Sivu 1/1

Kaupan tuhopoltto/vakuutuspetos Tampereen Hervannassa 2007

Lähetetty: Ke Maalis 16, 2011 12:16 am
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Päivitetty 15.3.2011 10:09, julkaistu 15.3.2011 10:08
Kun suomalaismies tuli uniin, afgaani tunnusti

Vuosia vanha tuhopoltto johti kolmeen vankeustuomioon Pirkanmaan käräjäoikeudessa perjantaina. Kaksi iranilaistaustaista ja yksi afganistanilaistaustainen mies tuomittiin vankeuteen niin sanotussa unijutussa.
Miehet polttivat yksissä tuumin iranilaismiehen kaupan Hervannassa vuonna 2007 saadakseen huonosti tuottavasta kaupasta vakuutuskorvaukset.
Vakuutuspetos alkoi paljastua vasta vuosia myöhemmin, kun afgaanimies kertoi tapahtuneesta vakuutusyhtiölle. Hän kertoi oikeudessa helmikuussa, että syynä tunnustukseen oli huono omatunto. Hän oli kertomansa mukaan nähnyt pahaa unta, jossa suomalainen mies syytti häntä vääryydestä.
Mies tunsi huonoa omatuntoa, koska luuli syyttömän miehen istuvan vankilassa hänen ja kahden muun miehen teosta. Hän oli kuitenkin käsittänyt asian väärin.
Perjantaina Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi kauppiaan 1,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Apureista toinen sai runsaan vuoden ja toinen puolen vuoden ehdollisen rangaistuksen.
Ainoastaan afgaanimies myönsi syyllisyytensä
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Ko ... nusti.html

Kuva
Tässä sama isonpana
http://img18.imageshack.us/img18/8531/kauppiashlmi.jpg

http://www.digipaper.fi/psviikkolehti/3 ... ?pgnumb=23
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yri ... i/18690265
Kolmen ihmisen hengen vaatinut Hämeenkadun pitserian murhapoltto ei siis ole ainoa tapaus, jossa maahanmuuttajat ovat yksissä tuumin polttaneet mamuyrittäjän yrityksen ja pyrkineet lavastamaan syyn suomalaisten niskoille. Hervannan tapauksessahan tuhopoltosta syytettiin suomalaista mielenterveystapausta, joka oli aiemmin häiriköinyt kyseisessä kioskissa. Häntä ei muistaakseni kuitenkaan tuomittu tästä tuhopoltosta.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profil ... tuli-uniin

Yrittäjä, kauppias
Fereidun Ahkami
Maahanmuuttajat – tärkeä osa pirkanmaalaista työvoimaa? -seminaarissa
http://www.tampereenkauppakamarilehti.f ... ttaja.html

Re: Kaupan tuhopoltto/vakuutuspetos Tampereen Hervannassa 2007

Lähetetty: Ke Maalis 16, 2011 1:00 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Vaikka suomalaisella miehellä ei enää juurikaan arvoa ole, niin on sentään kuitenkin vielä edes pelotearvo - uniin saakka tulee mokoma...

Sehän on selvää, että maahanmuuttajat luovat työpaikkoja. Tässäkin tapauksessa kun tehtiin uusi liikerakennus (tai mikä siihen nyt ikinä tulikin), niin töitä oli taas maahanmuuttajien takia saatu. Ja Hämeenkadulla riittää töitä...

Tai Espoon Sellossa "maahanmuuttaja" sai aikaan viiden työpaikan tarpeen... Että kyllä se maahanmuutto luo työpaikkoja.

"Tuhopoltto oli rasismia"
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) sanoo, että Tampereen tuhopoltossa kyse on rasismista. - Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista, Lipponen sanoi tänään julkistamassaan tiedotteessa.

IS ei tavoittanut Lipposta kommenttia varten. Tampereen tuhopolton tutkinnanjohtaja sanoi tämän päivän Helsingin Sanomissa, että ainakaan toistaikseksi teolle ei ole löytynyt rasistisia motiiveja.

Päivi Lipponen (sd) mukaan raja on nyt kuitenkin ylitetty. Hänen mukaansa Tampereen tapahtumia ei voida enää katsoa hiljaa sivusta.

- Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan, jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan, Lipponen vaatii.


Tuossa http://en-gb.facebook.com/people/Fereid ... /599754161
voi ilmoittautua marssille...

Re: Kaupan tuhopoltto/vakuutuspetos Tampereen Hervannassa 2007

Lähetetty: Ke Maalis 16, 2011 9:51 am
Kirjoittaja tattooed fucker
Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan :roll: .en osallistu mahdolliseen marssiisi millään tavalla.

Re: Kaupan tuhopoltto/vakuutuspetos Tampereen Hervannassa 2007

Lähetetty: To Maalis 17, 2011 3:27 pm
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Vaikka suomalaisella miehellä ei enää juurikaan arvoa ole, niin on sentään kuitenkin vielä edes pelotearvo - uniin saakka tulee mokoma...
Ilmeisesti oli lukutaidoton tai sitten ei muuten vaan tiennyt että kyseinen kaheli vapautettiin syytteestä.
Päivitetty 23.2.2011 23:03, julkaistu 23.2.2011 19:05
Painajaisuni vei kolmikon käräjille vuosien takaisesta tulipalosta

Vuosia sitten laajalti uutisoitu rasistinen rikostapaus nousi keskiviikkona esiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa uudella asetelmalla. Tällä kertaa syytteessä oli tuolloinen uhri.
Suomalaismies ampui heinäkuussa 2007 iranilaistaustaista kauppiasta Hervannassa tappavan tehokkaalla ilmakiväärillä. Lokakuussa 2007 vainooja yritti polttaa miehen kaupan.
Keskiviikkona käräjillä syyttäjä esitti, että kauppias sai vainoamisesta idean: hän tuikkaa oman liikkeensä tuleen ja saa siitä vakuutuskorvauksen. Oli loogista olettaa, että poliisi epäilisi teosta vanhaa vainoojaa. Näin myös kävi, kun liike paloi joulukuussa 2007 uudestaan.
Näyttö vainoojan syyllisyydestä riitti kuitenkin vain tuomioon ensimmäisestä tulipalosta ja ampumisesta. Syyllistä toiseen paloon ei löytynyt, mutta kauppias sai vakuutuskorvauksensa. Pian pöly tapauksen ympärillä alkoi laskeutua.
Vyyhti rupesi purkautumaan vasta vuonna 2009.
Afgaanitaustainen mies kertoi oikeudessa keskiviikkona, että tuntematon mies oli ilmestynyt unessa syyttämään häntä vääryydestä. Afgaanimies luuli, että suomalainen vainooja istuu syyttömänä vankilassa jälkimmäisestä palosta, josta hän tiesi totuuden.
Tunnontuskien takia hän kertoi vakuutusyhtiölle olleensa mukana, kun kauppias ja tämän iranilaistaustainen tuttava polttivat liikkeen.
Oikeudessa muut kiistivät kaikki syytteet, mutta afgaanimies myönsi avunannon tuhotyöhön. Kahden muun syytetyn puolustus kyseenalaisti afgaanimiehen kertomuksen. Käräjäoikeus antaa tuomion asiassa myöhemmin.

Lue tapauksesta lisää torstain Aamulehdestä.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Ko ... losta.html