MURHA.INFO

Connecticut River Valleyn tappaja oli sarjamurhaaja, jonka uskotaan tappaneen 8 naista Connecticut-joen laakson alueella, molemmin puolin Vermontin ja New Hampshiren rajaa vuosina 1978-1987.

Tutkinta

80-luvun puolivälissä kolme nuorta naista katosi Claremontissa, New Hampshiressa. Vuosina -85 ja -86 löytyivät kahden kadonneen naisen jäänteet noin kilometrin päässä toisistaan metsäiseltä alueelta Kelleyvillestä, New Hampshiresta. Jäänteiden kunto esti kuolinsyyn määrittämisen, mutta tietyt asiat viittasivat useisiin puukoniskuihin.
Ensimmäisen ja toisen ruumiin löytymisen välissä 36-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi hurjassa hyökkäyksessä, hänen Saxtons riverissä, Vermontissa sijaitsevassa kodissaan. Kymmenen päivää hyökkäyksen jälkeen kolmannen kadoksissa olleen naisen jäänteet löydettiin ja oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa löydettiin todisteita useista puukoniskuista.
Tässä vaiheessa tutkijat alkoivat tutkia aikaisempia alueella tapahtuneita henkirikoksia. He löysivätkin kaksi tapausta vuosilta -78 ja -81, jotka vahvistivat epäilyksiä mahdollisesta sarjamurhaajasta. Kahden uuden murhan ja yhden ei-kuolettavan hyökkäyksen jälkeen tutkijat huomasivat yhtäläisyyksiä tapauksissa, kuten usein käytetyt ruumiin jättöpaikat ja haavojen samanlaisuus, joten tekijä oli todennäköisesti sama.

Murhat

24. lokakuuta 1978, 27-vuotias Cathy Millican oli ollut valokuvaamassa lintuja Chandler Brook-kosteikolla New Londonissa, New Hampshiressa. Seuraavana päivänä hänen vähintään 29 kertaa puukotettu ruumiinsa löytyi metrien päästä siitä, missä hänet oli viimeksi nähty.

25. heinäkuuta 1981, 37-vuotias Vermontin yliopistossa opiskeleva Mary Elizabeth Critchley katosi liftatessaan. Hänet nähtiin viimeksi lähellä Interstate 91(?) Massachusettsin ja Vermontin rajalla, kun hän oli liftaamassa Waterburyyn, Vermontiin, jossa hän asui ystävänsä kanssa.
9. elokuuta 1981, hänen ruumiinsa löytyi metsäalueelta Unity Stage Roadilta, Unitysta, New Hampshiresta. Ruumiin kunnon takia kuolinsyytutkija ei saanut kuolinsyytä selville.

30. toukokuuta, 1984, 16-vuotias hoitajan apulainen Bernice Courtemanche nähtiin viimeksi hänen poikaystävänsä äidin kanssa Claremontissa. Hän oli ajatellut lähteä katsomaan poikaystäväänsä Newportiin liftaamalla Route 12-valtatietä. Hän ei koskaan saapunut määränpäähänsä ja hänet ilmoitettiin sittemmin kadonneeksi.

Kaksi kuukautta myöhemmin, 20. heinäkuuta 1984, 27-vuotias Ellen Fried, pysähtyi yömyöhään käyttääkseen yleisöpuhelinta Leo Market - nimisen kaupan ulkopuolella Claremontissa. Fried puhui siskonsa kanssa noin tunnin, kun hän yhtäkkiä huomasi oudon auton, jonka hän havaitsi ajavan edestakaisin läheisyydessä. Hän poistui hetkeksi puhelimesta tarkistaakseen, että hänen autonsa käynnistyisi. Palattuaan hän puhui vielä muutaman minuutin, jonka jälkeen hän lopetti puhelun. Fried työskenteli Valley Regional sairaalassa valvovana sairaanhoitajana. Seuraavana päivänä Fried ei saapunut töihin ja hänen autonsa löytyi hylättynä Jarvis Roadilta muutaman mailin päästä Leo Marketista.

10. heinäkuuta 1985, 27-vuotias yksinhuoltajaäiti Eva Morse nähtiin liftaamassa lähellä Claremontin ja Charlestownin rajaa New Hampshiressa, Route 12-valtatiellä. Tämä oli viimeinen kerta, kun joku näki Morsen elossa. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi.
19. syyskuuta 1985 Morsen ruumis löydettiin metsäiseltä alueelta läheltä Sugar Riverin rinteitä Kelleyvillestä, New Hampshiresta. Ruumiinavaus paljasti todisteita useista puukoniskuista sekä mahdollisesti seksuaalisesta pahoinpitelystä.

Iltapäivän aikana 15. huhtikuuta, 1986, 36-vuotias Lynda Moore oli tekemässä pihatöitä kotonaan Saxtons Riverissä, Vermontissa, lähellä valtatietä i-91. Samana iltana hänen miehensä tuli kotiin, löytäen vaimonsa useasti puukotetun ruumiin. Rikospaikalla oli käyty raju kamppailu.

Lukuisat todistajat ilmoittivat nähneensä Mooren kodin lähellä murhapäivänä, hieman tanakan, tummahiuksisen miehen, jolla oli sininen selkäreppu. Miehen iäksi arveltiin n. 20-25 vuotta. Miehellä oli parta ajeltu siististi, hieman pyöreät kasvot ja tummareunuksiset silmälasit. Seuraavana vuonna luonnos miehestä julkaistiin.

Neljä päivää Mooren murhan jälkeen eräs kalastaja sattui löytämään Bernice Courtemanchen ruumis, noin kilometrin päästä siitä, mistä löydetiin Ellen Friedin ruumis. Tutkimuksissa löydettiin puukoniskuja niskaan ja päävamma.

Kuusi päivää myöhemmin metsurit löysivät Eva Morsen jäänteet 500 metrin päästä siitä, mistä löydettiin Mary Elizabeth Critchleyn ruumis -81. Ruumiinavaus tutkimus paljasti puukoniskut Morsen niskaan.

10. tammikuuta 1987, 38-vuotias sairaanhoitaja Barbara Agnew oli palaamassa kavereiden kanssa vietetyltä hiihtoretkeltä Strattonissa, Vermontissa. Sinä iltana lumiauran kuljettaja näki Agnewin vihreän BMW:n Northboundin i-91-valtatien taukopaikalla, Hartfordissa, Vermontissa. Auton ovi oli murrettu ja ohjauspyörässä oli verta.
28. maaliskuuta 1987 Agnewin ruumis löytyi läheltä omenapuuta Hartfordista. Hänet oli puukotettu kuoliaaksi.

Agnewin katoamisiltana oli alueella raskas lumimyrsky ja hän oli vain 10 mailin päässä kotoaan. Syy miksi hän pysähtyi taukopaikalle niin lähellä kotiansa, on ihmetyttänyt tutkijoita.

Murhat säilyivät ratkaisemattomina.

Jane Boroski

Myöhään illalla 6. elokuuta 1988, 22-vuotias Jane Boroski, joka oli seitsemännellä kuulla raskaana, oli palaamassa markkinoilta Keenestä, New Hampshiresta. Hän pysähtyi suljetun lähikaupan pihaan West Swanzeyhin ostamaan coca-colaa juoma-automaatista. Boroski palasi autoonsa juomaan ostamaansa colaa, kun hän huomasi Jeep Wagoneerin parkkeeraavan viereensä.
Taustapeilistään Boroski näki ajoneuvon kuljettajan kävelevän hänen autonsa takana. Mies lähestyi ja kysyi avoimen ikkunan kautta toimiko yleisöpuhelin, jolloin hän heti tarttui Boroskiin kiinni ja veti ulos autosta. Boroski taisteli vastaan ja mies syytti Boroskia tyttöystävänsä hakkaamisesta sekä kysyi onko tällä Massachusettsin rekisterikilvet. Boroski vastasi, että hänellä on New Hampshiren rekisterikilvet, mutta tämä ei estänyt hyökkääjää ja puukotti Boroskia 27 kertaa ennenkuin ajoi pois ja jätti hänet kuolemaan.
Boroski onnistui palaamaan autoonsa ja ajamaan Route 32-valtatietä kohti ystävänsä kotia. Kun hän oli lähellä taloa, hän huomasi edessään auton ja tajusi sen olevan hyökkääjänsä. Boroski vihdoin pääsi ystävänsä talolle, joka tuli välittömästi auttamaan. Hyökkääjä teki U-käännöksen ja ajoi hitaasti talon ohi, ennenkuin kiihdytti yöhön.
Boroskia hoidettiin sairaalassa, jossa todettiin, että hyökkäyksessä häneltä oli katkennut kaulasuoni, romahtaneet keuhkot, revennyt munuainen sekä katkennut jänteet polvissa ja peukalossa. Onneksi Boroskin vauva selvisi hengissä, tosin ei ilman komplikaatioita, hänellä todettiin myöhemmin lievä aivovaurio.
Boroski pystyi antamaan viranomaisille piirroksen hyökkääjästä, sekä muisti kolme ensimmäistä kirjainta rekisterikilvestä.

JATKUU...

Tämä on ensimmäinen suomennokseni, joten antakaa armoa

jatkoa, pian!

Tein alustuksen aiheesta jo aikoja sitten, mutta en muistanut sitä tänne laittaa. No tässä se nyt on aiheen aloittajan jatkoa odotellessa...

Connecticut River Valley Killer



Yhdysvaltojen rikoshistoria tuntee monia identifioimattomia sarjamurhaajia. Yksi tällaisista vaikutti maan koillisosassa, New Hampshiren ja Vermontin osavaltioiden alueilla, Claremontin ja Kelleyvillen kaupungeissa. Connecticut River Valley Killeriksi nimetty sarjamurhaaja puukotti ainakin seitsemän naista kuoliaiksi aikavälillä 1978-1987.

Teot

24. lokakuuta 1978, 27-vuotias Cathy Millican oli valokuvaamassa luontoa Chandler Brook Wetlandsissa, New Londonissa. Seuraavana päivänä Millican löydettiin murhattuna. Hänen kehossaan oli kolmisenkymmentä puukonpistoa.

25. heinäkuuta 1981, 37-vuotias Vermontin yliopistossa opiskellut Mary Elizabeth Critchley oli liftaamassa lähellä Massachusettsin rajaa valtatiellä 91. Hän ei koskaan päässyt määränpäähänsä Waterburyyn, jossa hän asui ystävättärensä kanssa. Critchleyn pahoin puukotettu ruumis löytyi valtatien varrella sijainneelta metsäaluuelta Unitysta 9. elokuuta. Ruumis oli jo niin pitkälle hajonnut, ettei lopullista kuolinsyytä kyetty varmuudella selvittämään.

30. toukokuuta 1984, 16-vuotias hoitoapulainen Bernice Courtemanche oli liftaamassa valtatie 12:n varrella poikaystävänsä luokse Newportiin. Sinne hän ei koskaan saapunut.

Courthemanchen jäänteet löysi paikallinen kalastaja 19. huhtikuuta, 1986 Sugar-joen varrelta Kelleyvillestä. Uhrin kaulassa oli lukuisia puukonpistoja ja myös päähän oli kohdistettu väkivaltaa.

20. heinäkuuta 1984, 27-vuotias sairaanhoitaja Ellen Fried puhui myöhään illalla yleisöpuhelimessa siskonsa kanssa marketin pihalla Claremontissa. Jossain vaiheessa hän havaitsi oudon auton, joka ajeli edestakaisin marketin ympäristössä. Fried tarkkaili autoa ja lopetti pian puhelun. Seuraavana päivänä Fried ei saapunut työpaikalleen. Hänen autonsa löytyi hylättynä muutaman kilometrin päästä marketista.

Friedin hajonnut ruumis löydettiin 19. syyskuuta 1985 kilometrin päästä siitä paikasta, josta Courthemanche myöhemmin löydettiin. Fried oli puukotettu kuoliaaksi.

10. heinäkuuta 1985, 27-vuotias yksinhuoltajaäiti Eva Morse nähtiin liftaamassa Charlestownin ja Claremontin rajalla valtatie 12:n varrella. Tämän jälkeen Morse ei enää nähty ja hänet ilmoitettiin kadonneeksi.

Mooren ruumiin löysivät kaksi metsätyömiestä 21. huhtikuuta, 1985, vain reilun 1,5 kilometrin päästä siitä paikasta, josta Mary Critchleyn ruumis löytyi vuonna 1981.

15. huhtikuuta, 1986, 36-vuotias Lynda Moore oli tekemässä pihatöitä kotonaan Saxtons Riverillä, Vermontissa. Asunnon lähettyvillä sijaitsi valtatie 91. Hänen miehensä palasi illalla kotiin ja löysi Lyndan kuoliaaksi puukotettuna. Jäljistä päätellen paikalla oli käyty kovaa kamppailua.

Useat todistajat kertoivat nähneensä Mooren talon lähettyvillä hieman tanakan, tummahiuksisen miehen, jolla oli sininen selkäreppu. Mies oli arviolta 20-25 -vuotias, parraton, hänellä oli lievästi pyöreähköt kasvot ja tummasankaiset silmälasit.



10. tammikuuta 1987, 38-vuotias sairaanhoitaja Barbara Agnew oli palaamassa hiihtoretkeltä ystäviensä kanssa Vermontin Strattonissa. Myöhemmin illalla lumiauran kuljettaja näki Agnewin vihreän BMW:n pysäköitynä valtatie 91:n levähdyspaikalla Hartfordissa. Auton ovi oli murrettu ja ratti oli verinen.

Agnewin ruumis löydettiin 28. maaliskuuta Hartlandista puun juurelta. Agnew oli puukotettu kuoliaaksi. Ei tiedetä, miksi Agnew oli poikennut levähdyspaikalla, sillä hän oli vain muutaman kilometrin päässä kodistaan. Seudulla oli kyseisenä iltana ollut kova lumimyrsky.

Jane Boroski selvisi täpärästi

6. elokuuta 1988, seitsemännellä kuulla raskaana ollut 22-vuotias Jane Boroski oli palaamassa messuilta Keenestä, New Hampshiresta, kun hän pysähtyi suljetun kaupan pihaan länsi-Swanzeyssa ostamaan automaatista limonadia. Palatessaan autoon hän näki taustapeilistä Jeep Wagoneer -merkkisen auton lähestyvän. Auto ajoi Boroskin auton viereen ja tuntematon mies nousi Jeepistä. Mies käveli Boroskin auton viereen ja tarttui yhtäkkiä naiseen repien hänet ulos autostaan. Mies syytti Boroskia tyttöystävänsä pahoinpitelemisestä ja kysyi, oliko Boroskilla Massachusettsin kilvet autossaan. Boroski vastasi, että hänen autossaan oli New Hampshiren kilvet, mutta hyökkääjä ei rauhoittunut, vaan iski Boroskia 27 kertaa puukolla. Tämän jälkeen mies poistui paikalta ja jätti Boroskin pihaan. Boroski kykeni nousemaan autoonsa ja ajoi valtatie 32:a pitkin ystävänsä luokse turvaan. Hänen ystävänsä kodin luona Boroskin kimppuun hyökännyt mies ilmestyi vielä autoineen ja yritti saada Boroskin pysähtymään. Talon asukkaat juoksivat kuitenkin hätiin ja mies teki u-käännöksen. Mies ajoi hitaasti talon ohitse, kunnes sen ohitettuaan kaasutti kovaa vauhtia pois paikalta.

Boroski vietiin sairaalaan. Hänen keuhkonsa ja munuaisensa olivat pahasti vaurioituneet. Polvista ja toisesta peukalosta katkesivat jänteet. Boroskin syntymätön lapsi selvisi hengissä, mutta myöhemmin lapsella todettiin lievä aivovaurio.

Boroski kykeni kuvailemaan hyökkääjää tarkasti ja muisti hänen autonsa rekisterikilven kolme ensimmäistä merkkiä.

Heidi Martinin murha ja tunnustaja Delbert C. Tallman

20. toukokuuta 1984, 16-vuotias Heidi Martin oli lenkkeilemässä Hartlandissa, Vermontissa. Seuraavan päivänä Martin löytyi murhattuna suoalueelta Hartlandin alakoulun takaa. Hänet oli raiskattu ja puukotettu. Kolmisen vuotta myöhemmin Barbara Agnew löytyi noin kilometrin päästä tältä paikalta.

Pian 21-vuotias Delbert C. Tallman tunnusti murhanneensa Martinin, mutta perui myöhemmin tunnustuksen. Kun todisteita häntä vastaan ei saatu, niin hänet vapautettiin. Tallman on asunut sekä Vermontissa että New Hampshiressa sopivien etäisyyksien päässä monista Connecticut River Valleyn murhapaikoista. Vuonna 1996 hänet vangittiin alaikäiseen sekaantumisesta. Jotkut ovat epäilleet Tallmania Connecticutin alueen sarjamurhaajaksi, mutta ei ole olemassa näyttöä, joka kytkisi hänet tekoihin. Heidi Martinin henkirikos on yhä selvittämättä.

Mahdolliset muut uhrit

11. kesäkuuta 1968, Joanne Dunham, 14, raiskattiin ja kuristettiin Charlestownissa, New Hampshiressa. Dunhamn yhdistää Connecticut River Valley Killeriin oikeastaan vain maantieteellinen sijainti.

5. lokakuuta 1982, 76-vuotias Sylvia Gray löydettiin kuoliaaksi hakattuna ja puukotettuna metsäisellä alueella, muutaman sadan metrin päässä kodistaan Plainfieldistä, New Hampshiresta.

19. syyskuuta 1986 Sarah Hunterin, 36, auto löydettiin pysäköitynä huoltoasemalta Manchesterista, Vermontista. Kaksi kuukautta myöhemmin hänen jäännöksensä löydettiin viljapellolta. Hänet oli kuristettu.

20. kesäkuu 1986, 38-vuotias Steven Hill katosi matkalla työpaikalleen. Ruumis löydettiin 15. heinäkuuta puukotettuna Hartlandista. Samalta paikalta oli löydetty neljä vuotta aiemmin Sylvia Grayn ruumis.

25. heinäkuuta, 1989, 14-vuotias Massachusettsin New Bostonissa asunut Carrie Moss poistui kotoaan ystäviensä luokse Goffstowniin ja katosi. Hänen jäänteensä löydettiin metsästä New Bostonista 24. heinäkuuta 1991.

Pääepäilty Michael Nicholaou

Vietnamin veteraani Michael Nicholaou nousi vahvaksi sarjamurhaajaepäillyksi vuonna 2001, kun yksityisetsivä Lynn-Marie Carty. Nicholaou oli toiminut sodassa helikopterilentäjänä ja herättänyt silloin palvelustoveriensa huomion oudolla käytöksellään. Erään operaation yhteydessä hän oli aseistautunut vain veitsellä ja alkoi puukottamaan siviilejä. Syyksi hän mainitsi halun metsästää ihmisiä. Nicholaou passitettiin rintamalta kotiin ja erotettiin Yhdysvaltain armeijasta. Tämän Nicholaou otti erittäin raskaasti ja katkeroitui.

Virginiassa asuessaan Nicholaou perusti seksikaupan. Kauppaan tehtiin ratsioita, joissa takavarikoitiin sopimatonta materiaalia. Nicholaouta ei silti pidätetty. Virginiassa hän tutustui myös tulevaan vaimoonsa Michelleen. He saivat kaksi lasta, Nickin ja Joyn.

Michellen perhe piti Michaelia outona ja vetäytyvänä. Michelle alkoi myöhemmin katumaan avioliittoaan ja lähti perheen yhteisestä kodista. Michelle sanoi läheisilleen pelkäävänsä miestään henkensä edestä. Nicholaou kuitenkin tavoitti vaimonsa ja lapsensa ja sai suostuteltua perheensä palaamaan kotiin.

Joulukuussa 1988 Michellen äiti huolestui, kun hänen tyttärensä ei ollut ottanut viikkoon mitään yhteyttä. Hän lähti käymään perheen asunnolla, jossa ei kuitenkaan näkynyt ketään. Michelle jäi kateisiin, eikä häntä ole tähän päivään mennessä löydetty. Michael kiisti vuonna 2001 Cartyn kanssa keskustellessaan tietävänsä mitään entisen vaimonsa olinpaikasta. Samalla kävi ilmi, että Michael Nicholaoun lapset katkaisivat vanhemmalla iällä välit isäänsä. Michaelin poika Nick oli kertonut Carleylle kärsivänsä yhä traumaattisesta isä-suhteestaan.

31. joulukuuta 2005 Nicholaou ampui toisen vaimonsa Aileenin, 20-vuotiaan tytärpuolensa Terrin ja lopulta itsensä. Tapahtumaketju oli käynnistynyt siitä, kun Aileen yritti jättää Michaelin lopullisesti ja paeta muualle.

Nicholaoun taustoja tutkittaessa kävi selväksi, että hänellä oli ollut samanlainen Jeep Wagoneer kuin Jane Boroskin kimppuun hyökänneellä miehellä ja vielä samaan aikaan. Carleyn jututtaman Boroskin mukaan Nicholaoussa oli yhteisiä piirteitä hyökkääjän kanssa. Myöhemmin Carleyn ja Boroskin tehdessä tiiviimmin yhteistyötä Boroski tuli yhä enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, että Nicholaou oli se mies, joka yritti murhata hänet.



New Hampshiren selvittämättömiä rikoksia tutkiva Cold Case -etsiväryhmä ilmoitti vuonna 2007 tutkivansa, onko Nicholeoun ja sarjamurhaajan väillä yhteisiä fyysisiä todisteita. Toistaiseksi ei ole tietoa tutkimusten tuloksista, joten Nicholeouta ei ole voitu vahvistaa tekijäksi, mutta ei myöskään sulkea epäilyksien ulkopuolelle.

Epäily Nicholeoun mahdollisesta syyllisyydestä sarjamurhiin ei saa varauksetonta kannatusta. Hän asui Virginiassa monen murhan aikaan, eikä mikään varsinaisesti sido häntä yhteenkään tapaukseen.

Nykytilanne

Connecticut River Valley Killerin tapaus on edelleen selvittämättä. Tapauksesta tulee vihjeitä jonkin verran edelleen. Viime vuosien mielenkiintoisin vihje on ollut Gary Westoverin ilmianto. Westoverin mukaan hänen setänsä tunnusti kuolinvuoteellaan hänelle Barbara Agnewin murhan. Westoverin sedällä saattoi olla myös yhteyksiä Michael Nicholaouhun, mutta mitään varmoja todisteita asiasta ei ole.

.

Tämä tapaus on esillä Dr. Phil -ohjelman jaksossa, jossa ovat mukana mm. Jane Boroski, hänen tyttärensä (siis se silloin syntymätön lapsi) aika ohimennen katsomossa ja Michael Nicholaoun poika Nick Nicholaou.

Vertaistukena studiossa vierailee myös rekkaa kuskanneen "hymynaamatappaja" Keith Jespersonin tytär.

Traumoja puidaan ja kyyneliä vuodatetaan totuttuun Dr. Phil -tyyliin.

Jakso on juutuubissa viiteen pätkään jaettuna:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 4

Osa 5

Tekstitystä ei ole joten englannin kielen ymmärtäminen helpottaa huomattavasti kärryillä pysymistä.

Uhrien ikäjakauma on kyllä aika suuri. Yleensä sarjamurhaaja valikoi suunnilleen samanikäisiä uhreja. Noista ei välttämättä kaikki olekaan tämän sarjamurhaajan uhreja.

Onkohan Jane Boroski nähnyt kuvaa Michael Nicholaousta siltä ajalta, kun häntä puukotettiin? Se voisi auttaa tunnistamisessa enemmän kuin julkisuuteen annetut kuvat, joissa Michael Nicholaou on huomattavasti vanhempi.


Nick Nicholaou ja Lynn-Marie Carty


Michael Nicholaou

Ymmärtääkseni tuossa postaamassani vertailukuvassa Nicholaoun kuva on suunnilleen siltä ajalta kun Boroskia puukotettiin. Minun kantani on se, että Nicholaou ei ollut sarjamurhaaja. Hän ei näytä yhtään Lynda Mooren murhaajaksi epäillyltä mieheltä, eikä kyllä liiemmin Boroskin puukottajaltakaan. Noiden luonnosten perusteella väittäisin, että Boroskia puukottanut mies ei ollut sama henkilö kuin tämä sarjamurhaaja.

Tässä alkaa Zodiac palstaa seuranneena nähdä varmaan kohta joka paikassa Richard Gaikowskin kasvot

Mutta tuo Lynda Mooren puukottajasta laadittu kuva synnyttää dejavu:n Gaikowskista 1965 otetun mugshotin kanssa. Vähän vain laitetaan tukkaa uuteen muotoon ja pyöristetään mugshotin kasvon muotoja...

Tosin Gaikowski ei ollut 20-25v enää 1986...

Äh, täytyy varmaan pitää taukoa...

No siis mä kerkesin jo yhdistää tän Zodiaciin mut ehkä ei sittenkään... Tais noi paksusankaset silmälasit olla tohon aikaan sen verran muotia et vielä pelkästään niiden perusteella ei pitäis vedellä johtopäätöksiä.

Tuossa lienee Tallman, lieneekö ollut Floridassa lusimassa tuota vuoden 1996 juttua, vai jotain uudempaa seksuaalirikosjuttua?http://offender.fdle.state.fl.us/offend ... onId=29818

Minä veikkaan tuota äijää tekijäksi.

Siru83 kirjoitti:Uhrien ikäjakauma on kyllä aika suuri. Yleensä sarjamurhaaja valikoi suunnilleen samanikäisiä uhreja. Noista ei välttämättä kaikki olekaan tämän sarjamurhaajan uhreja.

Ei kaikki sarjamurhaajat aina niin tarkkoja ole uhrin iän suhteen. Joku fyysinen piirre esimerkiksi rinnat (suuret/pienet), peppu (suuri/pieni) tai hiukset (tummat/vaaleat/punapää), pituus (lyhyt/pitkä) voi olla se, mikä aiheuttaa uhriksi valikoitumisen. Onko näistä uhreista mitään ulkonäkötietoja käytettävissä ?
Muistelen hyvin epävarmasti puhutun jonkun toisen sarjamurhan yhteydessä, että uhrien pitkät hiukset olisi ollut yhdistävä tekijä. Hyvin hyvin epävarmasti muistelen myös puhutun tapauksesta jossa uhriksi vahingossa valikoitui pitkätukkainen mies vaikka tekijä etsi tyttöä tai naista. Tosin nyt puheena olevassa tapaussarjassa en usko uhreista erehtymisteoriaan yhdenkään uhrin kohdalla.

Michael Nicholaun kadonnut vaimo Michelle Nicholau:

http://www.charleyproject.org/cases/n/n ... helle.html

Jos uhri tai todistaja ei henkilökohtaisesti tunne tai muun syyn takia aivan varmasti tiedä tekijänsä nimeä, mä olisin kyllä aika varovainen pelkän näköhavainnon tai uhrin kertomuksen perusteella nimeämään ketään syylliseksi. Näin siksi, että nykyisen DNA teknologian aikakaudella on huomiota herättävä määrä pelkkään todistajan tai uhrin tekemään tunnistukseen perustuvia tuomioita purettu.
Kyllä mä odottaisin suorempaa ja kovempaa epäillyn ja uhrin toisiinsa yhdistävää näyttöä, ennen kun alkaisin heittää nimiä tiskiin. Näin siksi että myöhemmin syyttömäksikin todettu, mutta hetken julkisuudessa syyllisyyttä kantanut kantaa syylisyyden taakkaa eli on kaikkien mielissä syyllinen loppuun asti. Näin varsinkin tapauksissa joissa alkuperäinen syytetty ja lopullinen tuomittu on eri sukupuolta tai etnistä taustaa.