Charles Ray Hatcher, sarjamurhaaja
Lähetetty: Pe Marras 30, 2012 8:14 pm
Charles Ray Hatcher (16.7.1929 - 7.12.1984) oli amerikkalainen sarjamurhaaja, joka tunnusti murhanneensa 16 uhria vuosina 1969-1982.
Charles Ray syntyi vain runsaan tuhannen asukkaan pikkukaupungissa Mound Cityssa Missourin osavaltiossa. Hän oli vanhempiensa Jessen ja Lulan neljäs lapsi. Isä-Hatcher oli entinen vanki ja väkivaltainen alkoholisti. Charlesia kiusattiin koulussa, jonka hän usein kosti satuttamalla luokkakavereitaan.
Keväällä 1935, Charlesin ollessa 5-vuotias, hän oli veljineen lennättämässä leijaa, jonka naruna oli vanhasta autosta löytynyt kuparilanka. Arthur Allen, veljistä vanhin, oli antamassa leijaa Charlesille, kun se osui voimalinjaan ja Arthur kuoli sille paikalle.
Pian tämän jälkeen perheen isä lähti kotoa ja otti avioeron. Lula meni uusiin naimisiin parikin kertaa ja vuonna 1945 Hatcher muutti äitinsä ja hänen kolmannen aviomiehensä luo St. Josephiin.
Vuonna 1947 Hatcher tuomittiin autovarkaudesta varastettuaan tukkirekan yhtiöltä, jossa oli ollut töissä kaksi viikkoa. Tuomio oli kahden vuoden suspended sentence, joka muistuttaa suomalaista ehdollista vankeustuomiota. Seuraavana vuonna Hatcher tuomittiin jälleen autovarkaudesta, tällä kertaa oikeaan vankeuteen. Vain puolet tuomiostaan istuneena Hatcher vapautettiin kesällä 1949, mutta palasi vankilaan jo muutaman kuukauden kuluttua väärennettyään shekin. Maaliskuussa 1951 hän karkasi
vankilasta ja yritti murtoa, mutta jäi kiinni ja sai kaksi vuotta lisää kakkua.
Heinäkuussa 1954 koitti vapaus. Hatcher juhlisti sitä varastamalla auton, josta tuli neljä vuotta linnaa. Ennen tuomiotaan Hatcher yritti paeta putkasta, mistä hyvästä hän sai kaksi vuotta lisää tiilenpäitä. Istuttuaan yhteensä kuutta eri tuomiota, hän vapautui vankilasta maaliskuussa 1959.
Saman vuoden kesäkuussa Hatcher yritti kaapata 16-vuotiaan Steven Pellhamin uhkaamalla tätä teurastusveitsellä. Pellham teki rikosilmoituksen ja Hatcher saatiin kiinni varastetusta autosta. Hän sai viiden vuoden tuomion, mutta ennen siirtoa vankilaan ehti vielä yrittää pakoa. Vankilassa hän kehui olevansa luoteis-Missourin pahamaineisin rikollinen sitten Jesse Jamesin.
Vuoden 1961 heinäkuussa vanki nimeltä Jerry Tharrington löydettiin raiskattuna ja kuoliaaksi puukotettuna vankilan keittiön lastauslaiturilta. Hatcher laitettiin eristysselliin Tharringtonin murhasta, mutta todisteet eivät riittäneet oikeuden tuomioon. Eristysosastolla Hatcher kirjoitti viestin, jossa ilmoitti tarvitsevansa psykiatrista hoitoa, mutta vankilan psykologin mukaan se oli vain juoni jolla Hatcher toivoi pääsevänsä eristyksestä ja ehkä jopa vankilasta. Hoito siis evättiin ja Hatcher siirrettiin takaisin vankilan yleisosastolle. Tuomio kuitenkin lyheni kolmeen neljäsosaan alkuperäisestä, ja hän vapautui 24.8.1963.
27.8.1969 Hatcher kaappasi 12-vuotiaan William Freemanin Californiassa. Hän houkutteli pojan luokseen, vei tämän läheisen virran varrelle ja kuristi tämän siellä.
Kaksi päivää myöhemmin 6-vuotias Gilbert Martinez ilmoitettiin kadonneeksi San Franciscosta. Hänen kanssaan leikkimässä ollut samanikäinen tyttö kertoi, että Martinez oli lähtenyt jäätelöä tarjonneen miehen matkaan. Koiraansa taluttamassa ollut mies näki poikaa pahoinpideltävän ja pian poliisikin saapui paikalle ottamaan hyökkääjän kiinni. Mies antoi nimekseen Albert Ralph Price, vaikka hänen hallustaan löytyi henkilöpaperit nimellä Hobert Prater. FBI:n papereihin miehen nimeksi on myöhemmin laitettu Charles R. Hatcher.
Hatcher (joka esiintyi edelleen Albert Pricena) sai syytteen pahoinpitelystä aikeena suorittaa sodomiaa ja kidnappauksesta. Hänet määrättiin tutkimuksiin joiden tarkoituksena oli selvittää hänen kuntonsa oikeudenkäyntiä varten. Laajempi psykologinen arviointi määrättiin kun Hatcherista ei saatu mitään irti alkututkimuksissa. Nyt hän väitti kuulevansa ääniä ja näkevänsä harhoja, sekä lavasti itsemurhayrityksiä.
Joulukuussa 1970 Hatcheria pompoteltiin käräjäoikeuden ja sairaalan välillä useita kertoja. Erään psykiatrin diagnoosin mukaan hän kärsi passiivis-agressiivisesta persoonallisuudesta, parafiliasta ja pedofiliasta. Mainittiin myös sairaalan henkilökunnan epäilleen
hänen keksivän tai liioittelevan oireitaan. Tammikuussa 1971 Hatcherin tutki kaksi psykiatria. Heistä ensimmäinen julisti miehen hulluksi ja suositteli intensiivistä hoitoa vartioidussa sairaalassa. Toinen psykiatreista raportoi että Hatcheria ei voi laittaa oikeuden eteen, ja määräsi hänet takaisin sairaalaan.
Toukokuussa Hatcher kuitenkin joutui oikeuteen ja vetosi syyntakeettomuuteen mielenvikaisuuden takia. Hänet lähetettiin eri sairaalaan lisätutkimuksia varten ja sielläkin todettiin, että hän ei ole vieläkään kelvollinen oikeuteen. Kesäkuun alussa Hatcher pakeni sairaalasta. Viikon päästä hänet pidätettiin Richard Lee Grady -nimisenä autovarkaudesta. Mies lähetettiin jälleen mielentilatutkimukseen ja seuraavana keväänä sairaalasta ilmoitettiin, että hoito oli epäonnistunut ja Hatcher oli vaaraksi muille potilaille. Hänet määrättiin californialaiseen vankimielisairaalaan.
Jo elokuussa hänet siirrettiin San Quentinin vankilaan oikeudenkäyntiä varten. Siellä määrättiin vielä kaksi tutkimusta, joista toinen totesi hänet epäkelvoksi oikeuteen ja toisen mukaan hän oli järjissään rikoksen aikaan. Joulukuussa hänet tuomittiin oikeudessa kidnappauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tammikuussa Hatcher kirjattiin californialaiseen sairaalaan nimikkeellä "mielenvikainen seksirikollinen" (vapaasti suomennettuna, toim. huom.).
Maaliskuussa 1973 vartijat löysivät Hatcherin piileskelemässä kylmiössä lähellä sairaalan sisäpihaa. Housuihinsa hän oli tunkenut kaksi lakanaa, joita myönsi aikoneensa käyttää pakenemiseen. Lääkärien mukaan hän oli edelleen uhka yhteiskunnalle, ja taas edessä oli reissu oikeuteen. Huhtikuussa hänelle luettiin tuomio: vuodesta elinkautiseen (one year to life, Amerikan oikeuslaitoksen hienouksia? toim. huom.) ja mies lähetettiin vankilaan. Seuraavassa kuussa eräs psykologi kuvaili Hatcheria manipulatiiviseksi sosiopaatiksi. Kesäkuussa suositeltiin, että Hatcher siirrettäisiin tarkemmin vartioituun vankilaan, joten hän yritti itsemurhaa viiltämällä ranteensa. Psykiatrin mukaan hän kärsi paranoidista skitsofreniasta. Siirtoa ei tapahtunut.
Elokuussa 1975 vartijat kehuivat Hatcherin hyvää käytöstä tämän ehdonalaiskuulemisessa. Vuotta myöhemmin Californian ehdonalaislautakunta päätti että miehen tila oli huomattavasti parantunut hänen vankilassaoloaikanaan, joten ehdonalainen vapaus koittaisi joulukuussa 1978. Hänen lukuisia vankila- ja sairaalareissujaan luettiin hyväksi, jolloin päivämäärä siirtyi jo tammikuulle 1977. Hatcher muutti san franciscolaiseen "puolimatkan taloon" (tarkoitettu sopeuttamaan vankeja normaalielämään, vastannee osin suomalaista avovankilaa, toim. huom.) toukokussa 1977.
Syyskuussa 1978 Hatcher pidätettiin (Richard Clark -nimisenä) Nebraskassa 16-vuotiaan pojan seksuaalisesta ahdistelusta. Pikareissu mielisairaalaan ja mies oli vapaana jälleen tammikuussa 1979. Toukokuussa Hatcher pidätettiin yritettyään puukottaa 7-vuotiasta poikaa. Tästä hyvästä hänet lähetettiin jälleen eri mielisairaalaan. Jo vuoden päästä hänet vapautettiin, mutta palasi kahden kuukauden kuluttua jäätyään kiinni pahoinpitelystä. Syyskuussa hän karkasi laitoksesta.
Heti lokakuun 1980 alussa Hatcher pidätettiin (Richard Clarkina) nebraskalaisessa kaupungissa 17-vuotiaan pojan raiskausyrityksestä. Mielisairaalaan ja takaisin 21 päivässä.
Seuraavan vuoden tammikuussa "Richard Clark" pidätettiin puukkotappelun jälkeen. Hän pyöri eri mielisairaaloiden välillä jonkin aikaa, kunnes hänet vapautettiin Pelastusarmeijan turvakotiin huhtikuussa.
Heinäkuussa 1982 patikoijat löysivät 11-vuotiaan Michelle Steelen raiskatun ja hakatun ruumiin Missouri-joen penkalta. Hatcher pidätettiin seuraavana päivänä yrittäessään kirjautua sairaalaan. Oikeudenkäyntiä odottaessaan hän tunnusti 15 muutakin lapsenmurhaa alkaen vuodesta 1969. Hän piirsi poliiseille kartan, jonka avulla he löysivät James Churchillin ruumiin. Samalla Hatcher tunnusti myös murhanneensa nelivuotiaan Eric Christgenin, josta oli jo ehditty tuomita elinkautiseen väärä mies.
Lokakuussa 1983 Hatcher tuomittiin elinkautiseen Christgenin murhasta. Vuotta myöhemmin kun hän oli tuomiolla Michelle Steelen murhasta, Hatcher pyysi kuolemanrangaistusta mutta se evättiin. Neljä päivää myöhemmin Hatcher hirttäytyi selliinsä.
Lähde: Wikipedia
---
Harmittavaisen vähän tietoa varsinaisista murhista, mutta miehen henkilöhistoria on vähintäänkin mielenkiintoinen.
Charles Ray syntyi vain runsaan tuhannen asukkaan pikkukaupungissa Mound Cityssa Missourin osavaltiossa. Hän oli vanhempiensa Jessen ja Lulan neljäs lapsi. Isä-Hatcher oli entinen vanki ja väkivaltainen alkoholisti. Charlesia kiusattiin koulussa, jonka hän usein kosti satuttamalla luokkakavereitaan.
Keväällä 1935, Charlesin ollessa 5-vuotias, hän oli veljineen lennättämässä leijaa, jonka naruna oli vanhasta autosta löytynyt kuparilanka. Arthur Allen, veljistä vanhin, oli antamassa leijaa Charlesille, kun se osui voimalinjaan ja Arthur kuoli sille paikalle.
Pian tämän jälkeen perheen isä lähti kotoa ja otti avioeron. Lula meni uusiin naimisiin parikin kertaa ja vuonna 1945 Hatcher muutti äitinsä ja hänen kolmannen aviomiehensä luo St. Josephiin.
Vuonna 1947 Hatcher tuomittiin autovarkaudesta varastettuaan tukkirekan yhtiöltä, jossa oli ollut töissä kaksi viikkoa. Tuomio oli kahden vuoden suspended sentence, joka muistuttaa suomalaista ehdollista vankeustuomiota. Seuraavana vuonna Hatcher tuomittiin jälleen autovarkaudesta, tällä kertaa oikeaan vankeuteen. Vain puolet tuomiostaan istuneena Hatcher vapautettiin kesällä 1949, mutta palasi vankilaan jo muutaman kuukauden kuluttua väärennettyään shekin. Maaliskuussa 1951 hän karkasi
vankilasta ja yritti murtoa, mutta jäi kiinni ja sai kaksi vuotta lisää kakkua.
Heinäkuussa 1954 koitti vapaus. Hatcher juhlisti sitä varastamalla auton, josta tuli neljä vuotta linnaa. Ennen tuomiotaan Hatcher yritti paeta putkasta, mistä hyvästä hän sai kaksi vuotta lisää tiilenpäitä. Istuttuaan yhteensä kuutta eri tuomiota, hän vapautui vankilasta maaliskuussa 1959.
Saman vuoden kesäkuussa Hatcher yritti kaapata 16-vuotiaan Steven Pellhamin uhkaamalla tätä teurastusveitsellä. Pellham teki rikosilmoituksen ja Hatcher saatiin kiinni varastetusta autosta. Hän sai viiden vuoden tuomion, mutta ennen siirtoa vankilaan ehti vielä yrittää pakoa. Vankilassa hän kehui olevansa luoteis-Missourin pahamaineisin rikollinen sitten Jesse Jamesin.
Vuoden 1961 heinäkuussa vanki nimeltä Jerry Tharrington löydettiin raiskattuna ja kuoliaaksi puukotettuna vankilan keittiön lastauslaiturilta. Hatcher laitettiin eristysselliin Tharringtonin murhasta, mutta todisteet eivät riittäneet oikeuden tuomioon. Eristysosastolla Hatcher kirjoitti viestin, jossa ilmoitti tarvitsevansa psykiatrista hoitoa, mutta vankilan psykologin mukaan se oli vain juoni jolla Hatcher toivoi pääsevänsä eristyksestä ja ehkä jopa vankilasta. Hoito siis evättiin ja Hatcher siirrettiin takaisin vankilan yleisosastolle. Tuomio kuitenkin lyheni kolmeen neljäsosaan alkuperäisestä, ja hän vapautui 24.8.1963.
27.8.1969 Hatcher kaappasi 12-vuotiaan William Freemanin Californiassa. Hän houkutteli pojan luokseen, vei tämän läheisen virran varrelle ja kuristi tämän siellä.
Kaksi päivää myöhemmin 6-vuotias Gilbert Martinez ilmoitettiin kadonneeksi San Franciscosta. Hänen kanssaan leikkimässä ollut samanikäinen tyttö kertoi, että Martinez oli lähtenyt jäätelöä tarjonneen miehen matkaan. Koiraansa taluttamassa ollut mies näki poikaa pahoinpideltävän ja pian poliisikin saapui paikalle ottamaan hyökkääjän kiinni. Mies antoi nimekseen Albert Ralph Price, vaikka hänen hallustaan löytyi henkilöpaperit nimellä Hobert Prater. FBI:n papereihin miehen nimeksi on myöhemmin laitettu Charles R. Hatcher.
Hatcher (joka esiintyi edelleen Albert Pricena) sai syytteen pahoinpitelystä aikeena suorittaa sodomiaa ja kidnappauksesta. Hänet määrättiin tutkimuksiin joiden tarkoituksena oli selvittää hänen kuntonsa oikeudenkäyntiä varten. Laajempi psykologinen arviointi määrättiin kun Hatcherista ei saatu mitään irti alkututkimuksissa. Nyt hän väitti kuulevansa ääniä ja näkevänsä harhoja, sekä lavasti itsemurhayrityksiä.
Joulukuussa 1970 Hatcheria pompoteltiin käräjäoikeuden ja sairaalan välillä useita kertoja. Erään psykiatrin diagnoosin mukaan hän kärsi passiivis-agressiivisesta persoonallisuudesta, parafiliasta ja pedofiliasta. Mainittiin myös sairaalan henkilökunnan epäilleen
hänen keksivän tai liioittelevan oireitaan. Tammikuussa 1971 Hatcherin tutki kaksi psykiatria. Heistä ensimmäinen julisti miehen hulluksi ja suositteli intensiivistä hoitoa vartioidussa sairaalassa. Toinen psykiatreista raportoi että Hatcheria ei voi laittaa oikeuden eteen, ja määräsi hänet takaisin sairaalaan.
Toukokuussa Hatcher kuitenkin joutui oikeuteen ja vetosi syyntakeettomuuteen mielenvikaisuuden takia. Hänet lähetettiin eri sairaalaan lisätutkimuksia varten ja sielläkin todettiin, että hän ei ole vieläkään kelvollinen oikeuteen. Kesäkuun alussa Hatcher pakeni sairaalasta. Viikon päästä hänet pidätettiin Richard Lee Grady -nimisenä autovarkaudesta. Mies lähetettiin jälleen mielentilatutkimukseen ja seuraavana keväänä sairaalasta ilmoitettiin, että hoito oli epäonnistunut ja Hatcher oli vaaraksi muille potilaille. Hänet määrättiin californialaiseen vankimielisairaalaan.
Jo elokuussa hänet siirrettiin San Quentinin vankilaan oikeudenkäyntiä varten. Siellä määrättiin vielä kaksi tutkimusta, joista toinen totesi hänet epäkelvoksi oikeuteen ja toisen mukaan hän oli järjissään rikoksen aikaan. Joulukuussa hänet tuomittiin oikeudessa kidnappauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tammikuussa Hatcher kirjattiin californialaiseen sairaalaan nimikkeellä "mielenvikainen seksirikollinen" (vapaasti suomennettuna, toim. huom.).
Maaliskuussa 1973 vartijat löysivät Hatcherin piileskelemässä kylmiössä lähellä sairaalan sisäpihaa. Housuihinsa hän oli tunkenut kaksi lakanaa, joita myönsi aikoneensa käyttää pakenemiseen. Lääkärien mukaan hän oli edelleen uhka yhteiskunnalle, ja taas edessä oli reissu oikeuteen. Huhtikuussa hänelle luettiin tuomio: vuodesta elinkautiseen (one year to life, Amerikan oikeuslaitoksen hienouksia? toim. huom.) ja mies lähetettiin vankilaan. Seuraavassa kuussa eräs psykologi kuvaili Hatcheria manipulatiiviseksi sosiopaatiksi. Kesäkuussa suositeltiin, että Hatcher siirrettäisiin tarkemmin vartioituun vankilaan, joten hän yritti itsemurhaa viiltämällä ranteensa. Psykiatrin mukaan hän kärsi paranoidista skitsofreniasta. Siirtoa ei tapahtunut.
Elokuussa 1975 vartijat kehuivat Hatcherin hyvää käytöstä tämän ehdonalaiskuulemisessa. Vuotta myöhemmin Californian ehdonalaislautakunta päätti että miehen tila oli huomattavasti parantunut hänen vankilassaoloaikanaan, joten ehdonalainen vapaus koittaisi joulukuussa 1978. Hänen lukuisia vankila- ja sairaalareissujaan luettiin hyväksi, jolloin päivämäärä siirtyi jo tammikuulle 1977. Hatcher muutti san franciscolaiseen "puolimatkan taloon" (tarkoitettu sopeuttamaan vankeja normaalielämään, vastannee osin suomalaista avovankilaa, toim. huom.) toukokussa 1977.
Syyskuussa 1978 Hatcher pidätettiin (Richard Clark -nimisenä) Nebraskassa 16-vuotiaan pojan seksuaalisesta ahdistelusta. Pikareissu mielisairaalaan ja mies oli vapaana jälleen tammikuussa 1979. Toukokuussa Hatcher pidätettiin yritettyään puukottaa 7-vuotiasta poikaa. Tästä hyvästä hänet lähetettiin jälleen eri mielisairaalaan. Jo vuoden päästä hänet vapautettiin, mutta palasi kahden kuukauden kuluttua jäätyään kiinni pahoinpitelystä. Syyskuussa hän karkasi laitoksesta.
Heti lokakuun 1980 alussa Hatcher pidätettiin (Richard Clarkina) nebraskalaisessa kaupungissa 17-vuotiaan pojan raiskausyrityksestä. Mielisairaalaan ja takaisin 21 päivässä.
Seuraavan vuoden tammikuussa "Richard Clark" pidätettiin puukkotappelun jälkeen. Hän pyöri eri mielisairaaloiden välillä jonkin aikaa, kunnes hänet vapautettiin Pelastusarmeijan turvakotiin huhtikuussa.
Heinäkuussa 1982 patikoijat löysivät 11-vuotiaan Michelle Steelen raiskatun ja hakatun ruumiin Missouri-joen penkalta. Hatcher pidätettiin seuraavana päivänä yrittäessään kirjautua sairaalaan. Oikeudenkäyntiä odottaessaan hän tunnusti 15 muutakin lapsenmurhaa alkaen vuodesta 1969. Hän piirsi poliiseille kartan, jonka avulla he löysivät James Churchillin ruumiin. Samalla Hatcher tunnusti myös murhanneensa nelivuotiaan Eric Christgenin, josta oli jo ehditty tuomita elinkautiseen väärä mies.
Lokakuussa 1983 Hatcher tuomittiin elinkautiseen Christgenin murhasta. Vuotta myöhemmin kun hän oli tuomiolla Michelle Steelen murhasta, Hatcher pyysi kuolemanrangaistusta mutta se evättiin. Neljä päivää myöhemmin Hatcher hirttäytyi selliinsä.
Lähde: Wikipedia
---
Harmittavaisen vähän tietoa varsinaisista murhista, mutta miehen henkilöhistoria on vähintäänkin mielenkiintoinen.
(tarkoitan tässä sitä, että osaavat vetää just oikeasta narusta vedoten hoitohenkilökuntaan) Tässäkin tapauksessa oltaisiin tarvittu joku ulkopuolinen arvio ihmisestä, koska nuo skitsot osaavat lääkäreitään ja lähipiiriään pyörittää mennen tullen ja saavat heidät uskomaan itseään...juuri siitä syystä he ovat pelottavia. Halutessaan pystyvät näyttelemään täysin normaalia. Sori, mulla ei ollut tämän järkevämpää panosta tähän ketjuun. 