Sivu 1/1

Perhesurman yritys Kaustisella 2012

Lähetetty: Pe Kesä 22, 2012 1:24 pm
Kirjoittaja MrsLemon
Läheltä piti -tilanne, ensimmäisen kerran tänään uutisisissa, että kyseessä oli perhesurman yritys.

Naisen ja kolmen lapsen henki oli vaarassa Kaustisella – epäilty vangittiin

Vähän alle neljäkymmentävuotias kaustislainen mies yritti poliisin mukaan polttaa omakotitalon viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Keskipohjanmaan tietojen mukaan juttua tutkitaan tapon yrityksinä. Epäilty otettiin kiinni varsin pian Kaustisella tapahtumapaikalta tai sen lähistöltä.
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut poliisin pidättämän miehen. Pidätys tehtiin tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Anders Åforsin hakemuksesta todennäköisin syin. Pakkokeino-oikeudenkäynti järjestettiin tiistaina suljetuin ovin.

Tuomioistuimen päätöksen lisäksi myös kaikki tähänastinen esitutkintamateriaali on määrätty pidettäväksi salassa. Siksi Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisi ei voi kertoa tapahtumien kulusta ainakaan toistaiseksi mitään.

Pelastuspalvelu lähetti ensitiedotteen lehdistölle lauantaina aamuyöllä. Siinä kerrottiin viittä vaille kaksi tulleesta hälytyksestä keskisuureen rakennuspaloon Kaustisella.

Palokunta sai tulen nopeasti hallintaan, eivätkä liekit päässeet leviämään talon rakenteisiin. Ihmiset saatiin ulos vahingoittumattomina. Tapausta tutkitaan henkirikoksen yrityksenä, koska tapahtuma-aikaan rakennuksessa oli sisällä epäillyn miehen vaimo ja kolme lasta.

Vangitsemiskäsittelyn yhteydessä Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi syytteen nostamisen takarajan 24. päivään syyskuuta.

Vangitsemisessa todennäköisin syin epäily tarkoittaa, että pidetään todennäköisempänä rikosepäilyn osoittautumista oikeaksi kuin vääräksi. Kyse on niin sanotusta korkeammasta epäilyn kynnyksestä. Alempaan riittää syy epäillä rikosta, mikäli vangitsemisen muut edellytykset toteutuvat.


http://www.kp24.fi/uutiset/308291/Naise ... vangittiin

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: Pe Kesä 22, 2012 1:28 pm
Kirjoittaja MrsLemon
Tämä uutinen on saman tapauksen uutisointia heti tulipalon jälkeen. Kyseinen talo sijaitsee Jylhän kylässä.

Palo omakotitalossa Kaustisella

Palokunta sai sammutettua nopeasti palonalun omakotitalossa Kaustisella perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Ilmoitus palosta tuli noin kahden aikaan aamuyöllä. Talossa oli ihmisiä sisällä.

Ensimmäisenä tapahtumapaikalle saapunut palokunnan yksikkö sai sammutettua palonalun nopeasti. Kaikki talossa olleet ihmiset saatiin pelastettua vahingoittumattomina ulos. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

http://www.kp24.fi/uutiset/307863/Palo- ... austisella

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: Pe Kesä 22, 2012 3:12 pm
Kirjoittaja Tiina
Toivottavasti eivät nyt päästä vaan vapaalta vastaamaan. :o
Sekään ei mikään ihme olisi, kun seuraa näitä nykyisiä "tuomioita".

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:42 am
Kirjoittaja nuusku-nella
No ja ennen kaikkea toivottavasti tässä nyt laitetaan lasten ja äidin etu ja turvallisuus tärkeimmäksi asiaksi ja todetaan että tällä isällä ei ole heidän elämäänsä enää mitään asiaa. Näitä uutisia perheensä tappaneista on saatu lukea ihan tarpeeksi, tässä kun ihmeen kaupalla pelastuivat niin pitää huokaista helpotuksesta mutta kohdella isää kuin olisi onnistunut. Eli ei unohdeta ja silitetä päätä että voi kun sä olit vähän väsynyt ja vihainen sillon mutta tottakai sää saat nähdä lapsias ja tottakai sulle kerrotaan vaimon uus osote. Ei se viha, katkeruus ja vika päästä mihinkään oo kadonneet vaikka kuinka katuiskin nyt.

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 12:53 pm
Kirjoittaja mikkopoika
Omituista, ettei tätä tapahtumaa uutisoi mikään muu taho kuin Keskipohjanmaa. Teko on aivan yhtä järkyttävä kuin Tyrnävän ja Pomarkun tapaukset, tässä vain tekijä ei onneksi onnistunut yrityksessään. En kaipaa mitään yksityiskohdilla mässäilyjä, mutta kyllä asioista pitää kertoa, jotta kaikki näkevät miten perheiden hätä on räjähtämässä käsiin.

Ilmeisesti toimitukset ovat juhannuksen vietossa...

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 10:48 am
Kirjoittaja Basil
Onneksi tämä jäi yritykseksi. Kyseessä on muuten sama pieni kylä, jossa muutama vuosi sitten kuoli tulipalossa suurperheen isä ja äiti. Ja kyseessä on todellakin pieni kylä, asukkaita kourallinen.

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 1:31 pm
Kirjoittaja mikkopoika
MrsLemon kirjoitti: Vangitsemiskäsittelyn yhteydessä Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi syytteen nostamisen takarajan 24. päivään syyskuuta.
Pitäisikö tämä tulkita niin, ettei syytteitä ole nostettu, kun eletään jo lokakuuta? En ainakaan löytänyt mitään tietoa.

Re: Perhesurman yritys Kaustisella

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 3:22 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
mikkopoika kirjoitti:
MrsLemon kirjoitti: Vangitsemiskäsittelyn yhteydessä Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi syytteen nostamisen takarajan 24. päivään syyskuuta.
Pitäisikö tämä tulkita niin, ettei syytteitä ole nostettu, kun eletään jo lokakuuta? En ainakaan löytänyt mitään tietoa.
Tähänkin on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin syytteiden noston takarajaa voidaan tiettyjen syiden tähden lykätä (oikeus myöntää lykkäysluvan).
Toisekseen.
Keskeneräisestä tutkinnasta ei ole pakko tiedottaa yhtään, mitään tutkinta voidaan vaikka kokonaan salata (esim tapaus Herlin). Niukka tiedotuslinja, vaikka sille olisi kuinka hyvät ja lailliset perusteet tahansa, on vaan sellainen asia jota ihmisten on vaikea hyväksyä erikseensanotusti silloin, kun syytettyjen penkillä on mies ja uhreina naisia ja lapsia. Luultavasti kaikelle siis on perusteet ihan lain mukaisesti.

Re: Perhesurman yritys Kaustisella 2012

Lähetetty: Ke Loka 08, 2014 1:33 pm
Kirjoittaja Rocket
Lienee sama tapaus.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014100 ... 1_uu.shtml
Syyte: Mies sytytti talon tuleen - lapset nukkuivat sisällä
Keskiviikko 8.10.2014 klo 07.10
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa luettiin tiistaina syyte miehelle, jota epäillään muun muassa vaimonsa kuristamisesta ja tuhotyöstä.

Tapaukset sattuivat Kaustisilla vuonna 2012.

Pahoinpitelysyyteen mies sai huhtikuussa tapahtuneesta tilanteesta, jossa mies oli pitänyt vaimostaan kyynärtaipeella kiinni parin yhteisessä asunnossa Kaustisella.

Naisen oli vaikea hengittää otteessa, mutta siitä ei jäänyt hänen kaulalleen jälkiä.

Pari kuukautta myöhemmin mies oli tullut yöllä kotiin ja levittänyt bensiiniä pariskunnan makuuhuoneeseen. Mies uhkasi sytyttää palamaan sängyn ja vaimonsa, kun tämä menee nukkumaan. Hän uhkaili myös pariskunnan kolmea lasta, jotka nukkuivat huoneissaan tapahtumahetkellä. Lapset olivat 9-, 8- ja 3-vuotiaita.

Vaimo onnistui pakenemaan talosta, jonka jälkeen mies levitti bensiiniä olohuoneen sohvalle ja sytytti sen palamaan. Liekehtivästä sohvasta nousi pahanhajuinen musta savu.

Mies päätti kuitenkin itse sammuttaa liekeissä olevan sohvan ja raahasi sen ulos talosta.

Miehelle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta pahoinpitelystä, tuhotyöstä ja vaaran aiheuttamisesta. Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan hänelle tulee määrätä myös oheissakko mikäli ehdollista vankeusrangaistusta yksin ei katsota riittäväksi.