkoitusta enää palata sinä yönä sinne.”
Juha-Pekka kuitenkin palasi.
— ”Jäin pois taksista lähellä Jarmon asuntoa ja kävelin sinne. Aluksi aioin räjäyttää vain nallin Jarmon asunnon ulkopuolella,
mutta sitten kuitenkin ajattelin mennä pelottelemaan Jarmoa ja Tarjaa.
Halusin pelotella Jarmoa sen vuoksi, että olin hetkeä aikaisemmin saanut selkääni ja että halusin Tarjan pois Jarmon luota
tai ainakin keskustella hänen kanssaan.
Kun olin rakennuksen alakerran eteisessä, laitoin nallin ja sytytyslangan heksogeeniin kiinni ja sytytin tulilangan palamaan ja läksin nousemaan rappuja yläkertaan.
Pysähdyin rappujen puolessa välissä ja mietin, etteihän tässä ole mitään järkeä, mutta jatkoin kuitenkin matkaani ja arvelin, ettei
se ehtisi räjähtää, sillä ehtisin ottaa pois sytytyslangan ja nallin.
Menin huoneeseen, missä tiesin Tarjan ja Jarmon olevan.
Pysähdyin lähelle huoneen kynnystä ja sanoin mahdollisesti sanan ”herkistykää” ja samalla laitoin pommin huoneen pöydälle.
Siitä en ole aivan varma, ehdinkö irrottaa käteni pommista, kun se räjähti.”
Näin Juha-Pekka itse kertoi tapahtuman tärkeimmän osan. Näin lienee tapahtunutkin, tätä tukevat myös Jarmon ja Tarjan kertomukset. Missään vaiheessa Juha-Pekka ei myöntänyt, että hänellä olisi ollut tarkoitus surmata Tarja ja Jarmo.
Tarjan ja Jarmon kertomuksissa ei tullut esille mitään sellaista, mitä ei olisi jo tullut esille tämän kertomuksen jossakin vaiheessa.
Se voidaan kuitenkin todeta, että kaikkien kertomukset olivat jotakuinkin yhteneväiset ja ne täydensivät toisiaan.
Juha-Pekka oli kuulusteluissa nihkeän alun jälkeen hyvin avoin ja luulen, että tapahtumien kulku oli sellainen kuin hän oli kertonut.
Kuulusteluissa Juha-Pekka syvästi katui tekoaan, mutta tehtyähän ei saa tekemättömäksi.
Kaikkiaan kuulusteltiin 17:ää asianomistajaa ja 19:ää todistajaa.
Syyte
Syyttäjänä tässä jutussa toimi läänin poliisitarkastaja. Syyttäjä syytti Juha-Pekkaa pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta, kotirauhan rikkomisesta ja yksin teoin tehdyistä räjähdyksen aiheuttamista kahdesta murhasta ja murhayrityksestä.
Tarkemmin viimeksi mainitusta syytteestä:
Syyttäjä katsoo siinä Juha-Pekan ilman laillista syytä tunkeutuneen Jarmon asuntoon ja tahallaan surmanneen Jarmon ja Pasin, sekä yrittäneen surmata Tarjan räjäyttämällä mukanaan tuomansa noin 500 grammasta heksogeeni-nimisestä räjähdysaineesta, yhdestä aikanallista ja noin 40 cm:n pituisesta
aikatulilangasta valmistamansa räjähdyspanoksen, jolloin räjähdyksen ja sitä seuranneen tulipalon seurauksena
Pasi Jukka Jääskeläinen ja
Jarmo Korhonen ovat kuolleet saamiinsa palovammoihin sekä
Tarja Uimonen saanut vaikeita vammoja.
Räjähdyksessä ja tulipalossa rakennus on tuhoutunut käyttökelvottomaksi ja siinä on tuhoutunut lisäksi vuokralaisina olleiden omaisuutta.
Koska Pasin ja Jarmon surmaaminen sekä Tarjan surmaamisen yritys ovat tapahtuneet räjähdysainetta käyttäen eli yleistä vaaraa aiheuttavalla tavalla ja erityistä raakuutta osoittaen, on huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan rikosta näiltä osin pidettävä erityisen törkeänä.
Näin siis lääninsyyttäjä syytti raastuvanoikeudessa.
- Räjähdyspaikka.jpg (247.13 KiB) Katsottu 1444 kertaa
Oikeudenkäynti
Raastuvanoikeus käsitteli juttua ensimmäisen kerran lokakuussa 1983.
Juha-Pekka oli tuolloin vangittu ja hänet tuotiin oikeuspaikalle suoraan sairaalasta, sillä hän ei ollut lääkärin lupailuista huolimatta päässyt sieltä pois.
Ensi käsittely oli ns. läpihuutojuttu ja seuraava käsittely lykättiin marraskuun alkuun.
Tässä käsittelyssä juttua puitiin jo hiukan tarkemmin ja puolustuksen puolelta kiistettiin murhat, sillä perusteella, että Juha-Pekkalla
ei ollut ollut surmaamisen tarkoitusta.
Puolustus pyysi myöskin, että Juha-Pekkalle suoritettaisiin mielentilatutkimus sen seikan selvittämiseksi, oliko hän tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä, vähentyneesti syyntakeinen vai syyntakeeton.
Asianomistajat esittivät jo joitakin korvausvaateita, mutta mitään lopullista he eivät vielä voineet esittää.
Tarja oli haastettu oikeuteen henkilökohtaisesti, mutta hänellä ei tässä vaiheessa ollut mitään mahdollisuutta tulla, hän taisteli vielä elämästään sairaalan teho-osastolla.
Kaikki osapuolet pyysivät lykkäystä.
Lykkäys myönnettiin ja Juha-Pekka määrättiin mielentilatutkimukseen ja pidettäväksi edelleen vangittuna.
Tämä tiesi sitä, että jutun jatkokäsittely lykkääntyisi ainakin puolella vuodella ja niinhän siinä kävi in.
Seuraavan kerran juttu tuli esille heinäkuun 17 päivänä 1984.
Tänä aikana puolustuksella oli ollut aikaa laatia puolustuskirjelmänsä, vastata korvausvaateisiin, jne.
Tarja oli päässyt pois sairaalasta, vaikka hänen vointinsa ei ollutkaan kehuttava.
Asianomistajat saivat kaikessa rauhassa miettiä korvausvaateensa ja syyttäjä sai aikaa miettiä lisäselvityksiä syytteensä tueksi.
Istunnossa käytiin uudelleen läpi puolustuksen aikaisemmin esittämä.
Puolustus oli edelleen sitä mieltä, että Juha-Pekka ei ollut syyllistynyt tahalliseen henkirikokseen.
Syyttäjä kuitenkin pysyi kannassaan ja ilmoitti tahalliset henkirikokset tulleen näytetyksi ja sen yrityksen samoin kuin muutkin syytteen kohdat. Samalla syyttäjä syytti vielä Juha-Pekkaa armeijasta anastetuista räjähdysaineista. Syyte koski törkeätä varkautta. Jutun oikeuskäsittelyn aikana lakia oli muutettu siten, että armeijassa sattuneet rikokset voitiin syyttää normaalissa alioikeudessa, eikä enää sotatuomioistuimessa.
Tästä johtui syyttäjän uusi syytevaatimuskin.
Eri asianomistajat esittivät lopulliset korvausvaatimukset. Tarjan kohdalla oikeuden pöytäkirjaan merkittiin, että hän voisi myöhemmässäkin erillisessä oikeudenkäynnissä vielä vaatia korvauksia, koska lopullista vammojen haitta-astetta ei vielä ollut voitu määritellä.
Kaiken kaikkiaan asianomistajien korvausvaatimukset nousivat moniin satoihin tuhansiin markkoihin. Suurimmat korvausvaatimukset esittivät Tarja ja kuolleiden omaiset.
Päätös
Raastuvanoikeus mietti päätöstä pitkään ja lopulta se teki ratkaisunsa.
Oikeus tuomitsi
Juha-Pekka Rautiaisen seuraavasti:
— jatkettu varkaus (huom. ei törkeä varkaus),
kuusi kuukautta vankeutta,
— pahoinpitely täyttä ymmärrystä vailla olevana
(siis vähentynyt syyntakeisuus) ja rattijuopumus, 50 päiväsakkoa,
— kotirauhan rikkominen, kolme kuukautta vankeutta,
— yksin teoin tehdyt räjähdyksen aiheuttaminen,
tappo ja tapon yritys sekä kuolemantuottamus, kahdeksan vuotta 10 kuukautta vankeutta, eli
vankeusrangaistukset yhdistettynä (ja lain mukaan vähennettyinä) yhdeksän vuotta ja yksi kuukausi vankeutta.
Oikeus ei katsonut Jarmon surmaamista ja Tarjan surmaamisyritystä murhaksi ja murhan yritykseksi.
Pasin kohdalla oikeus katsoi, että Juha-Pekan syyksi voitiin lukea ainoastaan tuottamuksellinen teko, -eli kuolemantuottamus.
Seuraavassa raastuvanoikeuden perustelut päätekojen osalta.
.. .”ja ottanut sieltä säilyttämänsä yhden paketin heksogeeni-nimistä räjähdysainetta, yhden aikatulinallin ja 40 cm tulilankaa, kiinnittänyt aikatulinallin sytytyslankaan ja palannut (Jarmon) asunnolle.
Talon alakerrassa hän oli kiinnittänyt tulilangan heksogeeniin ja sytyttänyt tulilangan sekä mennyt asuntoon oman ilmoituksensa mukaan tarkoituksenaan pelotella (Jarmoa) ja entistä avovaimoaan Tarjaa tietämättä, että asunnon toisessa huoneessa oli ollut Pasi, ehtimättä kuitenkaan irrottaa tulilankaa räjähdyspanoksesta seurauksin, että räjähdyspanos oli räjähtänyt, jolloin räjähdyksen ja sitä seuranneen tulipalon seurauksena Pasi ja Jarmo ovat saamiinsa palovammoihin kuolleet sekä Tarja saanut eri puolille kehoa vaikeita palovammoja.
Tarjan kehon ihosta on palanut 45 prosenttia, josta alueesta on ollut 35 prosenttia syviä palovammoja.”
.. .”Koska Juha-Pekan olisi pitänyt pioneerikoulutuksen saaneena henkilönä ottaa huomioon räjähdyspanoksen syttymismahdollisuus ja räjähdyksen aiheuttamat seuraukset, niin näin ollen Juha-Pekan on katsottava tahallaan surmanneen Jarmon ja yrittäneen surmata Tarjan ja on myös hänen katsottava selostetulla varomattomalla menettelyllään aiheuttaneen Pasin kuoleman.
Juha-Pekan on katsottava rikokset tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla.”
.. .”Vaikka Jarmon surmaaminen ja Tarjan surmaamisen yritys ovat tapahtuneet yleistä vaaraa aiheuttavalla tavalla ja kun Juha-Pekka
on menettelyllään asettanut itsensä räjähdyksen seurauksille alttiiksi, niin raastuvanoikeus on syytteen ja vaatimukset enemmälti näyttämättöminä hylännyt.”
Raastuvanoikeus tuomitsi Juha-Pekan maksettaviksi korvauksia yhteensä useita satoja tuhansia markkoja mm.
Tarjalle yhteensä lähes 350 000 mk, Pasin omaisille lähes 5 000 mk ja Jarmon omaisille noin 40 000 mk.
Raastuvanoikeuden päätöksestä kukaan osapuoli ei valittanut. Näin ollen päätös jäi pysyväiseksi.
Tällä hetkellä eli kesällä 1985 Tarja voi olosuhteisiin katsoen hyvin ja pystyy liikkumaan ilman apuvälineitä.
Palovammat kehossa kuitenkin muistuttavat jatkuvasti hirvittävästä syyskuun yöstä 1983.
Juha-Pekka on sovittamassa tekoaan vankilassa ja viipynee siellä vielä useamman vuoden ajan.
Mustasukkaisuus on hirvittävä asia, kun se saa yliotteen ihmisessä. Sen purkautuminen ja ratkeaminen tällä tavalla on jotakin käsittämätöntä.
Tässäkin tapauksessa se tuhosi neljän nuoren elämän.