Re: Pommipaketit kansanparantajalle ja lääkärille
Lähetetty: Ke Huhti 27, 2011 10:17 am
Kirjoittaja maija turjukka
Tässä jonkunmoista referaattia tuon edellisessä postauksessani mainitseman PPK 1971 -kirjan ja DL-n postaamien artikkelien pohjalta. Ei siksi, että haluaisin suuremmin repostella täyttä ymmärrystä vailla olleen (ja todennäköisesti jo aikoja sitten kuolleen) tekijän sairauksia tai persoonaa vaan siksi, että saisimme kuvan siitä työmäärästä, minkä poliisi teki juttua ratkaistessaan.
Helvetinkoneen (nimitys poimittu HS-artikkelista) lähettäjän jäljille päästiin tuon kansanparantajalle lähetetyn pommipaketin ansiosta. Kyseinen paketti oli lähetetty kansanparantajalle Keikyälle jo reilut 2 vuotta aiemmin (elokuussa 1966), mutta palautunut Turun postiin, koska kansanparantaja oli muuttanut pois Keikyältä jo vuonna 1951. Postissa pakettia oli varovasti tutkittu ja kun vanerisen sikarilaatikon kantta oli raotettu, oli huomattu sisällä jonkunlaista johtoa/lankaa, jolloin paketti oli toimitettu avaamattomana poliisin haltuun. Poliisi teki sitten kaksi dynamiittipötköä sisältäneen pommin vaarattomaksi ja paketin ainesosat tutkittiin tarkasti.
Poliisi suoritti laajoja kyselyitä kansanparantajan potilaista vuosilta 1944-1951, mutta tarkkojen potilaskorttien puuttumisen vuoksi lähettäjää ei pystytty tunnistamaan. Ja koska kansanparantajaa haluttiin suojella uusilta lähetyksiltä, laajempia yleisökyselyjäkään ei voitu tehdä ja juttu jäi ratkaisematta.
Tohtori Enckellin jutun tutkintaa helpotti huomattavasti asianmukainen potilaskortisto, jonka tietoja lähdettiin yhdistämään Keikyän tapauksen tietoihin.
Helsinki 56-postitoimiston henkilökunta muisti pommin lähettäjän olleen 50-60 vuotias mieshenkilö, jonka vaatetuksen oli ollut lyhyt, ruskea nahkatakki ja päässä tumma turkislakki. Ahavoituneen ihon perusteella miestä arveltiin ulkotyön tekijäksi.
Tohtori Enckell ei muistanut ketään kuvaukseen sopivaa silloisista potilaistaan, joten tutkimukset tarkennettiinkin koskemaan ennen vuotta 1951 hoidossa olleita potilaita.
Poliisin käsiala-asiantuntijat vertasivat pommipakettien päällysmerkintöjä ja osoitelappusia ja vaikka ne olikin kirjoitettu lyijykynällä, voitiin päätellä lähettäjän olleen sama henkilö. Myös yleisövihjeitä tuli runsaasti, olihan Helsingin Sanomat uutisoinut näyttävästi Enckellin tapauksen.
Kahden viikon työn jälkeen poliisi päätyi epäilemään mekaanikko Huttusta ja pidätyksen jäkeisissä kotietsinnöissä löytyi lisätodisteita, jotka pystyttiin liittämään tapauksiin pitävästi. Keikyän pommilaatikkoon oli vaihdettu metallisaranoiden tilalle nahkarukkasesta leikatut palaset, rukkasnahat löytyivät Huttusen hallusta, samoin alkuperäiset, vääntyneet metallisaranat. Myös postivirkailijoiden kuvailemat vaatekappaleet löytyivät, vaikka Huttunen ei mukamas ollut käyttänyt mustaa armeijamallista turkislakkia ainakaan 10 vuoteen.
Muutama sana Huttusen sairauksista ja elämästä yleensä. Hän oli kärsinyt 10-vuotiaasta asti jonkunlaisesta "lonkan luisumasta" , mutta jatkuvista kivuista huolimatta hän oli kuitenkin käynyt armeijan. Hänet oli perehdytetty mekaanikon töihin ja hän jäikin varusmiespalvelun ja sotien jälkeen armeijan varikolle töihin. Siellä ollessaan hän oli tehnyt useita (mekaanisia) keksintöjäkin, joihin liittyen hän oli lähettänyt patenttianomuksiakin ainakin Saksaan. Melkoisen näppärä ja taitava mekaanikko siis!
Tohtori E:n potilaana Huttunen oli ollut vuosina 1946-49, jolloin häntä olivat vaivanneet selkäkipujen lisäksi myös "hermostolliset häiriöt" ja "sukupuoliset vaivat", joita oli yritetty hoitaa useammassakin sairaalassa huonoin tuloksin. Hoitokeinoina mainittiin mm. mieshormonihoito ja insuliinishokkihoito. Kaikista hoitoyrityksistä huolimatta Huttunen joutui vuonna 1952 (vasta 37-vuotiaana) jäämään pois armeijan palveluksesta. Sittemmin hän oli yrittänyt useampaakin työtä, mutta lopulta päätyi elättämään itsensä tekemällä luutia ja poimimalla marjoja pienen eläkkeensä lisätienestiksi. Myös sairaalasta sairaalaan kiertäminen jatkui, mutta hoidolliset tulokset jäivät huonoiksi, eikä vaivoihin tullut pysyvää lievitystä.
Todistajina kuullut tuttavat kertoivat Huttusen useinkin (erityisesti juovuspäissään) puhuneen sairastamisvuosistaan ja vihastaan niin kansanparantajaa kuin tohtoriakin kohtaan.
"Tuollaiset konitohtorit, niitten piti minutkin parantaa, mutta tekivätkin minusta lopullisesti sairaan, ei ne tarttis muuta kuin kuulan kalloon ja rotille"
EDIT: Kaikkinensa varsin surullinen tarina, uskoakseni nykyisin kaikki Huttusen sairaudet olisivat olleet helpostikin hoidettavissa.
Re: Pommipaketit kansanparantajalle ja lääkärille
Lähetetty: Ma Syys 23, 2024 1:34 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tässä vähän lisää lihaa luitten päälle. Olen yrittänyt ajan lehtiartikkeleiden pohjalta korjailla henkilöiden nimien lisäksi, joitakin muitakin pieniä nyansseja todellisuuspohjaisiksi.
PPK 1971
Kiittämättömältä potilaalta
Varatuomari Eila Kännö
Hieman hämmennyksissään kuittasi tri Jörgen Enckel postitse saamansa paketin. Paketin lähettäjä oli hänelle tuntematon. Hän vei paketin keittiöön avatakseen sen. Ei olisi pitänyt — paketissa oli pommi!
Väärä osoite
Marraskuussa 1966 toimitettiin poliisille postilaitoksesta paketti, jonka vastaanottajaksi merkittyä henkilöä ei ollut osoitepaikasta tavattu. Paketti oli tavan mukaan yritetty palauttaa takaisin lähettäjälle, mutta silloin olikin käynyt ilmi, että lähettäjäkin oli tuntematon siinä osoitteessa, joka pakettiin oli merkitty lähettäjän osoitteeksi.
Miksi paketti toimitettiin poliisille? Pitikö poliisin vielä kaiken muun työn lisäksi ruveta postimieheksikin?
Ei toki. Mutta tämä ei ollutkaan tavallinen paketti. Oli perusteltua aihetta olettaa, että paketissa oli jokin vaarallinen laite, ehkä pommi. Paketti oli normaalin käytännön mukaan postissa avattu. Paketissa oli pieni, koristeltu puulaatikko, jonka kansi oli tiiviisti kiinni.
Avaaja oli varovasti puukon kärjellä raottanut laatikon kantta ja nähnyt laatikossa jonkin langan tai johdon, joka oli kiinni laatikon kannessa. Hän oli jättänyt paketin enemmän tarkastelun sillensä. Ja hyvä olikin. Paketissa oli pommi, joka olisi räjähtänyt, jos laatikon kansi olisi avattu kyllin auki.
Paketti oli osoitettu luonnonparantaja Matti Karhuselle, osoite Keikyä. Lähettäjäksi oli merkitty Virtanen, osoite L-katu 55, Turku. Paketin oli merkitty sisältävän ”mustajuurta”. Tunnettiinko tuonniminen luonnonparantaja Keikyällä?
Poliisimiehet kyselivät ja saivat selville, että siellä oli todellakin asunut luonnonparantaja Karhunen, mutta hän oli muuttanut pois jo 1951. Luonnonparantajana aikoinaan toiminut, nyt jo vanha mies, Karhunen tavoitettiin Turusta. Hänellä itsellään ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kuka hänelle toivoisi vahinkoa vielä näin pitkän ajan kuluttua, hänhän oli muuttanut pois Keikyältä jo 18 vuotta sitten. Joku hänen potilaistaan sen täytyi olla. Karhunen oli asunut Keikyällä vuosina 1944—1951, muttei hän voinut enää mitenkään muistaa potilaittensa nimiä tuolta ajalta.
Pitkävihainen
Rikospoliisi oli samaa mieltä. Joku potilas sen täytyi olla ja nimenomaan vuosilta 1944—1951.
Siis joku, joka ei tiennyt Karhusen muuttaneen pois. Poliisi teki päätelmiään paketin mahdollisesta lähettäjästä. Hänen täytyi jo nyt olla iäkäs ja sitä paitsi sairas sekä fyysisesti että henkisesti.
Luonnonparantajan luona vähintään 18 vuotta sitten käydessään hän ei liene enää ollut aivan nuori ja ilmeisesti hyvin sairas. Ihmisethän yleensä eksyvät menemään luonnonparantajien ja puoskarien luo vasta, kun muut keinot eivät tunnu auttavan.
Pommin rakentaneen henkilön, ilmeisestikin miehen, täytyi myös olla perillä melko hyvin tämäntapaisista laitteista ja niiden rakentamisesta. Ehkäpä hän oli ammatiltaan seppä taikka teknikko tms.
Rikosetsivät suorittivat laajoja tutkimuksia. Mielisairaalat, hermoparantolat ja muut sentapaiset hoitolaitokset haravoitiin lävitse, samoin L- kadun asukkaat. On nimittäin todettu, että usein henkilöt, jotka tekaisevat itselleen ”uudet" henkilötiedot, käyttävät niiden ohessa jotakin pientä osaa oikeista henkilötiedoistaan. Paketin lähettäjäksi merkityistä tiedoista siis jokin osa saattoi pitää paikkansa. Koko Turun — Keikyän tienoo tutkittiin, mutta positiivisiin tuloksiin ei päästy, vaikka epäilyksiä olikin. Toisaalta tässä vaiheessa ei jutulle voitu antaa liikaa julkisuutta, vaikka yleisön apuun vetoaminen on usein hyödyllistä, sillä nyt oli suojeltava herra Karhusta.
Jos paketin lähettäjä saisi lehdestä lukea, että hänellä oli ollut väärä osoite, saattaisi hän lähettää uuden "paketin” paremmalla onnella taikka yrittää jotakin muuta keinoa vahingoittaakseen hänen mielestään epäonnistunutta luonnonparantajaa. Tämä oli varsin todennäköistä, sillä vihan, joka sai tällaisia muotoja näin pitkän ajan kuluttua, täytyi istua tiukassa. Kului pari vuotta. Paketin lähettäjää ei voitu tunnistaa, eikä jutussa ilmennyt mitään uutta. Paketti jäi poliisin haltuun vaarattomaksi tehtynä.
Uusi paketti
Vuoden 1969 tammikuussa sai Tampereen kaupungissa asuva lääkäri, Tri Enckel ilmoituksen, että hänelle oli postitoimistossa paketti, joka olisi kiireesti noudettava sieltä. Tri Enckel kävi noutamassa pakettinsa Messukylän postista. Tuotuaan paketin kotiinsa, jäi Tri Enckel hetkeksi ihmettelemään, mitä paketti saattaisi sisältää, sillä Tri Enckel ei muistanut tuntevansa paketin lähettäjäksi merkittyä Herra Holger Lindiä Helsingistä. Paketin kääreenä oli ruskea ”näyte”- kirjekuori, joka kuitenkin näytti käytetyltä ja nuhruiselta. Tri Enckel tarkasteli vaimonsa kanssa pakettia olohuoneessaan ja vaimo sanoi, että "jospa paketissa on pommi”.
Tri Enckel ajatteli myös hetken, että paketti saattaisi olla vaarallinen. Siksi hän lähti paketin kanssa keittiöön ja alkoi avata sitä siellä. Näytekuoresta tuli esiin kirstunmalliseksi rakennettu, kirjavaksi polttamalla koristeltu, pieni puulaatikko. Laatikko oli melko kevyt, pakettikorttiin sen painoksi oli merkitty 400 g ja sisällöksi "painotuotteita". Laatikon kannessa oli jonkinlainen nasta ja sen alapuolella jokin metallinen osa. Kun Tri Enckel piteli laatikkoa käsissään, hän huomasi, että laatikossa oli jokin esine, joka pääsi liikkumaan laatikkoa heiluteltaessa. Tri Enckel tuli ajatelleeksi, että laatikko itse oli kevyempi kuin se esine, joka laatikossa oli.
Tri Enckel yritti avata laatikkoa, mutta sen kansi istui hyvin tiukassa. Sitten hän tarttui siihen lujaa kaksin käsin ja väänsi laatikon kannen auki. Samalla hän kuuli jonkinlaista narinaa ja ehti havaita kannessa nastan kohdalla kipinän leimahduksena.
Samalla kuului kova pamaus. Räjähdyksen voimasta tri E:n kädet lennähtivät voimakkaasti sivulle ja vaistomaisesti hän heittäytyi lattialle. Tri Enckel ei menettänyt tajuntaansa. Hän totesi käsiensä silpoutuneen pahoin ja hän tunsi kovia kipuja.
Kuka oli halunnut surmata tri Enckelin? Siihen kysymykseen piti nyt saada vastaus — ja tehtävä annettiin tietenkin paikalliselle rikospoliisille. Yhteen kysymykseen saatiin vastaus melko pian. Kun tri Enckelin käsissä räjähtäneen paketin jätteitä tarkasteltiin kriminaalilaboratoriossa, kävi selville, että tämän paketin ja luonnonparantaja Karhuselle lähetetyn paketin sisältämät räjähdyslaitteet olivat saman henkilön tekemät, siitä ei ollut epäilystäkään. Käsialantutkija puolestaan piti varmana, että molempien pakettien päällykseen ja pakettikortteihin kirjoitetut osoitteet olivat saman henkilön käsialaa. Joku henkilö, ilmeisesti sairas sekä ruumiillisesti mutta ainakin henkisesti, oli halunnut rangaista kahta parantajaa, ensin kansanparantajaa ja sitten oikeata lääkäriä. Kuka oli luonnon parantaja Karhusen ja tri Enckelin yhteinen potilas? Luonnonparantaja Karhusella ei ollut mitään kortistoa, mutta tri Enckelillä, joka oli jo melko vanha mies ja pitkä praktiikka takanaan, oli kymmeniintuhansiin nouseva potilaskunta. Joku hänen kortistoihinsa merkityistä oli melko varmasti pakettien lähettäjä.
Tutkijaryhmällä, jonka muodostivat sekä ne rikostutkijat, jotka olivat tutkineet luonnonparantaja Karhuselle lähetettyä pakettia, että nyt Tampereen rikospoliisista määrätyt tutkijat, oli valtava työ edessään. Tri Enckel arveli, että kyseessä oli joku hänen vanhemmista potilaistaan, sillä hän ei muistanut ketään sellaista henkilöä lähivuosilta, joka hänen mielestään sopisi pommipaketin lähettäjäksi. Tutkijat laativat itselleen ”kuvan” pommimiehestä: Hän olisi noin 50—60-vuotias mies, ammatiltaan sellainen, joka joutui työssään tekemisiin mekaanisten laitteiden kanssa ja joka oli ollut hyvin sairas ja oli edelleenkin, ainakin henkisesti. Kotoisin hän olisi jostakin seudulta Tampereen ja Turun väliltä.
Posti antaa vihjeen
Sen postitoimiston henkilökuntaa Helsingin Hämeentie 155, mistä tri Enckelille lähetetty paketti oli pantu postiin, haastateltiin. Parikin henkilöä muisti paketin lähettäneen miehen ja muistivat hänet hyvin. Miksi, postissahan käy paljon väkeä päivittäin!
Nyt oli sattunut niin, että postitoimistoon saapunut isokokoinen, arviolta 50—60-vuotias mies oli antanut naisvirkailijalle paketin ja pakettikortin, joita virkailija ei sellaisinaan ollut voinut ottaa vastaan. Pakettikortti oli ollut kirjoitettu lyijykynällä ja paketista puuttuivat vastaanottajan ja lähettäjän osoitteet kokonaan. Virkailija oli kehottanut miestä vahventamaan pakettikortin kirjoitusta kuivamustekynällä ja kun mies oli kirjoittanut paketinkin päälle osoitteet lyijykynällä, oli virkailija itse kuivamustekynällä vahventanut vastaanottajan nimen lähettäjän nimen jäädessä silleen. Mies oli ollut rauhallinen, kirjoittanut pyydetyt osoitteet normaaliajassa ja poistunut sitten. Miehen yllä oli ollut lyhyt tummanruskea nahkatakki ja päässä tumma turkislakki.
Toinenkin postissa silloin työssä ollut henkilö muisti miehen siksi, että tämä oli ensin kysynyt häneltä, kelpasiko pakettikortti, kun se oli lyijykynällä kirjoitettu. Kun hän oli vastannut, ettei se kelvannut, oli mies sivupöydän luona korjaillut kirjoitustaan. Postimies oli tällöin todennut, että miehen karvalakin alta takaa näkyi kaljua. Muuten mies oli tumma ja postimies sanoi ajatelleensa, että hän oli varmaankin ulkotyöläinen, kun oli niin ahavoitunut. Miehellä oli ollut lyhyt, ruskea nahkatakki yllään ja hän oli vaikuttanut hyvin hitaalta liikkeissään.
Kortistosta etsitään tuntomerkkejä
Nyt piti siis tri Enckelin kortistosta löytää sellainen potilas, johon sopisivat nämä tuntomerkit. Ja koska Tri Enckel ei voinut muistaa ketään tämän tapaistakaan potilasta, oli aivan ilmeisesti kyseessä joku entinen potilas. Tutkijat arvelivat, että ehkäpä hän oli käynyt samoihin aikoihin tri Enckelin luona kuin luon- nonparantaja Karhusenkin luona, siis jo ennen vuotta 1951. Kortistosta kaivettiin esiin kaikki yli 50-vuotiaat melko kauan sitten vastaanotoilla käyneet miespotilaat ja kortteja seulottiin ammatin, asuin paikan ja taudinmäärityksen mukaan. Samaan aikaan otettiin vastaan ja tarkistettiin kaikki yleisöltä tulleet vihjeet.
Sopiva aineisto pieneni pienenemistään. Jokaisen mahdollisen kyseeseen tulevan henkilön suhteen suoritettiin tiedusteluja, oliko kukaan heistä aikaisemmin rekisteröity poliisin kirjoihin, oliko heistä kukaan ollut mielisairaalassa, mitä heistä yleensä tiedettiin. Kaikkien käsialaa vertailtiin pakettien lähettäjän käsialaan. Nykyisinhän melkein jokainen kansalainen jättää jonnekin ”käsialanäytteensä”, ellei muualle, niin veroilmoitukseensa.
Nuotta voitiin vetää kahden viikon ankaran työn jälkeen. Tutkijat olivat valmiit suorittamaan pidätyksen. Heidän vahvat epäilyksensä kohdistuivat entiseen mekaanikko Huttuseen, joka pidätettiin helmikuun 4 päivänä, eli 14 päivää sen jälkeen, kun Tri Enckel oli vastaanottanut kohtalokkaan paketin. Poliisin Mäestä keräämät tiedot sisälsivät mm. sen, että hän oli aikoinaan asunut Turussa L-kadun varrella ja että hän nyt asui lähellä Turkua eräällä pienehköllä paikkakunnalla, että hänen käsialansa oli käsiala-asiantuntijan käsityksen mukaan melko varmasti samaa käsialaa kuin molempien pakettien päälle ja pakettikortteihin kirjoitetut tekstit, sekä että hän oli ollut tri Enckelin potilaana vuosina 1946—1949, jolloin hän oli potenut vaikeita selkäkipuja, ollut hyvin hermostunut ja valitellut myös sukupuolisia vaivoja.
Huttunen oli näihin aikoihin ollut moneen otteeseen eri sairaaloissa ja saanut mm. insuliinishokkihoitoa. Eräs lääkäri oli aikonut leikata hänet lantionikaman luisuman vuoksi, josta kivut ilmeisesti aiheutuivat, mutta oli luopunut yrityksestä huomattuaan potilaansa reaktion puudutukseen. Potilas oli sittemmin saanut mieshormonihoitoa.
Koko sairaskertomus viittasi vakaviin hermostollisiin häiriöihin ja sairasmielisyyteen. Korteissa oli myös merkintä psykiatrin luona käynnistä. Lisäksi oli käynyt selväksi, että Huttusen tuntomerkit sopivat erinomaisesti postivirkailijoiden paketin lähettäneestä miehestä antamiin tuntomerkkeihin, ja että ainakaan tri Enckelin paketin lähettämisen aikaan Huttunen ei ollut ollut kotipaikkakunnallaan. Jutun tässä vaiheessa ei luonnonparantaja Karhunen osannut sanoa, oliko Huttunen ollut hänen potilaansa vai ei.
Näyttöä ilmaantuu
Edellä olevan lisäksi tiedettiin Huttusesta, että hän oli aikoinaan sotien jälkeen toiminut armeijassa varikon mekaanikkona, mutta joutunut eroamaan sairauden perusteella jo 1952 ollessaan vasta 37-vuotias. Sen jälkeen hän oli ollut hoidettavana monissa sairaaloissa mm. kahdesti mielisairaalassa, yritellyt yhtä ja toista työtä, mutta onnistumatta niissä sairautensa vuoksi.
Mekaanikkona Huttunen tunnettiin taitavaksi ja hänellä oli keksijän maine, hän oli lähettänyt erilaisten kojeiden patenttianomuksia aina Saksaan asti. Nykyisin hän elätti itseään eläkkeensä turvin, poimimalla marjoja ja tekemällä luutia.
Tutkijoilla oli omat epäilyksensä myös siitä, miten Huttunen tulisi suhtautumaan pidättämiseensä. Siksi he varautuivat suorittamaan pidätyksen ulkosalla, sillä he epäilivät, että jos Huttunen kuten todennäköistä oli, oli pommipakettien lähettäjä, hän ei hevillä antautuisi pidätettäväksi. Hänellä oli ehkä ase, jota hän käyttäisi, jos vain pääsisi suojautumaan asuntoonsa.
Ja tutkijat olivat oikeassa. Mäellä oli asunnossaan piilossa useitakin aseita, joita hän onneksi ei päässyt käyttämään.
Välittömästi Huttusen pidättämisen jälkeen hänen nykyisessä asunnossaan suoritettiin kotietsintä ja muutamaa päivää myöhemmin hänen aikaisemmassa lähellä olevassa ja nyt autioksi jääneessä asunnossaan. Kotietsinnässä otettiin talteen mm. eräs allekirjoittamaton kirje, pellavalankaa, pari vääntynyttä saranaa ja rautanauloja sekä palanen vanhaa kinnasnahkaa. Huttunen kiisti kaikki väitteet siitä, että hän olisi pommipakettien lähettäjä.
Elämästään Huttunen kertoi, että häntä oli 10-vuotiaasta alkaen vaivannut lonkkanivelen luisuma.
Vuonna 1935 hän oli suorittanut asevelvollisuutensa ja saanut mekaanikkokoulutusta. Oltuaan sitten mukana molemmissa sodissa, hänet oli kotiutettu 1944, mutta hän oli jäänyt armeijan palvelukseen mekaanikoksi. Hän oli kuitenkin ollut jatkuvasti niin sairas, että häntä oli vuonna 1952 kehotettu jäämään kokonaan pois työstä. Sen jälkeen niin kuin sitä ennenkin hän oli kiertänyt lääkäristä lääkärille ja sairaalasta sairaalaan saamatta kuitenkaan mistään pysyvää apua vaivoihinsa.
Tri Enckelin potilaana Huttunen kielsi olleensa milloinkaan, sen sijaan parin kolmen muun tamperelaisen lääkärin nimen hän muisti hyvin. Kun hänelle sitten sanottiin, että tri Enckelin potilaskortisto kertoi toista, ainakin yhdeksän kertaa hän oli kortiston mukaan käynyt tri E:n vastaanotolla, hän sanoi vain, ettei hän voinut muistaa kaiken maailman lääkärien nimiä. Tutkimuksissa oli käynyt ilmi, että Huttunen oli ollut Helsingissä juuri sinä päivänä, jona tri Enckelille oli lähetetty paketti. Kysyttäessä hän myönsi olleensa Helsingissä ja käyneensä postitoimistossakin, muttei siinä postitoimistossa, mistä paketti oli lähetetty. Eräästä toisesta postitoimistosta hän oli lähettänyt voittorahoja eräille henkilöille, joiden kanssa hänellä oli ollut ”porukkaveikkaus”.
Näyttö vahvistuu
Mäellä oli postitoimistossa nähty musta armeijan- mallinen turkislakki. Oliko Huttusella sellaista lakkia, halusivat tutkijat tietää. Ei ollut, ei ikinä. Kun tutkijat sanoivat, että sellainen vain löytyi hänen asunnostaan, vastasi Huttunen, että sen on täytynyt löytyä jostakin roskakopasta, sellaista hän ei ainakaan kymmeneen vuoteen ollut käyttänyt. Hän väitti myös, että hänellä oli Helsingissä postitoimipaikassa käydessään — mutta ei paketin lähetyspaikassa — ollut vaatetuksenaan musta ulsteri ja ruskea turkislakki. Kun hänelle kerrottiin parinkin todistajan nähneen, että hän oli ottanut Helsinkiin lähtiessään mukaansa ruskean lyhyen mokkatakin, joka oli nähty myös hänen asumapaikassaan Helsingissä, hän väitti, että mustaa ulsteria hän kuitenkin oli käyttänyt.
Tri Enckelille osoitetun paketin osoitekorttiin oli titteliksi kirjoitettu ”doktor”. Kun Mäeltä tiedusteltiin, taitoiko hän ruotsia, hän sanoi, että eihän hän sellaisia . . . Paikkakunnalla kuitenkin tiedettiin aivan yleisesti, että Huttunen käytti postikorteissa, joita hän tuttavilleen lähetteli, titteleitä ”fru” ja ”fröken” sekä ”Mrs” ja ”Mr”. Oliko hänellä sellainen tapa, halusivat tutkijat tietää. Oli, oli, mutta sehän oli vain pelleilyä.
Kotietsinnässä tavatusta nimettömästä kirjeestä Huttunen kertoi, että sen hän oli saanut vuosia sitten luonnonparantaja Karhuselta.
Kyllä, kyllä hän oli käynyt Karhusen luona ja Karhunen oli ainakin kerran käynyt hänenkin luonaan, mutta mitään apua ei hän Karhuselta ollut sairauteensa saanut. Vihasiko Huttunen tri Enckeliä tai Karhusta? Ei, miksi hän heitä vihaisi. Enckelille lähetetyn paketin sisällöksi oli merkitty ”mustajuurta”. Oliko luonnonparantaja Karhunen käyttänyt hänen lääkitsemiseensä, joka ilmeisesti oli epäonnistunut, mustajuurta? Ei, Huttunen ei tiennyt, mitä mustajuuri edes olikaan. Kun hänelle sanottiin erään todistajan kertoneen, että Huttunen oli sanonut mustajuuren olevan oikein hyvää hengenahdistukseen, kuittasi hän kysymyksen vaitiololla.
Joku todistaja tiesi kertoa, että Huttusella oli nähty juuri sellainen puulaatikko, jollaisessa pommi oli lähetetty luonnonparantaja Karhuselle.
Missä laatikko nyt oli? Se oli aivan varmasti edelleenkin hänellä jossakin hänen asunnossaan. Kun tutkijat sanoivat, ettei sellaista ollut mistään löytynyt, Huttunen sanoi sitten kai heittäneensä sen pois. Pommipakettia hän ei kuitenkaan ollut lähettänyt. Luonnonparantaja Karhuselle lähetetyn puulaatikon metallisaranat oli otettu pois ja tilalle pantu saranat, jotka oli tehty nahanpalasista. Oli aivan ilmeistä, että kotietsinnässä löydetyt vääntyneet saranat olivat juuri ne, jotka laatikosta oli poistettu. Kotietsinnässä löytyi myös nahkarukkasen pala. Laatikon nahkasaranat ja nahkarukkasenpala tutkittiin tutkimuslaitoksessa.
Tutkimuslausunnon mukaan saranoiden ja nahkarukkasen spektrogrammit olivat yhtäpitävät, mutta sillä perusteella ei vielä voitu varmuudella sanoa, että sarananahat olivat peräisin juuri rukkasesta, koska samanlaiset spektrogrammit saadaan useammastakin nahasta. Sen sijaan voitiin sitovasti osoittaa, että sarananahkojen ja rukkasen leikkauspinnat sopivat täsmällisesti yhteen 3 senttimetrin matkalla, myös leikkauspintojen viistous oli sama. Kaikkien nahanpalojen martiokuvioitus oli myös samanlainen.
Tällä perusteella voitiin tulla siihen tulokseen, että saranoina käytetyt nahanpalat oli leikattu siitä nahkarukkasesta, josta loppupalanen löytyi Huttusen asunnosta. Miten hän selitti tämän? Ei hän osannut asiaa selittää. Hän ei ollut laatikkoa laittanut eikä leikannut sen nahkasaranoita. Vanhan rukkasen oli varmaankin joku tuonut hänen asuntoonsa, mitenkään muuten hän ei osannut asiaa ymmärtää. Kaikkiin kohtiin Huttunen vastasi samalla tavalla. Tutkijat osoittivat kerta toisensa jälkeen sellaista todistusaineistoa, joka sitovasti puhui häntä vastaan, mutta hän ei myöntänyt mitään.
Kun kysyttiin, missä hän oli ollut silloin, kun Karhusen paketti oli lähetetty, Huttunen muisti sen heti, vaikka asiasta oli jo yli kaksi vuotta. Silloin hän oli ollut Salossa. Miten hän saattoi sen muistaa? Se oli se päivä, jona hän aina kävi nostamassa eläkkeensä Salosta. Turussa hän ei ollut lainkaan käynyt, vaan viettänyt koko päivän Salossa, missä hän eräässä kapakassa oli nauttinut 10 pulloa olutta. Niin hän aina teki eläkkeen nostopäivänä!
Huttusen asunnosta tavattiin myös useita erilaatuisia aseita, mm. pistooli ja lyömäaseeksi sukkaan pistettynä kiviä. Mäellä oli Helsingissä ollut mukanaan puukko. Kun kysyttiin, mitä hän näillä aseilla teki, hän sanoi vain, että "pitäähän sitä jätkien varalta olla aseita”.
Useita todistajia kuultiin. Eräs Huttusen kanssa samassa talossa asunut mies kertoi, että hän tunsi Huttusen oikein hyvin. He olivat usein istuskelleet yhdessä ja nauttineet joskus oluttakin. Huttunen oli monta kertaa kertoillut sairauksistaan ja luonnonparantaja Karhusen sekä tri Enckelin luona käynneistään. Huttunen oli sanonut vihaavansa näitä molempia. Hän oli ilmaissut vihansa mm. sanomalla, että tuollaiset konitohtorit, niitten piti minutkin parantaa, mutta tekivätkin minusta lopullisesti sairaan, ei ne tarttis muuta kuin kuulan kalloonsa ja rotille”. Huttunen oli myös kertonut, että kerran käydessään tri Enckelin luona pyytämässä lääkettä, tri oli haukkunut hänet pataluhaksi. Eräs toinen naapuri, joka oli asunut vielä tämän vuoden puolellakin samassa talossa Huttusen kanssa, kertoi, että Huttunen näki aina silloin tällöin pikku-ukkoja. Tämä oli toisinaan aivan selvänäkin ollessaan alkanut hokea ”pikku-ukko, pikku-ukko”. Tämä todistaja oli myös nähnyt Huttusen lähdön Helsinkiin. Huttunen oli tosin kysynyt, että ”milloin lähtee linja-auto Saloon?” Matkalta tultuaan hän kuitenkin oli kertonut käyneensä Helsingissä asti ja olleensa uimassakin. Kun tämä naapuri ja eräs toinenkin olivat epäilleet jo silloin Mäkeä paketin lähettäjäksi, oli hän kysynyt Huttuselta, että ”miksi sinä sen pommin Tampereelle lähetit”? Huttunen oli hermostunut silminnähtävästi ja naapuri oli jättänyt puheen silleen sanoen laskeneensa vain leikkiä.
Rengas sulkeutuu
Kuulusteluissa Huttunen esiintyi rauhallisena kuin viilipytty. Tutkijat saattoivat esittää kymmeniä mykkiä todistajia, jotka kaikki osoittivat Huttusen molempien pommipakettien valmistajaksi ja lähettäjäksi. Käsiala paketeissa oli hänen, ensimmäisen paketin laatikon saranat olivat peräisin hänen nahkarukkasestaan ja lanka, jonka laatikon auetessa piti vetää ”varmistin” irti ja aikaansaada räjähdys, oli samaa, mitä jälkeenpäin löytyi Huttusen asunnosta. Huttunen ei ollut kotonaan, kun paketti lähetettiin Turusta ja hän oli Helsingissä, kun paketti lähetettiin sieltä. Sitä paitsi silminnäkijäin kertomukset Helsingistä paketin lähettäneestä miehestä sopivat täsmälleen, ja sekä Karhuselle että Enckelille lähetettyjen pommien järjestelmät olivat samat. Nämä ja monta muuta seikkaa tutkijat esittivät Huttuselle pitkien kuulustelujen aikana. Huttunen sanoi vain yksikantaan, että ” kyllä kai niitten pommien lähettäjä joku pioneeri on . . .” Jutun jouduttua oikeuteen, määrättiin Huttunen mielentilatutkimukseen. Sen tuloksen perusteella alioikeus katsoi, ettei Huttunen ollut aivan normaali, hänen ajatusmaailmassaan oli jotakin vialla.
Siksi oikeus tuomitsi halikkolaisen Olli Johannes Huttusen täyttä ymmärrystä vailla olevana henkilönä 8 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Hovioikeus tuli samaan tulokseen.
