Ampuja on 22-vuotias Jacob Tyler Roberts. Poliisin mukaan Robertsilla ei ollut merkittävää rikollista historiaa tätä ennen. Hän oli saanut kahdet ylinopeussakot tänä vuonna. Robertsin auto, vuoden -96 Volkswagen Jetta, löytyi ostoskeskuksen parkkipaikalta muiden autojen seasta.
Jacob Roberts.
Roberts ja naishenkilö (ei määritelty oliko tyttöystävä, sukulainen vai ystävä) on häädetty viime kesänä heidän Happy Valleyssa sijaitsevasta asunnostaan. Poliisi on tutkinut Robertsin Portlandissa sijainneen viimeisimmän asunnon ja kertoo löytäneensä sieltä runsaasti ammuksia. Ase jota ammuskeluskelussa käytettiin, puoliautomaattinen AR-15, oli puolestaan varastettu aiemmin Robertsin tuntemalta henkilöltä.
Joitakin päiviä ennen kuin ase varastettiin, Roberts oli lopettanut työnsä paikallisessa ravintolassa, myynyt omaisuutensa ja oli alkanut vaikuttamaan jotenkin täysin "turtuneelta" läheistensä mielestä. Hänen ex-tyttöystävänsä, Hannah Patricia Sansburn, 20, kertoi ABCn uutisille että mies joka avasi tulen ostoskeskuksessa oli normaalisti iloinen ja vitsaili paljon, mutta oli muuttunut totaalisesti viikkoa ennen ammuskelua. Ammuskelu tapahtui Clackamasin ostoskeskuksen toisessa kerroksessa, mutta itsemurhan Roberts teki ensimmäisessä kerroksessa.
Jacob Roberts.
Roberts oli myös kertonut ex-tyttöystävälleen muuttavansa Hawaijille ja oli ostanut jopa lipun sinne. Robertsin oli ollut tarkoitus lentää lauantaina, mutta kun Sansburn oli laittanut hänelle tekstiviestä kysyen miten lento meni, oli Roberts vastannut hankkiutuneensa humalaan ja unohtaneensa koko lennon.
Roberts kuvailee Facebookissaan itseään "adrenaliininarkkariksi" joka tekee mitä haluaa. Hän myös laittoi Facebookiinsa kuvan jossa hän tähtää aseella maalia kohden sekä toisen kuvan, jossa on kuva graffitista "Follow your dreams" (
Seuraa unelmiasi). Graffitin päälle on maalattu sana "cancelled" (
Peruutettu).
Sansburnin mukaan he olivat seurustelleet melkein vuoden, mutta eronneet kesällä. Suhteen aikana hän ei ollut nähnyt Robertsin käyttäytyvän koskaan väkivaltaisesti tai suuttuneen.
"Jake ei ollut väkivaltaista tyyppiä. Hän ei koskaan yrittänyt suututtaa ihmisiä. Hänen ainoa päämääränsä oli yrittää saada sinut nauramaan, hymyilemään, tuntemaan olosi hyväksi. En olisi koskaan uskonut, että hän tekisi jotain tälläistä," Sansburn sanoo. Hän kertoo viettäneensä aikaa Robertsin kanssa vastikään ja kysyneen tältä, mikä on hätänä. Roberts oli vastannut yrittävänsä vain vieroittaa itseään Portlandista Hawaijia varten. Sansburn oli pyytänyt myös Robertsia jäämään tekstiviestitse, sillä hän ei halunnut tuon lähtevän. Roberts oli vastannut "I'm sorry

", eikä mitään muuta.
Poliisi tutkii edelleen mitä Roberts teki viimeisinä päivinään.
Robertsin äiti, Tami Roberts, on ilmaissut shokin ja surun tunteitaan Clackamasin tapahtumien johdosta. Hän kirjoitti oman lausuntonsa, jonka luki hänen ystävänsä toimittajille ja muille Tami Robertsin talon ulkopuolella. Ystävä kertoi Tamin kasvattaneen Robertsin, mutta että hän ei ollut tämän biologinen äiti. Robertsin biologinen äiti kuoli pojan ollessa vielä hyvin nuori.
Roberts oli valmistunut Oregon City High Schoolista, jossa oltiin järkyttyneitä kun kuultiin, kuka ampuja oli.
"Hänet tunnettiin hyvin puhuvana ja kohteliaana nuorena miehenä joka tarjosi usein apuaan," koululta kerrotaan. Roberts opiskeli koulussa vain viimeisen vuotensa, aiemmat kolme vuotta hän oli opiskellut Milwaukie High Schoolissa. Siellä hänen kerrotaan olleen keskiverto-oppilas keskivertoarvosanoilla.
Ammuskelussa kuoli kaikkiaan lopulta kolme ihmistä ampuja mukaanlukien, muiden loukkaantuneiden selvitessä hengissä. Osasyy vähäiseen loukkaantuneiden ja kuolleiden määrään oli se, että Robertsin käyttämä ase jumittui jossain vaiheessa, ihmisten keretessä paeta tämän vuoksi paikalta. Ammuskelussa menehtyivät 45-vuotias kahden lapsen isä Steven Mathew Forsyth (West Linnistä) sekä 54-vuotias Cindy Ann Yuille koillis-Portlandista.
Steven Forsyth.
Cindy Yuille.