Sivu 1/1

David ja Carol Keeffe - asianajajan ja hänen vaimonsa murha

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2011 1:17 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Tämä on suomennettu trutv:n Crime Librarystä ja alkuperäistekstin on kirjoittanut David Lohr, jonka myöhemmin tulen mainitsemaan pariin otteeseen.

Kuva
David Keeffe

17. marraskuuta 2006 aviopari David, 56, ja Carol, 60 ammuttiin Athensissa, Pennsylvaniassa. He olivat kotiinsa liitetyssä autotallissaan.
He olivat ajelleet sinä iltana eri autoilla, mutta viranomaiset uskoivat heidän tulleen kotiin aivan samoilla minuuteilla. Tutkintaa lähellä olevan lähteen mukaan Carolia ammutiin ensin takaa päin, milloin David oli kasvokkain tappajansa kanssa. Viranomaiset eivät ole vielä julkaisseet ruumiinavauksen tuloksia, mutta kuolintodistuksen mukaan sekä David että Carol kuolivat "moniin päähän kohdistuneisiin ampumahaavoihin".

Kuva
Carol Keeffe

Davidin ja Carolin ruumiit löydettiin, ei aikaisemmin kuin kaksi päivää ampumisen jälkeen. Heidän aikuinen tyttärensä Melissa Keeffe oli huolestunut, kun ei ollut saanut heihin yhteyttä ja aloittanut etsinnän rikospaikalla.
Kun viranomaiset kyselivät naapureilta, he eivät myöntäneet kuulleensa yhtään laukauksia, mutta, koska oli metsästyskausi, he olivat saattaneet kuulla niitä kinnittämättä sen enempää huomioita.

Kuva
Athensin poliisijaosto

Murhaa seuraavina päivinä koottinen yhteinen työryhmä Athensin poliisijaostosta johon kuului paikallisia poliiseja, ja tutkijoista Pohjois-Towandan poliisista sekä Bradfordin piirikunnan asianajotoimistosta.
Toimeksiannossa keskittää resurssinsa, päätös tehtiin muuttaa Athensin poliisijaoston toiseen kerrokseen tilapäiseen keskushuoneeseen tutkimaan murhia (In order to focus their resources, the decision was made to convert the second floor of the Athens police department into a temporary command center to investigate the murders).

Noin kuukausi murhien jälkeen Rikoskirjaston päätoimittaja (Executive Editor) Marilyn Bardsley lähetti tutkivan journalismin alan seniorin David Lohrin Athensiin tutkimaan tapausta. Siellä Lohr haastatteli useita ihmisiä, jotka olivat tunteneet David Keeffen henkilökohtaisesti. Jotkut heistä olivat palkanneet hänet tarvittuaan asianajajaa, toiset tunsivat hänet muuten vain kunnioitettava miehenä kaupungista.

"En ole koskaan tavannut asianajajaa, joka olisi niin halukas auttamaan jokaista, vaikka heillä ei olisi ollut pennin hyrrää maksaa hänelle", eräs sanoi.

Asiattomilta pääsy kielletty
Kuva
Moore maantien kyltti

Alueen asukkaiden kanssa puhuttuaan Lohr ajeli Sayre Hilliin saadakseen vilauksen Davidin ja Carolin talosta. Joko yksityisyyden varjelemisen vuoksi tai vain sattumalta, useimmilla ihmisillä Moore Roadilla ei ole kadun numeroa tai nimeä postilaatikossaan. Niinpä sellaiselle, jolle alue ei ole tuttu, ei ole helppoa löytää sieltä haluamaansa. Kun lopulta saa oikean osoitteen käsiinsä, ajotien pituus tekee mahdottomaksi löytää oikea talo. "Asiattomilta pääsy kielletty"-kyltit nujertavat entisestään kaikki, jotka ovat liikkeellä muuten kuin luvallisesti.

Kuva
Ajo-ohjeet taloille

Kun talo jää piiloon maantieltä, satelliittikuvista voi saada selkeämmän käsityksen sen sijainnista. Ajotie jatkuu takametsiin noin mailin verran, missä valtavat portin puomit päästävät luvattomat henkilöt sisään. Puomin takana on kolme taloa, joista yksi kuului David ja Carol Keeffeelle, toinen Carolin vanhemmille; Michael ja AnnDeSistille, ja kolmas Carolin siskolle ja tämän miehelle; Michelle ja Thomas Witmerille.

Kuva
Antenninäkymä taloille

Useiden lähteiden mukaan pitkin ajorataa on liiketunnistimia, joten jos joku kulkisi vain porttien ohi, hän todennäköisesti joutuisi tuon laitteen uhriksi. Aluetta ympäröi rosoinen maasto, joten mikäli mielii päästä liikkumaan muualla kuin ajotiellä, tarvitsee melkeinpä välttämättä mönkijän. Kun onkin mahdollista vaeltaa hike up to the family compound, olisi vaikeaa löytää pysäköintialuetta kulkuneuvolleen, as there are no pull offs in close proximity. Näin ollen Davidin ja Carolen surmaajan on todennäköisesti täytynyt tuntea alue todella hyvin.

Lohrille selvisi jotain mielenkiintoista vierailullaan Sayren julkisessa kirjastossa: 20 vuotta sitten asianajaja oli kuollut hämärissä olosuhteissa - asianajaja, joka oli David Keeffen entinen kollega lakiasioita hoitavassa perheyrityksessä.

Kuva
DeSistin ja Keeffen lakifirman kyltti

The Evening Timesin 23. elokuuta -82 ilmestyneen painoksen mukaan Michael Rosh, 29, oli työskennellyt DeSistille and Keeffelle ennen kuin avasi oman liikkeensä Sayressa. Rosh kuoli tuona kuukautena, iskettyään päänsä uima-altaaseen. Kuolema tulkitiin onnettomuudeksi - mutta monet alueen asukkaat, kuten eräs poliisivirkailija, uskoivat, että joku oli tahtonut Roshille pahaa.

Kuva
Sanomalehtiartikkeli Michael Roshin kuolemasta

Lisää kummallisuuksia kävi ilmi: Michaelin äiti, Sophia Nikolay, oli kadonnut yht'äkkisesti kolme vuotta sitten. Laajat etsinnät järjestettiin ja hänen ruumiinsa löytyi läheltä Chemung jokea. Reportterien mukaan hän oli hukkunut. Miksi hän oli, tai olisi mennyt tuolle joelle, kukaan ei tiedä, ja Michaelin sukulaiset ovat kieltäytyneet kommentoimasta tarinaa.
Näillä mielenkiintoisilla pikkuseikoilla tosin ei välttämättä ole mitään yhteyttä David Keeffen murhaan.

Kuva
Roshin kuolinilmoitus ja muistokirjoitus

Kuka tämän teki?

22. joulukuuta -06 Davidin isä, Paul Keeffe, poliisivirkailijan työstä eläkkeelle vetäytynyt, Arlingtonista, Massachusettsista, puhui Crime Librarylle lyhyesti pojastaan.

"Me kaikki rakastimme häntä", Paul sanoi. "Hän oli hyvä, rehellinen mies. Hän kohteli kaikkia aina reilusti. En voi ymmärtää tätä."

Yksi kysymys tietysti kuului, kenen hän arveli olevan syyllinen. Paul veikkasi entistä asiakasta.

"Eläkkeelle vetäytyneenä poliisina minä ymmärrän miten tämä olisi voinut tapahtua. Muistan miten vihaiseksi tulin, kun olimme paiskineet töitä saadaksemme konnan lukkojen taakse ja sitten joku lakimies tuli ja vapautti hänet. Toivon vain, että ne saavat kiinni sen joka teki tämän."

Davidin murha ei varmuudella liity hänen työhönsä: murhaaja voi olla myös perheen jäsen tai joku aivan vieras.

The Daily & Sunday Reviewin artikkelissa tohtori W. Scott Thornsley - rikosoikeudessa Mansfieldin yliopistosta (associate professor of criminal justice at Mansfield University) kommentoi lyhyesti murhaa sanoen, "mitä ylenpalttisempi murha on, sitä henkilökohtaisemmaksi se tulee murhaajalle".

Muistokirjoituksensa mukaan David Keeffe säilyy seuraavien henkilöiden muistoissa: hänen vanhempansa Paul ja Ruth Keeffe; his daughter and son-in-law, Melissa Ann Keeffe
hänen tyttärensä Melissa Ann Keeffe ja tämän mies Matthew D. Jones; hänen poikansa David M. Keeffe ja tämän kihlattu Joanna Kolb; hänen veljensä ja tämän mies Michael and Colette Keeffe; hänen siskonsa ja tämän mies Ann ja Larry DiPalma; hänen veljensä Kevin Keeffe; hänen siskonsa Susan Keeffe, hänen veljensä Richard ja tämän nainen Beth Keeffe.

Carol jää elämään näiden henkilöiden muistoissa: hänen vanhempansa Michael ja Ann DeSisti sekä hänen siskonsa Michelle ja tämän mies Thomas Witmer.

Katupuhetta

8. tammikuuta -07 raportoitiin, että kaksi New Yorkin viranomaista olivat saaneet hiljattain etsintämääräyksen tähän tapaukseen liittyen. Tutkintaa lähellä olevan lähteen mukaan nuo poliisit olivat saaneet määräyksen tutkia eräs talo ja moottoriajoneuvo.
On myös väitetty, että samalla takavarikoitiin lukuisia ammuksia.

Kuva
Athensin poliisipäällikkö Larry Hurley

Kaksi päivää myöhemmin Lohr istui kasvokkain Athensin kunnan poliisipäällikön Larry Hurleyn kanssa, yrittäen selvittää, missä vaiheessa tutkinta oli. Päällikkö Hurleyn tahtoi kumota huhut tutkinnasta.

"Paljon on ollut spekulaatiota ja katupuhetta. Meillä on valtaisa määrä työtä tämän kanssa. Onko tunnelin päässä valoa? Ehkä, mutta saadaksesi jotain tuomariston eteen, sinulla pitää suunnilleen olla rikos videokameralla. On vaikeaa voittaa näin suuri tapaus tuomariston edessä, joten siksi meidän pitää tehdä kaikkemme. Paljon työtä on edessä. Ihmiset katsovat CSI:ta ja luulevat, että asiat ratkeavat silmänräpäyksessä. Valitettavasti ne eivät ratkea."

Päällikkö Hurley ei kommentoi etsintämääräyksiä New Yorkissa. Hän sanoo vain, että yhtäkään etsintämääräystä ei ole ollut Pennsylvaniassa. New Yorkin Waverlyn viranomaiset ovat myös kieltätyneet kommentoimasta.

Tappajasta puheen olleen Hurley sanoi, ettei hän voi kertoa, onko työryhmällä joku tietty epäilty. Hän sanoi vain, ettei tämä ollut jonkun mielensairaan päähänpisto.

"Tässä ei ole mikään salamurhaaja juoksentelemassa öisin ympäri katuja murhaillen ihmisiä. Niin se ei ole. Nämä yksilöt murhattiin jostain aivan erityisestä syystä, ja me yritämme yhä selvittää, mistä."

Haastattelun päätteeksi Larry Hurley ilmoitti, että tutkinta oli investigation was proceeding and that he was still looking to the public for new leads.

"Me otamme vastaan minkä hyvänsä tiedonjyväsen tai vihjeen tähän tapaukseen... Haluaisimme ratkaista tämän niin nopeasti kuin suinkin."

Päällikkö Hurleyn haastattelupäivän jälkeisenä päivänä, "media neuvonantaja" lähetettiin Paul Lyonista Lyon Strategic Communicationsista. Herra Lyonin mukaan Keeffen perhe oli palkannut hänet hoitamaan mediasuhteita.

Vastauksena Crime Libraryn tiedusteluun hän vastasi näin:
"Tutkinta jatkuu ja täsäsä vaiheessa olemme varmoja, että poliisi paneutuu kaikella tarmolla selvittämään, kuka tämän hirveän rikoksen takana on. Me kehotamme kaikkia, jotka arvelevat jotain tietävänsä, vaikka tieto ei tuntuisi mitenkään olennaiselta, tulemaan esiin ja jakamaan sen poliisin kanssa... Perhe haluaa myös kiittää mediaa sen kärisvällisyydestä, ymmärtäväisyydestä ja hienotunteisuudesta näinä vaikeina aikoina. Toivon mukaan, meillä on jotain uutta raportoitavaa lähitulevaisuudessa."

Ei kommentoinut

Helmikuussa 2007 Crime Library otti yhteyttä jälleen Larry Hurleyhyn ja pyysi kertomaan viimeiset kuulumiset tutkinnasta.
"Ei ole tullut mitään uutta siitä kun viimeksi puhuimme", hän sano. "Ei mitään paljastettavaksi julkisesti. Me odotetaan vielä labratestien tuloksia."

Kuva
Pennsylvanian poliisin kangasmerkki

Komisario Frank Hacken on johtava tutkija poliisijaoston kanssa. Yritettyään turhaan lukuisia kertoja tavoitella Hackenia, Crime Library pääsi vihdoin kosketuksiin Corporal Grimesin kanssa. Hän on tutkija Nort Towandan parakeilta, joka avustaa David ja Carole Keeffen murhan tutkinnassa. Grimesin mukaan "ei ole uutta tietoa". Kysyttäessä, miten tutkinta oli edennyt, hän vastasi "En kommentoi".

Kuva
Pennsylvanian poliisiasema Towandassa

Kaksi kuukautta jälkeen päin Crime Library lähti taas pirauttelemaan poliisipäällikkö Hurleylle. Lukuisten hylättyjen puhelinsoittojen jälkeen David Lohr sai vihdoin yhteyden. Hän esitteli itsensä ja kertoi asiansa, johon Hurley vastasi:

"Ehkä teidän pitäisi puhua komisario Hackenille. Minä en tykkää paljastaa mitään ennen kuin olen puhunnut hänelle koska tämä on yhteistutkintaa. Me työskentelemme yhdessä hyvin, enkä halua sanoa mitään ennen kuin olen puhunut hänelle ensin."

Monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen Crime Library pääsi taas kosketuksiin Corporal Grimesin kanssa, mutta sieltä ei edelleenkään ollut mitään kommentoitavaa.

Crime Library kohtasi lopulta Trooper Kelleyn PSP:n parakista Wyomingin piirikunnasta.

Kuva
Pennsylvanian poliisiasema Wyomingissä

Re: David ja Carol Keeffe - asianajajan ja hänen vaimonsa murha

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2011 2:08 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Näkyykö teillä kaikki kuvat? Minulla ei nuo pari viimeistä näy sitten millään ellei klikkaa sieltä hiiren oikealla kuvan osoitetta.

"Jos minä mitään tiedän, teidän pitäisi voida puhua Corporal Grimesille, tutkijalle Pohjois-Towandan parakeista", Trooper Kelley sanoi.

Kun tiedotettiin, että Grimes oli epäkunnioittava mediaa kohtaan, Trooper Kelley sanoi voivansa henkilökohtaisesti soittaa tälle ja pyytää päivittämään tietoja. Sanojensa vakuudeksi Trooper soitti 15 minuuttia myöhemmin takaisin Crime Librarylle.

"Puhuin yhdelle tutkijoista, ja perimmiltään minulle selvisi vaan, että sitä työstetään", Trooper Kelley sanoi. "Mutta probleema on siinä, että hänellä (David Keeffeellä) oli puolustusasianajajana monia ihmisiä, jotka ovat saattaneet olla vihaisia hänelle. He ovat tekemässä listaa ihmisistä - jotka ottavat yhteen muiden kanssa - - jotakuta jolla olisi ollut motiivi They're basically making their way down the proverbial list, if there was one—people that he either represented or had encounters with or people who their investigation has led them towards...anyone who had a reason or motive.

Kysyttäessä epäiltiinko perheen jäseniä murhista, Trooper Kelly totesi, että sellainen mahdollisuus oli.

"He ovat haastatelleet perhettä intensiivisesti. Tiedän heidän odottelevan tuloksia todistusaineistosta. Yksi perheen jäsenistä oli turkistarhaaja (trapper) tai jotain semmoista, ja suoritettiin jotain testejä, ihmisen verta verrattiin eläimen vereen, mutta se kaveri oli turkistarhaaja ja hänellä oli verta kaikkialla mitä hänellä oli, joten siitäkään ei sitten saatu mitään konkreettista."

Trooper Kelleyllä oli vähän tietoa murha-aseesta. Milloin tai oliko se - When or if it had been recovered, siitä hänellä ei ollut mitään tietoa, mutta hänellä oli vähän muuta, mitä kertoa tapauksesta.

"Tämä on korkean profiilin tapaus, mutta niin kauan kun mitään uutta ei ole, ei ole mitään maatajärisyttävää."

Kysymyksiä vailla vastausta

24. maaliskuuta -07 Carolin isä, Michael J. DeSisti, 91, poistui elävien kirjoista. Seuraavana kuukautena kuoli myös Carolin äiti, Ann Caroline Tomasso DeSisti, 86:n ikäisenä. Heidät haudattiin ennen kuin he saivat tietää tyttärensä ja tämän miehen murhaajaa.

Kuva
David ja Carol Keeffe
David ja Carole Keeffen murhat ovat yhä tänä päivänä selvittämättä. Onko tutkinnan selvitys jäänyt kesken osaamattomien, typerien tutkijoiden vuoksi vai oliko tappaja niin viekas, että poliisi on siksi jäänyt vaisuksi tutkinnan tilasta?

Kuva
Pennsylvanian poliisiasema Towandassa

DeSistin ja Keeffen lakifirma tarjoaa 100 000 $ tiedosta, joka johtaa Keeffen murhasta syyllisen tai syyllisten pidätykseen tuomitsemiseen. Ketä tahansa, jolla on jotain tietoa aiheesta, pyydetään soittamaan Athensin kunnan poliisijaostoon (570) 888-2200, Pennsylvanian osavaltion poliisille (570) 265-2186 tai Crime Stoppersille (888) 4PA-TIPS.