Sivu 1/1
Matujengi häiriköi ja ilkivaltaili Helsingissä
Lähetetty: Pe Helmi 25, 2011 7:42 am
Kirjoittaja Kampamaneetti
Iso nuorisojengi mellasti Helsingin ydinkeskustassa - "pelottava tilanne"
Jopa 30 nuoren joukkio teki häikäilemättömällä tavalla ilkivaltaa Helsingin keskustassa torstai-iltana.
Helsingin poliisin mukaan tapahtumaketju sai alkunsa, kun noin 15 nuorta tunkeutui Kampin metroaseman R-kioskille.
- He varastelivat sieltä karkkia ja alkoholia, kertoo päivystävä komisario Tom Packalén.
Poliisin mukaan nuoret ovat ulkomaalaistaustaisia. R-kioskilta he jatkoivat matkaansa läheiseen videovuokraamo Makuuniin, jonne nuoria tuli tuplasti enemmän, noin 30.
- Sieltä varastettiin karkkia ja dvd-levyjä, kertoo Packalén.
Kukaan ei loukkaantunut eikä ketään ilmeisesti uhattu väkivallalla.
Silminnäkijä kuvailee IS:lle tilannetta silti pelottavaksi ja uhkaavaksi.
Joukkio mm. repi paetessaan ulkomainoksia suurieleisesti.
Silminnäkijän arvion mukaan nuorimmat olivat noin 15-vuotiaita.
Poliisin mukaan vastaavaa tapahtuu silloin tällöin.
- Ei tällainen kuitenkaan ihan jokapäiväistä ole.
Poliisi etsi nuoria illalla, mutta ilmeisesti suurin osa pääsi karkuun.
ILTASANOMAT
Että näin, tietenkin rasisti tässä olen, mutta eikö näitä "mamu" nuoria saada kuriin? Taas muuten hyvä vaaliase Persuille...
otsikkoa muokattu
t:mode
Re: Nuorisojengi mellasti...
Lähetetty: Pe Helmi 25, 2011 8:12 am
Kirjoittaja Hessu52
Ei tuo ole mitenkään uutta, eikä se mikään vaaliase kenellekään enää ole.
Nykyään on vaan harvinaista, että lehti uskaltaa mainita, että asialla on ollut "moniosaajajoukkio"!
Ainoa tapa muutaa asmanseutu turvallisemmaksi, on littaa koko porukka joka ilta boseen, vaikkapa lähistöllä tyhjänä olevalle Stadikalle, joka tietenkin on suojattu sisältä ja ulkoa verkkoaidalla, etteivät huligaanit saisi paikkoja rikottua.
Tapelkoot sitten keskenään ja repikööt toisiaan, jos se kerran on niin mukavaa.
Miksi nuo mamut eivät ole omissa maissaan taistelemassa vapautensa puolesta, miksi he ovat anoneet täältä turvapaikkaa ja stten käyttäytyvät tuolla tavoin?
Olemmeko tehneet jotain väärin, kun olemme heidät tänne hyvää hyvyyttämme ottaneet?
No vastaan itse, että olemme, miksi yleensä menimmekään tuohon lankaan, että ikinä olemme antaneet yhden ainoankaan mamun saapuvan maahamme?
Re: Nuorisojengi mellasti...
Lähetetty: Pe Helmi 25, 2011 8:23 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Kirjoitin Järjestäytynyt rikollisuus osiossa Copra jengin sivuille jokin aika sitten ennustettavissa olevan skenaarion tästä ilmiöstä. Nämä vesselit tosta vähän vanhenee niin siitä löytyy useita potenttiaalisia Copralaisia kunhan saavat jollakin tavalla organisoitua hommaa. Tällä hetkellä muistuttaa aika paljon -80 luvun suomalais nuorukaisten porukoita jotka kohelsivat ilman mitään ajatusta. Kaljaa ja tupakkaa kannettin kaupasta ilman valutan vaihtoa isolla porukalla ja sit naapurin kongiin nautiskelemaan.
Re: Nuorisojengi mellasti...
Lähetetty: Pe Helmi 25, 2011 9:56 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Hessu52 kirjoitti:Ei tuo ole mitenkään uutta, eikä se mikään vaaliase kenellekään enää ole.
Miksi nuo mamut eivät ole omissa maissaan taistelemassa vapautensa puolesta, miksi he ovat anoneet täältä turvapaikkaa ja stten käyttäytyvät tuolla tavoin?
Olemmeko tehneet jotain väärin, kun olemme heidät tänne hyvää hyvyyttämme ottaneet?
No vastaan itse, että olemme, miksi yleensä menimmekään tuohon lankaan, että ikinä olemme antaneet yhden ainoankaan mamun saapuvan maahamme?
Sinä rasismi! Thors toteaisi ylläolevaan: "öö siis jos niin kuin käymässä ja siis emmehän voi tietää jos hakee turvapaikkaa"
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 15#p371315
Re: Nuorisojengi mellasti...
Lähetetty: Pe Helmi 25, 2011 12:35 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
Kannattaa muistaa, että ongelmia aiheuttavat erityisesti toisen polven maahanmuuttajat, jotka ovat syntymästään saakka eläneet siirtolaisina. Heidän muualta tulleet vanhempansa syyllistyvät vähemmän rikoksiin. Suomalaisten pitäisi nyt välttää samoja virheitä, mitä esimerkiksi Ruotsissa on tehty. Suomen päättäjien pitäisi tarkasti pohtia, mikä esimerkiksi Malmön Rosengårdissa on mennyt niin pahasti pieleen. Siellä toisen polven siirtolaiset ovat perusrötöstelyn lisäksi hyviä värväyskohteita terroristeille.
Suomessa etnisen taustan mainitseminen vielä sallitaan. Ruotsalaislehdissä puhutaan yleensä ruotsalaismiehistä, vaikka etninen tausta olisi mikä tahansa. Tosin tämä käytäntö tuli lehtiin "En finnjävel igen" -uutisoinnin myötä.
Kampissa tuota ulkomaalaistaustaista porukkaa pyörii tiiviisti. Toivottavasti tämä tapaus ei ole alkusoittoa tulevasta. Tällaisen jälkeen tilanne voi kärjistyä, mikä pahimmillaan provosoi lisää vastaavia tekoja.
Re: Nuorisojengi mellasti...
Lähetetty: Su Helmi 27, 2011 2:25 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Nyt tarvitaan Päivi Lipposta,Stubbia, Peppejä ja Göraneita, Marsalkka Stalinia, Kataista, sekä Damienia kynttilämarssille näiden nuorten puolesta. Joko Marsalkka Stalin ja Damien lupaavat vetää Lucia-koltut päälleen marssille?
Re: Nuorisojengi mellasti...
Lähetetty: Su Helmi 27, 2011 10:08 am
Kirjoittaja Hessu52
Listaltasi unohtui kiljuhanhi Kimmo Kiljunen, tuo Isänmaamme suuri poika, joka käy Siperian jurtissa (tason pitää olla kuitenkin presidenttiluokkaa, tai ainakin hinta, mieluummin niin, että alennukset saa omaan käyttöön) hakemassa meille moniosaajia ja arvostelee omia kansalaisia syyttä suotta rasisteiksi ja viharikollisiksi.
Jos tuollaisen paskan joku edelleenkin valitsee eduskuntaan, tarvitsee se yksilö sata varmasti yksilöllistä hoitoa jossain huoneessa, jossa ei ole teräviä nurkkia ja valkoinen takki on puettu, pitkiin edestä solmittaviin hihoihin.