Delara Darabi, syyttömänä teloitettu
Lähetetty: Ke Touko 23, 2012 2:47 pm
Tulikohan tämä oikeaan paikkaan edes? Ensimmäinen postaus tällä foorumilla, antakaa armoa...
Delara Darabi (pers. دلارا دارابى; 29. syyskuuta 1986 – 1. toukokuuta 2009) oli Rashtista kotoisin oleva iranilainen, joka tuomittiin kuolemaan 17-vuotiaana tehdystä murhasta huolimatta siitä, että Iran on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen. Tapaus on herättänyt laajaa kansainvälistä paheksuntaa.
Darabi oli vangittuna vuodesta 2003. Hän oli murtautunut uhrin, isänsä serkun asuntoon 19-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Darabi tunnusti murron yhteydessä tapahtuneen surman ilmeisesti suojatakseen poikaystäväänsä teloitukselta, koska uskoi, ettei voisi itse saada kuolemantuomiota alaikäisenä. Hän on otti myöhemmin tunnustuksensa takaisin ja kiisti teon. Hänen kuolemantuomionsa silti pysyi kaikissa oikeusasteissa.
Uhrin sukulaiset eivät suostuneet armahtamaan Darabia. Teloituksen olisi ollut määrä tapahtua 20. huhtikuuta 2009, mutta Darabi sai 19. huhtikuuta kahden kuukauden lykkäyksen. Darabi oli vankilassa epäoikeudenmukaisen kohtelun uhri ja yritti itsemurhaa tammikuussa 2007. Darabi tuli tunnetuksi myös taidemaalarina. Hänen töitään on ollut kansainvälisissä näyttelyissä. (Wikipedia)
Iran teloitti Delara Darabin Rashtin keskusvankilassa Pohjois-Iranissa 1. toukokuuta 2009. Darabi on tänä vuonna jo toinen iranilainen, joka teloitetaan syytettynä alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta. Amnesty tuomitsee Delara Darabin teloituksen.
Uutistietojen mukaan Darabin asianajaja ei saanut tietoa teloituksesta, vaikka Iranin laki edellyttää 48 tunnin varoitusaikaa. ”Tämä näyttää olevan viranomaisten keino välttää kansalliset ja kansainväliset protestit, jotka olisivat saattaneet pelastaa Delara Darabin hengen”, sanoo Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Taina Järvinen.
Delara Darabi teloitettiin siitä huolimatta, että maan korkein oikeusviranomainen myönsi 19. huhtikuuta hänelle kahden kuukauden mittaisen lykkäyksen teloitukselta. ”Vaikuttaa siltä, että edes korkeimman oikeusviranomaisen päätöksillä ei ole painoarvoa ja ne jätetään provinsseissa huomiotta”, Taina Järvinen sanoo. (Amnesty international)
BBC News kertoo vielä näin tyttöparasta:
The BBC's Jon Leyne in Tehran says that early on Friday morning Delara Darabi made a desperate phone call to her parents, saying she could see the hangman's noose.
"Mother they are going to execute me, please save me," she said, before a prison official took the phone away and said: "We are going to execute your daughter and there's nothing you can do about it."
Vapaasti suomennettuna:
BBC:n Jon Leyne kertoo että aikaisin perjantaiaamuna Delara Darabi soitti epätoivoisen puhelun vanhemmilleen, sanoen että voi nähdä hirttosilmukan.
"Äiti, he aikovat teloittaa minut, ole kiltti ja pelasta minut." hän sanoi ennenkuin vanginvartija otti puhelimen pois häneltä ja sanoi: "Aiomme teloittaa tyttärenne ettekä voi tehdä asialle mitään."