En keksinyt asialle parempaa paikkaa, joten postaan linkin tänne. Kaleva siis on haastatellut Kim Kreusia, jolla on ollut ampumisajatuksia jo ennen Jokelaa ja Kauhajokea:
kaleva kirjoitti:Kevät tuli sittenkin
Kim Kreusilla oli Oulaisissa ja Nivalassa kovat ajat. Koulukiusaaminen, äidin sairastuminen ja välinpitämätön ympäristö ajoivat hänet tilanteeseen, josta lähdetään ampumaan viattomia sivullisia. Onneksi apu tuli ajoissa.
Kun tieto Jokelan koulusurmasta levisi uutisiin marraskuussa 2007, Kim Kreus, 28, tajusi kuolonuhreista kuultuaan nopeasti, mistä oli kysymys.
"Järkytyin siitä, että joku oli mennyt omia ajatuksiani pidemmälle", Kreus tunnustaa. "Jos minä en olisi saanut ajoissa apua, olisinko tappanut itseni vai vienyt muitakin mukana?"
Göteborgissa syntynyt ja siellä varhaislapsuutensa viettänyt Kreus löytää itsestään samoja piirteitä kuin Jokelan tai Kauhajoen koulusurmaajista: taustalla koulukiusaamista, yksinäisyyttä ja masentuneisuutta. Päällisin puolin ystävällisen, fiksun ja rauhallisen kuoren alla vaahtosi.
Ollessaan viiden vanha Kreus muutti äitinsä kanssa Ruotsista Suomeen äidin kotipaikkakunnalle Oulaisiin.
"Äidin miesystävä teki itsemurhan eikä äiti halunnut jäädä Ruotsiin", Kreus kertoo. Yli-Iistä kotoisin oleva biologinen isä ei koskaan elänyt heidän kanssaan perhe-elämää. "Olin ei-toivottu lapsi."
Oulaisiin tulo oli alku henkiselle helvetille. Miesystävänsä menettänyt äiti masentui ja alkoholisoitui. Pienellä paikkakunnalla levisi nopeasti sana Ruotsista tulleesta pojasta, ja jo viisivuotiaana Kreusista tuli kiusattu.
"Ruotsalaisuuden lisäksi löin vettä myllyyn leikkimällä romanipojan kanssa. Ruotsissa olin tottunut siihen, että on myös muita kulttuureja. En tajunnut, ettei jonkun kanssa voi leikkiä ulkonäön vuoksi."
Alussa Kreusin äiti puuttui kiusaamiseen, mutta ajan myötä pikkupoika alkoi salailla kiusaamista äidiltään, jottei tämän paha olo lisääntyisi.
Oulaisissa Kreusin äiti ajautui uuteen parisuhteeseen, johon kuului alkoholi ja väkivalta.
"Pelkäsin, että äiti kuolee. Hän itki humalassa haluavansa kuolla."
Kreusin aloittaessa ala-asteen kolmannella äiti pakeni miesystävää Nivalaan. Paikkakunnan pienessä koulussa Kreus sai olla rauhassa, hän löysi kavereita ja koulumenestys parani.
Koulussa meni hyvin, kotona ei.
"Äiti koki itsensä yksinäiseksi, ja entinen miesystävä pääsi takaisin meidän elämäämme. Masennus lisääntyi."
Ruotsista tuli tieto, että Kreusin isä oli kuollut.
Nivalassa Kreusille syntyi pikkuveli. Synnytyksen jälkeinen masennus ja väsymys ajoivat äidin yrittämään itsemurhaa.
"Muistan, kun tulin kotiin ja äiti lukkiutui vaatekaappiin syötyään lääkkeitä. Miesystävä soitti ambulanssin."
Ensihoitajat laittoivat kymmenvuotiaan pojan puhumaan äitiään pois kaapista.
"Vatsahuuhtelun jälkeen äiti tuli kotiin, mitään jälkiseurantaa ei ollut. Siinä oli tilaisuus, jolloin ulkopuoliset olivat asioista tietoisia ja niihin puuttuminen olisi voinut vaikuttaa tulevaisuuteen."
Kahden vuoden jälkeen he muuttivat äidin miesystävän perässä takaisin Oulaisiin.
Aluksi koulussa meni hyvin, mutta sitten kiusaaminen alkoi.
"Huomasin, että selviän paremmin, jos käyttäydyn villisti, aiheutan häiriöitä ja teen ilkivaltaa. Kahdeksannella luokalla tupakoin ja join alkoholia", Kreus kertoo ja huomauttaa, että kiusaajien ja kiusattujen käyttäytymisen taustalta löytyy usein samoja asioita.
"Tajusin itse, että jos jatkan näin, päädyn samaan kuin äiti. Jätin kerrasta tupakin ja juomingin. Yhtenä iltana puhuin helluntailaisten teetuvassa koko elämäni läpi. Aloin käydä heidän illoissaan, ja samalla koulukiusaaminen alkoi taas."
Ajan mittaan Kreus koki helluntailaisten parissa painostusta.
"Menin koulun jälkeen kotiin, sulkeuduin huoneeseen ja laitoin tv:n päälle. Laitoin telkkaria isommalle, kun äiti ja miesystävä tappelivat."
Yläasteen jälkeen Kreus lähti Haapavedelle opiskelemaan sähköasentajaksi. Pahaksi onneksi samalle linjalle tuli joitakin kiusaajia Oulaisista. Ruotsalaishomoksi haukkuminen jatkui.
"Ensimmäinen vuosi meni huonosti, aloitin taas häiriköinnin. Sitten otin itseäni niskasta kiinni: halusin ammatin ja työn, en työttömäksi ja syrjäytyneeksi."
Armeijan jälkeen Kreus ei heti saanut alansa töitä Oulaisista, niitä oli luvassa vasta parin kuukauden päästä.
"Joutuminen sossun luukulle oli pahin painajaiseni, ja päätin lähteä kaverini houkuttelemana Helsinkiin."
Helsingistä löytyi töitä, mutta sieltä löytyi myös viina ja masennus.
"Luulin, että elämässä oli kääntynyt uusi sivu, mutta yksi talvi iski masennus ja mieli alkoi mennä surkeaksi. Alkoholin käyttö muuttui maksimaalisen humalan hakemiseksi."
Kreus ajautui parisuhteesta toiseen. Hän on huomannut äitinsä tavoin kaipaavansa rinnalleen kumppania hinnalla millä hyvänsä.
"Haaveilin jo nuorena unelmien rakkaudesta ja luulin, että löytäisin sen ainoan oikean nuorena. Rakkauden kaipuu sai hakemaan sitä suhteesta toiseen. Baarissa tuntui, että ihanaa, kun tuo juttelee mulle, siitä pitää ottaa kaikki irti", Kreus muotoilee.
Vuonna 2002 töihin mennessään Kreus ajatteli lopettavansa masennuksen ja yhteiskunnan taakkana olemisen kerralla: hän päätti astua junaraiteille.
"Kaikki paha olisi poissa yhden askeleen jälkeen."
Jokin ääni Kreusin päässä käski kuitenkin häntä antamaan itselleen viimeisen mahdollisuuden, vuoden aikaa katsoa löytyykö elämästä vielä iloa.
Kreus haki apua ja pääsi hoitoon. Hän vaihtoi työpaikkaa, vähensi viinankäyttöä. Teatteriharrastus tuli syvemmäksi osaksi elämää.
"Kävin vuoden Peijaksen vertaistukiryhmässä. Kun se lopetettiin, tilalle ei tarjottu mitään muuta enkä osannut hakea muualle, koska luulin kaiken olevan kunnossa."
Sitten uudessa työpaikassa tuli muutoksia ja ilmapiiri heikkeni. Kreus reagoi väsymällä, masentumalla ja vanhat itsemurha-ajatukset nousivat pintaan. Irakin sota syttyi.
"Ajattelin, että koko maailma on paha. Ihmiset ovat itsekkäitä. Ajattelin, että jos olisi punainen nappi, jota painamalla kaikki ihmiset kuolisivat, painaisin sitä."
Kreus häpesi ajatuksiaan ja alkoi pitää itseään yhteiskunnan varojen tuhlaajana.
"Onneksi ympärillä oli ihmisiä, jotka kannustivat hakemaan apua", Kreus huokaa. Muuten hän olisi ehkä ehtinyt Jokelaan ensin.
Auringon häikäisemässä kahvilassa kaakaokahvia hörppivä Kim Kreus ei vaikuta mieheltä, joka jalkautuisi kadulle ammuskelemaan ohikulkijoita.
Kreus puolustaa haastattelun aikana useaan otteeseen äitiään.
"Ei ole hänen vikansa että asiat menivät noin, ei kukaan halua itseään tahallaan sairaaksi. Jos jotain hyvää olen elämässä oppinut, opin sen äidiltäni."
Alaripsiin hakeutuu silmästä kosteutta, kun Kreus muistelee lapsuutta Ruotsissa:
"Ennen nukkumaan menoa juteltiin aina äidin kanssa elämästä. Hän sanoi aina, ettei muita saa kiusata, puhumalla selviää. Jos lyö, on yhtä huono kuin ne muut."
Kreus keskusteli äitinsä kanssa julkisuuteen tulemisesta ja kävi hänen kanssaan läpi vanhoja asioita.
"Äiti pelkäsi, että ihmiset kivittävät hänet, kun kuulevat tästä."
Äidin masennus on edelleen vaikea.
Kreus muistuttaa, ettei masennus ole vain nuorten miesten ongelma, kuten nykyään usein kerrotaan.
"Se leviää hoitamattomana kaikkialle luokkaan, ikään ja varallisuuteen katsomatta. Ei riitä, että hoidetaan masennusta, pitää etsiä sen syitä."
Tänä keväänä ammattikorkeakoulusta teatteri-ilmaisun ohjaajalinjalta valmistuva Kreus uskoo, että hänen masennuksensa ovat takana.
"Tällä hetkellä ympärilläni on ihmisiä, jotka aidosti välittävät muista ihmisistä ja minusta."
Keväällä syntyy Kreusin ja hänen puolisonsa esikoinen, kalusteet ovat juuri löytäneet paikkansa uudesta kodista.
Kreus itse on avannut solmuja kirjoittamalla kokemuksensa näytelmäkäsikirjoitukseksi, jonka hän on ohjannut opintojensa lopputyöksi. Lapsuuteen ja takaisin -näytelmän ensi-ilta on 20. maaliskuuta Metropolia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä.
Kreus on puhunut julkisuudessa nuoruudestaan, viimeksi Yle2:n Silminnäkijä-ohjelmassa helmikuun lopussa.
"Suurin osa palautteesta on ollut hyvää. On myös niitä, jotka laittaisivat minut vankilaan tai joiden mielestä olisi ollut parempi, että olisin astunut junan alle. Eräässä lehdessä kirjoitettiin, että olen liian terveen näköinen", Kreus kertoo ja jää pohtimaan.
"Masennus on kaikkine suomalaisten ongelma. Jos kohdeltaisiin kaikkia inhimillisesti eikä siirrettäisi omaa huonoa päivää muihin, meillä kaikilla voisi mennä paremmin."
