Sivu 1/1
Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: Ti Touko 01, 2012 12:04 am
Kirjoittaja Juliet Jones
Tällaisestakin aiheesta on hyvä avata keskustelua, sillä Suomessa aika monet kotinsa ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat samassa tilanteessa, -siis hyvin alttiita joutumaan aikuisen sairaiden tekojen kohteeksi. Hienoa, että tuomio tuli ehdottomana, vaikka teonkuvauksen perusteella ei kaikkein pahinta mahdollista tapahtunutkaan. Sijaisisä tiesi tytön aiemmista kokemuksista tämän jouduttua toisen sijaislapsen hyväksikäyttämäksi, ja se, sekä tytön täydellinen riippuvuus sijaisperheen hoivasta tekevät teosta erityisen tuomittavan.
Sijaisisä kosketteli nukkuvaa tyttöä – 1,5 vuotta vankeutta
30.4.2012 13:15
STT
Sijaisvanhempana toiminut mies tuomittiin vankilaan kasvattityttärensä hyväksikäytöstä. Mies kosketteli nukkuvaa esiteiniä neljällä eri kerralla rinnoista ja alapäästä. Tyttö oli asunut miehen ja tämän vaimon perhekodissa vuosia. Suhde sijaisisään oli lämmin ja luottamuksellinen.
Perheessä asui muitakin lapsia, joista yksi oli aiemmin hyväksikäyttänyt tyttöä. Sijaisisä tiesi tästä ja hän oli saanut terapeutilta yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten tyttöä piti suojella.
Puolentoista vuoden rangaistus tuomittiin jo käräjäoikeudessa ehdottomana, eikä Helsingin hovioikeus lieventänyt sitä miehen vaatimuksista huolimatta. Tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska teot jatkuivat puolentoista vuoden ajan, niitä oli useita ja uhri nuori sekä erityisen haavoittuvainen.
Lisäksi mies joutuu maksamaan tytölle korvauksia 15 000 euroa.
http://www.hs.fi/kotimaa/Sijaisis%C3%A4 ... 5560974378
Re: Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: Ti Touko 01, 2012 12:19 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Hmmm... Olenko haistavinani linjan tiukkenemista seksuaalirikoksissa!
Toivoittavasti tapa leviää kaikkiin käräjiin- ja hovioikeuksiin.
On siinä ukolla ihmettelemistä kun ei voinut pitää näppejä erossa

Re: Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: Ti Touko 01, 2012 12:23 am
Kirjoittaja Juliet Jones
Toivottavasti tiukennetaan myös seulaa, jota käytetään sijaisvanhempia pestatessa. Käsittääkseni varsinaista sellaista ei ole. Lehti-ilmoituksilla haetaan kursseille kiinnostuneita, kun sijaisvanhemmista on niiiiin kamala pula. Rekisteriotteet tarkastetaan alussa, mutta kuinkas myöhemmin? Missä psykotestit ja pintaa syvemmälle pureutuvat haastattelut, joissa kartoitetaan aikuisten kiinnostuksen laatua lasten ja nuorten ollessa kyseessä?
Mutta jess, haistellaan me vain intopiukeina linjan mahdollista tiukkenemista

Re: Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: Ti Touko 01, 2012 1:16 pm
Kirjoittaja hannu2hanhi
Sijaisvanhemmista on valtava puute. Sen vuoksi ollaan valmiita ottamaan kaikki tarjoutuvat, jos mitään silmille pistävää rikettä ei ole taustalla. Lisäksi sijaisvanhemmuudesta saa ihan mukavat korvaukset, minkä vuoksi joku voi tarjoutua sijaisvanhemmaksi kyseenalaisin perustein.
Itse tiedän perheen, joka otti moniongelmaisen sijaislapsen. Kun sijaislapsi oli perheessä, perheen omat lapset olivat pieniä. Myöhemmin sijaisperheen omat lapset olivat järkijään lastensuojelun asiakkaita. En tiedä, mitä perheessä tapahtui, mutta kaikesta päätellen siellä ei ollut lapsilla hyvä kasvaa. Sijaislapselle tämä tarkoittaa tuplatraumaa.
Mutta kun kaikkea ei tiedä etukäteen. Sijaisperheen vanhemmilla voi olla puhtoinen rikosrekisteri, mutta kun valitettavan usein perheväkivalta ja pedofilia salataan.
Re: Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: Ke Touko 02, 2012 3:15 am
Kirjoittaja Merope
marokon_kauhu kirjoitti:Hmmm... Olenko haistavinani linjan tiukkenemista seksuaalirikoksissa!
Toivoittavasti tapa leviää kaikkiin käräjiin- ja hovioikeuksiin.
Samaa mietin itsekin, ja hyvä niin, jos linja on tiukkenemassa! Hienoa, ettei tässä(kään) lähdetty sellaiselle "no eihän tässä nyt tapahtunut edes mitään penetratiivista tai muutakaan erityisen kamalaa" -vähättelylinjalle. Todella hyvä, että tekijä sai tuomion törkeästä lapsen hyväksikäytöstä. Auktoriteettiasema ja tytön aiemmat kokemukset huomioonottaen teko oli todella törkeä, eikä lieventäviä tekijöitä ole.
Re: Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: Ke Touko 02, 2012 11:02 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Ei mainita mikä alioikeus teki ensimmäisen päätöksen.
Jäin miettimään sitä, että kuinkahan mahtoi olla.. jäikö se toinen, tyttöä hyväksikäyttänyt sijaislapsi taloon vielä tekonsa jälkeen? Kun uutisessa oli "Perheessä asui muitakin sijaislapsia.." eikä "Perheessä oli asunut.." tai "Perheessä aiemmin asunut toinen sijaislapsi oli hyväksikäyttänyt tyttöä..".
Ja tuosta ajatuksesta eteenpäin sen verran, että mahtoiko hyväksikäyttäjä olla aiemmin itse hyväksikäytetty sijaisisän toimesta? Toivottavasti myös sijaisäidin tienestit loppuivat tuolla alalla, sillä mielestäni ei voi olla täydellisen tietämätön siitä, mitä oman kodin seinien sisällä tapahtuu.
Re: Sijaisisälle vankeutta varhaisteinin koskettelusta
Lähetetty: To Touko 03, 2012 11:25 am
Kirjoittaja JiiJoo
Juliet Jones kirjoitti:Ja tuosta ajatuksesta eteenpäin sen verran, että mahtoiko hyväksikäyttäjä olla aiemmin itse hyväksikäytetty sijaisisän toimesta? Toivottavasti myös sijaisäidin tienestit loppuivat tuolla alalla, sillä mielestäni ei voi olla täydellisen tietämätön siitä, mitä oman kodin seinien sisällä tapahtuu.
Samaa asiaa itsekin pohdin, että olisikohan sijaisisällä ollut jokin samankaltainen yhteys tähän toiseen sijaislapseen.
Toisaalta ei tiedä tämän uhrin historiaa, onko häntä aiemmin käytetty hyväksi tai muuta seksisävytteistä taustaa, jolloin hänen käytöksensä on ollut keimailevaa tmv. ja toinen sijaislapsi on lukenut tilanteen väärin (vai oliko kyseessä uhri, joka esim.13 ja toinen 17). Vaikka sijaislapsen käytös olisi ollut keimailevaa ja härnäävää, se ei oikeuttaisi sijaisisän toimintaan. Hänenhän tulisi olla tietoinen, että lapsen käytös taustansa takia ei ehkä ole ns. normaalia. Kaltoinkohdeltu lapsi voi myös olettaa, että hänen kuuluu toimia tietyin tavoin, jotta aikuiset hyväksyvät hänet. Nämä siis tällaisia arvailuja...
Onkohan asia lähtenyt liikkeelle sijaislapselta itseltään vai olisiko esim. tuon sijaisäiti huomannut ensin jotain?
Muutoin sitten sijaisäidin osuudesta kommentoisin, että voihan olla ihan oikeasti tietämätön.
Tiedän itse pariskunnan, joka erosi. Eron jälkeen lapset eivät halunneet isänsä luo ja pikku hiljaa selvisi, että isä oli tehnyt aikanaan luvattomuuksia toiselle lapselle, jotka lopulta myös myönsi. Äiti oli totaalisen järkyttynyt ja kauhuissaan, koska oli suhteen aikana jättänyt lapset vuorotyön takia toistuvasti isän kanssa kotiin illan ja yön ajaksi.