Sivu 1/1

Turkulaisopettajan pahoin murjoneelle afrikkalaiselle kolme vuotta ehdotonta

Lähetetty: Ma Kesä 25, 2012 4:18 pm
Kirjoittaja Luupää
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/361629 ... +ehdotonta
Turkulaisopettajan pahoin murjonut 26-vuotias ulkomaalaismies on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä ryöstöstä. Vahingonkorvauksia vastaajan maksettavaksi kertyi lähes 14 000 euroa, josta 800 kivusta, 5 000 traumaattisesta stressireaktiosta, 3 500 kärsimyksestä ja 300 euroa pysyvästä kosmeettisesta haitasta. Lisäksi vastaajan on maksettava asianomistajan oikeudenkäyntikulut.

Tuomittu ja toinen vastaaja, jota ei vielä ole tavoitettu, kävivät viime helmikuussa 47-vuotiaan opettajan kimppuun lietolaisessa teollisuushallissa. Asianomistajan kädet sidottiin selän taa ja kädet edelleen jalkoihin kiinni, jonka jälkeen häntä lyötiin nyrkein ja potkittiin eri puolille kehoa. Uhria lyötiin veitsellä päähän, reiteen, pohkeeseen ja kämmenselkään ja hänet pakotettiin soittamaan ystävälleen, jonka piti luovuttaa 600 euroa eräälle kolmannelle henkilölle toimitettavaksi vastaajille.

Uhrilta vietiin lompakko, jossa oli noin 1 500 euroa käteistä rahaa, puhelin, auton avaimet ja auto. Lopuksi uhrin päälle kaadettiin dieselöljyä ja hänet jätettiin sidottuna halliin. Lompakko ilman rahoja, avaimet ja auto löydettiin myöhemmin.

Maanmiestään murjonut nyt tuomittu pohjoisafrikkalainen mies löytyi kuukauden kuluttua ryöstöstä, mutta toinen tekijä on karkuteillä. Mies tuomittiin myös väärän henkilötiedon antamisesta, koska hän ilmoitti kiinni otettaessa poliisille väärän henkilöllisyyden, mutta hänet identifioitiin muun muassa Britanniasta tulleiden poliisitietojen avulla. Mies oli rekisteröity siellä samalla nimellä kuin Suomessa.
Oikein kansainvälisiä konnia visiitillä. Vai lienevätkö pitempiaikaisia asukkeja.