Luuli naista mieheksi - Tappoi
Lähetetty: Ti Marras 08, 2011 2:51 pm
Luuli naista mieheksi - Kylmäverisen ruotsalaissurmaajan omituinen selitys
Tiistai 8.11.2011 klo 13.45 (päivitetty klo 14.13)
Uumajalainen nuori perheenisä on tuomittu viideksitoista vuodeksi vankeuteen 55-vuotiaan naisen murhasta, kertoo Aftonbladet. Pari oli tavannut edellisenä iltana ravintolassa ja päättänyt lähteä yhdessä jatkamaan iltaa.
Paikalle varhain aamuseitsemältä hälytetty poliisipartio kohtasi järkyttävän näyn löytäessään naisen ruumiin talon kellarikerroksesta. Uhri oli tapettu useilla kaulaan ja vartaloon suuntautuneilla veitseniskuilla.
Teosta tuomittu 27-vuotias mies on tunnustanut teon, mutta kieltää, että tarkoituksena olisi ollut tappaa. Hän on läpi kuulustelujen ja oikeudenkäynnin vakuutellut luulleensa naista jostain syystä mieheksi.
Miehen selityksen mukaan hänellä on vaikeuksia suhtautua homoihin teini-iän kokemustensa vuoksi. Tämän vuoksi hän oli yllättäen tulistunut.
- Tunsin suuttumusta ja perkeleellistä vihaa, hän kuvaili tapahtumien kulkua.
Oikeus ei uskonut kertomusta
Oikeus testasi miehen väitettä useiden todistajien avulla. He kaikki kuitenkin tunnistivat 55-vuotiaan uhrin nimenomaan naiseksi.
Käräjäoikeus ei uskokaan miehen kertoneen koko totuutta tapahtumista.
- Motiivi on hämärän peitossa. Voi olla, että hän on jossain vaiheessa sekoittanut uhrin sukupuolen, ja se saanut hänet suuttumaan. Tämä on kuitenkin vain spekulaatiota, pohtii syyttäjä Peter Jonson.
Jonson kuvailee surmattua ruumiinrakenteeltaan heiveröiseksi naiseksi, joka oli tapahtumien aikaan kovassa humalassa. Naisen verestä mitattiin huimat 4,15 promillen alkoholilukemat. Uhri oli hänen mukaansa siten puolustuskyvyttömässä tilassa eikä voinut muodostaa uhkaa tekijälle, joka oli käynyt tämän kimppuun kahdella keittiöveitsellä.
Oikeuslääketieteen raportin mukaan uhri on maannut koko ajan liikkumatta.
Surmaaja käyttäytyi myös teon jälkeen kylmäverisesti. Hän muun muassa siivosi kellarin ja soitteli ystävilleen. Ennen kiinnijäämistään mies oli myös suunnitellut hankkiutuvansa eroon ruumiista.
IL