Sivu 1/2

Michelle Le

Lähetetty: Su Syys 18, 2011 4:43 pm
Kirjoittaja onnetar
Amerikkalainen sairaanhoitajaopiskelija Michelle Le 26v. katosi 27.5.11.Hän lähti oppilaitoksen lounastunnilla käymään autollaan ja katosi. Auto löytyi parin korttelin päästä.

Kesäkuussa poliisi ilmoitti todisteiden viittaavan siihen, että Le oli joutunut henkirikoksen uhriksi.

Hetimiten katoamisen jälkeen, epäilyt kohdistuivat Michellen aiempaan ystävään Giselle Estebaniin,27. He olivat entisiä luokkakavereita high school ajoilta San Diegossa. Esteban kiisti tietävänsä mitään Len katoamisesta, vaikka myönsikin avoimesti vihaavansa tätä (Hän jopa itse soitti TV-asemalle ja kertoi tämän).
Esteban näkyi parkkihallin, josta Le katosi, valvontakamerakuvissa, ennen ja jälkeen katoamisen, hänen kengistään löytyi Len dna:ta, Len autossa oli myös verta ja todisteita, että Esteban oli ollut hänen autossaan.

Syyskuun alussa Esteban pidätettiin epäiltynä Michelle Leen murhaan. Syyskuun 17pv löydettiin Pleasanton Ridge Regional Parkista, pahoin lahonnut ruumis (miltein vain luut), joiden epäillään olevan Leen.

Estebanin murhaoikeudenkäynti, häntä siis epäiltiin jo ennen ruuumislöytöä, ei ole päässyt alkamaan, koska Esteban on raskaana, odottaa toista lastaan ja väittää raskaudessa olevan komplikaatioita.

Murhan motiiviksi epäillään Michelle Leen läheistä suhdetta Estebanin ensimmäisen lapsen isään Scott Marasiganiin. Siitä ei ole vielä tietoa, onko Marasigani myös Estebanin toisen lapsen isä.


Kuva
Michelle Le

Kuva
Giselle Esteban

http://missingpersonsblog.blogspot.com/ ... anton.html
http://sfist.com/2011/09/09/accused_mur ... an_get.php

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ti Syys 20, 2011 5:49 pm
Kirjoittaja onnetar
Löydetty ruumis on varmistunut Michelle Leksi.

http://missingpersonsblog.blogspot.com/

Estebanin taustoista on saatu myös tietoja. Eräs hänen ex-miesystävänsä, Cole Gabaldon sanoo, ettei hän ole lainkaan yllättynyt Estebanin teoista. Hän kertoo naisen olevan erittäin kostonhaluinen ja kiihkeätempperamenttinen. Hän kertoo, että maaliskuussa 2010, hänen ja Estebanin välisen aiemman riidan jälkeen, heränneensä siihen ,että Esteban istui hajareisin hänen päällään ja puristi häntä molemmin jaloin rinnan ympäriltä, niin ettei hän pystynyt hengittämään. Gabaldon sai työnnettyä Estebanin pois ja soitettua poliisille. Syytteitä ei kuitenkaan nostettu, koska Gabaldon pelkäsi "sana sanaa vastaan" -tilannetta. Pian tapahtuman jälkeen pari erosi.

Gabaldon kertoo todistaneensa myös useita väkivaltaisia kohtauksia, huoltajuuskiistassa Estebanin ja Marasiganin välillä, heidän 5-vuotiaasta tyttärestään. Huoltajuusoikeudenkäynnin aikana Estebanista tehty mielentilatutkimus osoitti Estebanin kärsivän vakavasta masennuksesta, psykoottisin piirtein ja olevan altis saamaan väkivaltaisia purkauksia, hänen sanottiin myös osoittavan merkkejä äänien kuulemisesta ja itsemurhan hautomisesta sekä alkoholin ja lääkkeiden/huumeiden väärinkäytöstä. Esteban kiisti väitteet, mutta oikeus luovutti Marasiganille tytön täyden huoltajuuden.

Kolme päivää ennen Len katoamista, oikeus myönsi Maragiasille väliaikaisen lähestymiskiellon Estebania vastaan, joka lähetteli miehelle tekstiviestejä, käskien tämän laittamaan luodin aivoihinsa.

Marasiganin mukaan Le oli läheinen ystävä, joka ei pilannut hänen suhdettaan Estebaniin.

http://www.examiner.com/psychic-in-san- ... o-bite-her

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ke Syys 21, 2011 5:17 pm
Kirjoittaja onnetar
Michelle Len ruumiin löytänyt Carrie McGonigle, tietää henkilökohtaisesti, miltä tuntuu menettää läheinen väkivaltaisesti. McGoniglen tytär, Amber Dubois, raiskattiin ja murhattiin vuonna 2009 San Diegossa.

Tyttären kuoleman jälkeen McGonigle perusti valtakunnallisen ryhmän, auttamaan kadonneiden lasten etsinnässä.

McGoniglen tyttären sekä erään toisen teinin murhasta ja raiskauksesta tuomittiin John Gardner, kolmeen perättäiseen elinkautiseen, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

http://edition.cnn.com/2011/09/21/justi ... a-remains/

Duboisin tapauksesta löytyy myös minfo-ketjua:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=3&t=7519

Re: Michelle Le

Lähetetty: To Syys 29, 2011 2:15 pm
Kirjoittaja onnetar
Oikeudenkäyntiä on taas lykätty,lääketieteelliisiin syihin vedoten.Estebanin piti saapua oikeuteen keskiviikkona.Seuraava yritys on 24.10.

Saa nähdä käyttääkö puolustus raskautta lykkäyssyynä synnytykseen asti ja mitä ne keksivät syyksi sen jälkeen :evil:

Re: Michelle Le

Lähetetty: Su Loka 02, 2011 1:53 am
Kirjoittaja onnetar
Oikeuden määräämä puolustusasianajaja Andrea Auer, joka ei vielä ole ilmoittanut,edustaako hän Estebania tulevassa oikeudenkäynnissä, ilmoitti siis ettei asiakkaansa Esteban voisi, lääketieteellisistä syistä, osallistua tämänkertaiseen oikeudenistuntoon.

Samalla Auer, pyysi istuntoa siirrettäväksi 24.lokakuuta, jossa esitetään puolustuksen vastine ja tehdään takuuehdotus.

Tyttönen kaihoaa siis jo vapaaksi. Auer ei kommentoinut,miksi takuuta haetaan ja liittyykö se Estebanin raskauteen.

Lakiasiantuntija Steven Clark sanoi, että puolustuksen on osoitettava vahva näyttö, takuita varten siitä, että syytetty ei häippäise tai ole vaaraksi muille (voi olla vaikeaa Estebanin taustat tietäen, murtautumiset ex-miehen kotiin,vakoilu,uhkailu yms).
Clark sanoo, että jos takuu asetetaan,se asetettanee tavallista korkeammalle ja siihen liitetänee useita valvontatapoja, monitorointia yms.

Clark sanoo,että on hankalaa saada takuita murhajutussa ja on todella harvinaista, että syytetty on näin pitkällä raskaana kesken murhaoikeudenkäynnin.


Kuva
Giselle Esteban

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ti Loka 25, 2011 12:22 am
Kirjoittaja onnetar
Tulipa odoteltua oikeudenkäynnin alkua, mutta turhaan, se lykkääntyy taas.

Tämän päiväisessä kuulemisessa Estebanin asianajaja, Andrea Auer, ilmoitti, Estebanin haluavan uuden asianajajan hänen tilalleen (Auer on oikeuden, Estebanille, osoittama puolustusasianaja). Syytä pyyntöön hän ei esittänyt.
Huomenna Esteban ja Auer palaavat oikeuteen uuteen, suljettuun kuulemiseen, jossa paikalla ovat vain syytetty, hänen asianajajansa ja tuomari. Median edustajilla ei ole paikalle asiaa.

Mikähän asianajaja-Auerissa on vikana? Ei varmaan oikeasti mikään. Taitaa kyse olla vain viivyttelytaktiikasta. Jos Esteban saa tahtonsa läpi ja uuden asianajajan, juttuu lykkääntyy taas ja hänen raskautensa etenee. Pitätettäessä 7.9. hän oli ainakin seitsemännellä kuulla raskaana. Onkohan nyt tarkoitus vain venyttää oikeudenkäynnin alkua synnytyksen yli.
Mikähän on sen jälkeen syy viivytellä? Synnytyksen jälkeinen masennus?Rintatulehdus?

http://burlingame.patch.com/articles/mi ... y-c41a07f7

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ke Loka 26, 2011 12:44 am
Kirjoittaja onnetar
Tuomari Gary Picetti eväsi, Estebanin pyynnön vaihtaa asianajaja. Andrea Auer siis jatkaa Estebanin asianajajana. Seuraava istuntopäivä on 2.12. jolloin Estebanin pitäisi tulla vastaamaan murhasyytteeseen.
Saapi nähdä miten käy. Hakeeko Esteban taas saikkutodistuksen lääkäriltä tai keksii, yhdessä lakimiehensä kanssa, jonkun muun viivyttelytaktiikan? Vai tulisiko hän viimeinkin vastaamaan syytteeseen. Kyllä se olisi jo kohtuullista Len omaisillekin.



http://www.insidebayarea.com/news/ci_19 ... ost_viewed

Re: Michelle Le

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2011 10:02 pm
Kirjoittaja onnetar
Esteban on synnyttänyt, vankeudessa, terveen lapsen. Siksipä istuntopäivä siirtyy taas, jotta neitonen saa rauhassa toipua synnytyksestään.
Seuraavaksi oikeutta yritetään istua 6.1.12

http://www.contracostatimes.com/news/ci_19456749

Re: Michelle Le

Lähetetty: La Joulu 03, 2011 1:54 am
Kirjoittaja nöyhtä
Mennyt ihan ohi multa tämä(kin) tapaus :roll: Kiitos kuitenkin Onnettarelle hyvästä infosta.

Inhaa moinen vitkuttelu, joskin ymmärrän täysin miksi syytetty moista harrastaa.. minäkään tuollaisena oikeuteen haluaisi. Vaikuttaa meinaan melkoiselta sekopäältä eikä voi kuin toivoa, että tuo nyt syntynyt lapsi pääsisi välittömästi turvallisempien aikuisten hoiviin, kävi tässä jutussa kuinka vain.

Noh, ei auta kuin odotella uutta tietoa.

Re: Michelle Le

Lähetetty: Su Tammi 22, 2012 12:33 pm
Kirjoittaja onnetar
Esteban on vastannut syytteisiin "noy guilty" -syytön.
Oikeudenistuminen jatkuu taas 17.2.12

http://www.ktvu.com/news/news/crime-law ... ase/nGWhx/

Re: Michelle Le

Lähetetty: La Helmi 18, 2012 2:09 pm
Kirjoittaja onnetar
No,tämä tapaus ei kyllä etene kovinkaan vauhdikkaasti.

Esteban kävi oikeuedessa,jossa määräättiin päiväys,jolloin murhaoikeudenkäynti aloitetaan. Päivä on 17.9.2012,silloin tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä,kun murhatun Michelle Len ruumis löytyi.

http://sanfrancisco.cbslocal.com/2012/0 ... rder-case/

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ma Loka 22, 2012 2:43 pm
Kirjoittaja Destiny
Oikeudenkäynti on alkanut.

Estebanin tietokoneelta on löytynyt satoja hakuja Michelle Le:n nimellä ja tavoista,joilla vahingoittaa toista ihmistä. Haut on tehty lähellä Len katoamista.
Syytäjä Ford sanoo,että Esteban suunnitteli Len surmaamista kuukausia ja soitti tallenteen, joka on käyty Estebanin ja hänen ex-miesystävänsä välillä 6kk ennen surmaa.Nauhalla Esteban nauraa ja puhuu ihmisten surmaamisesta,Hän sanoo mm. ex:lleen Scott Marasiganille että,"olet ansainnut kuolla valheistasi,samoin hän",viitaten Lehin.

Marasigan todisti oikeudessa tapailleensa Letä kevällää 2003,muttei koskaan harrastanut seksiä tämän kanssa.He jäivät ystäviksi Marasiganin alkaessa seurustella vakavasti Estebanin kanssa myöhemmin samana vuonna.

Estebanin puolustusasianajajan Auerin mielestä syytetty pitäisi tuomita vain taposta,koska Esteban toimi suurien tunteiden palossa,Len provosoitua tätä.
Syyttäjä taas sanoo,että Estebanin toiminta ei viittaa siihen,että teko olisi ns. intohimorikos eli suuren tunteen palossa tehty,vaan siihen ,että Esteban on sosiopaatti.Syyttäjä sanoo,että Esteban tulisi tuomita ensimmäisen asteen murhasta.
Syyttäjä sanoo,että Le oli täysin viaton uhri eikä millään tavalla provosoinut.Syyttäjä sanoo,että Auer,joka ei laittanut päämiestään todistamaan,ei pysty millään tavalla näyttämään toteen,että Le provosoi muutoin,kuin Estebanin omassa päässä.

Toinen syy miksi,Auerin mielestä,Esteban pitäisi tuomita vain taposta,on se,ettei ole tietoa siitä,miten Le kuoli. Auer sanoo Estebanin lähettäneen Lelle tusinoittain uhkailevia tekstiviestejä ja odottelleen parkkipaikalla Leta neljä tuntia,kunnes tämä tuli autolleen noin klo 19 ja siellä tapahtui jonkilainen välikohtaus."Mutta ei tiedetä kuka aliotti,mitä sanottiin ja mitä tapahtui",sanoo puolustaja Auer.

Syyttäjä Ford vastasi tähän,että Auer pyytää palkitsemaan Estebanin Len ruumiin kätkemisestä tämän rakkailtaan.
Ford sanoo,ettei ehkä koskaan selviä,miten Le surmattiin,mutta verijäljet tämän autossa viittaavat siihen,että Esteban on saattanyt tarttua häntä takaapäin ja viiltää kurkun auki.
Ford sanoo,että "Michelle ei tehnyt itsemurhaa autotallissa ja sen jälkeen haudannut itseään".Len ruumiin löytöpaikka ja se,ettei sitä löytynyt kuukausiin viittaa siihen,että Esteban oli suunnitellut tekonsa ajoissa etukäteen.

Puolustaja Auerin mielestä Esteban ei koskaan uskonut,että Marasigan ei harrastanut seksiä Len kanssa.
Hän sanoo,että Esteban tuli epäileväiseksi vuonna 2005 odottaessaan pariskunnan tytärtä.Hän oli saanut kuuloonsa,että Le olisi uskoutunut Marasiganille myös olevansa raskaana ja harkitsevansa aborttia.
Auer kysyykin: "Minkälainen nainen kertoo miehelle,jonka kanssa ei ole intiimissä kanssakäymisessä,olevansa raskaana ja harkitsevansa aborttia?"Auer jatkaa:"Missä Giselle näki savua,oli tulipalo.On täysin ymmärettävää Gisellen olettaa,että Scott ja Micelle harrastivat seksiä tai että Scott syntymättömän lapsen isä."Estebaniin viitaten hän jatkoi "oikeastaan mikään ei saanut häntä vakuuttuneeksi",siitä että Marasiganilla ja Lellä ei ollut seksisuhdetta.

Mutta syyttäjä on sitä mieltä,että puolustajan argumentit viittaavan siihen,että Esteban oli järjetön/kohtuuton eikä hänellä ollut mitään järkeen perustuvaa pohjaa epäilyilleen.
Ford sanoi myös,että jos nyt Esteban oli tuohtunut Marasiganiin ja Lehen vuonna 2005,hänellä oli rutkasti aikaa jäähtyä,eikä selvästikään toiminut hetken tunnekuohussa surmatessaan Len toukokuussa 2011.
"Kuusi vuotta on selkeästi pitkä aika jäähtymiselle",sanoo Ford



http://www.topix.com/news/michelle-le
http://www.ktvu.com/news/news/crime-law ... ath/nSgsF/

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ti Loka 30, 2012 1:05 pm
Kirjoittaja Destiny
Giselle Esteban todettiin 29.10.12 syylliseksi ensimäisen asteen murhaan.

Tuomio murhasta annetaan 10.12.12.Esteban tulee saamaan vankilassa isumista 25:sta vuodesta elinkautiseen.Todennäköisesti elinkautisen,veikkaa lehdistö.

http://www.mercurynews.com/bay-area-new ... ichelle-le

Re: Michelle Le

Lähetetty: To Joulu 27, 2012 4:03 pm
Kirjoittaja Siperia
Vähän jälkijunassa aloin lukea tätä juttua läpi ja vilkaisin samaan syssyyn, mitä lopulta kävi, eli 25 vuotta napsahti. Minkäänlaisia katumuksen, tai muiden tunteiden rippeitä ei Esteban kuulemma ole osoittanut.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... e-man.html

Tämä "x years to life" termi ei ole täysin minulle auennut, mutta eikös tuo liene niin, että 25 vuotta on nyt vähintään istuttava, ja sitten lasketaan ehdonalaiseen jos lasketaan? Eipä tullut elinkautista kuitenkaan..

Re: Michelle Le

Lähetetty: Ti Tammi 01, 2013 11:35 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
Siperia kirjoitti:Vähän jälkijunassa aloin lukea tätä juttua läpi ja vilkaisin samaan syssyyn, mitä lopulta kävi, eli 25 vuotta napsahti. Minkäänlaisia katumuksen, tai muiden tunteiden rippeitä ei Esteban kuulemma ole osoittanut.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... e-man.html

Tämä "x years to life" termi ei ole täysin minulle auennut, mutta eikös tuo liene niin, että 25 vuotta on nyt vähintään istuttava, ja sitten lasketaan ehdonalaiseen jos lasketaan? Eipä tullut elinkautista kuitenkaan..
just näin. määräajan täyttymisen kohdalla katsotaan oletko ollut kunnolla vankilassa ja parantanut tapasi, jos olet vapaus koittaa heti, jos löytyy kurinpitomerkintöjä, vapaus lykkääntyy jollain kaavalla laskien sitten taas sama juttu onko jatko-ajalta kurinpitomerkintöjä.