Viisikko kidutti miestä julmasti tuntikaupalla
Lähetetty: Pe Kesä 24, 2011 10:42 am
Iltalehti uutisoi:
Viisikko kidutti miestä julmasti tuntikaupalla
Torstai 23.6.2011 klo 22.12
Miestä poltettiin kuumalla lusikalla ja hänen haavoihinsa kaadettiin alkoholia.
Espoolaispariskunta poimi tuttavamiehen kyytiinsä Leppävaaran asemalta helmikuussa. Puhelimessa oli aiemmin sovittu, että mies tulee käymään heidän luonaan Lintuvaarassa.
Mukaan tuli myös kaksi muuta pariskunnalle tuttua miestä.
Miltei heti pariskunnan asunnossa alkoi miehen pahoinpitely.
Häntä hakattiin ensin nyrkein ja hänen sormiaan väännettiin. Jossain vaiheessa yksi miehistä käski toista leikkaamaan hänen pikkuvarpaansa irti. Tämä ei kuitenkaan onnistunut täysin.
Pahoinpitelyn aikana uhria potkittiin, lyötiin ja viilleltiin veitsellä kaikkialle kehoon. Häntä myös poltettiin kuumennetulla lusikalla, ja hänen haavoihinsa kaadettiin alkoholia.
Paikalle saapui myöhemmin 30-vuotias nainen, joka myös osallistui pahoinpitelyyn.
Haavoja ja murtumia
Hakkaamisen lakattua uhri käskettiin suihkuun ja hänen haavansa paikattiin. Sen jälkeen hänet vietiin Leppävaaran taksiasemalle. Hän ehti olla vankina asunnossa noin kuusi tuntia.
Pahoinpitelyn seurauksena uhrilla oli yli kymmenen 1-4 senttiä pitkää haavaa ympäri kehoaan. Hänen oikean jalan pikkuvarpaansa oli puolittain poikki. Hänellä oli palovammoja olkapäissä ja rinnassa ja murtumia kasvoissaan.
Hakkaajat myös veivät häneltä rahaa, koruja, kellon ja matkapuhelimen.
Oikeudessa tekijät kertoivat motiiviksi muun muassa sen, että he epäilivät uhrin vieneen heiltä omaisuutta.
Törkeitä rikoksia
Espoon käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa eilen keskiviikkona.
Kaikki kidutukseen osallistuneet viisi henkilöä tuomittiin syyttäjän vaatimuksen mukaisesti ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta. Lisäksi kaksi heistä sai tuomion varkaudesta.
Osa syytetyistä myönsi perusmuotoisen pahoinpitelyn, mutta kaikki kiistivät vapaudenriiston.
Pahoinpitelyn johtajaksi katsottu 38-vuotias mies tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan.
Tapahtumahetkellä useiden väkivalta-, huume- ja muiden rikosten vuoksi ehdollisessa ollut 38-vuotias mies sai yhteensä 4,5 vuotta vankeutta.
Muut saivat 2-3 vuoden mittaisia vankeusrangaistuksia.
Lisäksi viisikko määrättiin maksamaan yhteensä yli 16 000 euroa korvauksia ja kuluja uhrille ja valtiolle.
En löytänyt ketjua tästä. Jos kuitenkin on, niin tämän lukita!