MURHA.INFO

En ole löytänyt täältä tästä sarjamurhaajasta kertovaa ketjua, en liioin googlen kautta löytänyt mitään minfoon liittyvää, joten rohkenen aloittaa ketjun tästä aiheesta. Hyvät lukijat, saanko esitellä: sarjamurhaaja Henri Desire Landru, Ranskan ritari Siniparta.

Henri Landru syntyi 12.4.1869 Pariisissa työläisperheeseen. Lapsena hän kävi katolista koulua ja oli hyvä sekä ahkera oppilas. Lisäksi hän lauloi kirkon poikakuorossa ja toimi alttaripalvelijana. Hän oli hyvin hurskas. Koulun päättymisen jälkeen hän kävi erilaisia kursseja, joilla hankki ammattitaitoa eri tehtäviin. Hän opiskeli mm. teknistä piirustusta ja pääsikin pian töihin erääseen arkkitehtitoimistoon. Myöhemmin hän työskenteli myös kirjanpitäjänä ja myyjänä. Kun hän oli 20 vuotias, hän meni armeijaan, jossa hänestä tuli aliupseeri. Arrmeija-aikana Landru meni naimisiin erään sukulaistytön, Marie Catherinen, kanssa. Heille syntyi useita lapsia avioliiton aikana. Luonteeltaan Henri Landru oli hyvin pikkutarkka, ja hän merkitsi kaikki tapahtumat tarkasti muistikirjaan - tämä koitui myöhemmin hänen kohtalokseen.

Jo varhain Landru aloitti rikollisen uransa, johon vaikutti osaltaan hänen kokemuksensa eräällä työpaikalla. Sen jälkeen, kun eräs hänen esimiehensä katosi eräänä päivänä vieden mukanaan työntekijöiden rahat, ei Landru enää välittänyt itsekään olla rehellinen. Hän alkoi tehdä erilaisia pikkupetoksia, joilla hankki rahaa. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa hän yritti onneaan myös avioliittohuijarina. Hän onnistui löytämään erään naisen, Madame Izoren Lillestä, ja lupasi mennä tämän kanssa naimisiin. Madame antoi Landrulle heti 10 000 frangia, eikä sen koommin nähnyt rahojaan. Avioliitosta ei tullut mitään, Landruhan oli jo naimisissa.

Petoksistaan Landru sai useita vankilatuomioita. Vuonna 1900 hänet tuomittiin vankilaan kolmeksi vuodeksi, 1904 kahdeksi vuodeksi, 1906 kolmeksitoista kuukaudeksi ja vuonna 1908 kolmeksi vuodeksi. Tuskin hän oli päässyt vapaaksi, kun hän jo aloitti seuraavan rikoksen joutuen aina vankilaan. Kun hän vuonna 1912 vapautui ja aloitti taas uudet rötökset, hänen isänsä teki itsemurhan, ilmeisesti kelvottoman pojan tuottaman murheen vuoksi. Vuonna 1914 hänet tuomittiin taas vankilaan, tällä kertaa hän sai neljän vuoden tuomion petoksista. Landru oli myynyt erään autotallin, joka ei edes kuulunut hänelle. Nyt hän katosi "maan alle", koska ei enää halunnut joutua istumaan. Mutta hän joutui nyt miettimään millä elättäisi itsensä ja perheensä. Hänellä oli kaksi pankkitiliä, joista toisella oli enää 7,20 frangia ja toisella 6,35 frangia. Niillä ei kauan elätetä perhettä.

Landru muisti ensimmäisen avioliittohuijauksensa. Ensimmäisen maailmansodan pyörteissä oli helppo pelata peliänsä esiintymällä väärällä nimellä, kun hän alkoi huijata avioliittoilmoituksilla keski--ikäisiä naisia "muuttamaan maalle". Hän saattoi valehdella olevansa esim. insinööri tai postimestari tai mikä milloinkin. Hän saattoi myös luvata naisille rikkauksia kertoessaan suunnitelmistaan perustaa tehdas. Yleisesti ottaen hän sanoi olevansa hyvin toimeentuleva mies, vaikka todellisuudessa oli rahaton.

Naisia oli helppo löytää, koska oli sota-aika ja monet parhaassa isässä olevat miehet olivat joko sodassa, tai jopa kuolleita jolloin monet naiset olivat jääneet leskeksi. Ensimmäisen uhrinsa Henri Landru löysi seuraavan lehti-ilmoituksen välityksellä :" Vakavaluonteinen herra haluaa avioitua lesken tai elämässään pettyneen naisen kanssa, joka on iältään 35- 45 vuotias". Monien vastaajien joukosta Landru valitsi Jeanne Cuchet- nimisen naisen. Jeanne oli tuolloin 39 vuotias leski ja hän työskenteli naisten alusvaateliikkeessä. Mutta hän koki, että on liian rankkaa yrittää tulla toimeen pienellä myymäläapulaisen palkalla. Hänen piti itsensä lisäksi elättää myös 16 vuotias poikansa Andre. Jeanne vastasi Landrun lehti-ilmoitukseen, jonka löysi pariisilaisesta sanomalehdestä.

Landru järjesti treffit Jeanne Cuchetin kanssa esiintyen väärällä nimellä sanoen olevansa "Diard", ja että hän oli insinööri ammatiltaan. Landru oli naimissa samaan aikaan, mutta se ei estänyt hänen toimiaan. Vuonna 1914 Jeanne ja Landru tapasivat toisensa ja tästä alkoi heidän suhteensa. Landru esitti olevansa hyvin kiintynyt naiseen ja näin hänen onnistui valloittaa naisen sydän. He erosivat välillä jonkun erimielisyyden vuoksi, mutta Jeanne halusi myöhemmin tehdä sovinnon. Niin hän pyysi lankoaan ja muita sukulaisiaan henkiseksi tueksi mukaansa vierailulle "Diardin" talolle, joka sijaitsi Chantillyssä. Landrulle tämä sopi hyvin. Mutta kun mies oli poissa, vieraat tutkivat hänen henkilökohtaista omaisuuttaan, jolloin he löysivät kirjeitä, mitkä Landru oli saanut muilta naisilta. Sukulaiset pyysivät hartaasti Jeannea luopumaan aikeesta tehdä sovinto rakastajansa kanssa. Mutta tässä asiassa Jeanne oli uhkarohkea ja uppiniskainen eikä halunnut kuunnella heitä.

Tammikuussa 1915 Jeanne katkaisi yhteydenpidon perheeseensä ja muutti Andren kanssa "Diardin" uuteen taloon, joka sijaitsi Vernouilletissa, aivan Pariisin lähellä. Jeannea ja Andreta ei tämän jälkeen enää nähty koskaan. Landru kyllästyi heihin heti, kun he olivat muuttaneet hänen taloonsa, ja hän murhasi Jeannen ja Andren melkein heti kun he saapuivat taloon. Heidän sukulaisilleen Landru ilmoitti heidän matkustaneen Englantiin ja että hän, Landru tai "Diard" , oli myynyt yhteisen irtaimiston.

Nyt Landrun oma elämä ja asiat muuttuivat äkkiä parempaan suuntaan. Hänellä oli nyt rahaa, ja hän avasi pankkitilin, jonne talletti 5000 frangia. Vaimolleen hän lahjoitti jalokiviä. Nämä 5000 frangia oli Jeanne Cuchet saanut säästettyä elmänsä aikana. Joko hän oli antanut rahat Landrulle tai tämä oli ne varastanut, mutta läheisilleen mies sanoi perineensä ne isältään. Jalokivien kanssa oli hieman vaikeuksia eikä niitä voinut noin vain julkisesti käyttää, koska ne voitiin myöhemmin tunnistaa kuuluneeksi onnettomalle Jeanne Cuchetille.

Jeanne Cuchet oli 40 vuotias ja Andre 18 vuotias, kun heidät murhattiin. Ei tiedetä kuinka Landru murhasi heidät, mutta tarina jatkuu...

Tässä muutama kuva Henri Desire Landrusta.


Misfit Toys


Wikipedia

Kiitos Geissimummolle kuvista. Jatkan huomenna tarinan kertomista.

Seuraavien uhriensa kanssa Landru noudatti samaa kaavaa. Hän laittoi lehtiin avioliittoilmoituksia, joilla houkutteli naisia luokseen. Landru oli lahjakas kirjoittamaan rakkauskirjeitä ja näin hänen oli helppo saada naisten luottamus. Mutta miten hän oikein onnistui hurmaamaan ja sokaisemaan niin monia naisia? Hänen ulkonäöstään ei voi paljoa päätellä, hän ei ollut mikään adonis. Hän oli pieni, laiha ja hintelä mies, joka oli kalju ja jolla oli punaiseen vivahtava täysparta. Mutta hän oli muuten charmanttinen ja käyttäytyi sivistyneesti. Lisäksi hän oli raitis, ei juonut eikä tupakoinut. Naisille hän lahjoitti mm. suklaata ja parfyymejä miellyttääkseen heitä. Kun hän oli valinnut itselleen sopivan naisen, hän suostutteli tämän muuttamaan talolleen Vernouilletiin. Hän osti rautatieasemalta itselleen aina meno-paluulipun, mutta naisille vain pelkän menolipun. Heitä ei sen koommin nähty.

Seuraava Landrun uhri oli Therese Thuran Laborde-Line, joka oli 47 vuotias leski. Hän oli syntynyt Buenos Airesissa Argentiinassa ja oli ollut naimisissa brasilialaisen hotellinomistajan kanssa. Vuonna 1915 hän kuitenkin oli Pariisissa, jossa asui eräässä hotellissa seuranaan vain kaksi koiraa. Kesäkuussa 1915 hän tutustui Landruun, jolla oli valmiina selostus itsestään. Hän sanoi olevansa argentiinalainen insinööri, ja kohta Madame Laborde-Line kertoi ystävilleen menevänsä pian naimisiin ja että hän muuttaa sitten miehensä kanssa takaisin Argentiinaan... Kesäkuun 21. päivänä nähtiin Madamen muuttavan pois hotellista. Hänet nähtiin elävänä viimeisen kerran 26.6.1915.
Sen jälkeen, kun oli murhannut Madame Laborde-Linen, oli Landrulla kiireitä. Hän alkoi kerätä naisen huonekaluja hotellihuoneistosta, jossa tämä oli aiemmin asunut. Myöhemmin naisen naapuri tunnisti Landrun mieheksi, joka huonekalut haki. Joitakin huonekaluja Landru jätti Vernouilletin taloonsa, mutta loput hän vei varastoon, jonka oli vuokrannut sitä varten. Sen jälkeen hän alkoi myydä huonekaluja vähitellen. Kun tämä oli tehty, oli vuorossa Madamen arvopapereiden rahaksi vaihtaminen. Koirat hän oli tietysti myös tappanut.

Marie Guillin (Marie Angelique Pelletier-Guillin) oli Landrun kolmas uhri. Hänet Landru murhasi kolme kuukautta sen jälkeen, kun oli murhannut Madame Laborde-Linen. Landru ei tuhlannut Madame Guilliin paljon aikaa, vaan murhasi hänet kaksi päivää sen jälkeen, kun nainen oli muuttanut hänen luokseen.
Marie Guillin oli eläkkeelle jäänyt kotiopettajatar, joka oli joko 51 tai 59 vuotias (tiedot vaihtelevat eri lähteissä), joka halusi vain vakiintua ja nauttia eläkevuosistaan. Hän asui Pariisissa Rue Crozarie-kadulla ja hän oli varakas lady. Mutta hän oli yksinäinen, joten kun hän luki Landrun ilmoituksen paikallislehdestä, hän vastasi siihen ja tämä koitui hänen tuhokseen.
Landru tapasi Madamen ensimmäisen kerran toukokuun 1. päivänä 1915, ja noin kolme kuukautta myöhemmin hän houkutteli naisen muuttamaan asunnostaan luokseen Vernouilletiin. Ennen kuin Madame lähti asunnostaan, hän toimitti huonekalunsa erääseen varastoon, jossa ne eivät toki olleet kauan. Elokuun 4.päivänä -kaksi päivää sen jälkeen kun oli muuttanut Landrun taloon elokuun 2. päivänä - saapui varastolle muuttoauto, joka kuljetti Madamen huonekalut Landrun varastoon Niuellyyn. Joko Madame Guillin oli muuttanut mielensä tai sitten Landru otti asiat omiin käsiinsä.
Huonekalujen lisäksi Madame Guillin omisti arvopapereita, kuten obligaatioita ja hänellä oli lisäksi 12 000 frangia pankkitilillään. Landrulle tämä oli onnenpotku, mutta hänellä oli tiettyjä esteitä saada käsiinsä tämä omaisuus. Obligaatiot ja pankkitili olivat Madame Guillinin nimellä, joten Landru väärensi valtakirjan, jolla sai omaisuuden haltuunsa. Hän sanoi olevansa Guillinin lanko, ja että hänen nimensä on George Petit. Valtakirjn mukaan hänellä oli oikeus myydä obligaatiot ja sulkea pankkitili sekä nostaa tilillä olevat rahat. Hän selitti, että Madame Guillin oli halvaantunut eikä voinut enää kirjoittaa, ja että tämä siksi oli palkannut hänet hoitamaan asioitaan.
Landru muisti nytkin lähettää Madamen ystäville pari postikorttia naisen nimellä. Ehkä hän oli ystävällinen.. tai, pikemminkin, hän oli jo etsimässä uusia uhreja...

jatkuu..

Berthe-Ann Heon oli 54 vuotias, kun hän katosi. Madame Heonille Landru sanoi nimekseen "Dupont", ja hänelle itselleen Madame Heon oli vain rikas vanha leski. Ihan tarkalleen ei tiedetä, milloin Madame Heon tutustui Landruun. Joidenkin lähteiden mukaan Madame Heon vieraili "Dupontin" luona Vernouilletissa vuoden 1915 aikana ja että hän katosi välittömästi. Jotkut toiset lähteet väittävät, että Madame ei käynyt koskaan Vernouilletissa, vaan sen sijaan tapasi "Dupontin" tämän uudessa talossa Gambaisissa. Tässä tapauksessa Heonia ei olisi nähty tämän jälkeen enää lainkaan elävänä.
Selonteot eivät kerro sitä oliko kukaan kiinnostunut Madame Heonin kohtalosta siinä sekasorrossa, jonka kourissa Ranska oli ensimmäisen maailmansodan aikana. Mutta tosiasia on, että hän katosi ilman, että sitä kukaan huomasi. Mutta Landru ei unohtanut lähettää muutamaa postikorttia naisen ystäville tämän kuoleman jälkeen. Syyskuussa 1917 Landru alkoi myydä Madame Heonin huonekaluja, eikä hän jäänyt vieläkään kiinni. Hän oli ollut viimeinen, joka näki Madamen elävänä...

Landrun uhreihin kuului myös Anna Moreau Collomb. Eri lähteet kertovat erilaisen tarinan siitä, mitä nimeä Landru käytti silloin, kun hänellä oli suhde Madame Collombin kanssa. Eräs lähde sanoo, että hän sanoi nimekseen "Diard", samaa nimeä hän oli käyttänyt silloin kun hänellä oli suhde Jeanne Cuchetin kanssa. Erään toisen lähteen mukaan Landru käytti nyt itse nimeä "Cuchet" ollessaan suhteessa Madame Collombin kanssa. Ehkä hän halusi leikitellä vaaran kanssa, sillä hän tiesi, että Jeanne Cuchetin perhe etsi häntä yhä.
Landru tapasi Madame Collombin alkuvuodesta 1917 sen jälkeen, kun nainen oli vastannut Landrun lehti-ilmoitukseen. Kaikki ei mennyt kuitenkaan hyvin, ja kun he eivät hetkeen tavanneet toisiaan, he lopettivat suhteen. Kuitenkin 11 kuukautta myöhemmin he alkoivat suhteen uudelleen, mutta kun Madame Collomb esitteli Landrun sukulaisilleen, nämä eivät pitäneet tästä.
Vastoin perheensä varoituksia Madame Collomb muutti Landrun huoneistoon, joka sijaitsi Pariisissa Rue Chateaudun-kadulla. Madame Collombin sisar vieraili hänen luonaan 24. joulukuuta 1917, mutta tätä lukuunottamatta Madame ei pitänyt perheeseensä mitään yhteyttä. On arveltu, että Landru murhasi hänet Gambaisin talossa joulukuun 27. päivänä 1917. Viimeksi hänet nähtiin Landrun seurassa...
Anna Collombin perhe joutui pois suunniltaan , kun he eivät saaneet tähän mitään yhteyttä. He ilmoittivat naisen katoamisesta poliisille ja Gambaisin pormestarille. Näihin aikoihin pormestariin otti yhteyttä myös erään toisen naisen sisar, sillä hänenkin sisarensa oli kadonnut jäljettömiin.. Tästä kerron myöhemmin lisää.

Eräs Landrun uhreista oli nuori Andree Babelay. Hänen tapauksensa oli erilainen kuin muiden uhrien, jotka Landru yleensä valitsi. Hän ei ollut keski-ikäinen eikä leski, eikä hänellä ollut omaisuutta, josta Landru olisi voinut hyötyä.

Vuonna 1917 Andree Babelay oli 19 vuotias ja hän työskenteli kotiapulaisena. Saman vuoden tammikuussa hän löysi itsensä eräänä päivänä itkemässä metroasemalla. Paikalle saapui ystävällinen vanhempi herra, joka kysyi mikä tytöllä on hätänä. Andree Babelay selitti, että hän oli joutunut äidin kanssa riitoihin, kun oli kertonut tälle mahdollisesti menettävän työnsä. Hänen perheensä oli köyhä, ja mikäli Andree menettäisi työnsä, siitä tulisi vielä köyhempi. Ystävällinen vanhempi herra vakuutti hänelle,ettei ollut mitään syytä huoleen, ja hän tarjosi tytölle ilmaisen asunnon huoneistossaan Rue de Mauberge-kadulla. Koska oli rahaton eikä ollut mitään menetettävää, Andree Babelay hyväksyi miehen tarjouksen.

Tämä ystävällinen vanhempi herra oli tietenkin Henri Landru. Andree Babelayn ja Landrun suhde eteni nopeasti. Maaliskuun 11. päivänä 1917 Andree vieraili äitinsä luona ja kertoi tälle olevansa kihloissa ja menevänsä pian naimisiin. Landru oli luvannut hänelle mukavan loppuelämän. Mutta se mitä Andree ei tiennyt, oli se että loppuelämä tuli olemaan hyvin lyhyt..

Maaliskuun 29. päivänä 1917, kaksi kuukautta sen jälkeen kun oli kohdannut Landrun metroasemalla, Andree lähti miehen kanssa tämän talolle Gambaisiin. Viimeisen kerran hänet nähtiin elävänä huhtikuun 12. päivä 1917, ja jotkut otaksuvat, että Landru tappoi tytön samana päivänä. Hänen ruumistaan ei koskaan löytynyt, mutta uskotaan hänen kokeneen saman kohtalon kuin muutkin Landrun uhrit..

Celestine Lavie Buisson oli rikas leski, jolla oli laaja ja rakastava perhe. Jokainen perheenjäsen piti hänen uutta suhdettaan "Fremyetin" kanssa arveluttavana.
Fremyet oli tietysti Henri Desiree Landru, ja häneltä meni vähän yli vuosi ennen kuin sai taivutettua Madame Buissonin katkaisemaan välinsä perheeseensä ja muuttamaan hänen luokseen Gambaisiin. Koko tämä vuoden ajan heidän suhteensa oli perustunut ainoastaan kirjeenvaihtoon - kuten nykyisin netin kautta tapahtuva suhde, mutta hieman hitaammin- mutta lopulta huhtikuussa 1917 he tapasivat toisensa. Ilmeisesti heillä toimi henkilökemiat hyvin huolimatta siitä, että Madamen äiti oli esiliinana mukana tapaamispaikalla. "Fremyet" oli heti valmis suostuttelemaan Madame Buissonia menemään naimisiin kanssaan ja muuttamaan Gambaisiin. Hän meni jopa niin pitkälle, että osti heille matkaa varten kaksi junalippua. Madame Buisson ei tiennyt sitä, että mies osti itselleen meno-paluulipun ja naista varten pelkän menolipun.

Kun Madame Buisson muutti "Fremyetin" luokse, hänen ensimmäisestä avioliitosta oleva poikansa ei halunnut muuttaa mukana, vaan jäi mieluummin asumaan tätinsä Madamoiselle Lacosten luokse. Kaksi vuotta myöhemmin poika kuoli äkillisesti, ja nyt Madamosielle Lacoste halusi löytää sisarensa voidakseen ilmoittaa tälle surullisen uutisen henkilökohtaisesti. Lacoste tiesi, että hänen sisarensa oli muuttanut asumaan "Fremyetin" luokse, koska tämä oli kertonut hänelle suunnitelmistaan. Mutta nyt oli ongelmana se, että Madame Buisson ei ollut vastanut Lacosten lähettämiin kirjeisiin, eikä hänestä oltu kuultu enää mitään.

Pahinta peläten Madamoiselle Lacoste otti yhteyttä Gambaisin pormestariin ja pyysi tämän apua löytääkseen sisarensa. Pormestari piti pyyntöä omituisena, koska hän oli juuri äsken saanut samanlaisen pyynnön erään toisen naisen, Madame Collombin, sisarelta joka myös sanoi sisarensa kadonneen. Onneksi pormestari otti tämän asiakseen ja totesi kadonneiden naisten tapauksien liittyvän jollain tapaa toisiinsa.Vertailemalla tietoja naiset tajusivat, että heidän sisarensa olivat kumpikin todennäköisesti joutuneet saman kosijan käsiin kokien saman kohtalon. Tarkoista tutkimuksista huolimatta mitään ei oikeastaan tapahtunut ennen kuin huhtikuussa 1919, tarkalleen kaksi vuotta sen jälkeen, kun Madame Buisson oli viimeksi nähty. Sitten Madamosielle Lacoste näki yllättäen miehen nimeltä "Fremyet" ja ilmoitti heti poliisille nähneensä miehen, joka oli varmasti murhannut hänen sisarensa...

Mutta juttu ei selvinnyt vielä, vaan Landru sai jatkaa vielä toimintaansa..

Landru oli ollut toimissaan hyvin ahkera. Hänen uhrejaan olivat myös Mme Louise Leopoldine Jaume ja Annette (Anne Marie) Pascal. Mme Jaume oli asunut Rue de Lyanes-kadulla ja hän muutti sieltä Gambaisiin 25. marraskuuta 1917. Hän tunsi Landrun nimellä "Guillet". Pian Mme Jaumen katoamisen jälkeen Landrun uusi naapuri Gambaisissa huomasi mustan savun nousevan Landrun talon savupiipusta. Landru tienasi taas, hän sai järjestettyä itselleen pankista 1400 frangia Mme Jaumen rahoja.
Mme Jaumen jälkeen oli vuorossa 38 vuotias Annette Pascal, joka katosi keväällä 1918. Hän oli alkanut suhteeseen Landrun kanssa ja muutti 5. huhtikuuta 1917 Gambaisiin Landrun talon emännäksi. Hänelle Landru oli "Forest". Annette Pascalilla oli vain vähän rahaa, ei niin kovin hyödyllinen Landrulle taloudellisesti, mutta naisen kuoleman jälkeen Landru myi tämän huonekalut.

Nyt on vuorossa Landrun viimeinen tiedossa oleva uhri, Marie Therese Marchadier. Hänet tunnettiin nimellä "La Belle Mythese" Ranskan armeijan upseerien keskuudessa, sillä Marchadier oli toiminut kauan ja menestyksellisesti kurtisaanina. Vuonna 1918 hän lopetti tämän toiminnan ja päätti vetäytyä syrjään uraltaan. Kaikki tiesivät mikä hän oli, mutta siitä ei puhuttu julkisuudessa: hän oli bordellinpitäjä ja ex-prostituoitu.
Pian sen jälkeen, kun hän oli asettunut Pariisiin, hän tapasi miehen joka sanoi nimekseen "Lucien Guillet". Marchadierilla oli Pariisissa pieni talo, ja mies oli omien sanojensa mukaan vain kiinnostunut ostamaan naisen huonekalut. Ei ole mitään muistiinpanoja siitä, ostiko mies todella huonekalut, mutta se tiedetään että heistä tuli ystäviä keskenään. Myöhemmin v. 1918 "Guillet" oli kiinnostunut ostamaan myös Marchadierin talon, ja hinnaksi sovittiin 7000 frangia. Mies oli tietysti Landru, ja hän on toki voinut olla oikeasti kiinnostunut ostamaan talon, mutta ei hänellä rahaa siihen ollut.
Tammikuussa 1. päivänä 1919 heidän välinsä tulivat läheisemmiksi. "Guillet" kosi ja nainen vastasi myöntävästi. He muuttivat yhdessä Gambaisiin, jossa Landru suostutteli naisen myymään henkilöohtaiset tavaransa ja huonekalunsa. Marchadier teki näin ja sai myymistään tavaroista 2000 frangia. Kun oli saanut kaupat tehtyä, hän matkusti takaisin Gambaisiin miehen luokse. Valitettavasti tämä oli viimeinen kerta, kun hänet yleensä nähtiin elossa, sillä Henri Desiree Landru murhasi hänet 14. tammikuuta 1919. Yksityiskohtia tämänkään naisen kuolemasta ei tiedetä, mutta todennäköisesti kuoleman jälkeen Landru paloitteli hänet ja poltti sitten uunissa...

Se tiedetään, että Marchadier oli Landrun viimeinen ihmisuhri. Myöhemmin hänen jäljiltään löydettiin myös kahden koiran jäännökset. Kaikkiaan Landrun tiedetään murhanneen nämä 10 naista ja yhden teini-ikäisen pojan. Mutta miten hän jäi kiinni tästä kaikesta ja mitä sitten tapahtui, siitä jatkan seuraavalla kerralla...

Pariisi 6. huhtikuuta 1919 illalla klo 19.00 Madamoiselle Lacoste soitti kiihtyneenä pariisilaiselle rikospoliisille. "Olen nähnyt hänet, parrakkaan miehen! Tulkaa heti! Hän käveli erään naisen kanssa. Hän se on, murhaaja joka on tappanut sisareni. Näin hänet Rue de Rivoli-kadulla. He menivät liikkeeseen, jonka nimi on Lion de Faience. He ostivat pöytäastiaston. Mies maksoi 100 frangin setelillä. Sitten he menivät bussiin, joka ajoi Montmartren suuntaan."
Muuta hän ei tiennyt miehestä kuin että tämän nimi oli Fremyet, ja että hänellä oli talo Gambaisissa 40 km:n päässä Pariisista. Hänen siskonsa, Madame Buisson, oli matkustanut sinne kaksi vuotta sitten elokuun lopussa 1917, eikä hänestä ollut kukaan sen jälkeen enää kuullut mitään. Madame Buisson oli halunnut mennä naimisiin Fremyetin kanssa. Mutta hän oli kadonnut kuin maan nielemänä. Varmasti tämä mies oli tappanut hänet.

Komissaario Belin aloitti tutkimukset. Parrakas mies oli todellakin jättänyt Lion de Faience-liikkeeseen nimensä ja osoitteensa: Lucien Guillet, insinööri, Rue Rochechouart nr 76. Mutta soittanut nainen oli puhunut jostain Fremyet- nimisestä miehestä.Guillet? Olisiko soittaja erehtynyt? Mutta Belinille tuli mieleen naisen sanat: "Herra komissaario, hän se oli, olen siitä varma. Hänellä on sisareni omallatunnollaan."

Poliisi tutki asiaa Gambaisissa. Siellä olivat nimet Fremyet ja Guillet tuntemattomia, eikä kumpikaan heistä omistanut siellä taloa. Gambaisissa oli eräs maatalo, jonka oli vuokrannut eräs herra Dupont, joka tuli silloin tällöin käymään, aina eri naisen kanssa. Komissaario joutui epämiellyttävän tunteen valtaan. Hän ajoi uudelleen Rue Rochechouartille. Nr 76:n talonmies kertoi hänelle, että Monsier Guillet oli juuri sillä hetkellä matkoilla, valitettavasti. Komissaario kysyi asiaa päivittäin. Huhtikuun 11. päivänä illalla, kun Belin ei saanut rauhaa, hän päätti vielä kerran tutkia asian. Nyt Monsier Guillet oli paikalla. Mutta poliisin kädet olivat "sidotut", sillä ranskalainen laki salli pidätyksen vain päiväsaikaan. Auringonlaskusta auringonnousuun olivat kansalaisten asunnot koskemattomia.

Komissaario Belin istuutui Guilletin asunnon oven eteen. Hän nojasi ovea vasten, jotta havahtuisi heti, kun joku jättäisi asunnon. Klo 7.00 aamulla hän koputti oveen. Aluksi ei tapahtunut mitään. Sitten joku kysyi: " Kuka siellä?" "Haluan puhua kanssanne", vastasi Belin. "Tulkaa myöhemmin uudelleen". "En voi tulla myöhemmin, asialla on kiire. Se koskee teidän autoanne." Silloin ovi avattiin ja ovella seisoi kaljupäinen mies, jolla oli yllään vain pyjama ja jolla oli punertava parta. Guillet vai Fremyet? Taka-alalle ilmestyi vain välttämättömät vaatteet yllään oleva nuori nainen. Hän oli Fernande Segret, Landrun uusin naisystävä. Kun hän kuuli, että hänen rakastajansa pidätettäisiin, hän vajosi pyörtyneenä lattialle.

Poliisilaitoksella pidätetty sanoi nimensä olevan Guillet ja että hän oli kotoisin Verddunista. "Olen hukannut sotilaspassini", hän sanoi. Poliisi vastasi :"Me kirjoitamme pormestarille." "Siinä ei ole mitään järkeä. Kaikki Verdunin arkistot ovat tuhoutuneet pommituksessa ."

Komissaario Belin ajoi vielä kerran Rue Rochechouartille ja tutki asunnon. Tutkimusten aikana hän löysi paperin, jossa luki nimi Landru. Sisäinen tunne sanoi hänelle, että työpaikalla pitää tutkia rikosrekisteri. Landrun nimellä oli kahdeksan tuomiota, ja viimeisen tuomion saatuaan mies oli kadonnut, haihtunut kuin ilmaan. Belin katsoi Landrun kuvaa. Ei epäilystäkään - pidätetty oli Landru. Komissaario antoi tuoda miehen luokseen ja puhutteli tätä Landruksi, mutta tämä ei räpäyttänyt silmääkään.
Asunnon tutkimisen yhteydessä poliisit löysivät vuokranmaksukuitin Clichyssä sijaitsevasta varastosta. Kun varasto avattiin, poliisien silmät olivat revetä hämmästyksestä: varastossa oli huonekaluja, naisten vaatteita, tekohampaita, tekopalmikoita, peruukkeja, avioliittotodistuksia ja naisten henkilöllisyyspapereit sekä tuhansia muita tavaroita.

Asunnon tutkimuksissa poliisi löysi myös kirjeenvaihdon, jota Landru oli harjoittanut kaiken kaikkiaan 283:n naisen kanssa. Jokaista naista varten oli muistiinpanomerkintä, esim: "Madame X, Rue Montmirail. Vuoden ollut leskenä. Mies ollut vanhempi kuin nainen. Juuri menettänyt äitinsä. Pieni, vaalea, temperamenttinen, huonekaluja, säästöjä." Poliisi pidätti hengitystään. He eivät vielä aavistaneet, että edessä oli kahden ja puolen vuoden tutkimustyö.

Kirjeenvaihdosta kävi ilmi, että jotkut naiset olivat pyytäneet Landrua myymään heidän huonekalunsa, koska he tarvitsivat rahaa. Landru järjesti asuntojen irtisanomisia, huolehti kaikista asioista ja lupasi naisille onnellisen tulevaisuuden. Hän oli osoittanut alusta asti peiniä huomionosoituksia, jotka eivät maksaneet paljon. Hän toi aina tullessaan kukkia, parfyymejä ja suklaata. Hän oli tarjonnut naisille ateroita ravintolassa ja oli esittänyt täydellsitä kavaljeeria. Landrulla oli aikaa, hän ei tehnyt mitään muuta. Hän omistautui naisille.

Eräs nainen, jonka kanssa Landru oli ylläpitänyt suhdetta, kuvaili myöhemmin poliisille :"Tämä mies osasi hurmata, hänellä oli demoniset voimat.. Hän tiesi miten naisille puhutaan." Landru oli valloittanut satoja naisia. Mitä naiset olivat nähneet hänessä, joka ei ollut ulkonaisesti mitenkään adonis.

Gambaisin talosta tai sen tontilta ei löytynyt ruumiita. Mutta sieltä löytyi joitakin hiiltyneitä ruumiinosia, kuten pääkallo, joitain jalkojen ja käsien osia ym. Landru väitti poliisien piiloittaneen ruumiin osat taloon, jotta voisivat syyttää häntä murhista. Tontilta löytyi kahden koiran ruumit, mutta ei olla varmoja kenen koirista oli kyse. Naisten kuolemista löytyi muistiinmerkinnät Landrun päiväkirjoista: hän oli merkinnyt muistiin naisten kuolinajat.

Kaksi ja puoli vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen juttu päätyi oikeuskäsittelyyn. Landru vaati uhmakkaasti ruumiita esille, muuten syytökset olisivat hänen mielestään pätemättömiä. Syyttäjä piti kuitenkin aihetodisteita yksiselitteisinä ja vaati kuolemanrangaistusta, vaikka Landru väitti olevansa syytön. Valamiehistä tuomitsi hänet kuolemaan 11:n ihmisen murhasta. Miten hän oli murhannut uhrinsa ja miten hävittänyt ruumiit, tiedon Landru vei hautaansa. Avoimeksi jäi myös se, oliko hän surmannut enemmänkin naisia.

Landru teloitettiin Pariisissa giljotiinilla 25.2.1922.

Henri Desiree Landru on ollut esikuvana mm. Chaplinin elokuvalle "Ritari Siniparta". Hänen lempinimensä oli "Ranskan ritari Siniparta".

Tarina päättyy tähän. Olen käyttänyt lähteinä seuraavia sivustoja:

www.g-geschichte.de
www.dunkletage.de
www.suite101.com
google.kirja "Grosse Prozesse: Recht und Gerechtigkeit in der Geschichte/Das ist mein eigene Gepäck"

Kiitos kaikille lukijoille ja anteeksi, kun minulta on mennyt näin kauan saada juttu valmiiksi ja tänne luettavaksi.

Kiitos Dr Bergmeisterille laajasta käännöksestä, nyt vasta "löysin" tämän otsikon minfosta, kun googletin nimen. Yritin löytää suomenkielistä kirjaa Henri Landrusta tai kokoomateosta jossa olisi asiaa Landrusta, vähän samantapaista kuin on Tshikatilosta kertova "Paholaisen metsästys". Sellaista ei ilmeisesti ole olemassakaan? Iäkäs murhaharrastajasukulainen on kiinnostunut Landrusta, eikä pysty lukemaan muunkielisiä tekstejä, ei ole nettiä käytössä.

Onko tietoa kenelläkään painetusta suomenkielisestä Landru-tietopaketista?

Olipa mielenkiintoinen juttu, kiitos Bergmeister!
Täältä voi lukea lisää Landrun oikeudenkäynnistä ja mestauksesta englanniksi.

Washington Timesing aikalaisartikkeli Landrusta

Kiitokset tytöille, että olette herättäneet henkiin tämän vanhan jutun! Tämä oli tosiaan minustakin mielenkiintoinen tapaus. Löysin eräästä Historia- lehdestä kirjoituksen tästä vuonna 2010 ja sain siitä innostuksen tutkia tapausta vähän tarkemmin sekä kirjoittaa tänne. Melko karmea ukkeli on tämä Landru ollut, aivan sääliksi käy niitä naisparkoja, jotka joutuivat hänen uhrikseen. Yhdellä oli lapsikin ja jollakin oli jopa koiria.