Sivu 1/1

Mies surmasi anopin, entisen vaimon, nykyisen vaimon ja tämä

Lähetetty: Ma Heinä 04, 2011 3:03 pm
Kirjoittaja Talontytär
Mies surmasi anopin, entisen vaimon, nykyisen vaimon ja tämän kaksoissiskon


Neljän naisen surmasta epäilty mies tappoi itsensä takaa-ajon päätteeksi sunnuntaiyönä Yhdysvaltojen Georgiassa.

Kenneth Myers, 46, ajoi vaimonsa autoa johdattaessaan poliisin taloon, josta aiemmin lauantaina oli löydetty kolmen ihmisen ruumiit, kertoo MSNBC.

Aikenin piirikunnan poliisi tunnisti uhrit Myersin 25-vuotiaaksi vaimoksi, vaimon kaksoissiskoksi, 50-vuotiaaksi anopiksi ja 47-vuotiaaksi ex-vaimoksi.

Kolme ensimmäistä uhria löytyi samasta talosta, ex-vaimo toisesta lähellä sijaitsevasta. Jokainen oli kuollut yhteen laukaukseen.

Poliisilla ei toistaiseksi ole käsitystä, mikä sai Myersin tappamaan. Hänen tiedetään aiemmin esittäneen uhkauksia, mutta häntä ei pidetty erityisen vaarallisena.

Hämmentynyt naapuri kertoi hellämieliseksi kokemansa miehen puhuneen vain muutama päivä ennen surmia kulkukoirien pelastamisesta.

- Hän puhui, miten hän ottaisi pienen koiran kiinni, veisi sen kotiinsa ja yrittäisi hoitaa sen kuntoon, naapuri kertoi.

IS

Re: Mies surmasi anopin, entisen vaimon, nykyisen vaimon ja tämä

Lähetetty: Ma Heinä 04, 2011 8:02 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Kuva
Kenneth Myers

Uhrit olivat Kenneth Myersin 25-vuotias vaimo Angela Myers, Angelan 25-vuotias kaksoissisko Tabitha Brown, heidän 50-vuotias äitinsä Vicki Brown ja Kennethin 47-vuotias entinen vaimo Esther Baldwin.

Avioparilla on ollut siis ikäeroa 21 vuotta. Englanninkielisissä keskusteluissa epäilivät syyksi ryppyä rakkaudessa. Mitenköhän entinen vaimo on liittynyt siihen?

Re: Mies surmasi anopin, entisen vaimon, nykyisen vaimon ja tämä

Lähetetty: Ma Heinä 04, 2011 9:41 pm
Kirjoittaja Tiina
NancyDrew kirjoitti: Avioparilla on ollut siis ikäeroa 21 vuotta. Englanninkielisissä keskusteluissa epäilivät syyksi ryppyä rakkaudessa. Mitenköhän entinen vaimo on liittynyt siihen?
Jospa ajatteli sitten oikoa kaikki vanhatkin rakkausrypyt yhdellä kertaa. :|