Jokelan kauhuista kohta 10 vuotta - monilla painajainen jatkuu yhä
Kymmenen vuotta sitten Alviina Alametsä pakeni murhaajaa koulussa.
- Kymmenen vuotta sitten Alviina Alametsä juoksi tätä käytävää pitkin niin lujaa kuin pystyi. Kuva: Lauri Rotko
- alviina.jpg (20.74 KiB) Katsottu 15811 kertaa
Alviina Alametsä, 24, on hymyileväinen nuori nainen. Elämä on mallillaan: on uusi mielenkiintoinen työ, harrastuksia ja paljon ystäviä.
Maaliskuisena sunnuntaina hän saapuu entiselle koululleen. Hän kävelee koulun käytäviä ja vakavoituu. Puhe kuulostaa varautuneelta, kertoo Sunnuntaisuomalainen.
Astumme luokkaan, jossa Alametsä istui yhteiskuntaopin tunnilla vajaat kymmenen vuotta sitten. Silloin, marraskuussa 2007, koulun käytävältä alkoi kuulua outoja ääniä.
- Istuin tässä. Tuolla takana oli yksi luokan pojista tuoli kädessään. Hän oli valmiina rikkomaan ikkunan pakoreitiksi, Alametsä kertoo.
Tuusulan Jokelan koulun käytävältä kuuluneet äänet tulivat koulumurhaajan aseesta.
- Luokkaamme ryntäsi paniikissa olevia, itkeviä lukiolaisia, jotka olivat kohdanneet ampujan, opiskelukaverinsa. Hetken kuluttua laukauksia ja huutoa kuului ihan läheltä, viereisestä luokasta.
Sitten murhaaja tuli Alametsän luokan oven taakse. Hän ampui lukkoa. Päästäkää sisään tai ammun kaikki, hän huusi.
Lopulta äänet kaikkosivat ja alkoi piinaava epätietoisuus. Hiljaa, ettei ampuja kuulisi. Alametsä lähetti tekstiviestejä läheisilleen. Viestejä oli vaikea saada läpi, koska sadat tekivät samaa.
Muutamassa minuutissa paniikki valtasi koko koulun.
Kesti pari tuntia ennen kuin poliisi tuli luokan oven taakse. Luokka empi hetken mutta uskalsi avata oven. Raskaasti varustautunut poliisi sanoi, että pitää juosta niin lujaa kuin jaloista lähtee.
- Pakoreittimme meni kahden käytävän läpi. Jokaisen kulman kohdalla jännitti hirveästi, mitä sen takana odottaisi. Ja tässä keskellä pitkää käytävää oli pyörätuoli kumollaan, Alametsä muistelee.
Vielä ulkonakin piti juosta. Alametsä heitti korkeakorkoiset kenkänsä pois, jotta pääsisi lujempaa. Jalkapohjiin upposi lasinsirpaleita, mutta ne tyttö huomasi vasta iltapäivällä - shokissa hän ei tuntenut kipua. Oppilaat pääsivät kotiin läheiseltä alakoululta vasta illalla, kun ampuja oli löytynyt ison koulukeskuksen vessasta.
Saman päivän iltana uutiset kertoivat, että koulun abiturientti ehti surmata rehtorin, terveydenhoitajan ja kuusi opiskelijaa ennen kuin ampui itseään vessassa. Murhaaja kuoli vammoihinsa sairaalassa.
Murhaaja ampui rehtorin koulun ulkopuolella.
Hyvä ystävä kuoli
Alametsä tiesi kaikki kuolleet, ja yksi heistä oli hänen hyvä ystävänsä. Aluksi hänen oli vaikea ymmärtää, että he olivat poissa. Oli myös vaikea käsittää, että oman koulun abiturientti pystyi tekemään jotain niin kamalaa.
- Olin hyvin vihainen.
Mutta elämä jatkui. Opiskelijat ja henkilökunta palasivat koulurakennukseen parin viikon kuluttua murhista - heti kun tilat oli remontoitu. Aluksi Alametsää hermostutti, mutta pian hän huomasi, että koulussa oleminen oli hänelle helpompaa kuin monille muille. Alametsä päätti käydä myös lukion Jokelassa.
Jotkut eivät pystyneet palaamaan kouluun enää koskaan.
Kävelemme koulun ruokasaliin. Edessä ovat Suomen tunnetuimmat koulun lasiovet. Murhaaja ampui ovien läpi useita kertoja, ja poliisin kuvat luodinrei’istä levisivät kaikkialle. Ruokasalin vieressä on miesten vessa, josta ampuja löytyi.
Yhtäkkiä vierestämme kuuluu naisen ääni.
- Voisitteko mennä pois mahdollisimman nopeasti.
Pyytäjä kuuluu teatteriryhmään, joka valmistautuu esitykseen koululla. Nainen sanoo, ettei pysty keskittymään, jos mieleen tulvii järkyttäviä asioita. Itku ei ole kaukana.
Olemme olleet koululla vasta hetken, emmekä ole kysyneet teatteriryhmäläisiltä mitään kymmenen vuoden takaisista tapahtumista.
Kenties pelkkä Alametsän näkeminen kertoi sen, että olemme täällä koulumurhien takia. Jokelassa moni tuntee vieläkin Alametsän, sillä hän on haastatellut alueen ihmisiä kirjaa ja televisiodokumenttia varten.
Masennus iski moniin
Ihmiset toipuvat traumoista eri tahdissa. Aluksi voi mennä kuukausia kuin sumussa, päivästä toiseen sinnitellen. Monet työntävät järkyttäviä tapahtumia pois mielestään. Näin kävi Alametsällekin. Hän kävi kerran psykologin luona ryhmätapaamisessa ja kerran yksin.
- Niissä tuntui kuitenkin siltä, että ammattilaisetkin olivat aika ymmällään tapahtuneesta. En tiedä, oliko niistä mitään apua.
Jokelan koululaisille järjestettiin myös kaikenlaista viihdykettä, kuten konsertteja ja vierailu Sea Life -akvaarioon. Nekään eivät innostaneet Alametsää. Hän olisi surrut mieluummin ilman piristystempauksia.
Lukiota aloitellessaan Alametsä seurasi, kun monet nuoret synkistyivät ja vajosivat masennukseen. Nyt Alametsä ajattelee, että edes yhden terapiakäynnin olisi pitänyt olla pakollinen kaikille.
- Eiväthän teinit vapaaehtoisesti halua sellaisiin osallistua.
Alametsä tuntee useita ihmisiä, jotka eivät toipuneet traumasta koskaan. Toiset syrjäytyivät, jotkut tekivät itsemurhan.
- En koskaan unohda hetkeä juuri ennen englannin ylioppilaskirjoituksia: saimme tietää yhden oppilaan itsemurhasta.
Jokelassa moni tietää jonkun itsemurhan tehneen, mutta Alametsän mukaan itsemurhista ei ole haluttu puhua.
Itsemurhia tapahtui myös jokelalaisen Kaisan perheen lähipiirissä. Itsemurhat tuntuivat erityisen raskailta, kun perhe ei ollut muutenkaan ehtinyt toipua järkyttävistä tapahtumista.
Kaisa kertoo olevansa edelleen hämmentynyt. Vuosien jälkeenkin hänen on vaikea puhua tunteistaan, eikä hän siksi esiinny haastattelussa oikealla nimellään. Toisaalta hän myöntää, että asioista on tarve keskustella.
Kaisan lapset kävivät kymmenen vuotta sitten koulua Jokelassa.
- Koulusurmien jälkeen lapsilta meni usko maailmaan turvallisena paikkana. Luottamus ihmisiin katosi.
Kaisan lapset näkivät öisin painajaisia, jossa he juoksivat murhaajaa pakoon. Yksinolo oli mahdotonta. Vuosiin lapset eivät esimerkiksi uskaltaneet matkustaa yksin junalla, koska ”jokuhan voi tulla ja ampua”.
Kaisa haki pahimmin oireilevalle lapselleen apua. Silloin ampumisesta oli kulunut puoli vuotta.
- Kriisiapu oli jo päättynyt, eikä määrärahoja enää kuulemma ollut. Saimme sentään viisi keskustelukertaa mielenterveyshoitajalle.
Lapsi ei uskaltanut mennä keskustelemaan yksin vieraan ihmisen kanssa, joten äiti meni mukaan. Lapsi ei myöskään uskaltanut puhua mitään.
Kaisasta tuntuu, että myös hän itse sai apua terapiaistunnoista, joissa oli lapsensa mukana.
- Niistä oli apua meille molemmille, mutta viiden kerran jälkeen ei ollut enää mahdollisuutta jatkoon. Yhden kerran kävimme perheterapiassa, mutta aika oli niin myöhään illalla, että lapset nukahtivat kesken tapaamisen.
Kaisa uskoo, että perhe olisi tarvinnut apua pidempään, mutta hän ei jaksanut vaatia riittävän jämäkästi.
- Keskustelun tarvetta olisi vielä nytkin.
Murhaaja ampui itseään koulun vessassa ja kuoli myöhemmin sairaalassa.
Kriisiryhmän pitkät päivät
Psykoterapeutti
Marja Sieranoja oli ruokatunnilla, kun hän kuuli Jokelan ampumisista. Kriisiryhmä organisoitiin heti. Ryhmä oli paikalla kaksitoista päivää. Puhelinpäivystys toimi vajaan viikon ajan vuorokauden ympäri.
- Tilastoihin on kirjattu, että autoimme akuutissa vaiheessa 750:tä ihmistä, joista suurin osa oli nuoria, Sieranoja kertoo.
Akuutin vaiheen jälkeen alkoi jälkihoito. Myöhemmin Sieranoja työskenteli myös Kauhajoella, kun siellä tehtiin koulumurha vuosi Jokelan jälkeen.
- Kun turvallisuudentunne saa näin valtavan kolauksen, monet oireilevat pitkään. Tulee esimerkiksi unettomuutta ja pelkoreaktioita.
Jos on aiemmin kokenut trauman, uusi trauma yleensä aktivoi sen. Kauhajoen koulumurhat toivatkin monelle Jokelassa olleelle uudelleen tukalan olon.
Sieranojan mukaan työnnämme usein traumaattisen kokemuksen pois mielestämme. Trauma voi olla kuin pakastimeen heitetty leipä: kun traumaa käsitellään terapiassa, täytyy edetä sopivassa tahdissa - leipää ei kannata sulattaa mikrossa.
- Traumatisoitunut voi saada apua vaikkapa kognitiivisesta terapiasta, jossa voidaan vähitellen ja turvallisesti altistaa esimerkiksi traumatisoivalle paikalle.
Sieranojan mukaan ihmisten kyky selviytyä yllättävistä ja järkyttävistä kokemuksista vaihtelee. Jos traumatisoitunut tarvitsee terapiaa koulusurmien kaltaisten tapahtumien jälkeen, muutama kerta ei riitä.
- Yleensä terapia jatkuu ainakin kolme vuotta.
Psykoterapeutti on hämmästynyt tiedosta, että joku Jokelassa olisi jäänyt ilman tarpeellista apua. Hän muistelee, että valtion varoja jälkihoitoon oli runsaasti.
Kelan tilastojen mukaan Jokelassa traumatisoituneiden psykoterapiaan käytettiin vuosina 2008-13 yhteensä lähes 180 000 euroa. Eniten kävijöitä oli vuonna 2010, 39 ihmistä.
Tuusulan kunnan terveydenhuollossa ei ole enää töissä ihmisiä, jotka olivat tekemisissä jälkihoidon kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi kolme vuotta sitten raportin, jossa selvitettiin opiskelijoiden tukea Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen.
Raportin mukaan suurimmalle osalle riitti välitön kriisityö. Noin kymmenellä sadasta traumasta johtuvia oireita oli vielä kahden vuoden kuluttua tapahtuneesta. Raportissa arveltiin, että näiden ihmisten psykoterapian ja muiden hoitojen tarve jatkuu vielä vuosia.
Raportissa myös huomautettiin, ettei Jokelan yläkouluikäisillä nuorilla ehkä ollut samanlaisia valmiuksia käsitellä tapahtumia kuin kymmenen vuotta vanhemmilla Kauhajoen ammattikorkeakouluopiskelijoilla.
Vertaistuki oli monille tärkeä keino toipumisessa.
- Juttelusta saman kokeneiden kanssa on yleensä apua. Ja kun on riittävästi toipunut, asiasta voi keskustella myös julkisuudessa. Tarinat selviytymisestä voivat auttaa monia, Sieranoja sanoo.
Tapasi ampujan vanhemmat
Kun pahin viha oli väistynyt, Alviina Alametsä halusi pohtia tapahtumia uudelleen. Hän halusi tietää, mistä tragedia johtui. Lukion viimeisellä luokalla Alametsä alkoi kirjoittaa tapahtumiin perustuvaa romaania. Sitä varten hän haastatteli oppilaita, opettajia, tutkijoita ja psykologeja. Monilla oli tarve puhua.
- Tuntui siltä, että trauma oli vielä silloinkin hoitamatta. Oli vain pantu laastareita haavoihin.
Alametsä huomasi, että monet kokivat syyllisyyttä. He kysyivät itseltään, miksi juuri he jäivät henkiin, kun toiset kuolivat. Monet opettajat pohtivat, olisivatko voineet estää tapahtumat.
Romaanissaan Alametsä lainaa murhaajan päiväkirjoja. Hän tutustui samoihin kirjoihin, levyihin ja ideologioihin kuin murhaaja ja tapasi tämän vanhemmat.
Vanhemmat olivat yrittäneet saada kiusatulle ja ahdistuneelle pojalleen apua. Hänelle oli määrätty psyykenlääkitys, mutta muuta hoitoa hän ei ollut saanut. Koulumurhien jälkeen esimerkiksi kriisipsykologi Salli Saari arvioi, että ampumiset kertoivat nuoren miehen patoutuneesta vihasta.
Pari vuotta sitten Alametsää pyydettiin mukaan tekemään dokumenttielokuvaa koulumurhaajasta. Hollantilainen
Alexander Oey oli ohjaamassa filmiä Pekka - Inside the Mind of a School Shooter.
Alametsää epäilytti lähteä mukaan. Lopulta tiedonjano voitti. Hän halusi tietää lisää aiheesta ja uskoi, että dokumentista tulisi hyödyllinen. Hän halusi myös, ettei murhaajasta syntyisi henkilökulttia vaan dokumentissa kerrottaisiin myös hänen heikkouksistaan.
Alametsä haastatteli taas oppilaita, opettajia, kuraattoria ja murhaajan läheisiä. Vähitellen syntyi kuva pojasta, jolle oli tapahtunut paljon pahaa.
- Aloin ymmärtää, että tragedia olisi ehkä voitu estää. Kukaan ei vain yhdistänyt hajallaan olevia palasia. Opettajat olivat huomanneet, ettei hän enää käynyt tunneilla, kuraattori tiesi kiusaamisesta ja terveydenhuolto psyykkisistä ongelmista.
Abiturientti aloitti koulumurhien suunnittelun maaliskuussa ja toteutti tekonsa marraskuussa. Dokumenttielokuvassa lähes kaikki sanovat, etteivät olisi voineet estää tapahtunutta. Alametsästä se tuntuu ymmärrettävältä psykologiselta suojautumiskeinolta.
- Mutta tietysti lähes kaikki voivat tehdä jotain. Minäkin olisin voinut vaikka mennä juttelemaan hänelle.
- Jokelassa toimii edelleen kauppa, josta murhaaja osti aseensa. Samasta kaupasta hankki aseensa myös Kauhajoen koulumurhaaja.
- asekeskus.jpg (109.67 KiB) Katsottu 15811 kertaa
Oppilashuollossa yhä suuria puutteita
Murhaaja osti aseensa jokelalaisesta asekaupasta. Kauppa toimii yhä samassa paikassa, vain muutaman sadan metrin päässä koulusta. Tragedian jälkeen aselakia tiukennettiin nopeasti. Poliisi on tehostanut toimintaansa ja kertoo saavansa jatkuvasti kiinni koulumurhia suunnittelevia ihmisiä.
Mutta mitä tehtiin sille, ettei kukaan edes alkaisi suunnitella murhia? Saavatko lapset ja nuoret nykyisin apua?
Tilastojen mukaan koulujen terveydenhoitajat, lääkärit, psykologit ja kuraattorit tekevät nyt hieman enemmän työtunteja kuin kymmenen vuotta sitten, mutta alueiden ja koulujen välillä on suuria eroja. Asuinpaikka voi siis ratkaista paljon.
Monet kunnat eivät noudata sosiaali- ja terveysministeriön suosituksia henkilöstömitoituksista. Esimerkiksi yhden kouluterveydenhoitajan vastuulla tulisi suosituksen mukaan olla enintään 600 oppilasta ja yhden lääkärin vastuulla 2 100.
Ennen kirjoituksia saimme tietää yhden oppilaan itsemurhasta.
THL:n asiantuntijan
Kirsi Wissin mukaan lähes neljässäkymmenessä prosentissa kouluista ei lukuvuonna 2014-15 päästy suositeltuun terveydenhoitajien määrään. Lääkäreiden oppilasmääriä koskeviin suosituksiin ylsi vain neljätoista sadasta koulusta. Myös psykologien ja kuraattorien palveluita tarjottiin puutteellisesti. Wissin tiedot perustuvat hänen kollegoidensa kanssa tekemään tutkimukseen, joka julkaistiin Lääkärilehdessä.
Suomessa on paljon kouluja, joista koulupsykologi puuttuu kokonaan. Peruskouluista seitsemän sadasta, lukioista seitsemäntoista sadasta ja ammattikouluista neljäkymmentä sadasta on vailla psykologia.
Myös oikeusministeriön Jokelaa käsitelleessä loppuraportissa muistutettiin sosiaali- ja terveysministeriön suosituksista: kun henkilöstöä on liian vähän, syrjäytymisvaarassa oleva nuori ei välttämättä saa tarvitsemaansa varhaista, moniammatillista tukea.
KiVa Koulu -hanke hyytyy
Koulukiusaamisen torjuntaan aloitettiin KiVa Koulu -hanke vuonna 2006. Sitä hehkutettiin uutisissa myös silloin, kun Jokelan koulumurhien loppuraportti valmistui.
KiVa Koulu -hankkeeseen osallistuivat lähes kaikki Suomen koulut, kunnes osallistumisesta alettiin viime syksynä periä maksuja. Yli puolet kouluista jättäytyi pois. Nyt mukana on enää neljä koulua kymmenestä.
Alametsä on huolissaan. Koulujen oppilashuollossa ei hänen mielestään ole tarpeeksi väkeä, ja nuoret joutuvat jonojen jatkoksi, jos tarvitsevat mielenterveyspalveluja.
- Pitäisi ymmärtää, että nuorten on saatava apua heti. Pitkällä odotusajalla voi olla tuhoisat seuraukset.
Samaa mieltä on psykoterapeutti Sairanoja. Nuoret eivät hänen mukaansa jaksa odottaa apua kauan.
Tämän vuoden alussa Suomen Mielenterveysseura aloitti nuorille suunnatun Sekasin-chatin. Verkkopalvelu on hyvin ruuhkainen, vaikka se on auki aamuseitsemästä puoleenyöhön. Tähän mennessä yhteydenottoyrityksiä on tullut jo 26 000.
- Nuorilla on kova tarve keskustella, sanoo Mielenterveysseuran verkkokriisityön päällikkö
Satu Raappana.
Chatin työntekijät, ammattilaiset ja vapaaehtoiset, ovat ehtineet keskustella 3 000 nuoren kanssa. Tärkeimmät aiheet ovat ahdistus, itsetuhoisuus, masennus, ihmissuhdeongelmat ja yksinäisyys.
Raappana uskoo, että chatissa on helppo avautua, koska nuoret ovat verkossa kotonaan eikä henkilöllisyyttään tarvitse kertoa.
- On myös tullut esiin, etteivät nuoret aina kerro kaikista asioistaan esimerkiksi koulukuraattorille, vaikka he olisivat käyneet hänen luonaan.
Raappana toivoo, että kouluissa olisi enemmän oppilashuollon henkilöstöä. Jos esimerkiksi terveydenhoitaja tai koulukuraattori on edes jotenkin tuttu aikuinen, hänelle uskaltaa kertoa helpommin myös ikävistä asioista.
- Oppilashuollon resurssien pitäisi olla paljon suuremmat kuin ne nykyisin ovat. Jos nuorella on hätä, ei hän jaksa toivoa jutteluaikaa vaikkapa seuraavan viikon tiistaille kello 12-14. Ammattilaiset ovat kouluilla usein hyvin rajoitetun ajan.
Nuorten auttaminen on Suomessa yksilöiden auttamista. Yhteisöllisyyteen ei juuri panosteta koulujen oppilashuollossakaan, vaikka sillä voitaisiin vaikuttaa koulun ilmapiiriin ja kiusaamiseen.
Jokelalainen Kaisa on monesti ajatellut, että koululaisten ja heidän vanhempiensa olisi hyvä viettää enemmän aikaa yhdessä varsinaisen koulutyön ulkopuolella. Tilaisuuksissa kaikki lapset olisivat läsnä samanarvoisina.
Kaisan pahimmat painajaiset ovat nyt takana, ja hänen lapsensa ovat nuoria aikuisia ja opiskelijoita.
Alviina Alametsän mielestä Jokelasta selviäminen on tuonut hänelle rohkeutta, mutta kaikkeen hän ei ole vielä valmis. Ei esimerkiksi julkaisemaan kirjoittamaansa kirjaa.
Alametsä on lähtenyt myös mukaan politiikkaan. Hän haluaa vaikuttaa muun muassa mielenterveyspalveluihin.
- En halua, että kukaan joutuu kokemaan mitään sellaista, mitä tapahtui Jokelassa.
Jokelan koulumurhat
Yhdeksän kuolonuhria
*18-vuotias abiturientti hyökkäsi 7.11.2007 Jokelan koulukeskukseen Tuusulassa Keski-Uudellamaalla.
*Murhaaja ampui pienoispistoolilla useita ihmisiä kohti, yhdeksän kuoli ja kaksitoista haavoittui.
*Yksi kuolleista oli murhaaja itse. Hän ampui itseään koulun vessassa ja kuoli myöhemmin sairaalassa.
*Jokelan koulukeskuksessa on yläkoulu ja lukio. Murhien aikaan keskuksessa oli noin 500 opiskelijaa.[/i]
ess.fi
KOTIMAA 05:00