Sivu 1/1

Äitiä epäillään: teini-ikäinen nääntyi nälkään

Lähetetty: Ma Kesä 18, 2012 11:51 pm
Kirjoittaja Dothemath
Äitiä epäillään lapsensa näännyttämisestä nälkään

Smyrnasta (Georgia, USA) kotoisin oleva nainen, 38-vuotias Ebony Espree Berry, on pidätetty epäiltynä julmasta murhasta ja törkeästä julmuudesta lasta kohtaan.

Poliisi ja ensiapuhenkilökunta saivat hätäpuhelin perjantaina puoli kahdelta iltapäivällä. Tullessaan tapahtumapaikalle he löysivät kuolleen nuoren naisen vakavasti aliravittuna ja laiminlyötynä. Myöhempi ruumiinavaus tulee kertomaan tarkemman kuolinsyyn.

Kotoa löytyi myös muita lapsia, jotka kuitenkin olivat hyvässä kunnossa. Elossa olleet lapset huostaanotettiin. He olivat nuorempia kuin vainaja.

Naapurien mukaan poliisi on joutunut käymään kaksi kertaa perheen asunnolla aiemmin. Ensimmäisellä kerralla nyt menehtynyt tyttö oli karannut kotoaan tavarataloon ja toisella kerralla uhrin nuorempi veli oli karannut kotoaan ja löytyi myöhemmin piilottelemasta puussa.

Useat naapurit kertoivat, että he eivät nähneet lasten ikinä käyvän koulua. He eivät nousseet koulubussiin ja olivat joskun kouluaikoina kotinsa pihalla.

Linkkejä uutisointiin:

http://www.examiner.com/article/smyna-m ... ld-s-death
http://www.palmbeachpost.com/news/ap/cr ... ead/nPYYN/

Re: Äitiä epäillään: teini-ikäinen nääntyi nälkään

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2012 11:13 am
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Aika erikoista, että teini-ikäisen voi sanoa "karanneen" tavarataloon.. Ihan pieniä laiminlyöntejä sosiaalipuolella taitaa tuolla USA:ssa olla...

Re: Äitiä epäillään: teini-ikäinen nääntyi nälkään

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2012 11:51 am
Kirjoittaja fangs
Siis mikä näitä vaivaa? Ihan just tässä kuussa oli vastaava tapaus Chicagossa, jossa äiti näännytti 16-vuotiaan kuoleman partaalle (tuota kuvaa kun katsoo niin todella ihmettelen että on hengissä enää). Nälkiinnyttäminen on niin hidas ja tuskallinen tapa kuolla, että näitä on jotenkin vielä vaikeampi ymmärtää, kuin sellaisia jotka yhtäkkisesti pimahtaa ja nopeasti pistää lapsensa päiviltään, nämä on enemmän kiduttamalla surmaamiseen verrattavia tapauksia. Miten kukaan voi katsella toisen ihmisen nälkiintyvän hitaasti hengiltä, saati sitten oman lapsensa. Ei voi olla kaikki ihan pääkopassa kunnossa näillä äideilläkään.

Re: Äitiä epäillään: teini-ikäinen nääntyi nälkään

Lähetetty: Ke Touko 21, 2014 12:28 am
Kirjoittaja Destiny
16-vuotias Markea Blakely-Berry oli henkisesti jälkeenjäänyt. Tavarataloon karkaaminen oli tytöltä yritys varastaa ruokaa. Äitiä odottaa maksimissaan elinkautinen+20 vuotta linnaa (mitä ikinä tuo tarkoittaakaan), jos hänet tuomitaan.

http://www.dailymail.co.uk/news/article ... ghter.html