Sivu 1/2
Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: To Loka 20, 2011 2:24 pm
Kirjoittaja johnny rebel
Aviopari surmattiin kotitilalla
Torstai 20.10.2011 klo 13.28
Kuorotoverit löysivät pariskunnan murhattuna raa'asti näiden omalta kotitilalta Länsi-Götanmaalta.
69-vuotias maitotilallinen ja hänen 71-vuotias vaimonsa löydettiin sidottuina ja surmattuina farmiltaan keskiviikkona. Aftonbladetin haastatteleman poliisin mukaan tekijät ovat käyttäneet raakaa väkivaltaa. Tarkempaa surmatapaa poliisi ei kerro vielä julkisuuteen.
Pariskunnan ystävät, jotka esiintyvät samassa kirkkokuorossa, löysivät ruumiit. Ystävät ihmettelivät, miksei pari saapunutkaan kuoron esiintymiseen ja kaksi heistä päätti lähteä tilalle katsomaan, onko kaikki kunnossa. Ensiksi ystävät löysivät miehen ruumiin ladosta ja sen jälkeen vaimon kuolleena sängystä talon sisältä.
Poliisin saapuessa tilalle sinne oli kokoontunut yhdeksän naapuria. Heistä seitsemän joutui kuulusteluihin, mutta ketään heistä ei epäillä rikoksista.
Poliisilla ei ole tietoa murhien tekijöistä. Myöskään murhien tarkka tekohetki ei ole poliisin tiedossa.
- Minulla on teoria, mutta kaikki on vielä auki. Emme voi sulkea pois mitään. Meillä on joitain tutkintalinjoja joita seuraamme. En kuitenkaan kerro niistä enempää, sanoo poliisi Thord Haraldsson.
Pieni Långoredin kylä on suunniltaan kauhusta tapauksen vuoksi.
- Nyt kaikki miettivät, kuka on seuraava. Ei uskoisi, että täällä voi tapahtua tällaista, eräs kyläläinen totesi Aftonbladetille.
IL
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: To Loka 20, 2011 5:55 pm
Kirjoittaja Nooruska
Olisikohan kuitenkin todennäköisempää, että tämän takana on pariskunnan jo aikuinen lapsi/lapset...
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: Pe Loka 21, 2011 8:15 am
Kirjoittaja Wincentius
johnny rebel kirjoitti:Poliisilla ei ole tietoa murhien tekijöistä. Myöskään murhien tarkka tekohetki ei ole poliisin tiedossa.
Poliisi on torstai-iltapäivällä pidättänyt kaksi henkilöä epäiltynä surmista. Poliisin teoria on, että kyseessä on ryöstömurha, sillä talosta on viety myös tavaroita. Murhatut nähtiin hengissä vielä tiistaina, joten surmahetki on tiistai-illan ja keskiviikkopäivän välillä.
Lähde
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: Pe Loka 21, 2011 7:01 pm
Kirjoittaja Ördög
"Kansallismielinen" verkkolehti
Realisten paljastaa epäiltyjen nimet, iän ja syntyperän. En todellakaan kannata vastaavan tyyppisten julkaisujen poliittista linjaa (mikäli linjasta voi edes puhua), mutta tällaisista rikostapauksista raportoidessaan ne pyrkivät kyllä saamaan tiedot oikein.
http://www.realisten.se/2011/10/21/zige ... -langared/
Keskustelua:
https://www.flashback.org/t1689868p171
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: La Loka 22, 2011 10:05 am
Kirjoittaja Ördög
"32-vuotias" päästettiin perjantai-iltana vapaalle jalalle, mutta hän on edelleen epäilty.
http://gt.expressen.se/nyheter/1.259904 ... bbelmordet
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: La Loka 22, 2011 8:46 pm
Kirjoittaja taavetti
Poliisi epäilee: Päivällisvieras surmasi isäntänsä
Lauantai 22.10.2011
23-vuotiasta nuorta miestä epäillään iäkkään pariskunnan raa'asta murhasta Ruotsissä.
69-vuotias maanviljelijä ja hänen 71-vuotias vaimonsa löydettiin sidottuina ja surmattuina heidän kotitilaltaan keskiviikkona. Aftonbladet-lehden mukaan poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä Länsi-Göötanmaalla pienessä Långaredin kylässä tapahtuneesta veriteosta. Heistä yksi päästettiin vapaaksi perjantaina.
Poliisi ei ole vielä kommentoinut murhien motiivia. Aftonbladetin mukaan tutkinta seuraa kuitenkin yhtä päälinjaa. Pariskunta oli hiljattain vuokrannut huoneen yhdelle kiinniotetuista. Hän kutsui kaksi työkaveriaan vierailulle, ja tilan isäntä ja emäntä kutsuivat vieraat syömään illallista.
Illan aikana seurusteltiin useita tunteja. Murhasta epäilty 23-vuotias mies oli yksi vieraista. Muiden paikalla olleiden mukaan nuori mies oli kysellyt tarkkaan ja paljon isäntäpariskunnan raha-asioista. Hän tuntui olevan erikoisen kiinnostunut kuultuaan, että pariskunta maksoi suuretkin ostoksensa käteisellä. Mies uteli tarkkaan myös tietoja pariskunnan päivärutiineista aina lehmien lypsyaikataulua myöten.
Aftonbladetin mukaan miehellä on useita aiempia tuomioita pikkurikoksista.
Poliisi ei suostunut kommentoimaan Aftonbladetin tietoja. Lehden mukaan teosta epäiltynä on 23-vuotiaan lisäksi yhä kiinniotettuna 36-vuotias mies, joka asui surmattujen tilanomistajien vuokralaisena.
IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201110 ... 9_ul.shtml
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 8:59 am
Kirjoittaja taavetti
Kaikki kolme tapauksen myötä vangittua on nyt vapautettu.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article13825610.ab
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: La Marras 05, 2011 2:51 pm
Kirjoittaja Wincentius
Kahta näistä vapautetuista epäillään toki yhä edelleen osallisuudesta tapahtuneeseen, vaikkakaan ei itse tekoon. Sen sijaan, etsitään kahta muuta tekijää, sillä surmapaikoista on löytynyt merkkejä siitä, että surmat on tehty kahden eri henkilön toimesta. Lisäksi pariskunnan kassakaappi on yhä edelleen kadoksissa. Kassakaapin siirtoon vaaditaan vähintään kaksi henkilöä.
Menneellä viikolla Ruotsin television SVT:n ohjelmassa Veckans brott oli lyhyt juttu asiasta (alkaa n. 13 minuutin kohdalla).
Veckans brott
Uutena epäiltynä etsitään 30-vuotiasta hampaatonta puolalaista miestä, joka paitsi on aikaisemmin vangitun 23-vuotiaan tuttava, oli myös aikaisemmin asunut surmatun parin tilalla. Miehen epäillään paenneen surmien jälkeen Puolaan.
Lähde
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: La Marras 05, 2011 3:12 pm
Kirjoittaja DollariExpress
Wincentius kirjoitti:Lisäksi pariskunnan kassakaappi on yhä edelleen kadoksissa. Kassakaapin siirtoon vaaditaan vähintään kaksi henkilöä.
kassakaappeja on noin 5 kilosta-useisiin tonneihin.on niitä yksinkin kannettu,harvalla kun on kotona satojen kilojen kaappeja...
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: La Marras 05, 2011 3:24 pm
Kirjoittaja Tiina
^Meillä kotona sellainen pienehkö kassakaappi. Kädet menee ympäri, mutta ei sitä yksi ihminen nosta mihinkään.
Onkohan tuo kaksi tekijää päätelty myös siitä, että uhrit oli löydettäessä eri paikoissa ?
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: La Marras 05, 2011 4:53 pm
Kirjoittaja Wincentius
Kassakaappi on tullut perintönä surmatun miehen isältä, ja on mitoiltaan 60 * 70 cm, valitettavasti syvyyttä (tai materiaalia) ei ole ilmoitettu, oletetaan sen olevan vaikka 50 cm.
Jos kyseessä on vain jokin peltikaappi, kykenee sen yksikin henkilö kantamaan. Jos kyseessä on asiakirjojen tallentamiseen tarkoitettu kaappi, voisi sen paino olla luokkaa 150 kg. Jos kyseessä olisi ihan 'oikea' kassakaappi, painaisi se luokkaa 500 - 600 kg.
Poliisin teoriahan on se, että miestä painostettiin antamaan kassakaapin avain ryöstäjille. Tämä ei sitä tehnyt, joten heidät pahoinpideltiin raa'asti kuoliaaksi.
Poliisi ei ole lähemmin ilmoittanut syitä, miksi se epäilee kahden tekijän olleen asialla.
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: Ti Marras 08, 2011 6:21 pm
Kirjoittaja Wincentius
Två män har häktats i sin frånvaro misstänkta för dubbelmordet i Långared utanför Alingsås. Enligt åklagaren finns de troligen inte i landet.
Kaksi miestä on pidätetty poissaolevana epäiltynä Långared'in kaksoismurhasta Alingsås'issa. Syyttäjän mukaan on todennäköistä, että miehet eivät enää ole Ruotsissa.
De två har, hävdar åklagaren, dödat mannen genom upprepade slag med ett hårt föremål mot huvudet, medan kvinnan mördades genom kvävning och tryck mot halsen. Båda bands och blev tejpade runt huvudet och ansiktet.
Syyttäjän mukaan, molemmat miehet ovat surmanneet miehen lyömällä kovalla esineellä useasti päähän, kun taas nainen surmattiin tukehduttamalla, kuristamalla kurkusta. Molemmat oli sidottu, ja sekä päät että kasvot oli teipattu.
Lähde
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: To Marras 17, 2011 7:01 pm
Kirjoittaja Wincentius
Wincentius kirjoitti:Kaksi miestä on pidätetty poissaolevana epäiltynä Långared'in kaksoismurhasta Alingsås'issa. Syyttäjän mukaan on todennäköistä, että miehet eivät enää ole Ruotsissa.
Puolan poliisi on keskiviikkoiltana pidättänyt etsintäkuulutetut miehet.
Lähde
Poliisin
tiedotteessa on paitsi mainittu nimet, myös paikkakunta (
Słupska, 50 km Gdańsk'ista länteen), jossa miehet pidätettiin:
Podejrzani o dokonanie tego czynu mieszkańcy Słupska, 33-letni Mirosław T. i 40-letni Jacek T., po uprzednim związaniu ofiar i zaklejeniu taśmą ich twarzy, zadali mężczyźnie kilkanaście ciosów w głowę ciężkim narzędziem, kobietę zaś udusili.
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: Pe Marras 18, 2011 6:55 pm
Kirjoittaja Wincentius
Molemmat pidätetyt miehet kieltävät olevansa millään tavalla osallisena tehtyyn kaksoismurhaan, toki he myöntävät olleensa Ruotsissa ko. ajankohtana. Pidätetyt ovat poliisin vanhoja tuttuja.
Lähde
Re: Raaka kaksoismurha Ruotsissa
Lähetetty: Ti Joulu 06, 2011 12:58 am
Kirjoittaja Wincentius
Puola luovuttaa molemmat pidätetyt Ruotsiin. Jacek T. ilmoitti haluavansa kärsivän rangaistuksensa Ruotsissa, mutta Mirosław T. haluaa takaisin Puolaan, jos heidät tuomitaan surmista. Mirosław T. ei tosin ymmärrä, miksi hän on pidätettynä.
Ruotsin poliisi on ollut paikalla Puolassa, ja tutkinut Ruotsin rekisterissä olevaa Volvoa, joka löydetttiin samalta maatilalta, josta Mirosław T. pidätettiin. Maatilalta löydettiin myös kaksi käsiasetta, joita nyt tutkitaan, jotta voitaisiin selvittää, jos niitä on käytetty surmien yhteydessä.
Lähde