MURHA.INFO

TULIPALO!

Renki Joe Maxonin ensimmäinen ajatus 28.huhtikuuta 1908 hänen herätessään oli että Belle Gunnes kokkasi aamupalaa. Mutta mitä paremmin hän heräsi sitä selvemmin hän tajusi että olevansa väärässä. Hän haistoi hiiltyneen puun, kitkerän, henkeäsalpaavan savun hajun, raivoavan tulipalon. Hän nousi sängystään.

Hän huomasi savua ikkunansa takana. Kun hänen jalkansa automaattisesti astuivat tohveleihin jotka odottivat sängyn vieressä, katse oli kiinnittynyt ikkunaan. Mustaa, sakeaa savua...

Hän avasi ikkunan ja katsoi ulos. Alapuolella olevasta keittiön ikkunasta tuprusi savua. Voi luoja! hän ajatteli. Talo on tulessa ja kaikki asukkaat nukkuvat!

Hän nappasi kaavun sängynpäädystä suojellakseet puuvillaisia alusvaatteitaan ja kurotti ovennuppiin. Se oli tulikuuma. Hän yritti kaksin käsin vetää ovea auki muttei onnistunut. Rakoileva ovenkarmi oli jumittanut oven. Hän hakkasi ovea kaksin käsin, ei itsensä takia, hänhän pääsisi helposti ulos ikkunasta, vaan naisen ja lasten jotka nukkuivat talossa.

"Rouva Gunness!" hän itki, "Herätkää! Rouva Gunness! Talo on tulessa! Myrtle! Lucy! Phillip! Tulipalo!" hän huusi mutta kukaan ei vastannut. Talo oli pelottavan hiljainen. Maxon pelkäsi että hetkellä millä hyvänsä hänen ostamansa petroolikanisterit räjähtäisivät keittiössä. Hän löysi tiensä ulos ja kiersi huutaen taloa mutta kaikista ikkunoista löivät liekit eikä hän päässyt takaisin taloon. Jossain talon sisällä, hän tiesi, oli Gunnessin perhe ansassa: Belle, 48, ja hänen 3 lastaan, Myrtle (11), Lucy (9) and Philip (5). Olivatko he jo kuolleet? Vaiko vielä elossa ja tukehtumassa savuun?

LIIAN MYÖHÄÄN

Maxon huomasi kahden miehen lähestyvän häntä pyörillä, nuori Mike Clifford ja hänen lankonsa William Humphrey. Miehet olivat nähneet liekit. He tulivat heti apuun jotta talon väki saataisiin hereille. Tiiliä heiteltiin talon jokaisesta ikkunasta sisään. Maxon ja Clifford yrittivät murtaa etuovea auki. Kuului ainoastaan liekkien rätinää.

"Miksi helvetissä he eivät kuule meitä?" Humphrey huusi. Hän oli löytänyt tikkaat ja kiipesi niiden avulla yläkerran ikkunoille muttei nähnyt mitään elonmerkkejä. Lopulta McClung Roadin kaikki naapurit tulivat paikalle. He kaikki huusivat ja karjuivat ja mitä kauemmin ja kovempaa he huusivat sitä suuremmaksi talon tulimeri kasvoi ja toivo, että sieltä joku hengissä selviäisi, katosi.

Kun sheriffi Smutzer saapui mukanaan prikaatti vapaaehtoisia palomiehiä, oli jo liian myöhäistä. Talo, ulkorakennus ja jalavat jotka olivat kallistelleet oksiaan talon ikkunoihin, olivat poissa.

Belle Gunnes parka, naisella oli ollut epäonnea koko elämänsä.

HUONON ONNEN NAINEN

Belle Gunnes oli syntynyt epäonnisten tähtien alla, sanoivat ystävälliset naapurit La Portessa, Indianassa. Hän oli muuttanut heidän kaupunkiinsa ja sydänsurut toisensa jälkeen hän oli jaksanut jatkaa pystypäin, sitkeästi, lannistumatta.

Vuoteen 1908 mennessä Bellen tiimalasivartalo oli kadonnut mutta hänen pitkät vaaleat hiuksensa ja siniset silmänsä käänsivät kyllä päitä.

MURHA

lehdet kirjoittivat tragediasta seuraavana päivänä, Bellen ja hänen kolmen lapsensa ruumiit oli löydetty. (2 lapsista oli adoptoituja) Bellen ruumis löytyi päättömänä. Sheriffi Smutzer ja hänen apulaisensa haistoivat murhan. Niin tekivät myös kaikki muut. Ei ollut salaisuus ketä epäiltiin, kaikki La Portessa tiesivät että renki Ray Lamphere oli uhannut tasoittaa tilit lesken kanssa. Lamphere löydettiin ja vietiin säilöön. Hän kuitenkin vakuutti syyttömyyttään ja väitti että hänet oli lavastettu. Huono onni oli huonoa onnea ja Lamphere pelkäsi että Bellen huono onni oli nyt tarttunut häneen.

ROUVA SORENSON

Bella Puolsdatter syntyi 1859 Trondhjeimissa, Norjassa, ja hänen isänsä oli menestynyt kivenhakkaaja jonka poika, Bellan veli, seurasi häntä ammatissaan. Sisar Anna lähti Amerikkaan kun Bella oli nuori ja meni naimisiin John Larson-nimisen miehen kanssa Chicagossa. Anna tiesi Bellan kurjuudesta kotona ja Bella purjehtikin iloisena uuteen maailmaan 24-vuotiaana 1883. Päästyään Keski-Länteen hän asettui Larsoneille asumaan kunnes pääsisi omilleen.

Bella (joka muutti nimensä Belleksi) ei kerennyt olemaan Chicagossa kauaa kun hän tapasi miehen nimeltä Mads Sorenson. Yrityksistä huolimatta he eivät onnistuneet saamaan lapsia joten he adoptoivat. Seuraavan kuuden vuoden aikana heille muutti 3 tyttöä, Jennie, Myrtle ja Lucy.

Heidän elämänsä oli onnellista eikä ongelmia juuri ollut. Kummallista kyllä heidän piti muuttaa 3 kertaa tulipalojen takia, asukkaat eivät kuitenkaan vahongoittuneet. He omistivat myös pienen myymälän Chicagossa mutta kumma kyllä sekin paloi. Naapurit muistivat Bellen hyvänä vaimona ja rakastavana äitinä.

Tragedia kohtasi kuitenkin perheen vuonna 1900 kun Mads kuoli äkillisesti. Rintakivusta kärsinyt Mads todettiin kuolleen sydänkohtaukseen. Leski Sorenson sai huomattavan summan henkivakuutusrahaa.

jatkuu...

UUSI MIES JA KOTI

Belle pakkasi kolme kasvattilastaan mukaansa ja muutti La Purseen, Indianaan. Ei mennyt kauaa kun hän löysi uuden miehen kuin tyhjästä. Mies oli pitkä, komea ja parrakas, nimeltään Peter Gunnes. Hän toi mukanaan pienen vauvan joka kuitenkin vähän muuton jälkeen sairastui virukseen ja kuoli. Suru hukkui työntekoon jota talolla ja tilalla riitti. He olivat tuttu näky markkinoilla.

Sitten eräänä päivänä talven kynnyksellä 1900, Jennie kuuli alakerrasta kolinaa ja juoksi katsomaan mitä oli tekeillä. Hän löysi isäpuolensa Peterin vääntelemässä tuskissaan lattialta. Hänen vierellään Belle kertoi itkien että lihamylly oli pudonnut Peterin päähän. Hän kuoli ennen auringonnousua.

LISÄÄ RAKASTAJIA

Seuraavina vuosina tila menestyi paremmin kun Bellen rakkauselämä. Renki rengin jälkeen hän yritti löytää itselleen miestä.

Tilalla kävi apuna 19-vuotias naapurinpoika Emil Greening joka ei ollut kiinnostunut Bellestä vaan tämän tyttärestä, Jenniestä. Hänen sydämensä murtui kun kerrottiin että Jennie oli lähtenyt opiskelemaan San Fransiscoon ilman hyvästejä.

Sitten tuli Lay Remphere.

Belle oli nähnyt kiharatukkaisen, kolmekymppisen puusepän kaupungilla 1907 ja kun kuuli tämän etsivän työtä hän pyysi hänet tilalleen rengiksi. Lay suostui alkoholiongelmastaan huolimatta ja muutti Bellen tilalle. Pian heitä nähtiinkin jo kävelemässä käsi kädessä kaupungilla.

Jotain kummaa kuitenkin tapahtui suhteelle joulun aikaan 1907, Belle nähtiin kulkemassa uuden miehen kanssa kylällä. Kaikista yllättynein oli kuitenkin Lamphere joka sai selville että pari oli käynyt katsomassa vihkisormuksia. Uusi mies oli nimeltään Andrew Helgelein. Naapurit sanoivat että se näytti tosirakkaudelta ja myöhemmin sinä iltana Belle pyysi Lampherea muuttamaan muualle. Lamphere kirosi Bellelle huonoa onnea.

ENNUSTUS

Viikkoa myöhemmin, Helgeleinkin jätti Bellen. Hän itki naapureilleen. "Miksen koskaan opi?"

Belle palkkasi uuden miehen tilalleen, hän oli rehti ja tunnollinen mies nimeltään Joe Maxon. Koskaan ei heidän välilleen kehittynyt romanttista suhdetta. Belle kuitenkin antoi miehelle mukavan huoneen talosta ja he viettivät yhteisiä hetkiä talon keittiössä.

Lamphere ei jättänyt Belleä kuitenkaan rauhaan. Hänet oli jopa pidätetty monta kertaa häiriköinnistä mutta loppua miehen mustasukkaiselle käytökselle ei näkynyt. Niimpä Belle marssi asianajajansa luo ja kertoi halustaan tehdä testamentti koska hän pelkäsi mitä Lamphere saattaisi hänelle tehdä. "Se mies, pelkään häntä. Hän polttaa joskus vielä koko talon maan tasalle."

Testamentissaan hän jätti omaisuutensa lapsilleen ja jos lapset kuolisivat, norjalaiselle orpokodille.

Sinä yönä, Gunnesin maatila paloi.

EPÄILYKSET

Muutama päivä palon jälkeen Lamphere tuotiin kuulusteltavaksi surullisena siitä että hän oli koskaan edes kuullut nimeä Belle Gunnes. Häntä syytettäisiin Bellen kuolemasta mutta ensin oli varmistuttava että ruumis tosiaan oli Bellen. Huhut kertoivat ettei ruumis ehkä sittenkään ollu Bellen vaan jonkun pienempikokoisen.

Yhtäkkiä kaupunki oli täynnä huhuja. Miksi niin monta miestä oli kadonnut jäljettömiin jättäen henkilökohtaiset tavaransa jälkeensä? Belle nähtiin usein pelloilla kuljeksimassa jälkikäteen, päällään miesten takki. Mihin oli kadonnut Jennie? Koulu johon hänen oli määrä mennä, ei tiennyt hänestä mitään.

Johtolankoja ilmestyi, miesten tavaroita ja sitten haudattuja luita. Kylkiluita, käsivarsi, kokonainen luuranko. Seriffi Smutzer aloitti tarkemmat kaivaukset yhdessä Joe Maxonin ja Daniel Hudsonin kanssa, peläten mitä muuta saattaisi löytyä.

jatkuu huomenissa...

ONNENONKIJA

Toukokuussa seriffin toimistoon saapui mies joka esitteli itsensä Andrew Helgeleinin veljeksi joka oli, niinkun monet muutkin, kadonnut ollessaan Bellen seurassa. Tämä mies, Asle Helgelein kertoi että Andrew oli saapunut La Porteen tammikuussa 1908. Asle oli lukenut Bellen talon palosta ja lähti heti La Porteen koska ei ollut kuullut veljestään sen jälkeen kun tämä oli lähtenyt Indianasta.

Asle kertoi että Andrew oli löytänyt Bellen postimyyntimorsiankolumnista ja Belle oli kirjoittanut Andrewlle kymmenia kirjeitä. Asle piti outona niin suurta kirjemäärää ja sitä että Andrewn luovutettua säästönsä naiselle, mies oli kadonnut.

Yhdessä kirjeessä Belle selitti tarkkaan miten rahat kannattaa hänelle siirtää, pankkeihin ei ollut luottamista. Seriffin mielestä Asle ylireagoi, Belle ai varmasti ollut mikään onneonkija eikä takuulla ollut murhaaja. Asle ei ollut vakuuttunut, myöhemmin hän lukikin löydöistä joita oli tehty Bellen tilalla ja mietti josko hänen veljensäkin omaisuutta löytyisi sieltä.

LADY SINIPARTA

Asle esitteli itsensä Joe Maxonille ja Daniel Hudsonille ja tarjoutui auttamaan tilan kaivuuhommissa. Hänellä oli paha aavistus ja hän kysyikin oliko Belle kaivanut kuoppia tilallaan tammikuussa kun hänen veljensä oli ollut La Portessa. Maxon vastasi että itseasiassa kyllä oli ja että talon takana oli iso kuoppa johon Belle heitti roskia. Hän oli käskenyt Maxonia peittämään kuopan maaliskuussa.

Asle alkoi kaivaa talon takana olevaa kuoppaa Joe ja Daniel apunaan. Kuopasta paljastui ensin roskia ja saappaat mutta sitten heidän kasvoilleen löi kuvottava haju. Lapiot osuivat jonkinlaiseen peitteeseen ja peitteen alta paljastui ihmisen käsi. He nostivat kuopasta hajonneen, mädäntyneen ruumiin joka oli joskus ollut mies. Asle tunnisti miehen veljekseen.

Andrewn ruumis oli paloiteltu, kädet, jalat ja pää oli hakattu irti. Seriffi kutsuttiin paikalle ja kaivamiset jatkuivat. Kuopasta löytyi Andrewn lisäksi 4 muuta ruumista, 2 miestä ja 2 naista. Yksi naisista oli ilmeisesti Bellen tytär, Jennie.

La Porte kohisi kauhuissaan. Belle jota he olivat pitäneet mukavana ja säälineet vastoinkäymisten takia olikin ahne ja mustasydäminen. Seriffi ei enää voinut millään salata löytöjä ja La Portessa vallitsikin mediasirkus seuraavana päivänä. Laajalla alueella kirjoitettiin murhaajattaresta joka saattoi olla vielä elossa jossain.

NIIN MONI KATOSI

Kaikki nimet, kaikki kasvot... Niin monet jotka olivat langenneet Belleen ja päätyneet hänen hautaamakseen.

"Missä oli Ole Budsberg?" kaupunkilaiset kysyi. Bellen saatua häneltä rahaa, mies katosi, oli muka lähtenyt Oregoniin. "Missä Olaf Lindbloe?" Belle kertoi hänen lähteneen St. Luisiin. Henry Gurholt oli myös kadonnut oltuaan tekemisissä Bellen kanssa. Entä monet rengit joiden nimiä kaupunkilaiset eivät edes ehtineet kuulla?

PYÖVELI

Kaivaminen jatkui koko toukokuun. Moni kadonneista löytyi tilalta haudattuna. Kaikilta oli hakattu irti pää ja raajat. Löytyi myös naiselle kuuluvia tavaroita ja nuoren pojan ruumis jonka viisaudenhampaat olivat vasta alkaneet kasvaa.

Epäilykset kääntyivät myös Bellen kuolleisiin aviomiehiin. Lääkäri nimeltä Millen kertoi vasta nyt että ensimmäisestä aviomiehestä oli löytynyt merkkejä myrkytyksestä. Lääkäri ei ollut halunnut pahentaa lesken tuskaa ja oli kirjoittanut kuolemansyyksi sydänkohtauksen. Belle oli itkenyt hysteerisesti miehensä kuoltua.

Toinen aviomies kuoli kun lihamylly hyllyltä putosi hänen päähänsä. Kaikki tässä "onnettomuudessa" vaikutti oudolta. Entä Jennie? Oliko hän aavistanut jotain huolimatta "järkyttyneestä" äidistään? Peterin pieni poikavauvakin oli kuollut ollessaan Bellen hoidossa.

Jopa pieni Myrtle oli tiennyt. Hän oli kuiskannut koulutoverinsa korvaan: "Äitini tappoi isäni mutta älä kerro kenellekkään." Salaisuus pysyi turvassa siihen asti kunnes pieni Myrtle paloi tuhkaksi.

Toukokuussa 1908 kaikki odottivat uutisia, oliko Belle kuollut ja jos ei niin koska hänet löydettäisiin?

Jokaiseen murhaan löytyy syntipukki ja nyt se oli Ray Lamphere. Valtio uskoi hänen syyllisyyteensä ja halusivat tuomita hänet. Koska mustasukkainen ex-rakastaja oli monesti uhkaillut leskeä syyttäjä Ralph N. Smith uskoi Lempheren tehneen murhan. Mutta, vaikka Gunnesin lapset oli löydetty, ei päätöntä naista oltu tunnistettu Belleksi. Näin ollen puolustuksella oli vahvuutensa. Bellenhän Ray halusi tappaa, ei hänen lapsiaan. Entä jos Belle oli itse sytyttänyt palon ja sen jälkeen paennut?

Vakaa aikomus oli kuitenkin saada Lamphere syytteeseen murhasta ja niimpä Smith hoputti kaivuuporukkaa etsimään Bellen kalloa. Tutkijat eivät kuitenkaan löytäneet muuta kun tuhkaksi palanutta omaisuutta. Bellen hammaslääkäri Ira Norton tarjosi apuaan, hän sanoi että tunnistaisi Bellen kultahampaat jos ne tuhkan seasta löytyisivät. Kutsuttiin kultaa kaivanut ja huuhtonut Louis Schultz paikalle etsimään hampaita.

Toiset uskoivat että Belle oli kuollut, toiset taas että hän oli vielä elossa. Tiistaina 12.toukokuuta, Bellen tekohampaat löytyivät. 22.toukokuuta Lamohere asetettiin syytteeseen Gunnesin perheen murhasta.

ONNEKKAAT JA VÄHEMMÄN ONNEKKAAT

La Porte kuhisi ihmisiä ja jännitystä kun oikeudenkäynti alkoi. Gunnesin perheen jäljellejäänyt omaisuus huutokaupattiin. Kun Maxonilta kysyttiin oliko Belle elossa, hän vastasi aina kyllä. Maxon oli kertonut siskolleen tapauksen jonka sisko sitten kertoi myöhemin maailmalle. Maxon oli herännyt yöllä siihen että Belle oli seisonut hänen sänkynsä vieressä. "Halusin vaan nähdä nukutko jo." oli Belle sanonut ja lähtenyt takaisin kohti omaa huonettaan. Maxon oli varma että oli nähnyt naisen kädessä vasaran.

Mieht ottivat yhteyttä, sellaiset jotka eivät olleet menneet Bellen ansoihin. Kaikilla miehillä ei niin paljon onnea ollut matkassaan. Sheriffi sai myös lukuisia kirjeitä perheiltä Minnesotasta, Wisconsinista, West Virginiasta, Pennsylvaniasta, Kansasista ja monesta muusta paikasta joissa kyseltiin kadonneiden poikien, veljien, isien perään joiden he tiesivät lähteneen Bellen luo.

George Barry (Indiana) lähti kotoaan heinäkuussa 1905 "työskennelläkseen rouva Gunnessilla." Hänellä oli 1500 dollaria käteistä mukanaan. Hänestä ei kuultu sen jälkeen. Herman Konitzer (Indiana) nosti 5.000 dollaria pankista ja meni La Porteen "naimaan varakkaan lesken." Hän katosi. Abraham Phillips (West Virginia), eläkkeellä oleva rautatievartija lähti rikkaan lesken luo Indianasta, 500 dollaria käteistä ja timanttisormus mukanaan. Hänen perheensä ei koskaan kuullut hänestä sen koommin. Emil Tell (Kansas), $ 5000 lompakossaan, nousi La Porten junaan tavatakseen lesken siellä. Katosi.

Olaf Jensen (Norjasta), Christian Hinckley (Chetek, Wisconsin), Charles Nieburg (Philadelphia), Tonnia Lien (Rushford, Minnesota), EJ Thiefland (Minneapolis), John E. Bunter (McKeesport, Pennsylvania). Uskomatonta, lista vain jatkuu ja jatkuu...


tarina jatkuu...

OIKEUDENKÄYNTI ALKAA

Marraskuun 9.päivä 1908 Lamphere odotti sellissään pitkän ja kuuman kesän jälkeen. Lamphere vakuutti syyttömyyttään. Syyttäjä ja puolustaja, Smith ja Worden, olivat valmiita taisteluun. He olivat ystäviä oikeussalin ulkopuolella ja kunnioittivat toisiaan myös oikeudessa. Valamiehistöä koottiin ja lopulta molemmat osapuolet olivat sitä mieltä että sopivat ihmiset hommaan olivat löytyneet.

Varsinainen oikeudenkäynti alkoi 13.marraskuuta. Sali oli täynnä ihmisiä jotka olivat tunteneet Bellen ja jotka tiesivät myös Lampheren. Oli syyttäjän homma todistaa että päätön ruumis joka oli löytynyt palaneesta talosta oli todellakin Bellen ja että Lamphere oli kostoksi leskelle sytyttänyt talon palamaan. Ja puolustajan homma oli asettaa mahdollisimman paljon epäilyksiä syyttäjän väitteistä.

TOHTORIN TODISTUS

Syyttäjä kutsui ensimmäiseksi todistajaksi kuolemansyytutkija Charles Mackin jonka avulla Smith halusi todistaa että Belle oli ollut palavassa talossa. Kuitenkin puolustaja Worden yritti lyödä reikiä syyttäjän näyttöihin.

Warden: Oletteko varma että tämä luu jota näytän teille on kaulanikamaa?
Mack: En ole.
Warden: No oletteko varma että tämä toinen luu jota näytän, on leukaluu?
Mack: Kyllä.
Warden: Onko luu ihmisen?
Mack: En tiedä.
Warden: Voisitteko kertoa onko tämä luu ylä-vai alaleuka?
Mack: En voi todistaa onko se luu ollenkaan!

Syyttäjä tiesi että hänen oli osoitettava 2 olettamusta vääriksi;
1. Että Belle ei ollut myrkyttänyt lapsiaan ja lähtenyt sitten käpälämäkeen.
2. Että Belle ei ollut murhannut jotain naista ja jättänyt ruumista hämätäkseen viranomaisia luulemaan että se oli hän itse.

Pari lääkäriä olivat tutkineet lasten ruumiit ja todenneet heidän kuolleen savumyrkytykseen, mutta puolustajan todistaja, tohtori Long oli tutkinut Lucyn ruumista ja väitti että lääkärit olivat olleet väärässä.

Worden: Huomasitko mustelmaisia pisteitä Lucyn vartalossa?
Long: En.
Worden: Niitähän pitäisi olla jos ihminen kuolee tukehtumalla?
Long: Kyllä.

Worden oli tehnyt kotiläksynsä, se oli selvää.

Syyttäjän todistaja, tohtorismies hänkin näytti kuitenkin miten hiiltyneiden ruumiiden kädet olivat puristuneet melkein nyrkkiin kuten tukehtumistapauksissa käy.

Worden iski takaisin. Hän kutsui tohtori Grayn todistamaan.

Warden: Onko tila jos on myrkytetty ihminen strykniinillä teille tuttu?
Gray: Kyllä.
Warden: Eikö myrkytystilassa kädet puristu tällä lailla nyrkkiin? (näyttäen uhrin kättä)
Gray: Kyllä.
Warden: Se on tyypillinen oire, eikö?
Gray: Kyllä.
Warden: Eikö olekin totta että kun totesitte kuolinsyyn, sanoitte myös että on mahdotonta selvittää mikä kuoleman oikeasti aiheutti?
Gray: Kyllä.
Warden: Tehtiinkö myrkkytestit?
Gray: Ei.
Warden: Jos olisitte löytäneet ruumiin tässä tilassa ja löytäneet myrkkyä niin minkä olisitte kirjoittaneet kuolinsyyksi?

Kysymys oli hypoteettinen eikä siihen tarvinnut vastata. Warden ei odottanut vastausta, hän oli saanut pointtinsa kuuluviin. Seuraava vuoropuhelu kuitenkin käytiin:

Warden: Voisitteko kertoa varman kuolinsyyn?
Gray: En.
Warden: Mikä on mielipiteenne?
Gray: Vatsan ja sydämen supistuminen viittaisi myrkytykseen.

Puolustus oli voitolla. Mutta Smithillä oli ässä hihassaan, sen lisäksi että kultahampaat oli löytyneet, oli löytynyt myös Bellen oikeita hampaita joiden kruunuja oli Bellen hammaslääkäri tunnistanut.

Warden: Olisiko mahdollista että hampaat on vedetty irti?
Tohtori Norton: Ei edes hammaslääkäri olisi kiskonut niitä irti. Niissä oli myös leukaluuta.

Puhuttiin kuitenkin että samanlaisia kruunuja on monien hampaissa, miten voitaisiin olla varmoja että nämä kuuluisivat juuri Bellelle? Oikeus pysyi vaiti päätöksistään mutta kansa puhui, puolesta ja vastaan.

Oikeudenkäynnin toinen viikko alkoi ja sali täyttyi ihmisistä. Syyttäjä keskittyi siihen tosiasiaan että Lamphere oli uhkaillut leskeä ja Lamphere kertoi kunka hänet oli vaihdettu toiseen mieheen eikä Belle suostunut maksamaan edes hänen loppua palkkaansa. Syyttäjä jopa vihjasi että Lamphere olisi tiennyt Bellen kammottavista teoista ja auttanut kaivamaan kuoppia ruumiille. Monet miehet joiden kanssa Lamphere oli ollut paikallisissa juottoloissa kertoivat kuinka mies oli puhunut jatkuvasti pahaa leskestä. Syyttäjä väitti kivenkovaan että ruumis joka oli löydetty, kuului Bellelle.

Yksi todistajista kuvaili kuinka hän uskoi kaikkien olleen yhdessä sängyllä ennenkuin paloivat ja tippuneen sitten lattian läpi kellariin, heidät oli kuitenkin löydetty kellarista hujan hajan ja oli myös löydetty merkkejä siitä että he olivat jo kuolleita ennenkun palo alkoi.

Seriffi kuvaili myös että oli nähnyt Gunnesit jähmettyneenä sängynpatjalla.

Lakitupa kohisi.

Smithin olisi pitänyt lopettaa siihen mutta hän kutsuikin todistajaksi William Humphreyn, miehen joka yhdessä Maxonin kanssa oli yrittänyt herättää talon väkeä tulipalon aikana.

Smith: Mihin aikaan saavuit palopaikalle?
Humphrey: Neljän maissa aamulla.
Smith: Mitä näit?
Humphrey: Nousin tikkaille ja katsoin kahdesta ikkunasta sisään, näin sängyt mutten ihmisiä. Pian seinät alkoivat antaa periksi ja katto sortua.
Smith: Olit paikalla kun ruumiit löytyivät?
Humphrey: Kyllä, autoin hautausurakoitsijoita.
Smith: Katsoit siis ikkunoista, mitä tarkalleen ottaen näit?
Humphrey: Ensimmäisessä huoneessa oli tyhjä sänky, toisessa sängyllä oli jotakin petivaatteita.
Smith: Oliko huone tulessa?
Humphrey: Palo alkoi tulla lattian läpi.

20.marraskuuta, puolustus esitti argumenttinsa. Worden halusi todistaa Bellen olevan vielä elossa ja että hampaat jotka olivat löytyneet tuhkan seasta eivät kuuluneet leskelle. Belle olisi hyvin voinut tappaa jonkun naisen ja jättää tämän palavaan taloon hämäämistarkoituksessa. Olihan hänen tilaltaan löydetty toinenkin naisen ruumis sekä jopa hänen tyttärensä Jennie.

Worden kutsui John Andersonin todistamaan. Hän oli nähnyt jotain outoa ennen paloa.

Worden: Näittekö rouva Gunnesin pari päivää ennen paloa?
Anderson: Kyllä, hänen seurassaan oli outo nainen.
Worden: Kuvaile häntä.
Anderson: Hän oli suuri nainen, ei kuitenkaan niin suuri kuin rouva Gunnes.
Worden: Näitkö kyseistä naista tämän jälkeen?
Anderson: En milloinkaan enää. Kerroin seriffillekin asiasta.

Tämä yllätti tuomariston, ensinnäkin tuntematon nainen oli nähty Bellen seurassa vain pari päivää ennen paloa, toiseksi naista kuvailtiin hiukan pienempikokoiseksi kuin Belle ja tohtori Gary oli sanonut että löytynyt päätön naisen ruumis oli pienempi kun mitä Bellen palaneen ruumiin olisi pitänyt olla, kolmanneksi seriffi ei ollut maininnut Andersonin lausunnosta mitään. Syyttäjän vastalauseet kaikui kuuroille korville. Seuraavaksi puolustus kutsui naapuri Daniel Hutsonin todistamaan.

Warden: Oletko nähnyt rouva Gunnesia palon jälkeen?
Hutson: Kyllä olen. Tiellä sikatarhan luona.
Warden: Minä päivänä näit hänet?
Hutson: Heinäkuun 9. Olin tulossa kaupungilta ja näiden puiden lävitse rouva Gunnesin ja jonkun miehen kävelevän tarhaan. Tunsin hänen ulkonäkönsä ja kävelytapansa, kukaan ei kävele samalla tavalla. Mies joka hänen kanssaan oli, oli harmaantunut hiuksistaan ja viiksistään.
Worden: Mitä teit?
Hutson: Yritin päästä hänen luokseen ennenkuin hän ehtisi kadota mutta en ehtinyt ja he katosivat jonnekin pääkadun suuntaan.

Puolustus oli vahvoilla, mies joka oli luotettavan kyläläisen sanojen mukaan nähty palon jälkeen Bellen kanssa oli harmaakuontaloinen eikä suinkaan nuori ruskeaverikkö niinkuin Lamphere. Hutsonin tyttäretkin kertoivat nähneensä Bellen ja tuntemattoman miehen heinäkuun aikana. Belle oli yrittänyt piiloutua hunnun taakse.

Nyt oli aika selvittää olivatko lapset kuolleet tulipalon takia vai olivatko he jo kuolleita ennenkun palo alkoi. Aiemmissa todistuksissa Humphrey oli vannonut että sängyt olivat olleet tyhjiä hänen kurkkiessaan ikkunoista. Sheriffi taas väitti että oli nähnyt Gunnesit patjalla. Sheriffi sai vihaisia katseita, valehtelija, totuus oli ettei hän ollut nähnyt ruumiita edes ennenkuin ne oli jo siirretty löytöpaikalta.

Puolustuksen viimeinen todistaja oli tohtori Walter Haines. Hän oli tutkinut Andrew Helgeleinin vatsan sisältöä ja oli löytänyt myrkkyä enemmän kun tarpeeksi tappamaan miehen. Tohtori oli tutkinut myös lapsten ja tuntemattoman naisen vatsoja mutta oli mahdotonta sanoa kenen mahassa myrkkyä oli ollut (sitä oli löytynyt kyllä) koska elimet oli säilötty jo samaan "purkkiin."

Syyttäjä yritti väittää että myrkky olisi joutunut purkkiin säilöntäaineista mutta tohtori totesi tyynesti ettei semmoisia myrkkyjä heillä käytetty.

Puolustus lepäsi.

TUOMIO

Seuraavana päivänä pidettiin loppupuheenvuorot. Valamiehistö vetäytyi miettimään tuomioita. Vasta seuraavana päivänä, päätös oli valmis. La Porte odotti sateisena ja ukkostavana päivänä oikeudenkäynnin päätöstä.

"Onko valamiehistö tehnyt päätöksensä?"

"Toteamme vastaajan syylliseksi tuhopolttoon."

Lampheretilla meni hetki tajuta ettei häntä syytetty murhista. Tuhopoltto merkitsisi vankilaa muttei hirttotuomiota.

Valamiehistön johtaja jatkoi: "Olemme tulleet siihen tulokseen että palossa kuollut päätön nainen on Belle Gunnes."

Smith uskoi että Lamphere oli tappanut Bellen, Wordes taas että Belle oli edelleen elossa.

Lamphere sai kakkua 2-20-vuotta vankeinhoitolaitoksessa. Mutta La Porte, jonka asukkaat eivät uskoneet että Belle oli kuollut, tuomittiin vuosiksi vilkuilemaan olkansa yli kävellessään pimeällä.

LEGENDAARINEN BELLE

Ray Lamphere lähetettiin vankilaan Michiganiin. Mutta ei pitkäksi aikaa. Hän sairastui saavuttuaan ja noin vuosi sen jälkeen hän kuoli 30.joulukuuta 1909. Lamphere oli usein sanonut sellitoverilleen, Harry Myersille, että Belle oli elossa tuolla jossain, katsellessaan sellinsä ikkunasta ulos.

Myers kertoi että Lamphere oli sanonut myös että "Hän on elossa, hänellä oli iso arpi vasemmassa reidessään. Ruumiilla joka talosta löydettiin ei ollut sitä arpea. Tiedän missä hän on, ei kaukana täältä."

Lamphere oli yksi niistä jotka uskoivat Bellen olevan elossa ja jatkavan elämäänsä jossain. Tulevina vuosina, väitettiin että Belle oli nähty monissa paikoissa, näköhavaintoja tuli ympäri maata.

Lähteenä Crime Library. Vielä olis ollu monta sivua suomennettavaa, loput jutut Bellestä voi itse kukin käydä lukemassa linkissä olevasta sivusta eteenpäin. Tässä nämä tärkeimmät, kiitän. http://www.trutv.com/library/crime/seri ... le_7b.html

Kiitos, Saraneth! Kiehtova mysteeri. Taisipa olla taas kyseessä melkoinen hirviö naiseksi. Paljoa ei taida olla tietoa, että minkälainen oli Bellen lapsuus siellä Norjassa? Jospa sieltä löytyisi taustaa näille teoille.

Voin yrittää kaivella kun ehdin jospa siitä lapsuudesta löytyis juttua. Ja ollos hyvä vaan, hauskaa duuniahan tämä on.

Varhaislapsuudesta ei juuri muuta löydy kun että lapsuus oli rankka ja perhe köyhä. Isä oli kivenhakkaaja. Belle oli nuorin kahdeksasta lapsesta. Mutta Belle tuli raskaaksi ollessaan 17-vuotias, isäehdokas oli rikkaan perheen poika. Tämä poika ei kuitenkaan ajatuksesta pitänyt vaan hakkasi Bellen pahasti aiheuttaen tälle keskenmenon. Tämä tapaus muutti Belleä paljon. Vähän tämän jälkeen poika kuoli luulojen mukaan vatsasyöpään. On myös ajateltu että tämä olis ollu Bellen ensimmäinen murha.

Belle Gunness lastensa kanssa

Kuvagalleria josta löytyy alkuperäiset rikospaikkakuvat -
http://www.wsbt.com/news/wsbt-photos-be ... otogallery

Ruumiskuvia en tähän laittanut mutta nekin löytyvät galleriasta.


Lähiseudun väki pällistelemässä ja tallomassa rikospaikkaa


Poliisien palkkaama mainari käy läpi palaneen talon jäänteitä


Väitetyt Belle Gunnessin hampaat


Nuori Belle Gunness

Yritin lukea tarkasti kaiken, mutta en huomannut, että mistä tämä nuorin lapsi Bellelle oli päätynyt?

Tätä murhaajatarta ei sitten löydetty?

Poliisi kertoo 1998 -kirjassa on luku Bellestä. Sen mukaan hän lopulta mahdollisesti kuoli vankilassa väärää nimeä käyttäen.

Surullinen tarina, vaikka onkin hyvin mielenkiintoinen. Kamala nainen, aivan luotaantyötävän oloinen ihminen, mutta näitä on aina ollut ja tulee olemaan.