MURHA.INFO

Lakitieteen opiskelija Magnus Gäfgen kidnappasi kiristämistä varten tunnetun saksalaisen pankkiiriperheen 11-vuotiaan pojan Jakob von Metzlerin Frankfurtissa 27.9.2002. Syystä taikka toisesta Gäfgen surmasi tukehduttamalla pojan asunnossaan. Surma ei tietenkään estänyt Gäfgeniä esittämästä miljoonan euron lunnasvaatimuksia pojan perheelle. Mies sai rahat, mutta ei nauttinut rikkauksista pitkään: poliisi sai hänet nalkkiin melko nopeasti.

Gäfgen ei suostunut kertomaan ruumiin löytöpaikkaa, minkä vuoksi viranomaiset joutuivat uhkaamaan häntä "käsittämättömällä kivulla".

28.7.2003 oikeus tuomitsi 28-vuotiaan Magnus Gäfgenin elinkautiseen vankeuteen. Tuomioistuin katsoi teon tapahtuneen raskauttavien asianhaarojen vallitessa, joten Gäfgen ei voi anoa ehdonalaiseen pääsyä 15 vuoden jälkeen kuten elinkautisvangit Saksassa yleensä.

Viranomaisten esittämät uhkaukset poikivat myös omat oikeusjuttunsa. Tuomioistuin määräsi myöhemmin Gäfgeniä uhanneille poliiseille sakkorangaistuksen. 4.8.2011 oikeusistuin määräsi Gäfgenille maksettavaksi yli 3000 euron korvaukset, koska kuulustelu rikkoi Gäfgenin ihmisarvoa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ilmaisi viranomaisten menettelyyn oman kantansa 30.6.2008. EIT:n mielestä viranomaiset eivät rikkoneet Gäfgenin oikeutta reiluun oikeudenkäyntiin, koska väkivaltauhkaukset eivät tuoneet uusia todisteita oikeuskäsittelyyn.

Lähteet:
HS-arkisto
Helsingin Sanomat 30.6.2008: Lapsimurhaajan uhkailusta ei tuomiota Saksalle.
Ilta-Sanomat 4.8.2011: Poliisi kovisteli lapsenmurhaajaa - oikeus määräsi tuhansien korvaukset.

Magnus Gäfgen on vaihtanut nimensä. Hän on nykyään Thomas David Lukas Olsen. Syynä nimenvaihtoon on se, että alkuperäinen nimi liittyy lapsenmurhaan ja olisi esteenä uudelleen sosiaalistumiselle, joka hänen täytyy käydä läpi voidakseen anoa ehdonalaiseen pääsyä vuonna 2022. Kun on Saksassa syyllistynyt näinkin raskaaseen rikokseen, on oltava vankilassa 20-25 vuotta ennen kuin on mahdollista anoa pääsyä ehdonalaiseen. Vapautuminen ei aina ole itsestään selvyys, se riippuu siitä pitävätkö asiantuntijat vankia edelleen vaarallisen vai ei.

Löytyikö uhri siis ennen tuomion julistamista? Mistä?

JAKOB VON METZLER

Jakob von Metzler oli 11vuotias koululainen Frankfurt am Mainista, ja hänen koulunsa oli Carl- Schurz-Schule, jonne hän meni bussilinjalla 53. Hän oli matkalla koulusta kotiin syyskuun 27. päivä. Kun Jakob astui ulos bussista, hänen juttusille tuli pysäkillä nuori mies, joka oli hänelle tuttu jo entuudestaan. Jakob tiesi, että tämä isokokoinen ja hoikka nuorimies oli nimeltään Magnus Gäfgen, jonka lempinimi oli Maggi. Maggi oli Jakobin isosiskon Elenan tuttava; 16vuotias Elena kävi samaa koulua kuin Gäfgenin tyttöystävä Katharina. Tyttöjen kautta Gäfgenillä oli ollut tilaisuus tutustua Metzlerin perheeseen. Hän sanoi bussipysäkillä Jakobille: ”Minulla on vielä yksi sinun siskosi pusero. Voisitko ottaa sen mukaasi, vien sinut sen jälkeen autolla kotiin”.

Houkutteli asuntoonsa

Jakob suostui ehdotukseen ja lähti Gäfgenin mukaan. Koulusta oli juuri alkanut syysloma, ja Jakob alkoi innokkaana kertomaan lomasuunnitelmista, kun Gäfgen sitä kysyi. Jakob ei huomannut, että mies ei oikeasti kuunnellut häntä ja että mies silmäili hermostuneena ympäristöä. Oli syyskuun 27. päivä 2002. Bussipysäkin kello oli 10.30, kun 1,45m pituinen koululainen ja 1,98m pituinen mies vuokrataloon, jossa lakitieteen opiskelija Magnus Gäfgen asui.

Puolitoista tuntia myöhemmin Metzlerin pankkiiriliikkeessä paiskattiin Hans Hermann Reschken toimiston ovi auki. Reschke oli juuri sillä hetkellä tärkeän asiakkaan kanssa puhelimessa. Ovella seisoi Friedrich von Metzler, Reschken lähin ystävä. 59vuotias pankkiiri von Metzler sanoi.” Laita heti puhelin kiinni, ihan saman tekevää kenen kanssa puhut!” Hän jatkoi: ”He ovat siepanneet Jakobin!” Hän kertoi kiihtyneenä kirjoituskoneella kirjoitetusta kiristyskirjeestä, jonka vahtimestari oli klo 12.40 omakotitalon sisäänkäynnin edestä löytänyt muovikoteloon laitettuna.

Kirjeeseen oli kirjoitettu, että sieppaajan tarkoituksena ei ole vahingoittaa Metzlerin perheen eikä Jakobin elämää millään tavalla. Kysymys oli vain rahasta. Sieppaaja ehdotti, että lunnasrahat eli 1 miljoona euroa tuodaan bussilinjan 14 pysäkille pakattuna Aldin muovipussiin. Kyseinen pysäkki sijaitsee Neu-Isenburgin suunnalla. Kun rahat on toimitettu paikalle, oli määräyksenä lähteä suorinta tietä kotiin. Sieppaaja lupasi, että Jakob palaa seuraavana aamuna kotiin hyvissä voimissa, vahingoittumattomana. Vanhemmille luvattiin, että poikaa kohdellaan hyvin eikä hänellä ole mitään hätää. Sen lisäksi sieppaaja pyysi rahat saatuaan poistua maasta kaikessa rauhassa. Mutta hän uhkasi, että ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta, ei Jakobia enää nähdä.

Von Metzler ja Reschke olivat yksimielisiä siitä, että olisi liian vaarallista mennä paikalle yksin ja että he tarvitsevat apua. Reschke soitti Hessenin sisäministeri sihteerille, joka järjesti hänelle tapaamisen poliisipäällikkö Wolfgang Daschnerin kanssa. Kaikki mahdolliset yksiköt hälytettiin toimimaan, mm. Klo 15.20 ilmoitettiin Frankfurtin syyttäjänvirastoon sieppauksesta. Kaksirikospoliisin viranomaista täytyi piiloutua Reschken autoon, kun hän ajoi autollaan Metzlerin perheen omakotitaloon, jossa Jakobin vanhemmat ja sisarukset odottivat epätoivoisina.

Uhri valittiin päämäärätietoisesti

Poliisi keskittyi tutkimaan Metzlerin perheen ympäristöä, siis selvittämään keitä henkilöitä perheen läheisyyteen kuului. Friedrich von Metzler johti Saksan vanhinta yksityispankkia, ja oli kaikin puolin Frankfurtissa kuuluisa ihminen, joka osallistui erilaisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin projekteihin. Poliisille oli selvää, että Jakob oli täysin tietoisesti valittu sieppauksen uhriksi, ja kysymys kuului: kuka muu kuin perhe, luokkatoverit ja opettajat tiesi, että kyseisenä päivänä Jakob pääsee koulusta klo 10.30 ja tulee bussilla kotiin?

Syyskuun 29. päivänä poliisiviranomaiset valmistautuivat rahojen luovutukseen. Friedrich von Metzler halusi olla mukana, kun rahaa lähdettiin viemään pysäkille. Hän oli liimannut rahaa täynnä olevan muovikassain päälle lapun, jossa luki: ”Me olemme tehneet osamme. Päästäkää poika vapaaksi!” Nyt muovikassa vietiin pysäkille, jossa se laitettiin roskakoriin kuten sieppaaja oli vaatinut. Palattuaan takaisin kotiin alkoi pankkiirin ja hänen perheensä pitkä ja tuskainen yö. Perheen isä istui puhelimen ääressä ja odotti poliisin soittoa, joka olisi kertonut että Jakob on päässyt vapaaksi hyvinvoivana. Sitä soittoa ei tullut.

Gäfgenin epäiltiin olevan lähetti

Poliisipäällikkö Daschner oli määrännyt bussipysäkin läheisyyteen poliisit tarkkailemaan aluetta. Kello oli n. 01.10, kun paikkaa lähestyi Honda Civic ja josta astui ulos pitkä, hoikka mies. Hän katseli ympärilleen, meni sitten roskakorin luokse ja otti sieltä muovikassin. Sen jälkeen hän ajoi paikalta pois. Poliisit seurasivat miestä, ja miehen henkilöllisyys oli pian selvillä. Hän oli 27vuotias Magnus Gäfgen, oikeustieteiden opiskelija, joka asui Frankfurtissa osoitteessa Teplitz- Schönauer Strasse 42.

Poliisi epäili, että tapaukseen liittyisi useita henkilöitä. Oli vaikea uskoa, että tekijä itse toimisi niin naiivisti, että lähtisi hakemaan rahoja naamioitumattomana ja hyvin tunnistettavana. Pidettiin myös mahdollisena sitä, että Gäfgen ajaisi suoraan sinne missä oli Jakobin piilopaikka.

Gäfgen vain ajoi yksin eteenpäin ja käyttäytyi kuin mitään sieppauksen uhria ei olisi olemassakaan eikä liioin mitään kiristäjää. Hän piti itsestään selvänä sitä, että hänellä nyt oli rahaa ja maksoi seuraavana aamupäivänä pankissa maksamassa ilmeisesti jonkun laskun, ikään kuin todetakseen onko hänelle annetut setelit oikeita. Sen jälkeen hän tapasi nuoren tytön – tyttöystävänsä Katharinan, kuten myöhemmin kävi ilmi – ja kävi hänen kanssaan ostoksilla boutiqueissa. Sitten Gäfgen varasi itselleen ja Katharinalle lentoliput Fuerteventuraan. Lisäksi hän tilasi eräästä autoliikkeestä Mercedes C200 merkkisen auton hintaan 30700 euroa.

Tässä vaiheessa tutkijat tiesivät, että Gäfgen tunsi von Metzlerin perheen lapset ja että hänen asuntonsa oli Jakobin koulumatkan läheisyydessä. Rikostutkijoilla soi nyt hälytyskellot päässä. Edelleenkään ei ollut tiedossa mitään yhteyksiä muihin mahdollisiin sieppaukseen osallistujiin eikä Gäfgen ollut tehnyt mitään ajomatkaa siepatun Jakobin luokse. Kaikki viitasi siihen, että poika oli hengenvaarallisessa tilanteessa. Tai että saattoi olla jo kuollut.

Gäfgen pidätetään

Noin klo 16.00 päätti Daschner puuttua asiaan. 20 minuuttia myöhemmin poliisi pysäytti Gäfgenin auton ja hänet pidätettiin sekä vietiin poliisilaitokselle. Myös hänen tyttöystävänsä Katharina, joka oli istunut autossa, vietiin poliisilaitokselle. Oikeustieteen opiskelijaa odotti kokenut kuulustelija Horst Krahl. Mutta Gäfgen ei ollut valmis puhumaan Jakobista. Hän oli huolissaan Katharinasta ja halusi tietää, mitä tälle oli tapahtunut. Rikosylikomisario lupasi hänelle, että Katharina pääsee vapaaksi heti, kun selviää että hänellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Tämä rauhoitti Gäfgeniä. Muutaman epämääräisen selityksen jälkeen Gäfgen kertoi Krahlille, että tuntematon henkilö oli tarjonnut hänelle 20 000 euroa siitä, että hän noutaa kyseiseltä bussipysäkiltä Aldin muovikassain ja vie sen tälle kyseiselle henkilölle. Krahl ei kuitenkaan uskonut häntä, vaan piti Gäfgenin lausuntoa pötynä. Koko ajan oli huoli Jakobista ja Gäfgen voisi lieventää omaa tulevaa rangaistustaan auttaisi pelastamaan pojan hengen. Mutta Gäfgen laittoi kädet ristiin, kieltäytyi auttamasta ja vaikeni.

Muut poliisit olivat samanaikaisesti suorittamassa epäillyn asuntoon kotietsintää. Kahdesta matkalaukusta, kirjekuoresta ja laatikoista he löysivät puolet lunnasrahoista. Lisäksi he löysivät viitteitä kiristyskirjeestä. Näiden tutkimusten tuloksena rikospoliisi oli sitä mieltä, että Gäfgen on yksin syyllinen sieppaukseen ja kiristyskirjeen lähettämiseen. Se toivo, että Jakob vielä eläisi, kävi koko ajan pienemmäksi. Gäfgenin perheenjäseniä ja tuttavapiiriä selvitettiin ja heitä puhutettiin. Tulokset olivat ristiriitaisia. Kerrottiin, että Gäfgen vierailee säännöllisesti vanhempiensa luona, antoi yksityistunteja ja vapaa-aikana toimi vartijana messualueella saadakseen rahaa. Mukava tyyppi, joka järjesti katolisen Sankt- Bonifatius- seurakunnan Sachsenhausenissa lapsille lomien aikoina toimintaa. Jotkut muut kertoivat hänen olevan kerskailija, joka leuhki sillä, että hänestä tulee pian korkeasti palkattu talousasianajaja kansainvälisesti toimivaan toimistoon. ”Tänne mulle ja heti”- tyyppi, joka muutama viikko ennen Jakobin sieppausta neuvotteli erään 400 000 euroa maksavasta luxusasunnosta erään kiinteistövälitysfirman kanssa. Ja joka meni 11vuotta itseään nuoremman tyttöystävänsä kanssa shoppailemassa Cuccin ja Tiffanyn liikkeissä, vaikka hänen pankkitilinsä oli 6000 euroa miinuksen puolella.

jatkuu

Gäfgen ei vastaa

Poliisilaitoksella Gäfgen haettiin sellistään kuulusteltavaksi. Rikosylikomisario Krahl kertoi lunnasrahoista, jotka miehen asunnosta löydettiin. ”Ei ole mitään järkeä enempää kiistää asiaa”, Krahl sanoi. Gäfgen epäröi, mutta kuvaili lopulta kuinka hän oli noutanut rahat ja oli asunnossaan sullonut ne matkalaukkuihin sekä laatikoihin. ”Missä pojan olinpaikka on?”, kysyi kuulustelija. ”Missä on Jakob von Metzler?” Gäfgen ei vastannut. Kyseessä ei ollut mikään stoalainen vaikeneminen. Rutinoitunut kuulustelija tunsi, että nuori mies jopa sisimmässään vetäytyy asiasta, mutta samalla harkitsee ja punnitsee. Hän haluaisi asianajajan, sanoi hän lopulta. Krahl esitti vaatimuksen eteenpäin jollekin toiselle viranomaiselle. Mutta hän ei halunnut odottaa siihen asti, että joku puolustusasianajaja joskus ilmestyy. Saattoi olla minuuteista kiinni, että Jakobin henki voitaisiin pelastaa.

Rikosylikomisario päätti laatia uuden strategian. Hän halusi rakentaa hikoilevalle Gäfgenille sillan ja kirjoitti kolme kysymystä paperille: Oliko Jakob yksin jossakin? Vai onko hän tarkkailun alaisena? Tai onko hän enää elossa? Hän antoi paperin Gäfgenille, ja tämä työnsi sen takaisin kuulustelijalle. Hän ei halunnut vastata. Opiskelijahan voisi yksinkertaisesti laittaa rastin oikeisiin kysymyksiin. Krahl ehdotti, että hän voi kääntää Gäfgenille selkänsä ja olla katsomatta häneen päin. Gäfgen tarttui vastahakoisesti kynään. Kun Krahl kääntyi ympäri, näki hän rastin toisen kysymyksen kohdalla. Missä se piilo olisi, kysyi viranomainen. Gäfgen ei vastannut.

Poliisipsykologi, jonka piti tarkkailla kuulustelua ja arvioida suhtautumista lausuntoon, kertoi tutkimusryhmän johtajalle Erwin Bennertille käsityksensä: ”Gäfgen ei anna tietoisesti mitään päämäärään johtavaa tietoa”, sanoi hän. ”Hän hillitsee itsensä ja taktikoi voittaakseen aikaa”.

Pakkokeinon käyttäminen

Klo 20.00 soitti rikosylikomisario Bennert poliisipresidentti Daschnerille ja kertoi hänelle tutkimustuloksista. Daschner oli epätoivoinen. Hänellä oli pelottava skenaario silmien edessä: Jakob sidottuna ja suukapula suussa yksin pimeässä kellarissa, ilman ruokaa ja juotavaa. Jo kolme päivää. Daschner ajatteli majatalonomistajan poikaa Matthias Hinzeä Brandenburgista, jonka kaksi venäläistä sieppasi ja piilotti maanonkaloon. 20vuotias oli muutaman päivän jälkeen lankuilla varustetussa maan onkalossa tukehtunut tuskallisesti. Ja Daschner muisteli myös 11vuotias Ursula Hermannia, joka siepattiin Echingissa ja joka haudattiin puulaatikossa elävänä maahan. ”Meidän täytyy tehdä jotakin!” hän ajatteli. ”On kysymys lapsen elämästä!” Ja sitten seurasi ensimmäisen kerran tämä kohtalokas lause: "Pakkokeinot on otettava heti käyttöön".

Kellon ollessa noin 21.30 Bennert järjesti neuvottelun. Gäfgen ei ollut edelleenkään paljastanut, missä Jakob on. Keskusteltiin siitä, kuinka Gäfgen voitaisiin saada puhumaan. Bennert asetti kysymyksen, mitä välittömien pakkokeinojen käyttäminen Gäfgeniä vastaan voisi aiheuttaa.

Poliisipsykologi ei pitänyt menestystä lupaavana. ”Gäfgen on koulutettu juristi!”, hän sanoi. ”On odotettavissa, että hän tulee sanomaan korkeintaan jotakin , joka taas vain kuluttaa aikaa eikä vie meitä eteenpäin. Gäfgen on itserakas ja ylimielinen. Ja raha on ilmeisesti hänelle erittäin tärkeää”. Ehkäpä olisi tehokkaampaa, sanoi psykologi, asettaa Gäfgen vastapäätä pienen Jakobin isompien siskojen kanssa. ”Me tiedämme jo, että hän on etsiytynyt heidän lähelleen, että hän heitä ihailee ja haluaa heidän hyväksyntänsä”. Bennert nyökkäsi myöntävästi. Hän neuvoo, antaa selvittää, josko Jakobin sisaret ovat valmiita sellaiseen keskusteluun. Sen lisäksi pitäisi myös usean muun henkilön yrittää asettua Gäfgeniä vastapäätä ja tuoda hänet mukaan keskusteluun. Eräs virkailija mainitsi Gäfgenin äidin: "Hänen täytyy oikeastaan tulla ensimmäisenä kysymykseen".

Väärä tunnustus

Kello 22.30 Bennert informoi poliisipresidenttiä tästä suunnitelmasta. Daschner oli asiasta samaa mieltä. Gäfgen oli sillä välin saanut asianajajan. Myös tämä teki Gäfgenille selväksi, että tällä on suuria ongelmia. Siihen astisista selityksistä pitäisi luopua. Klo 0.45 on Gäfgen valmis antamaan toisen lausunnon: Jakob on eräässä mökissä noin 15 km Frankfurtista sijaitsevan Langener Waldseen luona, sanoi hän. Tosin hän saattoi kuvailla mökin sijainnin vain epämääräisesti. Tutkija laittoi kartan hänen eteensä, mutta se ei auttanut yhtään.

Juristiopiskelijalta kysyttiin edelleen asioista. Oliko hänellä ehkä sittenkin joku rikostoveri, halusi Krahl tietää. Nyt sitten Gäfgenin hermostuneisuus lisääntyi. Yhtäkkiä hän kertoi kahdesta 21 ja 23 vuotiaista veljeksistä, jotka hän tunsi kirkon vapaa-ajan toiminnan piiristä. He olisivat tarkalleen nyt Jakobin luona Langener Waldseellä. Poliisipsykologi ei uskonut häntä. Hän puhui ”valherakennuksesta”. Mutta jokainen pienikin mahdollisuus oli käytettävä hyväksi. Noin tuhat poliisia 60 jälkikoiran kanssa marssi Langener Waldseellä aluetta haravoimassa.

Kello kuuden maissa erikoisjoukkojen poliisit ryntäsivät Gäfgenin mainitsemien veljesten asuntoon. Molemmat makasivat sillä hetkellä sängyissään. Myöhemmin tuli ilmi, että Gäfgenillä oli heidän kanssaan vielä selvittämättömiä asioita. Poikien äiti oli vuosia sitten – poikien ollessa vielä lapsia- tehnyt nuoriso-ohjaaja Magnus Gäfgenistä rikosilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä.

Tunnelma poliisilaitoksella oli painostava. Useimmat poliisit olivat tehneet töitä koko yön, he olivat väsyneitä ja turhaantuneita, koska Jakobia ei ollut edelleenkään löydetty. Daschner ilmestyi klo 6.30 työpaikalleen. Hänkään ei ollut voinut nukkua yöllä. Hän oli ”miettinyt päänsä puhki”, kertoi hän myöhemmin oikeudessa, ”etsiessään ratkaisua tähän läpipääsemättömään tilanteeseen”. Ja hän kuvaili ”pelkojaan, oli jo liian kauan odotettu ja sen myötä hän myös olisi osasyyllinen lapsen kuolemaan” .

Klo 6.35 hän puhui Bennertin kanssa sekä tämän edustajan Roland Münsterin kanssa. ”On kysymys siepatusta lapsesta, joka on akuutissa hengenvaarassa, koska pitää ottaa huomioon vakava nestevajaus", sanoi poliisipresidentti. Sen takia täytyi saada Gäfgen ilmaisemaan
pojan oleskelupaikka.

Valheenpaljastimesta ei olisi mitään apua. Jos käytettävissä olevaa totuusseerumia voitaisiin antaa ruiskulla, sanoi Daschner, hän järjestäisi ”aiempien uhkausten mukaan kipua lääkärin valvonnassa, kuitenkin ilman loukkaantumista”. Tarkoitus oli saada Gäfgen vastaamaan uudelleen esitettyihin kysymyksiin. Hän oli harkinnut sitä tarkasti, sanoi poliisijohtaja. ”Tässä on kyse lakien yläpuolella olevasta hätätilanteesta”.

Münster ällistyi. Hän piti kyseistä menettelyä kiellettynä, koska se ei ollut laillista. Hän uskoi edelleen, että siepatun pojan omaisten ja Gäfgenin ristikuulustelut voisi onnistua saamaan Gäfgen puhumaan. Mutta määräys on määräys. Klo 6.50 hän soitti erikoisjoukkojen johtajalle. Münster kysyi aika suoraan: ”Voitteko mainita minulle virkailijan, joka olisi valmis kiduttamaan herra Gäfgeniä?” Erikoisjoukkojen johtaja oli niin hämmästynyt, että hän ei kysynyt mitään, vaan hän sanattomana pamautti puhelimen luurin kiinni.

Kollegat kieltäytyivät kidutuksesta

Noin klo 7.00 Münster soitti osastonjohtajalle erääseen neuvotteluun. Hän kertoi Daschnerin määräyksestä. Useimmat osanottajat lausuivat mielipiteensä Daschnerin suunnitelmista. He eivät nähneet mitään laillisia perusteita näille suunnitelmille. Erikoisjoukkojen johtaja sanoi, että hän kieltäytyisi tästä toimenpiteestä jo siksikin, että hän on velvollinen pitämään erikoisjoukkojen virkailijoista huolen. ”Yksikköni hyvä maine asetettaisiin kyseenalaiseksi toimenpiteen johdosta.”

Mutta oli myös vastaääniä. ”Mehän emme voi luopua tämän lapsen elämästä Gäfgenin mieliksi”, sanoi vanhempi rikostutkija. ”Minä kannan Daschnerin määräystä sisälläni”. Mutta se olisi myös hänelle se viimeinen keino. Klo 8.00 pyysi Daschner virkailijat Bennert, Münster ja erikoisjoukkojen johtajan huoneeseensa. Hän oli ärtynyt ja kysyi epätavallisen kovalla äänellä, miksi hänen määräyksiään ei ollut vielä toteutettu. ”Minähän olen tarpeeksi selvästi ilmaissut mielipiteeni!” Münster kertoi hänelle osastonjohtajan ajatuksista. Mutta Daschner ei halunnut nyt mitään laillista keskustelua. Aika on täpärällä. Hänellä on myös konkreettisia näkemyksiä siitä, miten kipua ilman loukkaantumista voitaisiin aiheuttaa. ”Minun osastoltani ei löydy tällä hetkellä yhtään miestä tämän tyyppiseen haastatteluun”, sanoi erikoisjoukkojen johtaja. Hänen mielestään tulisi kysymykseen vain yksi virkailija, joka on juuri lomalla. ”Silloin pitäisi tämä mies noutaa paikalle helikopterilla", vastasi Daschner.

Sillä aikaa, kun poliisit väittelivät mahdollisesta kidutuksesta, jota jotkut poliisit suunnittelivat saadakseen Gäfgenin paljastamaan Jakobin oleskelupaikka, vietiin Gäfgen sellistään taas kuulusteluhuoneeseen. Siellä odotti hänen äitinsä. Hän vaikutti epätoivoiselta, ja hän kysyi pojaltaan tietääkö tämä missä Jakob on. ”En voi sanoa sitä”, vastasi Gäfgen. Gäfgenillä oli paineita, häntä kiristivät miehet, jotka kostaisivat hänelle. Ja sitten hän pyysi äitiä ottamaan kellonsa ja antamaan hänelle oma vähemmän arvokas tilalle. Hän ojensi äidille Breitlinginsä, arvokkaan kellon, jonka hän oli varastanut eräässä juhlassa.

Kello 8.30 tilasi Daschner rikoskomisario Bennertin huoneeseensa. ”Jakob on akuutissa hengen vaarassa”, sanoi hän. ”Nyt täytyy tapahtua jotakin!” Bennertin pitäisi vielä kerran hartaasti puhua Gäfgenille vedoten tämän omaantuntoon. Jos tämä kuitenkin edelleen kieltäytyisi, pitäisi Bennertin tehdä juristiopiskelijalle johdonmukaisesti selväksi: ”Sanokaa hänelle, että häntä kuulustellaan uudelleen lääkärin valvonnassa kipua aiheuttamalla, mutta ilman loukkaantumista”. Daschner on kiihtynyt, mutta tiesi tarkasti mitä hän teki. Myöhemmin hän sanoisi: ”Minusta oli käsittämätöntä, että siepatun lapsen murha jätetään valtion valvonnassa selvittämättä".

Juristiopiskelija tunnusti sieppauksen

Bennert oli tietoinen, että Daschnerin järjestely on laillisesti vähintään kiistanalainen ja eikä syyttäjänvirasto sitä siunaisi. Hän ajatteli Jakobia, sekä vaikenevaa Gäfgeniä. Nyt on myös hänelle tullut aika käyttää viimeistä keinoa. Bennert meni huoneeseen, jossa Gäfgen istui. Opiskelijan äiti tuli häntä vastaan. Itkuisena. Kädessä ällistyttävän arvokas kello. Bennert määräsi erään huoneeseen jääneen rikospoliisin menemään ulos huoneesta. Nyt hän oli Gäfgenin kanssa kahdestaan. Hän sanoi Gäfgenille, että ei ole epäilystäkään tämän osallistumisesta rikokseen. Ellei tämä edelleenkään halua puhua, aiheutetaan hänelle väkivaltaa. ”Sitä varten hankitaan erikoisvirkailija, jolla on helikopteri.”, uhkasi Bennert. ”Se aiheuttaa teille kipua, jota ette koskaan tule unohtamaan.” Vahvistaakseen sanomaansa astui hän aivan Gäfgenin lähelle ja teki heilautti oikeaa kättään. Gäfgen lyyhistyi kasaan. Hän pelkäsi. Bennert oli aivan erilainen kuin virkailija, joka häntä oli aiemmin kuulustellut. ”Olen piilottanut Jakobin laiturin alle Birsteinissa”, tunnusti Gäfgen lopulta.

Päärikoskomisario juoksi lattialla, huusi että hän tarvitsi heti Birsteinin kartan. Se on pieni kylä, tuskin 70 km päässä Frankfurtista. Kollega nouti kiireesti hänelle Shell-atlaksen vuodelta 1978. Toinen virkailija meni Gäfgenin luo ja kysyi, missä piilopaikka tarkalleen Birsteinissssa oli. Ja sitten halusi hän vielä jotakin tietää. Hän ei ollut aluksi halunnut tätä kysyä, koska hän pelkäsi kysyä. Hän kysyi särkyvällä äänellä: ”Elääkö poika vielä?” Gäfgen väisteli. ”En tiedä, onko siellä vielä muita”.

Noin klo 11.00 löydettiin pienen kalalammikon laiturin alta muovissäkki, jossa oli Jakob von Metzlerin ruumis. Virkailijat, etumaisena poliisipresidentti Daschner, ei tarvinnut syyttää itseään siitä, että tutkimisessa kesti kauan. Jakob oli ollut kuolleena jo neljä päivää. Gäfgen oli tappanut hänet heti, kun tämä oli saapunut hänen asunnolleen 27. syyskuuta 2002.

http://www.morgenpost.de/vermischtes/ar ... tzler.html