HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Mä olen sitä mieltä, että AA on surmannut JL:n ja että surma on eräänlainen hybridi. Siinä on elementtejä sekä tarkasta suunnittelusta että pikaistuksissa tehdystä teosta. Siinä on perheriidan elementtejä mutta myös mystiikkaa.
Arvelen, että AA on pyöritellyt päässään ehkä pitkäänkin JL:n surmaamista tietämättä itsekään, kuinka tosissaan hän on. Hän on leikitellyt mielessään erilaisilla tekotavoilla, lavastuksilla ym. Hän on saattanut äänittää JL:n ääntä erilaisissa tilanteissa; verhoja kiinnitettäessä: annuuu, tu auttaan; lemmenhetkellä jne. Editointiin on ollut hyvin aikaa, ja se on tuottanut AA:lle runsaasti mielihyvää.
Yhtenä marraskuisena yönä kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Jo edeltävällä viikolla pahat ajatukset olivat alkaneet saada valtaa AA:n päässä, niin kuin hän on kertonut. Väärä sana, ja JL:n päivät oli luettu. Ihoon vielä merkit pahan karkoittamiseksi, ja virkavaltaa odottamaan.

-
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 10863
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Jokos alkaa olla animaatiot ja tapahtumien kuvaus sekuntiaikataululla valmiina, vaikka nyt vaan pelkästään häke-puhelun ajalta?
Ollaan nyt jo pari vuotta odoteltu.
Ollaan nyt jo pari vuotta odoteltu.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
No kannattaako aikoihin niin pirusti paneutua, kun Jukan valitus tuli nauhalta. Hommalta putoaa täysin pohja. No voihan sitä aina ajankulukseen retostella.....
Olettaminen on kaikkien munausten äiti!
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
^Aikataulutus ei ota onnistuakseen annetulla aikamäärällä, kun sen puitteissa ei saa millään JL:a makoilemaan verta vuotavana sängyllä 'useita' minuutteja ja, kun vielä nuo silminäkijälausunnot kertoo kaikesta muusta kuin JL:n sängyllä makoilusta, on vain raavittava korvallistaan ja todettava, että jokin tässä nyt mättää...
Älä oleta
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
^Miksei sun mielestä Jukka olisi voinut makoilla siellä sängyssä?
Silminnäkijöiden havaintoihin en oikeen luottaisi, ainoastaan naapuriin, joka oli nähnyt yöllä siellä valot päällä, kun piti olla kaikkien tutimassa.
Olen kanssa raapinut korvallista, mutta kun noi hommat ei oikeen stemmaa, niin olen tullut siihen tulokseen, että nauhalta tuli.
Silminnäkijöiden havaintoihin en oikeen luottaisi, ainoastaan naapuriin, joka oli nähnyt yöllä siellä valot päällä, kun piti olla kaikkien tutimassa.
Olen kanssa raapinut korvallista, mutta kun noi hommat ei oikeen stemmaa, niin olen tullut siihen tulokseen, että nauhalta tuli.
Olettaminen on kaikkien munausten äiti!
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
^Tottahan JL siellä sängyssä makoili ja vuotaen verta, joten 'tilanne' on ollut silloin jo päällä. Verisestä sängystähän on olemassa kuva (kuvia?), joten kyseessä on faktinen todiste. Silminnäkijöiden lausumaa on uskottu niin tapahtumien kulun kuin Huppiksenkin osalta, joten millä perustein tulisi mitätöidä lausunnot Jukasta seisaaltaan ja makaamassa lattialla? Pystypainiin en usko, koska veriroiskeita ei löydy riittävän korkealta. Niitähän pitäisi löytyä melkoisia määriä, jos kaksi veristä ukkoa huitoo. Toinen puukottaakseen ja toinen puolustautuakseen. Sen sijaan veriroiskeita löytyy matalalta.
Hovin mukaan AA:n tarinointi tapahtumien kulusta oli sen verran uskottava, jotta saaga Huppiksesta katsottiin riittävän uskottavaksi mahdollisuudeksi ja näyttö AA:an syyllisyyttä kohtaan riittämättömäksi.
Ainoa yksityiskohta, joka olemassaolollaan tekee Huppiksesta lihaa ja verta on tuolloin yhdeksänvuotiaan tytön kertomus. Jos uskomme tähän silminnäkijän lausuntoon, miksi emme voisi uskoa siihen, mitä lapsi kertoo havainnoistaan JL:n olinpaikoista? Ainoa, jolla on oikeus puhua shaibaa tapahtumista on AA.

Kerrataanpa vähän:
Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan Jukka Landen perus- ja välitön kuolinsyy on tylpän ulkoisen väkivallan aiheuttama vaikea kallo- aivovamma. Kuolemaan myötävaikuttavaksi on merkitty rintakehän alueen keuhkoja ja pernaa sekä palleaa vaurioittaneet pistohaavat. Landessa on todettu päässä oikealla, edessä posken - silmän tasossa
tylppä vamma, jonka seurauksena ylä- ja alaleuka olivat rnurskaantuneet, kasvojen nenän luurakenteet murskautuneet ja kallossa edessä oikealla laaja rnurskavamma, jolla yhteys aivokudokseen. Edelleen Landen takana selässä, vatsalla sekä
yläraajoissa ja vasemmalla kyljessä oli lukuisia pistohaavoja, jotka pinnallisia, lukuun ottamatta oikealla takana ylhäällä 3, kylkiluuvälin lävistävää ja keuhkoa vaurioittavaa pistohaavaa, vasemmalla sivulla kyljessä olevaa kahta vierekkäistä pernaa, palleaa ja keuhkoa
vaurioittavaa pistohaavaa sekä vasemrnalla kainalossa edessä olevaa 5. kylkiluun lävistävää pistohaavaa. Kaikkiaan vammoja on ollut noin 70.
Todistaja, oikeuslääkäri Hannu Laaksonen on lisälausunnossaan 27.2.2010 todennut Jukka Landessa lähes 70 pistohaavaa, joista pääosa oli reunamiltaan varsin säännöllisiä lähes kaikkien pistohaavojen ollessa varsin pinnallisia. Edelleen Laaksonen on todennut kyseessä olleen tuoreet vammat, jotka ulkoisen arvion perusteella ovat syntyneet kymmenissä minuuteissa. Oikeudessa Laaksonen on lausunut vammoja
olevan niin paljon, että ne eivät ole voineet syntyä minuuttien kuluessa, vaan aikaa on kulunut kymmeniä minuutteja tai tunti. Kallovamman aiheuttanut esine voi olla esimerkiksi kirves, sen hamarapuoli. Suun osaita on vaikea sanoa, millä vamma on aiheutettu.
Kuoleminen ei ole ollut välttämättä välitön, mutta tajunnan Lahti on menettänyt enemmän tai vähemmän heti puhumisen loputtua. Landen ylävartalon vammat sopivat parhaiten pistovammoiksi, joskin joukossa on joku ei-tyYPillinen, tiedossa oli, että paikalla oli lasinpaloja, jotka sopivat jalkojen vammojen aiheuttamiksi. Vatsan haavojen pinnallisuuteen on saattanut vaikuttaa vatsan myötäileminen ja veitsen
terävän kärjen puuttuminen. Yieensä vammat olivat tuoreita, eivät silmiinpistävästi eri-ikäisiä. Vammoien ikä voi olla 3, 6, 10 minuuttia tai tunti, puolitoista tuntia, viimeksi mainittukin sopii. Jos olisi tavoiteltu uhrin välitöntä kuolemaa, iskut olisi tullut kohdistuu suuriin verisuoniin tai sydämeen, kyse ei ole ammattitaPPajasta, Kysyttäessä, olisiko vammat voinut aiheuttaa halolla, jos uhri makaa lattialla, Laaksonen on todennut, että edellytyksin että halko pysyy tekijän kädessä.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Uskon kyllä että Jukka on nöhty myös seisaaltaan, mutta on ollut silloin vahingoittumaton vielä. Ja onhan se siellä maassakin tietty maannut, missä Anneli on viimeistellyt työn.Severin A kirjoitti:^ Silminnäkijöiden lausumaa on uskottu niin tapahtumien kulun kuin Huppiksenkin osalta, joten millä perustein tulisi mitätöidä lausunnot Jukasta seisaaltaan ja makaamassa lattialla? .
Ainoa yksityiskohta, joka olemassaolollaan tekee Huppiksesta lihaa ja verta on tuolloin yhdeksänvuotiaan tytön kertomus. Jos uskomme tähän silminnäkijän lausuntoon, miksi emme voisi uskoa siihen, mitä lapsi kertoo havainnoistaan JL:n olinpaikoista? Ainoa, jolla on oikeus puhua shaibaa tapahtumista on AA.
Muuhun tytön kertomaan en sitten uskokkaan, koska Anneli on hänelle sitä shaibaa syöttänyt.
Kyllä tuo vahvasti suunnitelluta murhalta näyttää nauhoituksineen. Ainoa vaan että toteutus on tullut suunnittelematta, eli liian aikaisin ja yhtäkkiä.
Olettaminen on kaikkien munausten äiti!
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Näkemykseni mukaan Jukka on maannut sängyllä kyljellään puukotuksen aikana tai sen jälkeen. Näkeehän sen jäljistäkin niin sängyllä kuin Jukassakin. Siellä sitten valitellut silloin, kun Anneli on aloittanut taustanauhan tekemisen. Ylösnousun jälkeen Jukan on jotenkin täytynyt kiertyä Annelin suuntaan ottamaan astaloinnit vastaan. Ehkäpä onnistunut nousemaan vain puolittain, polvilleen. Tuloksena se mikä ollaan saatu tietää, ei mikään pieni läikkä, ei... Näin joutunut vatsa-asentoon sängyn vierelle, jossa vielä äännellyt häkenauhalta kuullun mukaisesti. Anneli jäänyt raivosta puhkuen seuraamaan, milloin ääntely loppuu.
Itse katson, että etukäteistallennenauhaa varten on äänitetty vain yhdellä otolla. Lapsen kertomuksen "syöttöosiona" puolestaan näen vain sen alkuperäisen version, jossa lapsi näkee oikeastaan vain tähtitaivasta ikkunaverhon vilahtaessa öisessä tuulenvirtauksessa. Anneli oli puhelun aikana antanut ymmärtää, että takkahuoneessa on "joku vieras", joten lapsen oli helppo tulkita verhohavaintonsa "huppikseksi". Myöhemmin hän vielä järkeilemällä täydensi tätä muistikuvaansa. Hän yritti siis luoda mielessään tietynlaista kokonaiskuvaa tilanteesta, joka kattaisi hänen näkemänsä alueen eli sen mitä takkahuoneen ovensuulta näkee ja josta niitä "kurjia" ääniä kuullut.

^Varsinaisesti Häke-nauhaan kuulumatonta OT:a sen verran, että kommentoin tuoreeltaan tuota lapsen näköhavaintoa. Vielä tuon ikäisiä lapsia, yhdeksän kymmenen vanhoja, on tajuttoman helppoa saada näkemään ja kokemaan jotain olematonta. Ja, kun saat lapsen uskomaan johonkin olemattoman näkemiseen, on lähes mahdotonta saada lapsi uskomaan, että näit höpöjä. Mielummin lapsi pitää kiinni 'näkemästään' kuin haluaa tulla nolatuksi tai ns. menettämään kasvonsa.
Älä oleta
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Miten tämä pätee nuorempien lasten kohdalla?Severin A kirjoitti:^Varsinaisesti Häke-nauhaan kuulumatonta OT:a sen verran, että kommentoin tuoreeltaan tuota lapsen näköhavaintoa. Vielä tuon ikäisiä lapsia, yhdeksän kymmenen vanhoja, on tajuttoman helppoa saada näkemään ja kokemaan jotain olematonta. Ja, kun saat lapsen uskomaan johonkin olemattoman näkemiseen, on lähes mahdotonta saada lapsi uskomaan, että näit höpöjä. Mielummin lapsi pitää kiinni 'näkemästään' kuin haluaa tulla nolatuksi tai ns. menettämään kasvonsa.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Pätee aivan samalla tavalla, mutta kuka ja koska on luonut heille mielikuvia olemattomasta? AA:ko kotikutoisissa terapiaistunnoissa vai AA:n veli myöhemmin? Kun lapset ovat alkaneet avautumaan kotonaan Ulvilassa tapahtuneista asioista, vaaka kallistuu AA:n suuntaan. Lapset saa helposti uskomaan olemattomaan havaintoon tilanteessa 'tässä ja nyt', mutta huonommin joskus menneisyydessä tapahtuneeseen. Äh, en osaa selittää asiaa niin kuin haluaisin. Veljeni ja kaverini lapsilla olen joskus 'testaillut' kuinka helposti oma havainto esim. hirvestä tien reunassa lapset 'näkemään' olemattoman hirven, vaikka koko hirveä ei edes ollut. Ja kun kerron, että keksin koko hirven, jotta nahistelu takapenkillä laantuu, eivät lapset tätä usko, vaan väittävät kivenkovaa hirven nähneensä.Mariacka kirjoitti:Miten tämä pätee nuorempien lasten kohdalla?Severin A kirjoitti:^Varsinaisesti Häke-nauhaan kuulumatonta OT:a sen verran, että kommentoin tuoreeltaan tuota lapsen näköhavaintoa. Vielä tuon ikäisiä lapsia, yhdeksän kymmenen vanhoja, on tajuttoman helppoa saada näkemään ja kokemaan jotain olematonta. Ja, kun saat lapsen uskomaan johonkin olemattoman näkemiseen, on lähes mahdotonta saada lapsi uskomaan, että näit höpöjä. Mielummin lapsi pitää kiinni 'näkemästään' kuin haluaa tulla nolatuksi tai ns. menettämään kasvonsa.
Älä oleta
-
- Ben Matlock
- Viestit: 8828
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Tai tonttuja metsässä.
Uskon, että kaikkien lapsien tarinoissa on väriä. Mistä se väri mihinkin juttuun on tullut, on eri asia.
Eniten kuitenkin uskon, että lapsi1:n tarinassa on väriä, koska ulkopuolisen olemassa oloon ei viittaa mikään muu kuin hänen ja äitinsä kertomus.

Nuotio & Äreät Tiput
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Nyt kun useampi henkilö on kuullut nauhan, onko teidän mielestä käytetty taustanauhaa? Auerin hätä ei kuulosta aidolta vaan teennäiseltä?
Kuten aiemmin kirjoitin,uskon että hänellä oli hätä vain omasta pistojäljestään ja siitä ehtiikö tehdä lavastukset loppuun,siksi kyseli onko ketään tulossa. Tiesi ettei pisto ollut syvä mutta apua siihen kuitenkin tarvitsee.
En ole kaikkia kommentteja eri ketjuista lukenut mutta haluttaisi tietää lisää arvioita nauhan kuunnelleilta henkilöiltä Auerin "hädästä".

Löysin häkissä olevan otuksen Viialan kirpputorilta. Se on papukaija.Tara kirjoitti:Î Kiinnostava löytö.
Joku tunnistaa, jokin oheistuote? Häkissä kuitenkin. Ei näytä kotitontulta mutta kaksijalkainen näyttää olevan.
Toimii pattereilla jotenkin.