Deuntay Miller
Lähetetty: Pe Touko 13, 2011 8:47 pm

Vuonna 2007, Detroitin sairaalaan tuotiin 1-vuotias poika, Nicholas Miller. Hänellä oli toisen ja kolmannen asteen palovammoja 35 prosentissa kehostaan.
Poliisi kuulusteli pojan vanhempia, Nickella "Nikki" Reidiä ja Joseph Milleriä, epäiltynä lapsen pahoinpitelystä.
Kuulustelujen aikana poliisille selvisi että yksi lapsista, joista Reid saa sosiaaliavustusta, Deuntay, oli kateissa. Kun asiasta kysyttiin, Reid sanoi etsiville että poika on sukulaisten kanssa chicagossa, tai jossain etelässä.
Poliisit vaativat että Reid toisi pojan näytille..
Reid sai suostuteltua äitinsä, Dorothia Lippet 51, että äiti tuo jonkun esiintymään Deuntayna sosiaaliviranomaisille.
He kuitenkin tajusivat huijauksen, ja uhkasivat hakea kaikki naisen lapset pois.
Siinä vaiheessa Reid murtui, ja kertoi että Deuntay oli kuollut jo kaksi vuotta aikaisemmin. Reidin mukaan poika oli kuollut ihan luonnolisesti.
Kuitenkin Reid ja Miller olivat yrittäneet polttaa pojan ruumiin grillissä. Muka välttääkseen hautajaiskulut.
Kun tämä ei ollut onnistunut, he olivat piilottaneet pojan jäännökset taloon, kunnes lastensuojelu oli alkanut kyselemään Nicholasin vammoista.
Silloin Miller otti Deuntayn jäännökset mukaansa ja lähti siskonsa talolle. Siskollensa hän sanoi tulleensa pesemään pyykkiä.
Miller piilotti pojan jäännökset siskonsa kellarin välikattoon. (ceiling)
Väkivaltarikosyksikön iskuryhmä teki iskun Millerin hämmästyneen siskon taloon, ja löysivät sen mitä pojasta oli jäljellä.
Luurangolle tehty tutkimus paljasti aliravitsemuksen ja parantuneita murtumia molemmissa jaloissa.
Nickella Reid todettiin syylliseksi kuolemantuottamukseen ja petokseen, liittyen huijattuihin sosiaaliavustuksiin.
Hänet tuomittiin 10-15 vuotta vankeutta.
Joseph Miller todettiin syylliseksi toisen asteen murhaan.
Hänet tuomittiin 22-50 vuotta vankeutta.
lähde: Crime Library