Laitan tähän jotain seikkoja Jorma Palon kirjasta Luottamus tai kuolema!, hänen Hans Assmannin luona vierailuun ja kertomaan liittyen. Tästä ensimmäisestä kappaleesta näkee, ettei kaikkea hänen kertomaansa pidä ottaa kirjaimellisesti, vaan on osattava poimia valikoidusti keskeiset asiat rivien välistä. Hansin kertomaa ei siis voi ottaa sellaisenaan. Alkaisin itse katsomaan kerrottuja tapahtumia vasta hänen koulutuksestansa agentiksi sotavuosien jälkeen.
"Äänityslaitetta et saa käyttää. Sinun on muistettava, mitä sanon. Saat merkitä muistiin vain nimiä, vuosilukuja ja paikkakuntia. En toista mitään. Odotat tietenkin, että kertoisin niistä teltta- ja puukkojutuista ja muista sellaisista, mutta tuotan sinulle pettymyksen. Yksityiskohdista en puhu, enkä myönnä enkä kiellä mitään. Sinun on vain tajuttava asiat puheestani tai käsitettävä ne muuten. Et saa mainita sanallakaan, että olisin tunnustanut jotain. Totuus löytyy tarrinastani ja sen rivien välistä. Jos nämä ehdot sopivat, niin sitten passaa kuunnella."
"Yhden asian voin kuitenkin kertoa heti', Assmann jatkoi, 'koska se on vanhin ja tavallaan vahinko, joka piti peittää. Muuten retkemme olisi paljastunut. Vaikka ystäväni oli hyvä ajaja, vahinkoa ei voinut välttää. Tietänet, mitä meinaan."
Paloaro päätti, että kysymys oli Isojoen pitäjässä Pohjanmaalla surmatusta Kyllikki Saaresta, jonka kuolemaa on tutkittu murhana tai tappona melkein puoli vuosisataa. Vain Assmann tiesi, mihin kaikkeen oli sekaantunut!
Assmann tarttui mehukannuun vasemmalla kädellä ja otti siitä kulauksen. Vasta silloin Paloaro tiedosti hänen vasenkätisyytensä: yöpöytä lääkepurkkeineen ja aikakauslehtineen oli vasemman käden puolella, vaikka vanhuksen oikeakin käsi näytti toimivan normaalisti.
Heinäveden Tulilahdella kesällä 1959 riehunut murhaaja oli todettu vasenkätiseksi. (s. 19 - 20)
KOTIUTTAMISLEIRI
"Suurin osa Königsbergistä lähteneistä sotilaista tapettiin tai kuoli matkalla nälkään ja uupumukseen." (s. 77)
Vain harvat selvisivät hengissä ja päätyivät Vologdan alueella sijaitsevaan Tšerepovetsin kotiuttamisleiriin asti.
"Leirissä oli suomalaisia, unkarilaisia, romanialaisia ja muita Saksan rinnalla taistelleita sotilaita. Saksalaisia oli 3000 - 5000 miestä. Suomalaiset olivat pääasiassa jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944 Viipurissa, Siiranmäessä ja Ihantalassa vangittuja, mutta heistä lähes kaikki kotiutettiin jo marras-joulukuussa. Näin suomalaiset tuskin tapasivat Hansia ja hänen Königsbergistä lähtenyttä kolonnaansa." (s. 78)
"Tšerepovetsin kotiuttamisleirissä jokainen vanki yritettiin värvätä yhteistyöhön - eli vakoojaksi - neuvostoliittolaisten kanssa. Jos vanki suostui, hänelle luvattiin hyvä sairaanhoito ja pikainen kotiinpääsy. Useimmat suomalaiset kieltäytyivät tarjouksesta, mutta muutamat suostuivatkin." (s. 80)
KOULUTUS
Hans tarttui yhteistyötarjoukseen kuin hukkuva oljenkorteen. Mitä muuta hänellä oli elämältä odotettavissa? Vaikka sota oli loppunut, hänellä ei ollut ammattia eikä perhettä.
Hans oli käynyt Saksassa vain keskikoulun, mutta hänet huomattiin pian kielellisesti lahjakkaaksi. Jo koulussa hän oli opiskellut hiukan venäjää, joskin se oli ehtinyt melkein tyystin unohtua. Uuden koulutuksen jälkeen hän puhui kieltä sujuvasti, minkä lisäksi hän oppi sujuvan suomen kielen. Oppipa hän myöhemmin vähän englantiakin, ja aikanaan hänen oli käytännön syistä pakko opetella vielä ruotsi. Hän oppi nopeasti myös vakoojien tarvitsemat tiedot ja taidot, joiden omaksumisessa auttoivat osaltaan Hitler Jugendissa vietetyt partiopoikamaiset vuodet.
Tämä hyvin suunniteltu ja määrätietoinen vakoojakoulutus kesti kolme ja puoli vuotta. (s. 82)
Hans Assmann' -niminen henkilö syntyi tässä koulutuskeskuksessa. Asiaa ei kuitenkaan kerrottu vielä Suomeen lähetetylle yhdyshenkilölle, joka käytti Inga Stenin nimeä. Hansin motivaatiota työtään kohtaan haluttiin nimittäin lisätä hankkimalla hänelle Suomen matkaa varten henkilöpaperit Max Haasen nimellä. Mitä vaativampi tehtävä, sitä useampi peitenimi.
Vakoojan erikoiskoulutus alkoi peruskoulutusjakson jälkeen. Siihen kuului salakielisten sanomien laatiminen ja lukeminen,
vastustajien surmaaminen, jälkien hävittäminen, ruumiiden kätkeminen, ihmisiin vaikuttaminen sekä kansalaisten mielialojen ja moraalin tarkkailu. Suppeampia aiheita olivat peitepiirrosten laatiminen, muona- ja asevarastojen rakentaminen,
naamiointi ja liikkuminen maastossa jälkiä jättämättä.
Hans Assmann tuli Helsinkiin Max Haase -nimisenä heinäkuussa 1952. Hän saapui laivalla Lyypekistä Olympia-terminaalin passintarkastukseen muiden saksalaismatkustajien joukossa kenenkään kiinnittämättä häneen erityistä huomiota. (s. 23)
TEHTÄVÄT SUOMESSA
Hans Assmann ilmoittautui paikkakunnalta toiselle kiertäväksi kirkkomaalariksi, jonka tehtävänä vakoojana oli suorittaa tärkeitä sotilaallisia mittauksia: siltojen leveys ja pituus, tierumpujen sijainti ja teiden painorajoitukset, soiden kunto kesällä ja jäätymissyvyys talvella, sekä selvittää kaikki muukin sotajoukoille tärkeä tieto. Koska mittauksia ei pystytty suorittamaan vielä ilmakuvista, jonkun piti suorittaa ne paikan päällä ja "kiertävä kirkkomaalari" sopi tehtävään erinomaisesti.
KYLLIKKI SAAREN MURHA
Vieno Assmannin mieleen tuli usein eräs toukokuinen ilta vuonna 1953, jolloin hän oli vieraillut Hansin kanssa vanhempiensa luona Kauhajoen Päntäneellä. Sinne he olivat tulleet Hansin autolla, jota Hans ja usein autonkuljettajana ennenkin toiminut Antti ajoivat vuorotellen.
Vieno oli tarkistanut almanakasta, että kyseessä oli todellakin toukokuun 17. päivä. Päivämäärästä oli tullut kohtalokkaalla tavalla tärkeä, koska Isojoella, Kauhajoen naapuripitäjässä, oli kadonnut tuona päivänä tuntemattomalla tavalla nuori nainen. (s. 91)
"Hans lähti tiettävästi Antin kanssa iltapäivällä autoajelulle. Kun Vieno luki sanomalehdestä Kyllikin katoamisesta, epäilys miesten osuudesta tapahtumaan alkoi kalvaa häntä. Hän kuitenkin torjui sen, sillä miehet olivat kertoneet menevänsä katsomaan Isojoen, Karijoen, Karvian ja Kauhajoen kirkkoja ja suunnittelemaan niiden maalausurakoita. Kirkkojen maalaaminen piti aloittaa parin viikon kuluttua, joten oli jo hiukan kiire.
Antti toi Hansin kotiin aamuyöstä ja pyysi yösijaa Vienon vanhempien luota. Se oli poikkeuksellista, sillä hän oli kertonut hankkivansa vierailun ajaksi itse oman asuntonsa. Toinen outo piirre miesten tekemässä retkessä oli se, että Hans oli kadottanut sen aikana toisen sukkansa ja että hänen kenkänsä olivat märät. Vieno kuitenkin unohti nämä pikkuseikat nopeasti, sillä miehillä oli usein työmenoiksi kutsuttuja matkoja, jotka kestivät aamuun saakka.
Eräänä iltana muutaman päivän kuluttua miehet lähtivät taas ajelulle määränpäätään kertomatta. Kun he ottivat mukaansa rautalapion, Vieno pyysi selitystä.
"Sillä voi tarkastella kirkonseinän maalia korkeammalta kuin seisten", Hans selitti. "Näkee, kuinka herkästi maali irtoaa."
Auton vieressä juteltaessa Vieno oli huomaavinaan sen etuosassa pieniä lommoja kuin se olisi törmännyt johonkin. Auton liikkumiseen ne eivät näyttäneet vaikuttavan, ja niin Hans ja Antti lähtivät matkaan lapioineen. (s. 92 - 93)
Hansin vaimoa vaivasi miehensä poissaolo juuri tuona toukokuisena yönä. Häntä vaivasi myös puuttuvan sukan mysteeri. Vieno otti sukan puheeksi Hansin kanssa pariinkin otteeseen, mutta sai vain selkäänsä molemmilla kerroilla.
Hans tunnusti Matti Paloarolle Kyllikin kuoleman vahingossa tapahtuneeksi yliajoksi. Tunnetuista syistä hän ja Antti eivät voineet ilmoittaa sitä poliisille, joten he lavastivat sen rikokseksi. Vahinkoon sopivat autossa havaitut lievät peltivauriot, polkupyörän vääntynyt ohjaustanko ja Kyllikin murtunut poskiluu. Lisäksi miehet olivat retkellä katoamisiltana, ja sen jälkeisenä iltana he tekivät vielä uuden retken varustettuina lapiolla. Heidän autoaan ei tunnistanut kukaan, eikä tiettävästi kukaan verrannut tieltä löytyneitä auton jarrutus- ja kääntämisjälkiä heidän autonsa renkaiden kuviointiin.
Hansin sukan löytöpaikalle on vaikeampi keksiä järkevää selitystä. Ehkä hänen jalkansa on vajonnut Lellunnevaan, ja kun märkä sukka on tuntunut epämukavalta, hän on kiskonut sen pois ja työntänyt Kyllikin kenkään. (s. 101)
Assmannin kertomuksesta vielä sen verran, että jättäisin ja karsisin suoraan siitä pois kaikki SS-miehen ja keskitysleirivartijan tarinat. Hänen kertomuksensa tekee juuri mielenkiintoiseksi se, ettei siitä saa ottaa kaikkea, vaan ainoastaan kaikkein oleellisimmat tiedot ikään kuin vinkkeinä (vihjeinä) käyttämällä päätänsä, leikkaako lanttu kuinka hyvin hoksaamalla rivien välistä asioita. Kaikkea ei ole kerrottu suoraan. Puukotukset Saksassa ja Ruotsissa voisivat osittain olla myös hänen tekosiansa. Hänhän oli pelotellut sairaalassa Bodomin murhien jälkeen hoitajia, että hänkin on puukolla leikannut ihmisiä, jotka ovat kaikki kuolleet.
TULILAHDEN MURHAT
Kylmä sota jatkui, joten suurvallat jatkoivat myös keskinäistä vakoiluaan.
Hans Assmann hoiti Suomessa omia tehtäviään. Pari vuotta sitten hän oli saanut urakan kirkon maalaamisesta Etelä-Savossa, missä on runsaasti kauniita rantoja. Hän ihastui seutuun niin paljon, että vietti pari kesää Heinäveden pitäjässä. Siellä hän tutustui myös Tulilahden leirintäalueeseen, joka oli Kermajärven rannalla kävelymatkan päässä pitäjän kirkosta.
Kesä 1959 oli harvinaisen kaunis ja lämmin. Kaksi parikymmenvuotiasta jyväskyläläistä neitosta, sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssönen ja konttoristi Riitta Pakkanen, olivat päättäneet tehdä polkupyörillään pitkän kesälomamatkan, vaikka kauniita maisemia oli Jyväskylän lähelläkin. He lähtivät kohti itää ja lupasivat pitää omaisensa ajan tasalla retken edistymisestä. Yhden postikortin he lähettivät Kolilta, mistä he kääntyivät kohti Heinävettä. Kortissa he kertoivat yöpyneensä kerran sateen takia polvijärveläisessä matkustajakodissa, mutta muuten he pystyttivät pienen telttansa leirintäalueille ja viettivät yönsä siinä. Tulilahdelle heidän arvellaan saapuneen sunnuntaina heinäkuun 27. päivän illansuussa. Tarkka ajankohta on epävarma, koska leirintäalueella ei ollut kirjanpitoa siellä käyneistä vieraista, eikä siellä ollut vartijaakaan.
Kolin postikortti jäi Einen ja Riitan viimeiseksi, sillä he katosivat viikon kuluttua sen lähettämisestä. (s. 103 - 104)
Moni alkoi pelätä yöpymistä koko leirintäalueilla. Tälläistä pelkoa Suomessa tuskin oli aiemmin esiintynyt.
Hansin vaimokin pelkäsi, mutta pelon syy oli toinen.
Vieno pelkäsi, koska Hansilla saattoi olla tekemistä tapauksen kanssa. Hän oli ollut päiväkausia poissa kotoa olinpaikkaansa ilmoittamatta, arvattavasti kirkkoja maalaamassa. Vieno soitteli eri pitäjiin, mutta yhdenkään maalausurakkaa ei pitänyt olla Heinäveden suunnassa työn alla. Hänen pelkonsa kasvoi sitä mukaa kuin tyttöjen etsinnät tiivistyivät." (s. 105)
Lehdistö seurasi tarkasti etsintöjä. Vihdoin elokuussa lehdet pääsivät uutisoimaan murhattujen tyttöjen löytymisestä. Kouvolan Sanomat otsikoi uutisensa seuraavasti:
NEITOSET MURHATTIIN TULILAHDEN LEIRIALUEELLA
IRRALLINEN KUUSENTAIMI PALJASTI MURHENÄYTELMÄN
Tytöt olivat haudattu lähelle vesirajaa, märkään paikkaan tehtyyn suohautaan, joka oli noin 20 metrin päässä teltasta raskaan ja upottavan taipaleen takana. Nyt tutkimuksia hoitamaan kutsuttiin jo Mikkelin lääninrikospoliisi. Se totesi, että toista uhria oli lyöty päähän jollakin tylpällä esineellä ja toista hakattu puukolla kuin raivon vallassa. --
Hauta oli naamioitu taitavasti. Sen päällä oli lapiolla erikseen irrotettuja turpeen palasia, jotka oli asetettu samaan järjestykseen kuin niiden ollessa paikoillaan ja kiinni maassa. Haudan päällä oli Kouvolan Sanomien mainitsema kuusentaimi. Se oli katkaistu puukolla, jonka terästä siihen oli jäänyt mikroskooppisen pienet naarmut. Niiden perusteella on päätelty, että
puukko oli ollut risun katkaisijan vasemmassa kädessä.
Tyttöjen polkupyörät löydettiin Kermajärven pohjasta. Etsinnöissä löydettiin myös heidän telttansa, huopansa, kenkänsä ja joukko tarve-esineitä. Kateissa ovat heidän kellonsa, Riitan kamera ja molempien rahat.
Vieno Assmann huolestui nyt entisestään, sillä Tulilahden veriteoissa suohautoineen ja polkupyörineen oli liikaa Lellunnevan tapausta muistuttavia piirteitä. Lisäksi Hans oli ollut poissa sen sattuessa - ja hänkin oli vasenkätinen. (s. 106 - 107)
BODOMIN MURHAT
Lukuisiin veitsen- tai puukoniskuihin kuolivat 15-vuotiaat Maili Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman, toinen heidän poikaystävistään. Boismanin ikäinen Nils Wilhelm Gustafsson pääsi raahautumaan haavoittuneena osittain teltan ulkopuolelle, missä surmaaja iski häntä vielä kivellä tai muulla painavalla esineellä leukaan ja takaraivoon, niin että hän menetti tajuntansa.
Alueella oli veren tahrimia papereita, joihin surmaaja oli pyyhkinyt surma-aseen terää; poliisin mukaan niistä ei löytynyt sormenjälkiä. Kenkäparit olivat niin kuluneita, että niiden pohjissa oli reiät.
Kengät oli kätketty lähellä sijaitsevaan Oittaan kartanoon johtavan tien varteen noin 600 metrin päähän surmapaikasta, kumpikin kenkäpari eri puolille tietä syystä, jonka tietää vain murhaaja - ja murhasta tässä teossa oli kyse. Tyttöjen kenkiä ei ollut piilotettu. (s. 119)
Bodominjärven surmatekojen uhrit haudattiin yleisen myötätunnon ja suuren julkisuuden myötä. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan heidän etsintänsä olisi kestänyt, ellei aamuvarhaisella ongelle saapunut Olavi Kivilahti tai joku muu ohikulkija olisi sattunut paikalle, sillä
yhtä uhreista oli jo raahattu vesirajaa kohti. (s. 134)
"Hansin apulainen Antti puolestaan hukuttautui 1969, joskin hänen tehtäviään tunteneet pitivät mahdollisena myös 'vakuutusyhtiön' osallisuutta tapahtuneeseen. Hän saattoi olla sama henkilö kuin julkisuudessa usein mainittu paikallinen helposti suuttuva kioskinpitäjä" (s. 134)
Tämä on Wikipediasta:
Useiden silminnäkijöiden mukaan kaksi saksaa puhuvaa miestä oli hakenut hieman ennen kaksoismurhia punkaharjulaiselta kioskilta Tulilahden leirintäalueen kartan. Toinen miehistä olisi sopinut tuntomerkkien perusteella Hans Assmanniksi. Miehet olivat liikkeellä kuplamallisella Volkswagen-henkilöautolla. Punkaharju sijaitsee lähellä Heinävettä. Assmannin vaimo kertoi vuosia myöhemmin, että hänen miehensä ja tämän autonkuljettaja olivat automatkalla Heinäveden suunnalla murhien aikaan. Kertomuksen mukaan Hans Assmann oli viettänyt aiemmin pari kesää Heinäveden pitäjässä, jossa hän oli tutustunut myös Tulilahden leirintäalueeseen.
Joka tapauksessa kirkkojen maalausurakat olivat vain pelkkä peitetarina. Hansin tehtävänä vakoojana oli suorittaa tärkeitä sotilaallisia mittauksia: siltojen leveys ja pituus, tierumpujen sijainti ja teiden painorajoitukset,
soiden kunto kesällä ja jäätymissyvyys talvella, sekä selvittää kaikki muukin sotajoukoille tärkeä tieto. Koska mittauksia ei pystytty suorittamaan vielä ilmakuvista, jonkun piti suorittaa ne paikan päällä ja "kiertävä kirkkomaalari" sopi tehtävään erinomaisesti. He eivät siis autokuskinsa Antin kanssa maalanneet oikeasti mitään kirkkoja.
Jostain uutisjutusta luin, että heidät olisi nähty tulevan lapion kanssa metsästä Kyllikki Saaren hautausretkeltä Isojoella. Hans Assmannilla oli useita peitenimiä (henkilöllisyyksiä), jolloin olettaisin hänen olleen Suomessa Kyllikin kuoleman aikaan. Hän ei ollut Saksan poliisin mukaan Suomessa omalla nimellään. Heillä oli myös vuokrattuna vaja, jossa säilyttivät tarvikkeitansa Isojoella. Tästä vajasta oli myös jossain uutisjutussa enemmän.
Assmannin kertomuksesta vielä sen verran, että jättäisin ja karsisin suoraan siitä pois kaikki SS-miehen ja keskitysleirivartijan tarinat. Hänen kertomuksensa tekee juuri mielenkiintoiseksi se, ettei siitä saa ottaa kaikkea, vaan ainoastaan kaikkein oleellisimmat tiedot ikään kuin vinkkeinä (vihjeinä) käyttämällä päätänsä, leikkaako lanttu kuinka hyvin hoksaamalla rivien välistä asioita. Kaikkea ei ole kerrottu suoraan. Puukotukset Saksassa ja Ruotsissa voisivat osittain olla myös hänen tekosiansa. Hänhän oli pelotellut sairaalassa Bodomin murhien jälkeen hoitajia, että hänkin on puukolla leikannut ihmisiä, jotka ovat kaikki kuolleet.
Tässä vielä aiemmasta kopioimastani jutusta:
Assmannin vaimo kertoi myös, että yksi hänen miehensä sukista puuttui ja hänen kenkänsä olivat märät, kun hän palasi kotiin murhan iltana. Autossa oli myös kolhuja. Rouva Assmannin mukaan muutamaa päivää myöhemmin Assmann ja kuljettaja lähtivät jälleen, mutta tällä kertaa heillä oli lapio mukana.
Myöhemmin tutkijat päättivät, että Kyllikin murhaajan on täytynyt olla vasenkätinen, kuten Assmann.
https://mysteriesrunsolved.com/fi/auli-kyllikki-saari/