Sivu 1/1

Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ti Helmi 22, 2011 10:42 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Melanie R. (23v) Peinesta (Niedersachsenin osavaltio) ja hänen poikaystävänsä Rene´ Steffen (27v) olivat pari; he olivat menneet juuri kihloihin. Molemmat suunnittelivat tulevaisuutta: Melanien oli määrä muuttaa tulevien appivanhempiensa taloon Höveriin asumaan. Tiistaina 26.10.2010 Melanie lähti töistä kukkakaupasta ja ajoi Rene´n luokse. Illalla viimeinen suukko n. klo 21.00 jonka jälkeen Melanie lähti ajamaan autollaan pois. Hän halusi vielä tavata erään ystävättären...

Melanie oli tutustunut tähän uuteen "ystävättäreen" jollain internetforumilla. Mutta forumilla hän olikin tavannut erään 27-vuotiaan mies, joka esiintyi naisen nimellä, hän käytti nimeä Sarah. Melanie luuli löytäneensä uuden kivan ystävättären, ja nyt tiistaina he olivat vihdoin sopineet treffit, koska halusivat tavata toisensa ensimmäisen kerran. Melanie olisi tosin halunnut tavata jossakin neutraalissa paikassa, kuten koululla tai supermarketissa, mutta nettituttavuus sai houkuteltua hänet asunnolleen.

Kun Melanie ei tullut illalla kotiin, hänen vanhempansa eivät heti huolestuneet. Olihan tyttö ennenkin jäänyt yöksi poikaystävänsä luokse, joten vanhemmat olettivat niin käyneen nytkin. Kun hän ei seuraavana päivänä ilmestynyt töihin, ilmoittivat huolestuneet vanhemmat katoamisesta poliisille. Etsinnät aloitettiin ja koko seutu haravoitiin, myös vesistöt tutkittiin.Myös sulhanen ja vanhemmat auttoivat poliisia etsinnöissä. Mutta tyttöä ei löytynyt. Myöhemmin Melanien auto löydettiin Peine-Vöhrumin rautatieasemalta lukittuna ja kaikin puoli kunnossa. Samoin löydettiin tytön kännykkä.

Melanien tietokone tutkittiin ja siitä saatiin selville, että tyttö oli sopinut treffit jonkun kanssa. Näin ollen poliisi sai selville, minne tytön piti mennä tapaamaan tätä nettituttavaa. Nyt kävi ilmi, että "Sarah" olikin 100 kiloa painava isokokoinen mies, nimeltään Benjamin F. (27v), joka oli myös kotoisin Peinestä.. Aluksi mies kieltäytyi antamasta lausuntoa poliisille, mutta myöhemmin hän myönsi tavanneensa Melanien. Hän kertoi, että kun tyttö oli huomannut hänen olevankin mies,oli hän järkyttynyt ja heille oli syntynyt kova riita ja riidan yhteydessä mies oli surmannut tytön. Miehen tarkoitus oli ollut saada nauttia seksistä tytön kanssa, mutta kun tyttö oli puolustautunut raiskausta vastaan ja taistellut henkensä puolesta, oli Benjamin tarttunut puukkoon, jolla oli sitten puukottanut hänet kuoliaaksi ja lopulta viiltänyt kurkun auki. Puukoniskut olivat osuneet mm. keuhkoihin ja henkitorveen. Raiskausta ei ollut ehtinyt tapahtua. Ruumiin mies oli sitten kuljettanut tytön omalla autolla metsään Gifhorniin.. Täältä poliisit löysivät ruumiin, kun tappaja opasti heidät oikealle paikalla.

Oikeudessa murhaaja kuvaili kauheita yksityiskohtia tapauksesta, sääliä tuntematta. Melanien entinen ystävä Raphael Bille oli mukana oikeudenkäynnissä ja kuunteli murhaajan lausuntoa. Hän sanoi: " Tämä on vielä raaempaa ja sairaampaa kuin olin kuvitellut. Hän (Melanie) oli juuri mennyt kihloihin ja halusi mennä naimisiin sekä muuttaa sulhasensa kanssa yhteen asumaan." Asiaa on nyt käsitelty siis oikeudessa, mutta tuomio annetaan sitten aikanaan. Joka tapauksessa kova kohtalo oli Melaniella, ja sulhanen sekä omaiset jäivät kaipaamaan sievää vaaleatukkaista nuosta naista, joka menetti henkensä luotettuaan netistä löytämäänsä "ystävättäreen".

Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 12:51 am
Kirjoittaja Geissimummo
Surullinen tarina muiden joukossa, tämäkin :(

Melanie antoi tiistaina noin klo 21.00 viimeisen suukon poikaystävälleen, jonka jälkeen lähti tapaamaan tätä uutta "ystävätärtään". Minkä ihmeen takia niin helvetin myöhään? Eikö siinäkään vaiheessa vielä hälytyskellot raksuttaneet, kun tämä "ystävätär" halusi nähdä asunnollaan, eikä jossain mukavassa pikkukuppilassa esim. kahvikupillisen ääressä? :( Kyseessä on kuitenkin ollut vuosi 2010, eikä mikään 1980-luku kun "tietokonehuijaukset" ovat olleet harvinaisempia.

Dr Bergmeister, mikä muuten mahtaa olla juttusi lähde? Koitin vain Googlen kautta etsiä Melaniesta kuvia (+ muita lisätietoja), en tiedä onko se mahdoton tehtävä, mutta siitäkin huolimatta.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 2:24 am
Kirjoittaja Dr Bergmeister
En muistanut mainita lähdettä. Luin artikelit sivulta www.bild.de. Löysin toiselta sivulta koko nimen, se on Melanie Rehmer. Tosi sieä tyttö oli ja ammatiltaan floristi. Aika myöhään todellakin oli tapaaminen. Tuo murhaaja oli ollut siellä chatissa ja kertonut hakevansa biseksuaalista seuraa. Luin yhdestä toisesta lehdestä näin. Ihmettelivät oliko myös Melanie bi, kun kerran oli vastannut tällaiselle henkikölle. Tässä taas opetus, että ei pidä mennä tuolla tavalla tapaamaan ventovierasta tyyppiä, olipa tämä sitten mies tai nainen.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 6:48 am
Kirjoittaja VoDKa
Dr Bergmeister kirjoitti:Tuo murhaaja oli ollut siellä chatissa ja kertonut hakevansa biseksuaalista seuraa. Luin yhdestä toisesta lehdestä näin. Ihmettelivät oliko myös Melanie bi, kun kerran oli vastannut tällaiselle henkikölle. Tässä taas opetus, että ei pidä mennä tuolla tavalla tapaamaan ventovierasta tyyppiä, olipa tämä sitten mies tai nainen.
Tuon perusteella voisi siis olettaa, että tuo kellonaika ei olekaan ollut niin erikoinen. Jos on tarkoituksena harrastaa vaikkapa juurikin sitä seksiä (naistenvälistä Melanien mielestä, heteroa Benjaminin mielestä), niin siihen nähden ajassa ei ole mitään ihmettelyä - ehkä oli tarkoitus yöpyä tuolla tai ajaa vielä kotiin aktin jälkeen.

Ja ennen kuin joku kerkeää ruveta inisemään, että ei kai kukaan sänkyyn tuntemattoman kanssa hyppää, niin muistuttaisin ihan suomalaisesta baarikulttuuristakin ja niistä tuhansista morkkiksista, kun herätään vieraassa paikassa. Melanie toki ei luultavasti ollut humalassa, mutta seikkailu kuin seikkailu, onhan noita nähty.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 7:17 am
Kirjoittaja maija turjukka
Kiitos mielenkiintoisesta avauksesta, harmi, kun oma saksantaitoni on pahasti ruosteessa. Millaisen tuomion Benjamin mahtoi saada vai onko oikeudenkäynti vielä kesken?

http://www.bild.de/BILD/regional/hannov ... r-sie.html

Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 11:18 am
Kirjoittaja Geissimummo
Kuva

Dr Bergmeister kirjoitti:Tuo murhaaja oli ollut siellä chatissa ja kertonut hakevansa biseksuaalista seuraa. Luin yhdestä toisesta lehdestä näin. Ihmettelivät oliko myös Melanie bi, kun kerran oli vastannut tällaiselle henkikölle.
Tuosta melkein voisi päätellä, jos kertoo hakevansa nimenomaan biseksuaalista seuraa, että silloin on tarkoituksena harrastaa seksiä eikä vain pelkästään tavata asunnolla kahvikupillisen merkeissä. Miksi muuten seksuaalisuudella olisi merkitystä, jos haluaa vain uusia ystäviä? Ellei sitten ole jonkin sortin "seksuaalirasisti", mikä ei tässä tapauksessa taida tulla kyseeseen.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 2:14 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Jo tuon ensimmäisen aloitusviestin jälkeen ajattelin, että jotakin intiimimpää tuttavuutta tältä nettitutulta oli haluttu. Kuulosti nimittäin siltä ettei sulhanen tiennyt mitään siitä, että Melanie oli mihinkään ollut menossa. Eihän muuten olisi tietokoneen tutkimusta tarvittu selvittämään, että Melaniella oli katoamisiltana vielä tärskytkin.
Minäkin uskon että Melanie odotti tapaavansa söpön tytön, ehkä seksin, ehkä jonkun vähemmän intiimin meiningin merkeissä. Ei kukaan lähde tuntemattoman kotiin nykyaikana muuten. Surkea juttu ja jälleen hyvä esimerkki siitä, miten petollinen seuranhakuväline netti voi olla.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 9:19 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Vastaan muutamiin kysymyksiin lyhyesti.

VoDKa, juuri niin. Sama riskihän se on tulla surmatuksi, vaikka baarista tai jostain muualta "iskee" tuntemattoman tyypin. Melanie ei ollut humalassa, koska ajoi autoa ja seuraavana päivänä olisi ollut työpäivä. Ihan selvästä päästä lähti sulhasensa luota.

Kukaan ei tainnut tietää minne hän oli menossa ja ketä tapaamaan. Tekijä paljastui, kun löydettiin Melanien kännykkä. Puhelimesta löytyi multimediaviestejä, jotka paljastivat tekijä. Näin poliisi tiesi mennä Benjaminin ovelle.

Maija turjukka, minä oikeastaan käännän vain lähinnä saksan- tai ruotsinkielisiä juttuja. Englantia käytän vähemmän missään. Oikeastaan mulla kuluu puolet vuorokaudesta saksankielisten juttujen ym. asioiden parissa. Laitoin googlen asetukset niin, että se etsii mulle vain ensisijassa saksan-ja ruotsinkielisiä sivustoja suomen lisäksi. KIrjoitan kielistä jokun kerta tuonne vapaaseen keskusteluu enemmän, tässä mainitsen vain ( sorry, "kehun" itseäni) että mun saksantaito on melko hyvä, ja pitää olla aika hankala tapaus, jos en osaa sitä kääntää. Olen harrastanut sitä melkein 40vuotta. Multa saa kysyä neuvoja tarvittaesa, vaikka yv:nä.

Benjamin ei ole vielä saanut tuomiota, oikeudenkäynti on vasta menossa. Saamme tietää sitten myöhemmin mikä tuomio tuli.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 9:22 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Tuolla Bild-lehden sivuilla oli tuosta Benjaminista kuva, jota ei ollut mitenkään sumennettu. Talletin sen koneelle ja yritin laittaa tänne liitetiedostona, mutta se ei onnistunut. Mikä meni pieleen, kun kuitenkin tein niin kuin pitääkin tehdä?

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 11:20 pm
Kirjoittaja Geissimummo
Dr Bergmeister kirjoitti:Tuolla Bild-lehden sivuilla oli tuosta Benjaminista kuva, jota ei ollut mitenkään sumennettu. Talletin sen koneelle ja yritin laittaa tänne liitetiedostona, mutta se ei onnistunut. Mikä meni pieleen, kun kuitenkin tein niin kuin pitääkin tehdä?
Itse ainakin klikkasin kuvaa, painoin hiiren oikeaa painiketta ja "kopioi kuvan osoite". Sitten tulin tänne Minfon kommenttikenttään, painoin Img ja sen jälkeen taas hiiren oikeaa painiketta ja "liitä". Eli kuvan osoite pitää laittaa Kuva-jutun väliin.

Äsh, en osaa selittää ollenkaan.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ke Helmi 23, 2011 11:46 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Kiitoksia Geissimummolle, kun kävit nappaamassa tuon kuvan. Ja kiitos myös tuosta neuvosta, en siis osannut oikein toimia kun yritin laittaa kuvaa. Mut tuo sun antama neuvo on tosiaan paikallaan! Yritän jatkossa laittaa itse kuviakin.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: Ma Helmi 28, 2011 10:03 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Melanien murhaajan Benjamin F:n oikeudenkäynti on alkanut. On tullut ilmi, että Benjamin oli viiltänyt Melanien kurkun auki ja sen jälkeen ollut sukupuoliyhteydessä Melanien kuolleen ruumiin kanssa. Aika karmeata.

Oikeudessa on tänään kuultu Benjamin F:n entisen tyttöystävän kertomusta siitä millainen mies B. oikein on. Stephanie K. (24v) oli tutustunut mieheen myös internetissä. Oli elokuu 2008. Heti alusta saakka kontaktit olivat pyörineet seksin ympärillä. Benjamin oli halunnut Stephanien strippaavan hänelle web-kameran edessä, mutta Stepanie oli kieltäytynyt siitä. Neljä kuukautta ensi tapaamisen jälkeen Benjamin muutti Stephanien luokse asumaan. Tytön sanojen mukaan mies ei ollut väkivaltainen, mutta he riitelivät välillä rahasta ja yhteisestä tulevaisuudesta.

Oikeudessa Stephanie kertoi miehen olevan seksihullu ja elävän valhemaailamassa. Benjamin halusi seksiä 7-8 kertaa päivässä, ja kun Stephanie ei enää halunnut tai jaksanut, mies tuijotti pornoa netistä ja masturboi Stephanien silmien edessä. Joskus mies oli puristanut tyttöä kurkusta seksin aikana. Vaikka Stephanie oli vuoteessa flunssan kourissa ja hänellä oli 40 astetta kuumetta, ei Benjamin ottanut sitä huomioon, vaan sekstata piti silloinkin.

Töissä Benjamin ei käynyt, hän teki vain joskus tilapäistöitä. Mutta hän tilasi huonekaluja ja esim. pelikonsoleita, eikä maksanut niiden laskuja. Joskus ovelle tuli ulosottomies perimään firmojen saatavia.

Toukokuussa 2009 Stephanie ei kestänyt enää miestä ja erosi hänestä. Viikon kuluttua hän huomasi olevansa raskaan, mutta hän toki halusi pitää lapsen. Nyt Benjamin alkoi harrastaa terroria ja tekemään kaikenlaisia omaisuusvahinkoja. Hän oli uhannut ottavansa vauvan Stephanien vatsasta. Hän tuli Stephanien luokse eikä suostunut lähtemään pois ennen kuin poliisit tulivat paikalla. Kerran hän soitti Stephanien työpaikalle ja sanoi tämän antavan potilaille vääriä pistoksia. Stephanie on sairaanhoitaja ja työskentelee vanhusten hoitajana. Tämän lisäksi mies manipuloi Stephanien autoa, mikä olisi voinut olla vaarallista.

21.12.2009 syntyi heidän poikansa. Benjamin teki heidän elämästään edelleen vaikeaa. Hän mm. tarkkaili salaa ja teki ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille lapsen pahoinpitelystä. Isyystutkimuksen tulokset tulivat ja viime syksynä, 26.10.2010 Stephanie ilmoitti Benjaminille netissä chatin kautta tämän olevan heidän poikansa isä. Oli kl 20.19 illalla. Ei mennyt kahta tuntiakaan, kun Benjamin houkutteli Melanie Rehmerin asunnolleen ja tappoi tämän eläimellisesti.

Tällainen tyyppi siis on tämä murhaaja.

Re: Melanie R. (23v) Saksasta

Lähetetty: La Tammi 16, 2016 8:24 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Tämä juttu on jäänyt väliin tässä vuosien varrella enkä ole muistanut päivittää tietoja. Melanien murhaaja on tuomittu tästä raa'asta ja julmasta teosta elinkautiseen vankeuteen maaliskuussa 2011. Murhan katsottiin tapahtuneen erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa ja murhaajaa pidetään hyvin vaarallisena. Todennäköisesti ei vapaudu koskaan vankilasta.

http://www.bild.de/news/inland/mord/hoe ... .bild.html