Kun hän halusi oikein viihdyttää --
entertain his subjects, hän piti heille konsertteja, joissa soitti levyjä. Hänen ja heidän suosikkinsa oli the Beatles.
Hän ei ollut aina hyvällä tuulella: "Ja joskus kun suutun, tekisi mieli räjäyttää jotkut niistä ilmaan. Minulla olisi tämä nappi, ja tulisin hulluksi ja räjäyttäisin seinän ja monet heistä kuolisivat. Mutta ihmiset silti antaisivat anteeksi minulle sen, ja, tiedättehän, kaikki palautuisi normaaliksi. Sellainen fantasia minulla oli monia vuosia."
Aikuiset pitivät häntä normaalina poikana. Hänen ÄO:nsä oli 121, selkeästi yli keskimääräisen. Hän oli kiinnostunut samoista asioista kuin muutkin hänen ikäisensä pojat, raketeista, UFOista, ja tietenkin, the Beatlesista, joiden levyjä hän soitti loputtomiin. Hän katsoi aina elokuvamusikaali Ihmemaa Ozin, kun se näytettiin tv:ssä joka vuosi.
Mutta mielessään, hän kertoi psykiatreille, hän eli peläten isäänsä, jonka sanoi hakkaavan äitiään. Hän kertoi Gainesille, "heräsin siihen, että äiti huusi nimeäni, ja se vain säikytti tulen ulos minusta ja juoksin sinne ja laitoin hänet [isän] lähtemään pois. Joskus taisin oikeastaan työntää hänet ulos."
Hän fantasioi, että saisi aseen ja ampuisi isänsä pois.
Hän kertoi psykologi Lee Salkille, ettei isä antanut hänelle koskaan rakkautta eikä henkistä tukea, jota hän tarvitsi.
"En varmaankaan ole ikinä halannut isääni. Hän ei koskaan sanonut rakastavansa minua. Eikä hän koskaan sanonut olevansa pahoillaan."
Mark Chapman nuorena
Tämä ei ollut vaikutelma, jonka muut saivat. He huomasivat David Chapmanin poikapartion johtajana. Hän opetti kitaran soittoa YMCA:ssa ja opetti poikaansa soittamaan.
"Sanoisin, että he olivat hyvin onnellinen perhe", YMCAn johtaja Adams kertoi toimittajille. "Ja Mark oli onnellinen, hyväkäytöksinen poika."
Jopa Diane Chapman seisoi miehensä rinnalla, vaikka myönsi, että tämä joskus löi häntä. Diane kertoi Gainesille, että naapuri kommentoi ajasta, jonka David vietti leikkien pihalla Markin kanssa. "Tosiasia on, että Dave piti hiton hyvin katon päämmme päällä kaikki ne vuodet ja sanoisin, että hän oli Markille parempi vanhempi kuin minä olin", hän sanoi. "On totta, ettei Dave näyttänyt tunteitaan, mutta hän olisi tehnyt mitä vain Markin takia."
Kun hän oli 14 ja kävi Columbian high schoolia Decaturissa, hän yhtäkkiä muuttui. Hän alkoi käyttää marihuanaa ja heroiinia, antoi hiustensa kasvaa, uhmasi vanhempiaan, lintsasi koulusta ja oli myöhään ulkona huumeita käyttävien ystäviensä kanssa. Kerran poliisi haki hänet, kun LSD oli saanut hänet sekaisin.
Kun äiti lukitsi hänet huoneeseensa, hän otti oven saranoiltaan, käveli ulos ja vietti seuraavan viikon ystävänsä talossa. Myöhemmin hän karkasi Miamiin kahdeksi vuodeksi, asuen kadulle, kunnes yksi mies, joka oli ottanut hänet sisään kotiinsa, osti hänelle bussilipun takaisin Decaturiin.
Hänen nullikointivaiheensa loppui yhtä äkkinäisesti kuin se oli alkanut. Kun hän oli 16, kalifornialainen evankelisti tuli kaupunkiin. Mark meni yhteen häneen tapaamiseensa ja sai hengellisen herätyksen.
Hänen ystävänsä Newton Hendrix ei voinut uskoa muutosta. Vanhalla Markilla oli ollut pitkä tukka, vanhoja armeijan takkeja ja sen sellaista. Nyt hän oli paljon rauhallisempi, puhui pehmeästi ja tukka oli lyhyt. Hänellä oli yhä valtava takki ja jotain muuta vanhaa kamaa päällä, mutta nyt hän kantoi aina suurta puista ristiä kaulassaan.
Pian Mark kulki Jeesuksen jalan jäljissä. Hän löysi ensimmäisen tyttöystävän, toisen uudesti syntyneen kristityn nimeltä Jessica Blankenship. Markin koulumenestys koheni. Ja hän omistautui South De Kalbin piirikunnan YMCA:lle -
Young Men's Christian Association(Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys, Suomessakin toimiva järjestö, toim. huom.) Hän toimi yhdistyksen kesäleirien valtuutettuna.
"Mark oli lasten Pillipiipari", Adams sanoo kahdeksan vuotta myöhemmin. Adams muistaa Markin tyyppinä, joka auttoi lapsia ja jonka niskassa roikkui aina lapsia, jotka seurasivat häntä, minne hän menikin.
Lapset kutsuivat hänät Nemoksi, ilmeisesti Jules Vernen hahmon mukaan. Kun Chapmanille annettiin palkinto erinomaisesta työskentelystä leirivaltuutettuna, lapset olivat innoissaan, veisuten "Ne-mo, Ne-mo, Ne-mo!"
Kaksi muuta tapahtumaa vaikuttivat uudesti syntyneeseen Markiin. Kun John Lennonin kerrottiin sanoneen "Me olemme suositumpia kuin Jeesus", hän kääntyi väkivaltaisesti entistä sankariaan vastaan. Chapman ja hänen kristityt ystävänsä lauloivat Lennonin
Imagine-biisiä uusin lyrikoin:
Kuvittele, että John Lennon on kuollut. Chapman adoptoi Todd Rundgrenin uudeksi musikaaliseksi sankarikseen.
Hänen ystävänsä Michael McFarland myös suositteli hänelle J.D. Salingersin kirjaa
Sieppari ruispellossa. Se on kertomus hämmentyneestä teini-ikäisestä, joka ahdistuu ymmärrettyään, että maailma tuntuu olevan muodostunut tärkeilijöistä*, karkaa pois New Yorkista.
*
world seems to be made up of phonies - phonies voi tarkoittaa myös "väärää", "väärennöstä"
Hämmentynyt nuori unelmoi erilaisesta maailmasta, sellaisesta, jonne hänkin sopisi:
"Joka tapauksessa minä yhä kuvittelen kaikkia niitä pikku ipanoita leikkimässä leikkejä tässä suuressa ruispellossa. Tuhansia pieniä lapsia, ja missään lähistössä ei ole ketään isompaa, paitsi tietysti minä. Ja minä seison jonkun hullun jyrkänteen reunalla. Minun pitää ottaa kiinni, jos joku meinaa pudota jyrkänteeltä, meinaan siis, että jos he juoksevat eivätkä katso minne ovat suistumassa, minun pitää tulla jostain ja ottaa kiinni. Siinä kaikki mitä minun pitää tehdä koko päivänä. Olen vain sieppari ruispellossa."
Mark Chapman oli tavannut Holden Caulfieldin.
Vai tapahtuiko se päinvastoin?
Pako Paratiisiin
Columbian High schoolista valmistuttuaan Chapman ja McFarland muuttivat vähäksi aikaa Chicagoon. He keksivät komedianäytelmän ja esittivät sitä kirkoissa ja kristillisissä illanvietoissa; Chapman soitti kitaraa ja McFarland teki imitointiosuudet.
He hylkäsivät pian show bisnes-tavoitteensa. Palattuaan Georgiaan Chapman teki satunnaisia töitä YMCA:lla. Syksyllä hän ilmoittautui osa-aikaisesti South De Kalb Community Collegeen, toivoen lopulta saavansa pätevyyden, jolla voisi luoda uran YMCA:ssa. Hänen toiveensa ylenivät, kun hän oli yksi hakijoista, jotka valittiin vietämään kesä YMCA:n kansainvälisessä ohjelmassa.
Hänet lähetettiin Libanoniin, mutta pian hänet vedettiin väkisin sisällisotaan.
YMCA:n henkilökunta evakuoitiin ja Chapmanille tarjottiin vaihtoehtoista sopimusta, työtä Vietnamin pakolaisten kanssa uudisasutusleirillä (
resettlement camp) Fort Chaffeessa, Arkansissa.
Hänestä tuli pian vietnamilaisille lapsille yhtä suuri sankari kin hän oli ollut YMCA:n kesäleireillä. Hänet nimettiin aluekoordinaattoriksi ja ohjelman johtajan David Mooren avainapulaiseksi.
1980 Moore kertoi toimittajille: "Hän oli todella huolehtivainen pakolaisista ja työskenteli hiki hatussa tehdäkseen kaiken oikein. Hän oli superlapsi."
Mutta uudisasutus-ohjelma oli lyhytaikainen ja loppui pian. 1981,
New York-lehdessä Craig Unger kertoi keskustelusta, jota hänen työkaverinsa muisteli käyneensä:
"Me kaikki palaamme yhteen", Rod Riemersma muistaa Chapmanin sanoneen. "Jonain päivänä yksi meistä on jotain. Jonkun viiden vuoden päästä tästä hetkestä, joku meistä tekee jotain suurta, ja se tuo meidät yhteen."
Unger lisää: se oli joulukuu 1975.
Jessica Blankenship oli käynyt tapaamassa Markia Fort Chaffeella ja he olivat puhuneet avioliitosta. Syksyllä Mark tuli tytön kanssa opiskelemaan Covenant Collegeen, tiukkaan presbyteeriseen collegeen Lookout Mountainiin, Tenneseehen. He opiskelivat yhdessä joka ilta.
Mutta Chapman huomasi jäävänsä opiskeluissa yhä enemmän ja enemmän jälkeen. Lisäksi hän tunsi syyllisyyttä, että oli antanut naispuolisen leirityöntekijän viekoitella hänet motellissa lähellä Fort Chaffeeta. Hän ei uskaltanut myöntää Jessicalle pettäneensä tätä. Hänen masennuksensa yltyi.
Myöhemmin hän tulisi kertomaan Jonesille, että tästä alkoivat itsemurha-ajatukset, jotka piinaisivat häntä yli seuraavat neljä vuotta. Aikoinaan hänellä oli mennyt tosi hyvin YMCA:ssa, hänet oli valittu ulkomaille uudisasutusleirille, hän oli ollut aluekoordinaattori Vietnamin projektissa. Nyt hänen elämänsä oli pelkkää epäonnistumista. Hän ei ollut mitään.
"Ja kun minun piti kohdata se tosiasia, sisuskalujani väänsi", hän kertoi Jonesille. "Putosin mustaan synkkään aukkoon."
Hän lopetti Covenant Collegen lukukauden lopussa. Jessica purki heidän kihlauksensa.
Hän palasi Decaturiin ja toimi taas kesäleiriohjaajan avustajana, mutta lopetti kuukauden jälkeen riideltyään uimaohjaajan kanssa. Ystävänsä Dana Reevesin ehdotuksesta hän rupesi turvallisuusvalvojaksi. Hänelle tarjottiin ylennystä, mutta hän ei ottanut sitä vastaan vastuunpelossa. Hänestä tuli yhä vain kärttyisämpi ja pahantuulisempi.
Hän otti viikon kurssin, joka pätevöitti hänet aseistetuksi vartijaksi; hän ampui oikein hyvin, sillä hän sai 80 pistettä, kun keskimääräinen tulos on 60 pistettä.
Samoihin aikoihin hän harhaili kirjastolle ja ihastui siellä Hawaii'n karttaan. Hikipisarat valuivat sen päälle kun hän kuvitteli itsensä paratiisisaareen.
Tammikuussa -77 Chapman nousi Honoluluun vievään lentokoneeseen. Hän aikoi käyttää säästönsä - 1200 dollaria - yhden suunnan lentolippuun ja viimeiseen tuhlailuun paratiisissa.
Sitten hän tappaisi itsensä.
Ihmeet haihtuvat pois
Viiden päivän ajan Mark David Chapman eli varakkaan turistin elämää. Hän kirjautui Moana-hotelliin, joi mai taisia baareissa, otti aurinkoa rannoilla ja risteili saarille.
Elämä paratiisissa oli liian hyvää loppuakseen pian. Hän muutti YMCA:n halpaan huoneeseen kuluttaen rahansa loppuun. Ja hän mietti kotiin palaamista.
Hän soitti Jessicalle, ex-kihlatulleen. Hän kertoi suunnittelleensa kuolemaansa, mutta että halusi saada takaisin halunsa elää. Hän kertoi Jessicalle, että rakasti tätä yhä ja että hänen, Markin, pitäisi tulla kotiin. Jessica, peläten, että aiheuttaisi Markin itsemurhan, sanoi "Tule kotiin".
Hän osti toisen yhden suunnan lipun (suuntana Atlanta), vain saadakseen selville, että Jessica oli sanonut niin säälistä.
Hän riiteli vanhempiensa kanssa ja muutti lyhyesti hotelliin. Sitten hän käytti viimeiset säästönsä ostaakseen kolmannen yhden suunnan lippunsa (taas Hawaiijille). Oli toukokuu 1977.
Juoden rankasti, hän asui Y:n tarjoamissa paikoissa silloin kun hänellä oli rahaa jostain huonopalkkaisesta työstä. Muutoin hän asui kaduilla. Euforia, jota hän oli tuntenut ensimmäisellä matkallaan, oli väistynyt toivottomuuden tieltä. Hän vietti tuntikausia puhelimessa soitellen itsemurhalinjoille.
Lopulta, viimeisillä rahoillaan, hän osti pihvin ja kaljan, vuokrasi auton ja osti imurin kotiinsa. Hän ajoi aavikoituneelle rannalle. Siellä hän letkun toisen pään
auton takaputkeen, laittoi toisen pään autoon ja sulki ikkunat. Moottorin hyristessä hän sulki silmänsä ja vaipui tiedostamattomuuteen.
Hän heräsi, tokkuraisena, mutta elossa. Japanilainen kalastaja nakutti auton ikkunaa varmistaakseen, että Chapmanilla oli kaikki hyvin. Hän löysi muovisen imurin letkun, joka oli sulatettu auton pakoputkeen.
Hän kertoi Jonesille, että kun hän kääntyi, kalastaja oli poissa. "Se oli Jumalan lähettämä enkeli." Hän rukoili kiihkeästi kiittäen Jumalan suomasta armosta ja uudesta mahdollisuudesta.
Kun läheinen mielenterveysklinikka avautui seuraavana aamuna, Chapman oli siellä. Psykiatri kuunteli hänen tarinansa ajoi hänet Castle Memorial-sairaalaan, jossa hänet laitettiin itsemurha-tarkkailun alle.
Viikossa hänen tilansa koheni ja hän soitteli kitaraansa ja lauloi muiden potilaiden kanssa. Toisella viikolla sairaala laski hänet ulos löydettyään hänelle työpaikan läheiseltä bensa-asemalta.
Vapaa-ajalla hän teki vapaaehtoistyötä sairaalassa. Hänen terapeuttinsa olivat oikein mielissään hänen toipumisestaan ja siitä, miten hän kosketti muita potilaita ja palkkasivat hänet huoltotöihin.
Hänen valvojansa, Leilani Siegfried, tuli myöhemmin kertomaan toimittajille, "Hänen kanssaan oli ihana työskennellä. Hän yritti miellyttää meitä. Ja hän oli niin sympaattinen vanhoja ihmisiä kohtaan. Hän soitti heille hawaii'n biisejä kitarallaan ja antoi heille huomiota, kun kukaan muu ei antanut. Jotkut heistä eivät olleet puhuneet vuosiin, mutta he alkoivat puhua, kun Mark osoitti heille vähän huomiota."
Hän seurusteli lääkäreiden ja hoitajien kanssa, jotka kohtelivat häntä kolleganaan. Hän eli presbyteerisen papin kanssa. Syksyyn -78 mennessä hän tunsi itsensä jo onnistujaksi, eikä pelkäksi luuseriksi.
Samalla tavalla kuin hän oli aikaisemmin haaveillut Hawaii'ista, hän haaveili nyt pääsevänsä kauas itään. Hän otti lainaa sairaala osuuspankista ja lähti 6 viikoksi. Ja hän alkoi keskustella matka-agenttinsa, japanilais-amerikkalaisen naisen Gloria Aben kanssa.
Chapman suunnitelmat edistyivät, ja niin tapahtui suhteellekin. Heinäkuussa Gloria hyvästeli hänet reissulle, josta tuli maailman ympäri matka.