Murhamysteeri vuodelta 1879 ratkesi
Lähetetty: Ke Heinä 06, 2011 9:53 am
Murhamysteeri vuodelta 1879 ratkesi
Lontoossa on saatu selvitettyä 132 vuotta vanha murha.
Kuvan kallo ei liity tapaukseen. (COLOURBOX.COM)Varakas leski Julia Martha Thomas, 55, joutui vuonna 1879 taloudenhoitajansa Kate Websterin surmaamaksi. Webster, 29, oli tuomittu varas ja huijari. Hän pilkkoi Thomasin kirveellä, keitti jäännökset ja antoi ne paikallisille lapsille syötäväksi.
Joitain päiviä murhan jälkeen ihmislihaa sisältävä laatikko löytyi läheltä Thames-jokea. Uhrin jalka löytyi puutarhapalstalta.
Raaka surma tuli tunnetuksi Barnesin mysteerinä, ja se sai aikoinaan runsaasti huomiota Lontoossa.
Webster joutui oikeuden eteen ja hänet teloitettiin. Uhrin pää pysyi kuitenkin kadoksissa tähän päivään asti.
Yllätys tv-legendan puutarhassa
Lokakuussa BBC-legenda Richard Attenborough'n kotiin lisärakennusta rakentaneet työmiehet löysivät puutarhasta kallon.
Kuolemansyyntutkija Alison Thompson totesi tiistaina, että kallo kuului Thomasille. Asian selvittelyssä käytettiin muun muassa tietoja murhista vainajan kuolinajalta, väestörekisteriä ja radiohiiliajoitusta.
Thompsonin mukaan uhri oli kuollut henkirikoksen seurauksena, ja kuolinsyynä oli tukehtuminen ja päävamma.
Thomas asui lähes täsmälleen samassa paikassa kuin Attenborough, 85. Puutarhan paikalla oli aikoinaan tiettävästi murhaaja Websterin suosikkipubi.
- Tämä on kiehtova tapaus ja hyvä esimerkki siitä, kuinka vanhanaikainen etsiväntyö, historialliset asiakirjat ja teknologinen kehitys yhdistyivät ja ratkaisivat Barnesin mysteerin, Richmondin alueen poliisijohtaja Clive Chalk sanoi.
IL-AFP