Somaliliiton likapyykki
Lähetetty: Ke Marras 21, 2012 12:23 pm
MOT: Somaliliiton likapyykki
"Suomen Somaliliittoa pidetään kaikkien somalitaustaisten virallisena edustajana Suomessa, ja järjestö saa rahallista tukea mm. eri ministeriöiltä ja Raha-automaatti-
yhdistykseltä. Liiton
somaliyhteisön sisällä on kuitenkin pitkään kiistelty rahavirroista ja niiden mahdollisista väärinkäytöksistä. Rahasotkuihin puuttuneet ovat joutuneet jättämään liiton. Monet entiset jäsenet ovat myös huolestuneita Somaliliiton radikalisoitumisesta ja sen tiiviistä yhteyksistä Itä-Pasilan moskeijaan. Liiton pitäisi sääntöjensä mukaan olla uskonnollisesti sitoutumaton.
Toimittaja Minna Knus-Galán."
http://ohjelmat.yle.fi/mot/19_11
Täällä itse ohjelma, Ylen Areenalla:
http://areena.yle.fi/tv/1707138
Hatunnosto kaikille rohkeille ja oikeudenmukaisille ilmiantajille! Toivotaan, että selviävät ilman kostotoimenpiteitä. Tähän mielestäni sopii hyvin vielä lopuksi Jani Kaaron kolumni, liittyen islaminuskontoon:
Kolumni
Tarinat, joita ei uskalleta kuunnella
HS: 12.11.2012 8:44 Jani Kaaro
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja Helsingin Sanomien avustaja.
"Olen käynyt vain kerran eläessäni muslimimaassa. Se oli Kaukasiassa 1990-luvun alussa. Vaalea tukka erottui pienen vuoristokylän katukuvassa, ja pian paikalliset nuoret miehet kutsuivat meidät jo kotiinsa.
Ruokapöydässä perheen isäntä laittoi kätensä yhteen, kuin rukoukseen, ja sanoi: "On vain yksi Jumala, mutta me kutsumme häntä eri nimillä. Olette sydämellisesti tervetulleita kotiini syömään."
Mikä ystävällinen, vieraanvarainen ja suvaitsevainen kansa.
Toisaalla taas on Zahra, nuori somalinainen. Pidätellyt kyyneleet nousevat hänen silmiinsä, kun hän puhuu ympärileikkauksestaan. "Olin silloin viisivuotias", hän sanoo. "Se sattui niin hirvittävästi. En voi verrata sitä mihinkään. En voinut kävellä tai liikkua moneen päivään."
Nyt Zahra asuu Suomessa, opiskelee ja etsii työtä, mutta on huolesta sairas. Zahran tytär on Somaliassa, ja lähestyy ikää, jolloin tytöt ympärileikataan. Tytärtä hoitavat samat sukulaiset, jotka ympärileikkasivat Zahran, ja jos häntä ei pian saada Suomeen, häntä odottaa äitinsä kohtalo päivänä minä hyvänsä.
Sukulaiset eivät halua luovuttaa tyttöä, koska heidän mielestään Zahra on hylännyt muslimien tavat.
Siinä islamin kahdet kasvot. Miten kaukana ne ovatkaan toisistaan? Ensimmäinen, joka korostaa veljeyttä kaikkien ihmisten välillä. Toinen, joka sulkee vääräuskoiset ja luopiot ulkopuolelleen. Kysymys kuuluu, miten ensimmäisestä voi koskaan tulla todellisuutta, jos emme uskalla selvästi tuomita toista?
En voi ajatella Zahraa ajattelematta samalla taiteilija Theo van Goghin murhaa Amsterdamissa vuonna 2004. Murhaaja oli ääri-islamisti Mohammed Boyeri ja van Goghin rikos se, että hän oli yhdessä somalialaissyntyisen Ayaan Hirsi Alin kanssa uskaltautunut kritisoimaan tapaa, jolla muslimit tietyissä yhteisöissä kohtelivat naisia.
Hirsi Alin ja van Goghin videoteoksessa, Submission, neljä musliminaista kertovat tarinansa. Ne ovat kauhistuttavia tarinoita, joita kukaan suomalainen ei voisi hyväksyä tapahtuvan omassa kotimaassaan. Yhdessä niistä nuori somalinainen joutuu setänsä raiskaamaksi.
Kun isä saa tietää, hän vaatii tytärtä vaikenemaan, ettei tämä loukkaisi veljen kunniaa. Kun tytär tulee raiskauksesta raskaaksi, hän tietää, että isä aikoo tappaa hänet, koska hän ei enää ole neitsyt. Ainoa asia, mitä hän toivoo, on, että hän ehtisi itse tappaa itsensä ensin.
Nämä eivät olleet kuviteltuja tarinoita.
Hirsi Ali tunsi yhteisönsä. Hän tiesi naisten olevan miesten omaisuutta. Hän oli nähnyt mustelmat. Hän tiesi kunniamurhat. Hän tiesi ympärileikkaukset, jotka toimitettiin lasinsirulla keittiönpöydän päällä, sukulaisten pitäessä tytön käsistä ja jaloista kiinni.
Hän tiesi naisten kärsivän D-vitamiinin puutteesta, koska miehet eivät päästäneet heitä ulos. Kaikkialla minne hän katsoi, hän näki ihmisten olevan vapaita. Kun Hirsi Ali pyysi maahanmuuttajanaisille samaa vapautta ja samaa koskemattomuuden oikeutta kuin muille hollantilaisnaisille, seuraukset olivat järkyttävät. Kukaan ei halunnut tietää. Kukaan ei halunnut kuulla. Kun van Gogh nosti ongelman esiin, hänet tapettiin.
Jos eurooppalaisella liberalismilla on häpeähetkensä, se on hetki, jolloin se työnsi päänsä pensaaseen radikaalien ääri-islamistien uhan edessä, väittää brittiläinen toimittaja Nick Cohen kirjassaan You Can't Read This Book.
Kun van Gogh oli ammuttu, toimittajat, kirjailijat ja poliittiset kommentaattorit eivät suinkaan syöksyneet puolustamaan Hirsi Alia, joka oli tappolistalla seuraavana.
Päinvastoin, he alkoivat kaivaa törkyä hänen menneisyydestään; tuomitsivat hänet elitistinä, joka oli vieraantunut omasta kulttuuristaan; ja leukailivat, että häntä ei pidä suojella murhaajilta, vaan omalta itseltään. Viesti oli selvä: Jos loukkaat muslimeja, se on oma vikasi ja saat kantaa seuraukset itse.
Hirsi Alin tarina ei ole ainoa. Cohen käy kirjassaan läpi lukuisia tapauksia, joissa muutoin niin liberaaleja elämänarvoja kannattavat poliitikot ja toimittajat kieltäytyivät kerta toisensa jälkeen puuttumasta sellaisiin vaikeisiin asioihin kuin tyttöjen ympärileikkaukset tai naisten asema, koska se olisi haitannut yleisiä suvaitsevaisuuden tavoitteita. Eräs tarina koskee nuorta naista nimeltä Deepika Thathaal.
Hän syntyi Norjassa pakistanilaiseen perheeseen, ja halusi vain ja ainoastaan poplaulajaksi. Nykyään hän on tunnettu poplaulaja Deeyah. Muslimimiehet ovat sylkeneet hänen päälleen niin Oslossa kuin Lontoossakin, ja hän joutui liikkumaan julkisilla paikoilla henkivartijoiden kanssa –vain koska hänen unelmansa, uravalintansa ja napapaitansa eivät käyneet yhteen ääri-islamilaisen uskonnontulkinnan kanssa.
Hän ei saanut tukea brittiläisiltä poliitikoilta tai piispoilta, jotka antoivat ymmärtää, ettei naisen kannata ärsyttää muslimeja tahallaan, ja Deeyah vetäytyi amerikkalaiseen pikkukaupunkiin.
Suurin synti tässä kaikessa on se, että olemme antaneet radikaalien ääri-islamistien määritellä islaminuskoisten koko kuvan. Samalla olemme unohtaneet, mitä kaikkea muuta muslimien riveistä löytyy.
Heidän joukossaan on sosialisteja, demokraatteja, konservatiiveja, uudistusmielisiä, maltillisia, maallistuneita ja liberaaleja. Tämä kirjava joukko on ehdoton enemmistö. Radikaalit äärimuslimit ovat pieni vähemmistö, mutta he hallitsevat pelolla.
Jos haluamme tulevaisuuden, jossa meidän ei tarvitse pelätä ääri-islamistien reaktioita, avain on näissä maltillisemmissa ryhmissä. Ajatelkaa esimerkiksi omia kristittyjä fundamentalistejamme.
He tekevät joskus ääritekoja, kuten murhaavat aborttilääkäreitä, mutta yleisesti ottaen emme pidä heitä suurena uhkana. Se johtuu siitä, että niin suuri osa väestöstämme on maallistunutta, ettei fundamentalismilla ole pohjaa, josta kasvaa.
Samasta syystä maallistuminen ja maltillisuus ovat suurin uhka myös islaminuskoisille fundamentalisteille. Jos muslimien maltillinen väestö saisi äänensä kuuluviin, fundamentalistien vaikutus alkaisi kutistua.
Fundamentalistit tietävät tämän, ja siksi he lähettävät lapsensa mieluummin kotimaahansa opettelemaan vanhoja tapoja kuin antavat heidän turmeltua länsimaissa.
Tämän vuoksi on niin tärkeää, että maahanmuuttajien lapset Suomessa ja muissa länsimaissa saavat vapaasti valita oman tiensä. Useimmat heistä haluavat saman vapauden ja samat oikeudet kuin suomalaisillakin on, ja meidän suomalaisten pitää puolustaa heitä siinä.
Ääriliikkeet tukahduttavat vaihtoehtoiset mielipiteet pelolla ja väkivallalla eivätkä anna ihmisten etsiä omaa totuuttaan erilaisten vaihtoehtojen joukosta. Moniarvoisen yhteiskunnan hienous on siinä, että siellä voi itse valita millaisiin arvoihin uskoo ja se koskee meitä jokaista.
Zahran henkilöllisyyden suojaamiseksi mainittakoon, että hänen nimensä voi olla tai olla olematta Zahra. Tiedot Hirsi Alin ja van Goghin tapauksesta ovat peräisin Nick Cohenin teoksesta You Can't Read This Book, Fourth Estate, 2012."
"Suomen Somaliliittoa pidetään kaikkien somalitaustaisten virallisena edustajana Suomessa, ja järjestö saa rahallista tukea mm. eri ministeriöiltä ja Raha-automaatti-
yhdistykseltä. Liiton
somaliyhteisön sisällä on kuitenkin pitkään kiistelty rahavirroista ja niiden mahdollisista väärinkäytöksistä. Rahasotkuihin puuttuneet ovat joutuneet jättämään liiton. Monet entiset jäsenet ovat myös huolestuneita Somaliliiton radikalisoitumisesta ja sen tiiviistä yhteyksistä Itä-Pasilan moskeijaan. Liiton pitäisi sääntöjensä mukaan olla uskonnollisesti sitoutumaton.
Toimittaja Minna Knus-Galán."
http://ohjelmat.yle.fi/mot/19_11
Täällä itse ohjelma, Ylen Areenalla:
http://areena.yle.fi/tv/1707138
Hatunnosto kaikille rohkeille ja oikeudenmukaisille ilmiantajille! Toivotaan, että selviävät ilman kostotoimenpiteitä. Tähän mielestäni sopii hyvin vielä lopuksi Jani Kaaron kolumni, liittyen islaminuskontoon:
Kolumni
Tarinat, joita ei uskalleta kuunnella
HS: 12.11.2012 8:44 Jani Kaaro
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja Helsingin Sanomien avustaja.
"Olen käynyt vain kerran eläessäni muslimimaassa. Se oli Kaukasiassa 1990-luvun alussa. Vaalea tukka erottui pienen vuoristokylän katukuvassa, ja pian paikalliset nuoret miehet kutsuivat meidät jo kotiinsa.
Ruokapöydässä perheen isäntä laittoi kätensä yhteen, kuin rukoukseen, ja sanoi: "On vain yksi Jumala, mutta me kutsumme häntä eri nimillä. Olette sydämellisesti tervetulleita kotiini syömään."
Mikä ystävällinen, vieraanvarainen ja suvaitsevainen kansa.
Toisaalla taas on Zahra, nuori somalinainen. Pidätellyt kyyneleet nousevat hänen silmiinsä, kun hän puhuu ympärileikkauksestaan. "Olin silloin viisivuotias", hän sanoo. "Se sattui niin hirvittävästi. En voi verrata sitä mihinkään. En voinut kävellä tai liikkua moneen päivään."
Nyt Zahra asuu Suomessa, opiskelee ja etsii työtä, mutta on huolesta sairas. Zahran tytär on Somaliassa, ja lähestyy ikää, jolloin tytöt ympärileikataan. Tytärtä hoitavat samat sukulaiset, jotka ympärileikkasivat Zahran, ja jos häntä ei pian saada Suomeen, häntä odottaa äitinsä kohtalo päivänä minä hyvänsä.
Sukulaiset eivät halua luovuttaa tyttöä, koska heidän mielestään Zahra on hylännyt muslimien tavat.
Siinä islamin kahdet kasvot. Miten kaukana ne ovatkaan toisistaan? Ensimmäinen, joka korostaa veljeyttä kaikkien ihmisten välillä. Toinen, joka sulkee vääräuskoiset ja luopiot ulkopuolelleen. Kysymys kuuluu, miten ensimmäisestä voi koskaan tulla todellisuutta, jos emme uskalla selvästi tuomita toista?
En voi ajatella Zahraa ajattelematta samalla taiteilija Theo van Goghin murhaa Amsterdamissa vuonna 2004. Murhaaja oli ääri-islamisti Mohammed Boyeri ja van Goghin rikos se, että hän oli yhdessä somalialaissyntyisen Ayaan Hirsi Alin kanssa uskaltautunut kritisoimaan tapaa, jolla muslimit tietyissä yhteisöissä kohtelivat naisia.
Hirsi Alin ja van Goghin videoteoksessa, Submission, neljä musliminaista kertovat tarinansa. Ne ovat kauhistuttavia tarinoita, joita kukaan suomalainen ei voisi hyväksyä tapahtuvan omassa kotimaassaan. Yhdessä niistä nuori somalinainen joutuu setänsä raiskaamaksi.
Kun isä saa tietää, hän vaatii tytärtä vaikenemaan, ettei tämä loukkaisi veljen kunniaa. Kun tytär tulee raiskauksesta raskaaksi, hän tietää, että isä aikoo tappaa hänet, koska hän ei enää ole neitsyt. Ainoa asia, mitä hän toivoo, on, että hän ehtisi itse tappaa itsensä ensin.
Nämä eivät olleet kuviteltuja tarinoita.
Hirsi Ali tunsi yhteisönsä. Hän tiesi naisten olevan miesten omaisuutta. Hän oli nähnyt mustelmat. Hän tiesi kunniamurhat. Hän tiesi ympärileikkaukset, jotka toimitettiin lasinsirulla keittiönpöydän päällä, sukulaisten pitäessä tytön käsistä ja jaloista kiinni.
Hän tiesi naisten kärsivän D-vitamiinin puutteesta, koska miehet eivät päästäneet heitä ulos. Kaikkialla minne hän katsoi, hän näki ihmisten olevan vapaita. Kun Hirsi Ali pyysi maahanmuuttajanaisille samaa vapautta ja samaa koskemattomuuden oikeutta kuin muille hollantilaisnaisille, seuraukset olivat järkyttävät. Kukaan ei halunnut tietää. Kukaan ei halunnut kuulla. Kun van Gogh nosti ongelman esiin, hänet tapettiin.
Jos eurooppalaisella liberalismilla on häpeähetkensä, se on hetki, jolloin se työnsi päänsä pensaaseen radikaalien ääri-islamistien uhan edessä, väittää brittiläinen toimittaja Nick Cohen kirjassaan You Can't Read This Book.
Kun van Gogh oli ammuttu, toimittajat, kirjailijat ja poliittiset kommentaattorit eivät suinkaan syöksyneet puolustamaan Hirsi Alia, joka oli tappolistalla seuraavana.
Päinvastoin, he alkoivat kaivaa törkyä hänen menneisyydestään; tuomitsivat hänet elitistinä, joka oli vieraantunut omasta kulttuuristaan; ja leukailivat, että häntä ei pidä suojella murhaajilta, vaan omalta itseltään. Viesti oli selvä: Jos loukkaat muslimeja, se on oma vikasi ja saat kantaa seuraukset itse.
Hirsi Alin tarina ei ole ainoa. Cohen käy kirjassaan läpi lukuisia tapauksia, joissa muutoin niin liberaaleja elämänarvoja kannattavat poliitikot ja toimittajat kieltäytyivät kerta toisensa jälkeen puuttumasta sellaisiin vaikeisiin asioihin kuin tyttöjen ympärileikkaukset tai naisten asema, koska se olisi haitannut yleisiä suvaitsevaisuuden tavoitteita. Eräs tarina koskee nuorta naista nimeltä Deepika Thathaal.
Hän syntyi Norjassa pakistanilaiseen perheeseen, ja halusi vain ja ainoastaan poplaulajaksi. Nykyään hän on tunnettu poplaulaja Deeyah. Muslimimiehet ovat sylkeneet hänen päälleen niin Oslossa kuin Lontoossakin, ja hän joutui liikkumaan julkisilla paikoilla henkivartijoiden kanssa –vain koska hänen unelmansa, uravalintansa ja napapaitansa eivät käyneet yhteen ääri-islamilaisen uskonnontulkinnan kanssa.
Hän ei saanut tukea brittiläisiltä poliitikoilta tai piispoilta, jotka antoivat ymmärtää, ettei naisen kannata ärsyttää muslimeja tahallaan, ja Deeyah vetäytyi amerikkalaiseen pikkukaupunkiin.
Suurin synti tässä kaikessa on se, että olemme antaneet radikaalien ääri-islamistien määritellä islaminuskoisten koko kuvan. Samalla olemme unohtaneet, mitä kaikkea muuta muslimien riveistä löytyy.
Heidän joukossaan on sosialisteja, demokraatteja, konservatiiveja, uudistusmielisiä, maltillisia, maallistuneita ja liberaaleja. Tämä kirjava joukko on ehdoton enemmistö. Radikaalit äärimuslimit ovat pieni vähemmistö, mutta he hallitsevat pelolla.
Jos haluamme tulevaisuuden, jossa meidän ei tarvitse pelätä ääri-islamistien reaktioita, avain on näissä maltillisemmissa ryhmissä. Ajatelkaa esimerkiksi omia kristittyjä fundamentalistejamme.
He tekevät joskus ääritekoja, kuten murhaavat aborttilääkäreitä, mutta yleisesti ottaen emme pidä heitä suurena uhkana. Se johtuu siitä, että niin suuri osa väestöstämme on maallistunutta, ettei fundamentalismilla ole pohjaa, josta kasvaa.
Samasta syystä maallistuminen ja maltillisuus ovat suurin uhka myös islaminuskoisille fundamentalisteille. Jos muslimien maltillinen väestö saisi äänensä kuuluviin, fundamentalistien vaikutus alkaisi kutistua.
Fundamentalistit tietävät tämän, ja siksi he lähettävät lapsensa mieluummin kotimaahansa opettelemaan vanhoja tapoja kuin antavat heidän turmeltua länsimaissa.
Tämän vuoksi on niin tärkeää, että maahanmuuttajien lapset Suomessa ja muissa länsimaissa saavat vapaasti valita oman tiensä. Useimmat heistä haluavat saman vapauden ja samat oikeudet kuin suomalaisillakin on, ja meidän suomalaisten pitää puolustaa heitä siinä.
Ääriliikkeet tukahduttavat vaihtoehtoiset mielipiteet pelolla ja väkivallalla eivätkä anna ihmisten etsiä omaa totuuttaan erilaisten vaihtoehtojen joukosta. Moniarvoisen yhteiskunnan hienous on siinä, että siellä voi itse valita millaisiin arvoihin uskoo ja se koskee meitä jokaista.
Zahran henkilöllisyyden suojaamiseksi mainittakoon, että hänen nimensä voi olla tai olla olematta Zahra. Tiedot Hirsi Alin ja van Goghin tapauksesta ovat peräisin Nick Cohenin teoksesta You Can't Read This Book, Fourth Estate, 2012."
Nyt taitaa onneksi olla jo somaliyhteisönkin mitta täynnä. Rohkeita ja oikeudenmukaisia ihmisiä sielläkin, ihan niin kuin meidän kaikkien muittenkin ihmisten joukossa. Sekä ahneita, itsekkäitä ja tyhmiä - että reiluja, tasapuolisia ja fiksujakin.