12-vuotias pahoinpideltiin Riihimäellä
Lähetetty: To Huhti 28, 2011 1:27 pm
12-vuotias poika pahoinpideltiin raa'asti Riihimäellä
Julkaistu: 28.04.2011 12:55
Kuuden hengen porukka pahoinpiteli 12-vuotiaan pojan Riihimäellä. Pitkään kestäneen pahoinpitelyn jälkeen pojan silmät teipattiin
Riihimäen keskustassa olevassa kerrostaloasunnossa pahoinpideltiin törkeästi kahta ihmistä kahtena peräkkäisenä yönä.
Tekijäjoukkona oli kuuden hengen porukka, jonka ikähaitari on 15 vuodesta 26 vuoteen. Porukassa oli myös kaksi nuorta naista.
Tekijöistä vain kaksi on täysi-ikäistä miestä. Koko porukka on osallistunut hakkaamisiin.
Mitään motiivia teoille tekijät eivät ole osanneet kertoa. Uhrit ja osa tekijöistä tunsi toisensa entuudestaan.
Viime maanantain ja tiistain välisenä yönä asunnossa pahoinpideltiin 12-vuotias poika. Häntä lyötiin nyrkeillä ja potkittiin. Teräasettakin käytettiin, sillä uhria viilleltiin käsiin.
Pitkään kestäneen pahoinpitelyn jälkeen pojan silmät teipattiin ja hänet talutettiin pihalle. Siellä poikaa vielä potkittiin ja kiellettiin kertomasta tapahtuneesta.
Poika pääsi omin voimin rautatieasemalle, ja sieltä taksi vei hänet sairaalaan. Pojalta murtui nenä, silmät muurautuivat umpeen, käsissä oli viiltohaavoja ja ruhjeita ympäri kehoa.
Seuraavana yönä porukan uhriksi joutui 26-vuotias mies, jonka kädet sidottiin selän taakse.
Miestä hakattiin vasaralla, rautaketjulla ja nyrkeillä. Myös tällä uhrilla oli viiltohaavoja kädessä.
Miehen nenä on myös ilmeisesti murtunut ja päässä on runsaasti ruhjeita ja mahdollisesti kasvoluissa murtumia. Mies pääsi pitkän pahoinpitelyn jälkeen karkaamaan asunnosta.
Poliisi on eilen ottanut tekijät kiinn,i ja heitä kaikkia esitetään vangittavaksi törkeistä vapaudenriistoista ja pahoinpitelyistä.
Osalla tekijöistä on vahva väkivaltarikostausta. He ovat mm. hakanneet ihmisiä ravintoloiden edustoilla.
Näiden tapahtumien lisäksi tutkitaan myös muita aiempia väkivaltarikoksia tämän porukan tekemäksi.
IS