Sivu 1/2
Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: La Maalis 31, 2012 9:33 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Tällaisten tapausten vuoksi seksuaalirikosten uhreilla on vaikeuksia saada oikeutta.
Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti:http://www.ess.fi/?article=366094
Lahtelaisnainen valehteli miehen raiskanneen
17:06 - 30. maaliskuuta 2012
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan lahtelaisnaisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen väärästä ilmiannosta.
Hän soitti viime itsenäisyyspäivän yönä hätäkeskukseen ja väitti, että mukkulalaisasunnon haltija, noin 30-vuotias mies, oli raiskannut hänet.
Raiskausjutuissa on harvoin todistaja paikalla. Tässä oli. Asunnossa oleskeli "raiskatun" samanikäinen ystävä.
Hän kertoi, että seksiä oli harrastettu mutta ei väkisin. Osapuolet eivät olleet edes riidelleet.
Mies vietti poliisin hoteissa seuraavaan iltapäivään ennen kuin hänet päästettiin vapaalle jalalle.
Asunnolle kolmikko oli mennyt kuunnellakseen musiikkia ja ottaakseen pohjia ennen lähtemistä Lahden keskustaan. Alkoholia oli nautittu mutta ei runsaasti.
Tällaiset tapaukset heikentävät raiskattujen naisten uskottavuutta. Poliisi joutuu ottamaan huomioon mahdollisuuden, ettei raiskausta ole tapahtunut, huomauttaa jutun syyttäjä.
Mies ei vaatinut oikeudessa korvauksia.
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/yhden ... 19472.html
Yhden illan tuttavuus oli tehdä miehestä raiskaajan - nainen sai ehdollista
Julkaistu: 31.03.2012 06:06
Yhden illan tuttavuus oli tehdä lahtelaisesta 34-vuotiaasta yrittäjästä raiskaajan.
Mies kiikutettiin kalsarisillaan väärän ilmiannon vuoksi asunnoltaan keskellä yötä poliisiasemalle.
Miehen pelastukseksi koitui asunnossa samaan aikaan ollut toinen nainen, jonka todistus oli ratkaisevassa osassa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Raiskausväitteen esittänyt 17-vuotias nainen tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankeuteen.
Tuomio on ehdollinen.
Kaksi nuorta naista ja lahtelaismies tapaisivat toisensa paikallisessa ravintolassa itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä viime joulukuussa.
Kolmikko poistui miehen asunnolle, jossa mies ja nuori nainen harrastivat seksiä.
Kun sessio päättyi, soitti nainen heti hätäkeskukseen ja kertoi miehen raiskanneen hänet.
Kohta poliisit olivat ovella ja miestä vietiin putkaan.
Mies kiisti raiskauksen.
Ilmiannon tehnyt nainen pysyi väitteessään, kunnes esitutkinnassa kuultiin asunnossa ollutta naisen ystävätärtä.
Tämä kertoi, että se mitä asunnossa tehtiin, hoitui yhteisymmärryksessä.
Ystävätär pysyi kertomuksessaan myös oikeudessa, jossa väärän ilmiannon tehnyt nainen meni aivan puhumattomaksi.
Mies olisi saanut halutessaan korvauksia väärästä ilmiannosta. Hän oli ollut kiukkua täynnä, kun poliisit lähtivät viemään putkaan.
Oikeudessa mies ei esittänyt mitään korvausvaatimusta eikä hän vaatinut tarinan sepittäneelle naiselle edes rangaistusta.
Naisen motiivi teolleen ei tullut esitutkinnassa eikä käräjilläkään ilmi.
Vesa Näveri, Lahti
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: La Maalis 31, 2012 10:48 am
Kirjoittaja Valoviikate
Mun mielestä olisi saanut olla ankarampikin tuomio. Mahtavaa, että ystävä piti kiinni totuudesta!
17-vuotias on vielä aika nuori ja tytölle ehkä tuli tunne, ettei hän ollutkaan valmis harrastamaan seksiä, varsinkaan melkein vieraan ihmisen kanssa.
Toinen motiivi voi olla jokin münchhausenin oireyhtymän kaltainen mielenterveysongelma, ehkä hän nauttii saadessaan tuntea itsensä kaltoinkohtelun uhriksi. Jos näin on, toivottavasti hänen vanhempansa tietävät siitä.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: La Maalis 31, 2012 11:36 am
Kirjoittaja matlockb
Motiivina saattoi myöskin olla yksinkertaisesti rahastaminen. Mutta oli miten oli, mielestäni varoittavana esimerkkinä olisi sietänyt saada vähintään 6 kuukautta ehdotonta ja nimen lehteen, vaikka 17-vuotias olikin niin luulisi päässä sen verran järkeä olevan että näin vakavasta asiasta ei poliisille valehdella. Tällaiset tapaukset vievät aina uskottavuutta oikeilta seksuaalirikosten uhreilta!
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: La Maalis 31, 2012 11:55 am
Kirjoittaja Panu
Ilman tätä toista naista todistajana, tämä jamppa olisi aika takuuvarmasti tullut tuomituksi raiskauksesta.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: La Maalis 31, 2012 10:17 pm
Kirjoittaja Näytöt
Olikohan tuo mukana ollut kaveri ollut alunperin juonessa mukana, mutta sitten kuitenkin peräytynyt kun oli saanut tietää että voi saada tuomion jos valehtelee.
Saattoi tämän rikoksen tekijällä ollut kuvitelma siitä että poliisi ja tuomari uskovat häntä automaattisesti ja että kaverikin valehtelee hänen puolestaan. Joku lääketieteen oppinut sitten määritelköön tuollaisen toiminnan nimen.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Ke Huhti 04, 2012 4:53 pm
Kirjoittaja Siru83
Tässä on siis 34-v yrittäjämies tuonut 17-vuotiaan tyttösen ystävättärineen asuntoonsa aikomuksena juottaa alkoholia ja maata tyttönen. Äijä on tyttöä kaksi kertaa vanhempi. Aika kovaa kieltä täällä käytetään tytöstä. Kyllä minä ymmärrän hyvin, että jos tuollainen kaksi kertaa tytön ikäinen äijä juottaa tytön humalatilaan, jossa hän ei ymmärrä, mitä tekee, niin hän voi KOKEA itse tulleensa raiskatuksi, vaikka ei teknisesti ottaen olisi tullut. Kyllä tämä on taas esimerkki siitä, miten normaali mies, jolla on normaali kiinnostus aikuisiin naisiin, ei olisi tähän tilanteeseen joutunut.
Ja mistä sitä loppujen lopuks tietää, mikä tässä on totuus. Onhan tuo yrittäjämies voinut vaikka maksaa tän tytön kaverille, että kertoo asiat hänelle edullisesti. Oli miten oli, niin jos ei olis pikkutyttöjä vienyt juotettavaksi asunnolleen, ei olis tullut ongelmiakaan. Ei mitään sympatioita hyväksikäyttäjiä kohtaan.
Noiden lehtiuutisten tiedot illan tapahtumista on ristiriitaisia. Toisen mukaan on tavattu ravintolassa ja sieltä lähdetty asunnolle ja toisen mukaan ryypiskelty pohjia asunnolla aikomuksena lähteä vasta myöhemmin keskustaan. Mikä on totuus?
ESS:
Asunnolle kolmikko oli mennyt kuunnellakseen musiikkia ja ottaakseen pohjia ennen lähtemistä Lahden keskustaan. Alkoholia oli nautittu mutta ei runsaasti.
IL:
Kaksi nuorta naista ja lahtelaismies tapaisivat toisensa paikallisessa ravintolassa itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä viime joulukuussa.
Kolmikko poistui miehen asunnolle, jossa mies ja nuori nainen harrastivat seksiä.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: To Huhti 05, 2012 9:59 pm
Kirjoittaja JiiJoo
Täytyy myöntää, että itsellänikin tuli mieleen samoja ajatuksia kuin Siru83lla. Ettei välttämättä ole tytön keksimä rahastushomma tms.

Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: To Huhti 05, 2012 11:19 pm
Kirjoittaja Siru83
Niin. Siis sellaiset tapaukset, joissa naiset on keksineet täysin perättömiä juttuja raiskauksesta esim. väittämällä, että jotkut tuntemattomat miehet ovat hänet raiskanneet, kun oikeasti mitään raiskausta tai edes seksuaalista kontaktia ei ole tapahtunut, ovat kamalia. Tällaisesta oli joskus lehdessäkin, kun nainen oli valehdellut ulkomaalaisten raiskanneen hänet, ja koko juttu oli keksitty.
Sen sijaan tässä 34-vuotias yrittäjämies on houkutellut alaikäisiä tyttöjä luokseen ilmeisesti alkoholi verukkeena, ja kun on saanut juotettua tyttöä, on maannut hänet. Tämä on skenaariona vastenmielinen, eikä tämä äijä ole tässä mikään viaton uhri. Tilanne on nuorelle, kenties seksuaalisesti aika kokemattomalle tytölle voinut olla hyvin ikävä.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: To Huhti 05, 2012 11:48 pm
Kirjoittaja huippumies
Siru83 kirjoitti:Niin. Siis sellaiset tapaukset, joissa naiset on keksineet täysin perättömiä juttuja raiskauksesta esim. väittämällä, että jotkut tuntemattomat miehet ovat hänet raiskanneet, kun oikeasti mitään raiskausta tai edes seksuaalista kontaktia ei ole tapahtunut, ovat kamalia. Tällaisesta oli joskus lehdessäkin, kun nainen oli valehdellut ulkomaalaisten raiskanneen hänet, ja koko juttu oli keksitty.
Sen sijaan tässä 34-vuotias yrittäjämies on houkutellut alaikäisiä tyttöjä luokseen ilmeisesti alkoholi verukkeena, ja kun on saanut juotettua tyttöä, on maannut hänet. Tämä on skenaariona vastenmielinen, eikä tämä äijä ole tässä mikään viaton uhri. Tilanne on nuorelle, kenties seksuaalisesti aika kokemattomalle tytölle voinut olla hyvin ikävä.
Pakko kysyä, kun on näitä Sirun kommentteja lukenut (ihan sama, mikä tapaus kysymyksessä): Onko sinut raiskattu lapsena tai onko sinua muuten käytetty hyväksi? Kaikki kommenttisi viittaavat tuollaiseen. Jos näin on, hankkiudu terapiaan, ettei tartte terrorisoida näitä palstoja..
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 8:10 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Olen kyllä samaa mieltä Sirun kanssa siitä, että jotain hyväksikäytön makua tässä on heidän ikäeronsa takia. Mutta tässä lähes täysi-ikäinen, kohta kokonaan itsestään vastuussa ollut ihminen on lähtenyt kolmikymppisen miehen mukaan tietäen, mitä on luvassa.
Raiskaus olisi tapahtunut sitten, jos tyttö olisikin 14-vuotias.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 8:23 pm
Kirjoittaja INES 7
Valitettavasti voi 17-vuotias lähteä aikuisemman miehen matkaan. Ei sellainen aina ole enää mikään viaton tyttötylleröinen. Aika jopa harvakin ihan "sinisilmäinen", ja jos on, niin ei edes liiku paikoissa, joissa noin saattaisi käydä.
Uskoisin, jos joku rahastaa aikoo noin, on ongelmia pakko olla jo ennestään tosi syvällä elämässä. Ja sellainen näkyisi päälle jo jossakin vaiheessa ennen vahingonkorvauspäätöstä. Mutta tiedänpä vaan, että niitäkin nuoria, joilla niitä on, on paljon, kaikkialla vastaan tulevina kaduilla ja toreilla...
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 8:47 pm
Kirjoittaja Siru83
Täyttä paskaa nuo rahastusjutut. Jos tyttö olisi aikonut rahastaa, kaveri olisi ollut mukana siinä. Muutenkin tällaiset rahastusjutut on lähinnä lapsiseksistä kiinnostuneiden miesten keksintöä, jotka pyrkii niillä normalisoimaan omia perversioitaan. En ole kuullut, että kertaakaan minkään alaikäistä uhria koskevan seksuaalirikosjutun yhteydessä olisi todisteltu tai tuotu oikeudessa esille, että pyrkimys oli suunnitelmallisesti rahastaa syytettyä.
Valoviikate kirjoitti:Mutta tässä lähes täysi-ikäinen, kohta kokonaan itsestään vastuussa ollut ihminen on lähtenyt kolmikymppisen miehen mukaan tietäen, mitä on luvassa.
17-vuotias voi olla kohta täysi-ikäinen, mutta sen ikäiset asuu vanhempiensa luona, ja ellei opiskelun takia joudu muuttamaan täysi-ikäisenä, asuu usein vielä vuosia myöhemminkin.
Eiköhän tässä ole mennyt homma niin, että äijä houkutellut ilmaisella juotavalla ym. kuten näissä yleensä menee. Sitten kun on juotettu sopivaan kuntoon, ukko onkin alkanut lähennellä.
Jenkeissä on parhaillaan oikeudessa tapaus, jossa 38-vuotiasta miestä syytetään v. 2010 tapahtunesta 14-vuotiaan cheerleaderin raiskauksesta ja murhasta. Mies oli pitkään yrittänyt vietellä tyttöä, lupaillut järjestää tytölle väärät henkkarit, lähettänyt viestejä, jotka oli kirjoitetu "teinien kielellä" ja oli lopulta ilmaisella alkoholilla ja lupaamalla järjestää juhlat houkutellut tytön luokseen, sitten raiskannut, tappanut ja lopulta polttanut tytön. Samanlaisia hyväksikäyttötapauksia nämä suomalaiset tapaukset on sillä erotuksella, etteivät nämä äijät surmaa tyttöjä, koska täällä rangaistukset seksuaalirikoksista ovat pieniä.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 8:58 pm
Kirjoittaja INES 7
Siru83 kirjoitti:
17-vuotias voi olla kohta täysi-ikäinen, mutta sen ikäiset asuu vanhempiensa luona, ja ellei opiskelun takia joudu muuttamaan täysi-ikäisenä, asuu usein vielä vuosia myöhemminkin.
Osa asuu, osa ei. Opiskelu ei selitä aina asumista yksin tai jonkun muun kuin perheen kanssa. Ihan vaan, kun itsekin vetoat usein yksittäistapauksiin yleistääksesi milloin minkäkin sukupuoli-ikäryhmän käytöstä. Jenkeissä on tällä hetkellä olematta oikeudessa tuhansia tapauksia vaikka mitä, syystä, ilman, aiheetta, turhaan.
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 9:37 pm
Kirjoittaja Valoviikate
No en usko, että tästä rahastuksesta on kyse - minustakin kuulostaa hirveän oudolta väitteeltä. Ja ehdottomasti negatiivinen vaikutelma jäi tuosta miehestä.
Mutta; miksi tyttö luuli heidän lähteneen sen miehen asunnolle, katsomaan sunnuntaiaamun jumalanpalvelusta TV1:seltä?
Re: Nainen teki perättömän raiskausilmoituksen Lahdessa 2011
Lähetetty: Pe Huhti 06, 2012 10:12 pm
Kirjoittaja INES 7
Niin? Ehkä tyttö on tiennyt, että mennään tekemään jotain kuumaa ja jännää. Seksi, oikea seksi "likaisuudessaan", tunkkaisuudessaan ja hieman epämukavan fyysisen tunteen aiheuttavana ähellyksenä, puolisekavassa tilassa oli jotain muuta kuin se, mitä ei edes ole koettukaan kuin haaveena? Yksi arvaus näin. Tuntunut raiskaukselta?