Jane Doe Graftonin kirjasta Q
Lähetetty: Su Huhti 22, 2012 3:54 pm
Oikeasti tämä kuuluisi tänne, eikä tuonne Sirun Amerikan kadonneiden joukkoon, jonne sen aluksi rykäisin. En saa sitä sieltä poiskaan, mutta asian siirrän tähän:
Re: Amerikkalaisia katoamistapauksia 70-, 80- ja 90-luvuilta
Kirjoittaja Spekultantti päivämäärä Su Huhti 08, 2012 11:35 pm
Amerikassa on sattunut paljon mystisiä katoamisia ja henkirikoksia, mutta on se iso maakin. Väkeä paljon, ja erilaisista lähtökohdista liikkeellä.
En tiedä onko täällä minfossa ollut vielä Jane Doe-tapauksesta, josta Sue Grafton kirjoitti kirjassaan "Q is for Quarry", suomeksi "Q niin kuin Quinn" 2003? Tarinan lähtökohta on totta, eli vuonna 1969 löytyi Kalifornian Santa Barbaran (aakkosdekkareissa Santa Teresa) lähistöltä louhikosta nuoren naisen kuoliaaksi pahoinpidelty ruumis. Henkilöyttä ei koskaan saatu selville, siksi nimi Jane Doe, maija meikäläinen.
Asiaa tutkinut poliisi on nyt jo eläkkeellä, mutta oli sattunut päivällisillä puhumaan tapauksesta kirjailija Graftonille. Selvittämätön tapaus oli jäänyt vaivaamaan. Miksi kukaan ei kaivannut tyttöä, jolla oli mm. kotona ommellut housut jalassa. Tehdasvaatteiden sijaan tällainen yksityiskohta tuntomerkkinä olisi pitänyt herättää jonkun kotikraatarin huomion, vaan kun ei.
Grafton kustansi sitten ruumiin uudelleentutkinnan. Hauta avattiin. Kallon perusteella laadittiin rekonstruktio kasvoista. Jane Doella oli ruskea tukka ja ulkonevat hampaat. Grafton kirjoitti kirjassaan asiaan ratkaisun, mutta oikeasti tapaus on vieläkin auki. Kirja kannattaa kuitenkin lukea, siinä on lopussa selostus tästä alkuperäisestä Jane Doen ruumiin löytymisestä ja tutkimuksista.
http://www.independent.com/news/2011/ju ... -jane-doe/
Santa Barbaran poliisi ottaa edelleen vastaan vihjeitä tapauksesta, vaikka "case is cold", valitettavasti. Viime kesänä tapaus nousi taas hetkeksi otsikoihin, kun muuan nainen oli tunnistavinaan kuvan perusteella vanhan luokkakaverinsa, joka katosi samoihin aikoihin kuin Jane Doe löytyi. Kaveri kuitenkin löytyi hengissä, oli ottanut vaan hatkat aikoinaan.
Tässä linkki Sue Graftonin kotisivuille:
http://www.suegrafton.com/book-display. ... itle_key=q
"Q" is for Quarry is based on an unsolved homicide that occurred in 1969, and Grafton's interest in the case has generated renewed police efforts. During the past year, the body was exhumed and a nationally known forensic artist did the facial reconstruction that appears in the closing pages of "Q" is for Quarry. Both Grafton and the dedicated members of the Santa Barbara Sheriff's Department are hoping the photograph will trigger memories that may lead to a positive identification.
On the day Jane Doe was reburied, many officers were at the gravesite. "It's eerie," Grafton writes, "to think about the power this woman still has. Here we are, thirty-three years later, and she still wants to go home."