You Tube-persoona "Onision"
Lähetetty: Ma Huhti 23, 2012 8:54 pm
Onision - harmiton viihdyttäjä ja puhdassydäminen maailmanparantaja, vaiko suvaitsematon, sivistymätön, ja tekopyhä manipuloitsija?
Seuraavaksi saippuadraamaa ja sosiaalipornoa oikein Amerikan malliin! Tuottajana itse tapahtumien keskushenkilö, nettipersoona "Onision", sekä juoruava lähipiiri! Materiaalia olisi tarjolla runsaasti, kupletin juoni on vauhdikas, paikoin räävitönkin, mutta yritän hiukan tiivistää.

You Tubessa melko tunnetuksi noussut, yhdysvaltalainen mieshenkilö käyttäjätunnukseltaan "Onision", herättää videoillaan ja kirjoituksillaan voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Wyomingissa asuva Gregory ("Greg") James Daniel, tunnetaan myös nimellä Gregory James Jackson, (synt. 11.11.1985,) aloitti videoittensa lataamisen You Tubeen vuonna 2006. Pian hänen tyylikseen vakiintui tehdä paitsi pähkähulluja komediallisia videoita, myöskin omalle erilliselle kanavalleen videoita, joissa hän puhuu näkemyksistään vaihtelevista aiheista. Onision on keskittynyt mm. kasvissyönnin puolustamiseen, alkoholin ja huumeiden vastustamiseen, ns. yliluonnollisiin asioihin, itsemurhaan, ateismiin ja ihmissuhteisiin. Onision vastustaa ympärileikkausta, myöskin terveydellisistä syistä pojille ja miehille tehtynä. Onisionin näkemyksen mukaan kaikkien ihmisten lisäksi myöskin perheen lemmikit, kuten kissat ja koirat, kuuluu laittaa pelkälle kasvisravinnolle, ja että se on ainoastaan hyväksi niillekin. Onision on myös säveltänyt jonkin verran musiikkia, ja tehnyt näistä musiiikkivideoita YouTubeen. Onisionin tavoitteena on ollut lähettää n. 15 videota You Tubeen joka viikko. Onisionilla on n. 700 000 vakituista seuraajaa You Tube-kanavillaan. Nähtävästi valtaosa Onisionin faneista on 10-16-vuotiaita tyttöjä. Onision ei kertomansa mukaan käy töissä, vaan hänen työnsä on tehdä videoita You Tubeen. Ei ole tietoa, paljonko hän saa rahaa tästä.
Onisionia voidaan pitää hyvinkin karismaattisena persoonana, joka osaa vangita kuulijansa tai katsojansa. Tai sitten ei. Moni entisistä Onisionin faneista on viimeistään viimeisen kahden vuoden kuluessa närkästyneet Onisioniin. Moni kokee, että Onisionin alamäki alkoi hänen erottua silloisesta vaimostaan (Skye), jonka kanssa hän oli elänyt viisi vuotta, ja tehnyt yhdessä näitä videoitakin. Avioeron jälkeen, eli alkaen tammikuusta 2010, monen mielestä Onisionin videot alkoivat mennä entistä(kin?) epäasiallisempaan suuntaan. Onision alkoi tehdä sketsejä ja piloja hyvinkin vakavista aihepiireistä (mm. itsemurha, raiskaus ym.) ja samaten hänen ns. vakavammalla kanavallaan, "Onision Speaks" hän alkoi entistä aggressiivisemmin parjata mm. sekasyöjiä ja uskovaisia, samoin kuin kaikkia ihmisiä, jotka ovat netissä esittäneet kritiikkiä hänen videoitaan ja näkemyksiään kohtaan.
Hän on toistuvasti bännännyt ihmisiä mm. You Tube-tililtään, näiden esittämien vastakkaisten mielipiteitten takia. Olivatpa mielipiteet kuinka asiallisia ja perusteltuja tahansa. Onision kertoo olevansa vegetaristi, joka käyttää hunajaa, mutta ilmeisesti hän ei sen ankarammin vastusta ainakaan kananmunien tai maitotaloustuotteiden tarjoilua itselleen. Vegaaneja, eli pelkkää kasviperäistä ruokaa syöviä, hän usein pilkkaa ja nimittelee, syystä tai toisesta. Avioeronsa jälkeen Onision on laatinut myöskin runsaan määrän videoita, joissa hän joko vihjaillen, tai suorasanaisesti mustamaalaa ja herjaa kaikkia ex-naisiaan.
ONISIONIN PARISUHTEET

Onisionin ex-vaimo Skye
Onision ja Skye olivat naimisissa 5 vuotta. Erottuaan vaimostaan Skyesta, Onision esitteli pian videollaan uuden rakkaansa. Hän oli tuolloin vasta 16-vuotias, Kanadalainen pop-laulaja/lauluntekijä Shiloh (Hoganson). Juorutaan, että Onision tapaili salaa Shilohia vielä ollessaan naimisissa Skyen kanssa, ja että nämä kaksi sopivat tapaamisia eri osavaltioissa Yhdysvalloissa, sen mukaan, missä Onision ei olisi ollut vaarassa joutua pidätetyksi seurustelustaan vasta 16-vuotiaan kanssa. Juorutaan myös, että Skyen saatua tietää tästä pettämisestä, hän olisi juuri ollut se avioeroa vaativa osapuoli. Koska Skye oli yhteiselämän aikana luopunut kaikista omista urasuunnitelmistaan, vain ollakseen Gregin tukena ja apuna You Tube-uran luomisessa, erotessaan pariskunta allekirjoitti yhdessä sopimuksen, jonka mukaan Greg maksaa joka kuukausi Skylle tietyn summan rahaa seitsemän vuoden ajan. Myöhemmin Greg on toistuvasti valitellut tätä videoillaan, ja kuvaa tulleensa ryöstetyksi. Joka tapauksessa Greg ja Shiloh antoivat ymmärtää olevansa erittäin rakastuneita toisiinsa. He menivät kihloihin, ja Shiloh teetätti niskaansa tatuoinnin, jossa lukee "Gregory". Aloitettuuaan suhteen Gregin kanssa, Shilohin musiikkiura jäi tauolle, syystä tai toisesta. Juorutaan, että alunperin Shiloh olisi ollut yksi Onisionin fanitytöistä, ja että hän olisi lähettänyt Onisionille sähköpostin, pyytäen neuvoa silloisen, häntä huonosti kohtelevan, poikaystävän suhteen. Onision vastasi, ja he alkoivat pitää yhteyttä myös ainakin Skypen kautta ja puhelimitse.

Onisionin ex-kihlattu, Shiloh.
Kun kaksi enemmän tai vähemmän tasapainotonta ihmistä seurustelee, toisen ollessa vielä teini-ikäinen, on draaman ainekset kasassa. Shilohia kuulemma suututti mm. Onisionin viehtymys Hentai-pornoon, ja hänen tapansa huutaa rakastelun aikana Skyen siskon, Alician, nimeä. (Myös juorut vihjaavat, että Greg oli salaa hulluna Aliciaan.) Shiloh oli erittäin mustasukkainen, ja hän mm. sabotoi erään Onisionin keskustelufoorumilla olleen tytön käyttäjätietoja, koska Onision oli kehunut tätä tyttöä, ja seuraili hänen You Tube-videoitaan yms. Shiloh oli päässyt moderaattoriksi Onisionin keskustelufoorumille, ja bännäsi myös ison joukon vanhoja ja uusia jäseniä, sekä moderaattoreita, koska he olivat esittäneet vastakkaisia mielipiteitä Onisionin esittämiin nähden. Näin Onision ja Shiloh saivat lisää monia kriitikoita ja vihaajia.
Tässä eräs Shilohin musiikkivideo, ennen seurusteluaan Onisionin kanssa, ja sen perään Onisionin kuvaama, mutta myöhemmin poistama, video kihlatustaan. Kuten arvata saattaa, heidän suhteensa oli tällöin jo loppuvaiheessa. Mutta ei vielä päättynyt, valitettavasti.
http://youtu.be/2_UZjLm2S4M
http://youtu.be/BLHpIbtd9Lo
Shilohin oletettuja valheita, joita hän on kertonut Gregille, ja jotka Greg on kertonut You Tube-yleisölleen: että Shiloh oli nuorempana joutunut auto-onnettomuuteen, ja loukannut päänsä niin pahoin, että osa kallosta oli pitänyt avata ym. (Päässä ei kuitenkaan arpia, edes myöhemmin videoilla ja kuvissa.) Suhteen aikana Shiloh väitti että hän koki totaalisen muistin menetyksen, viimeisen kuluneen kolmen vuoden ajalta. Muisti palasi pian. Väitti useaan kertaan olevansa raskaana. Väitti saaneensa keskenmenon. Väitti saaneensa verenmyrkytyksen. Eräs Shilohin tempaus erityisesti suututti ihmiset: Shiloh oli napannut jostakin päin nettiä kuvan keskoslapsesta, ja väitti sitä Face Book-sivullaan omaksi kuolleeksi lapsekseen. Kuvan alkuperä löydettiin, ja erityisesti monet äidit olivat hyvin loukkaantuneita. Kuvan keskoslapsi kuului ihan toiselle äidille, ja oli vaikeuksien kautta selvinnyt hengissä.
Gregin ja Shilohin suhde oli myrskyisä. Heidän yhdessäolonsa aikana sattui ja tapahtui, he erosivat ja palasivat yhteen, ja tekivät yhdessä monia videoita. Lopulta ilmeisesti Greg lopetti suhteen, väsyttyään Shilohin valheisiin. Shiloh saattoi itsekin olla pettynyt suhteeseen, kertomansa mukaan huonosti kohtelevan poikaystävänsä takia.

Adrienne, Onisionin kolmen viikon rakkaus.
Adrienne(s. v. 1985) oli aikanaan ollut Onision-fani. Pian hän kuitenkin alkoi suhtautua aika ristiriitaisesti tähän kohuttuun You Tube-persoonaan, mutta seuraili kuitenkin uteliaisuuttaan Onisionin videoita ja keskustelufoorumia.
Kerran eräs nuori tyttö kirjoitti sydänsuruistaan Onisionin keskustelufoorumille, ja Adrienne vastasi myötätuntoisesti, kertoen samalla näkemyksiään rakkaudesta. Onision vastasi leikillään (?) Adriennelle, kosimalla tätä. Adrienne leikillään myöntyi. Pian tämän jälkeen Onision lähetti hänelle yksityisviestin, ja he vaihtoivat muutamia sähköposteja. Onision halusi pitää yhteyttä myös Skypen kautta. Adrienne suostui.
Pian Onision alkoi tunnustaa rakkauttaan Adriennelle. Adriennen mielestä se oli hämmentävää ja aivan liian aikaista. Onision pyyteli ja vaati tapaamista. Onision halusi myös Adriennen muuttavan hänen luokseen, ja että he menisivät naimisiin. Adrienne on itse netissä kertonut, että hänellä oli takana ikävä parisuhde, ja että Onisionin kiinnostus imarteli häntä, ja hän oli samalla aika utelias tämän erikoisen persoonan suhteen. Adrienne sanojensa mukaan yritti jarrutella Onisionin intoa, mutta suostui lopulta tapaamaan Onisionin, ja Onision matkusti kaupunkiin.
Heti kun he saapuivat yhdessä, vasta toisensa tavanneina, Onisionin hotellihuoneelle, Adriennen mukaan Greg alkoi lähennellä, kosketella, ja riisua hänen vaatteitaan, vaikka Adrienne sanoi monta kertaa "ei". Lopulta Adrienne päätti antaa mennä, antoi periksi, eikä vastustellut enää. Adriennen mukaan Onision oli kaupungissa vierailunsa aikana kiinnostunut ainoastaan seksistä, ja loukkasi Adriennea välinpitämättömyydellään kaikkeen keskusteluun. Onision myös kyseli, että eikö Adrienne tahtoisi saada lapsen hänen kanssaan.
Adriennen mukaan, tapaamisen jälkeenkin Onision vakuutti rakkauttaan, ja vetosi ja vaati Adriennea muuttamaan luokseen. Lopulta Adrienne irtisanoutui työstään, ja valmistautui muuttoon.
Greg kuitenkin hermostui mustasukkaisuuttaan Adriennen Face Book päivitykseen, ja julisti suhteen olevan ohi. Adrienne onnistui saamaan takaisin entisen työnsä. Adriennen ollessa töissä, hän sai Onisionilta puolessa vuorokaudessa 10 tekstiviestiä, 13 ääniviestiä (ilmeisesti puhelinvastaajaan) ja myös muutaman muun yhteydenoton häneltä internetin kautta. Viestien sävy muuttui sovinnollisesta pahoittelusta hilpeän jutustelun kautta katkeraan uhkailuun ja kiristykseen. Adriennella ei ollut aikaa reagoida näihin yhteydenotto-yrityksiin, koska hän oli töissä. Myös Shiloh otti Adrienneen yhteyttä. Shiloh ja Adrienne alkoivat ystävystyä netin kautta.
Shiloh kuitenkin ilmaantui Gregin seuraan ja videoille pian sen jälkeen, kun Adriennen ja Gregin lyhyt suhde oli ohi. Shiloh ei enää jatkanut aikaisempaa, ystävällistä ja empaattista, yhteyden pitoaan Adrienneen. Onision ja Shilohin vitsailivat videoillaan tämän Gregin viimeisimmän exän alapäästä mm. käyttäen vertauskuvana likaista ja suurta taloa, vihjaillen ja ilkkuen että tällä oli likainen ja haiseva alapää. Shiloh myös laati vihjailevia videoita puhuen alapään puhtaanapidon tärkeydestä sekä videon epämääräisesti sukupuolitaudeista.
Onisionin ja Shilohin mustamaalattua ja herjattua häntä aikansa netissä, Adrienne antoi julkiseen jakeluun nettiin Onisionin (ja Shilohin) jättämät puheviestit, ja samaten Shilohin äidille lähettämänsä sähköpostin. Adrienne ei tarkoittanut sähköpostia kuin yhdelle tietylle henkilölle luettavaksi, mutta tämän henkilö jakoi sen pynnöstä huolimatta eteenpäin internettiin. Sähköpostissaan Shilohin äidille Adrienne kertoi oman näkemyksensä menneestä suhteestaan Gregiin, Gregistä persoonana, ja Gregin ja Shilohin suhteesta. Gregin väittämästä huolimatta Adriennen mukaan Shilohin äiti otti ensin yhteyttä häneen, ei hän Shilohin äitiin.
Onision teki videoita puolustautuakseen Adriennen kautta nettiin vuotaneita seikkoja vastaan. Onision sanoi mm. että naiset, jotka ovat harrastaneet seksiä yli 20:n eri partnerin kanssa ovat lutkia, ja että eihän lutkaa ole mahdollista raiskata. (Vastineeksi Adriennen kertomukseen Gregin seksuaalisesta päällekäyvyydestä.) Adrienne oli suhteen alussa vastannut Onisionin kysymykseen seksikumppaniensa lukumääräksi yli 20. Gregin mukaan hän itse oli harrastanut siihen astisen elämänsä aikana seksiä yhteensä kuuden eri ihmisen kanssa.
Gregin puolustautumista, sieltä asiallisemmasta päästä:
http://onisiondrama.tumblr.com/post/15783494238
Joko Greg on rehellinen, tai sitten hän on häikäilemätön valehtelija.
Lopulta taas Greg raivostui Shilohille, tämän heitettyä jonkin vitsin pilvessä olemisesta Skypessä. Greg ilmeisesti sai myös lopulta tarpeekseen Shilohin jatkuvasta valehtelemisesta, ja suhde päättyi. Ainakin toistaiseksi. Onision on harkinnut lakisyytteen nostamista Shilohia vastaan rahan huijaamisesta häneltä, ja Shiloh on myös uhkaillut Onisionia ainakin maineensa mustamaalamisesta. On spekuloitu Gregin erilaisista flirttailuista ja yhteydenpidoista eri naisten kanssa netitse, mutta ilmeisesti mitään vakavampaa ei ole ollut tekeillä vähään aikaan.
SALATIETEITÄ JA YLILUONNOLLISIA KYKYJÄ
Vuonna 2005, ollessaan 17-vuotias, Greg perusti oman pienen salaseuran nimeltään "Sisesca". Sisescaan kuului hänen lisäkseen vaimo Skye ja Skyen sisko Alicia. Yhdessä he mm. vierailivat kummitelluiksi arvelemissaan paikoissa, ja kokivat saavansa yhteyden kuolleiden sieluihin Ouija-laudan avulla. Ryhmän periaatteina olivat mm. ympäristönsuojelu, eläinten oikeudet ja kasvissyönti, vaikka Greg ei tuolloin vielä itse ollutkaan vegetaristi. Greg perusti internettiin myös oman sivun ryhmänsä toiminnasta.
Sisesca-sivut:
http://web.archive.org/web/200606161130 ... .com/dark/
Vuonna 2006 Greg kuitenkin halusi lopettaa tämän salaseuransa, ja kuulemma ilmoitti Skyelle ja Alicialle, ettei uskonutkaan kyseisiin asioihin enää. Myöhemmin, vuonna 2010, erään henkilön sitä netissä kysyttyä, Greg kielsi tällaisen kultin olemassaolon kokonaan. Vuoden päästä hän myönsi Sisescan olemassaolon, ja kertoi aikeistaan palauttaa se toimintaan.
KRITIIKKI ONISIONIA KOHTAAN
Onisionia kritisoidaan erityisesti siitä lähtökohdasta, että iso osa hänen faneistaan näyttäisi olevan lapsia ja teini-ikäisiä, ja että Onision ei olisi täten sopiva roolimalli heille. Arvostelijat sanovat, että Onision on liian ylimielinen ja tuomitseva, eikä omaa tarvittavaa yleissivistystä asioista, joista hän esittää ehdottomia mielipiteitään. Onision myös videoillaan vetoaa voimakkaasti katsojiin, että he valitsisivat hänen tapansa ajatella asioista, ja hänen tapansa elää. Toisinajattelijoita hän pilkkaa ja nimittelee.
Osa Onisionin näkemyksistä katsotaan olevan vahingollisia, mm. se, että kaikkien, lastenkin, pitäisi ryhtyä kasvissyöjiksi, ja samaten lemmikkieläinten. Ja että ympärileikkaus myöskin terveydellisistä syistä tehtynä pojalle tai miehelle, on yksiselitteisen väärin. Onision on myöskin toistuvasti suoraan tai epäsuorasti syyllistänyt useita seksipartnereita elämänsä aikana omaavia ihmisiä, ja myöskin vihjaillen seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.
Onisionin katsotaan antavan huonoa esimerkkiä parisuhteista ja ystävyyssuhteista, sen pohjalta, mitä hän itse tuo julki videoissaan ja puheissaan, ja internet-kirjoituksissaan. Häntä arvostelevat ovat ilmaisseet huolensa siitä, miten Onision saattaa ottaa faneihinsa yhteyttä ja ilmaista ihailunsa, ja miten Onision on aiemminkin ryhtynyt tiettävästi ainakin kahdesti suhteeseen faniensa kansa, joista toinen oli lisäksi alaikäisen kanssa (Shiloh). Suhteiden jälkipyykki on ollut rumaa ja julkista Onisionin taholta. On myös kerrottu, että eräs yhdysvaltalainen tyttö joutui koulussa ikätovereittensa pahoinpitelemäksi, kun kävi ilmi, että hän ei pidä Onisionista, vaan kuuluu häntä kritisoiviin netissä. Tämän on katsottu aiheutuvan Onisionin aggressiivisista puheista kaikkia häntä arvostelevia kohtaan. Onisionille nähtävästi kaikki, jotka ovat asioista eri mieltä hänen kanssaan, ovat vihaajia, "haters".
Osa Onisioniin kriittisesti suhtautuvista epäilee Onisionin kärsivän narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja/tai olevan sosiopaatti.
**************************************************************************************************************************
Aika näyttää, millaista jatkoa on mahdollisesti tarjolla surkuhupaisaan Onision-draamaan. Suosio on laskenut sitten alkuaikojen, mutta miehellä näyttää vielä riittävän tarmoa ja luottamusta itseensä, mitä tulee aktiivisuuteen internetissä.
***************************************************************************************************************************
Lopuksi liuta linkkejä:
You Tube-videoksi tehtynä Gregin (ja Shilohin) Adriennelle jättämät ääniviestit (yhdeltä päivältä, 10-12-tunnin aikaväliltä).
http://youtu.be/b2dDqmsa3R0
Adriennen kirjoittama sähköpostiviesti Shilohin äidille, sekä lopussa Adriennen omaa kommentointia kirjeestään ym.
http://onisiondrama.tumblr.com/letter
Fox-televisiokanavalla oli varoitettu hyväntekeväisyyskampanjoita näennäisesti kannattavista huijareista, ja Onision oli ilmaistu yhtenä esimerkkinä:
http://youtu.be/3lP_KFEf2-o
Onision oli esiintymässä You Tuben Vid Con-tapahtumassa vuonna 2011. Tänä vuonna häneltä on evätty sinne pääsy puhujana ja esiintyjänä. Hän saa saapua paikalle ainoastaan vierailijana muun yleisön seassa. Huolestuneet lasten vanhemmat olivat ottaneet yhteyttä tapahtuman järjestäjiin, ja ilmaisseet näkemyksensä Onisionin sopimattomuudesta tapahtumaan. Järjestäjät ilmoittivat Onisionille myös, että hän ei ole tervetullut esiintyjäksi, koska tilaisuuden turvallisuutta ja sujuvuutta ei voida taata, jos hänen esillä olonsa takia siellä ilmenee järjestyshäiriöitä.
http://youtu.be/p1azrzpUveA
Onisionin musiikkia: "You are gone"
http://youtu.be/vYNqTkpBYMY
Onisionin You Tube-kanavat:
http://www.youtube.com/user/onision?ob= ... sults_main
Onisionin ylläpitämä keskustelufoorumi:
http://onision.net/
Eräs Onisionia kritisoivien nettisivu:
http://onisiondrama.tumblr.com/
Muutama Onisionia kritisoiva You Tube-video:
http://youtu.be/vu6SsW8fi7o
http://youtu.be/XY2a3BGztOs
http://youtu.be/ohG9rM8dvvY
http://youtu.be/8VP4s0uaz9A
http://youtu.be/wXVvj7eVLnc
http://youtu.be/ctSyqroUjnE
http://youtu.be/1DfM8YP3hbk
http://youtu.be/NX23AFbWIK4