Sivu 1/1

Kuopiossa valokuvaamon pitäjä ampui asiakkaan vaimon

Lähetetty: To Tammi 17, 2013 12:26 am
Kirjoittaja VoDKa
Vuosiluvusta ei mitään havaintoa, 80/90-luku, ehkä? Voi olla vanhempikin tapaus.

Tuttu kertoi Kuopiossa (ilmeisesti) Mäkikadulla olleesta valokuvaamosta, joka sijaitsi kerrostalon alakerrassa (liiketila on nykyisin yksityisasunto, sisäänkäynti kadulta suoraan asuntoon). Ilmeisesti heppu oli panostanut paljon rahaa ja aikaa valokuvaamoonsa ja laitteisto oli pitkälti uusinta uutta, kun hänelle sitten tuli asiakkaaksi erikoisfilmiä kehityttämään mieshenkilö. Tuota filmiä ei ollut kuopiolaisissa liikkeissä muut suostuneet kehittämään tai siitä kuvia valmistamaan kun oli ollut jotain erikoistekniikkaa vaativa tapaus. Kuvia oli melko pino ja tämä Mäkikadun kuvaamo oli sitten suostunut ne kuitenkin ottamaan vastaan. Työ tuli lopulta melko kalliiksi ja kuvaamon pitäjä yritti aikansa saada tätä asiakasta hakemaan kuvat. Aikaa kului eikä kuvia haettu ja kun niissä oli melkoinen summa rahaa kiinni, oli tällä kuvaamon omistajalla alkanut pinna sitten kiristämään niiden suhteen ja oli päättänyt lähteä pelottelu/kostoreissulle. Hän tiesi asiakaskortiston perusteella missä asiakas asuu ja lähti kyttäämään tuota aseen kanssa eräs ilta (hämärä mielikuva että Puijonlaaksossa tai Neulamäellä olisi ollut se asunto, tästä en tosin mene takuuseen). Päästyään asunnolle hän näki jonkun liikkuvan asunnossa ikkunan edessä ja sen kummemmin pohtimatta ilmeisesti päätti sitten ampua. Laukaus osui ja kuten odottaa saattaa, tappoi sen johon luoti oli osunut. Paha vain, että tuo ikkunan takana liikkunut oli ollut asiakkaan vaimo, ei itse asiakas. Kuvaamon pitäjä pidätettiin ja hän joutui vankilaan joksikin aikaa. Valokuvaamon kamat jäivät tuomion aikana auttamattomasti ajastaan jälkeen ja kun kaveri pääsi ulos vankilasta olivat romut vanhentuneet jo siinä määrin, että ne myytiin todella halvalla ottaen huomioon kuinka vähäisellä käytöllä romppeet olivat olleet. Valokuvaamo todennäköisesti lopetti toimintansa samalla hetkellä kun tämä pitäjä päätyi sinne vankilaan, enkä tiedä onko hän ollut mukana valokuvaustouhuissa enää sen jälkeen tai asuuko edes Kuopiossakaan enää.

Nimistä ei ole mitään tietoa ja kuten mainittua, ei tuo vuosilukukaan ole tiedossa, ainoastaan arvioita siitä. Mäkikadulla näkyy olevan joku valokuvaaja tänäkin päivänä, mutta kyseessä ei siis ole sama tyyppi. Olisiko jollain tietoa että onko tämä tarina edes tosi (pienellä varauksella suhtautuisin itse) ja jos kyllä, milloin tapahtui, kuka oli tekijä ja mitä tästä seurasi?

Re: Kuopiossa valokuvaamon pitäjä ampui asiakkaan vaimon

Lähetetty: To Tammi 17, 2013 5:20 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret

Re: Kuopiossa valokuvaamon pitäjä ampui asiakkaan vaimon

Lähetetty: To Tammi 17, 2013 5:54 pm
Kirjoittaja VoDKa
Siinähän se. Koitin joillakin hakusanoilla hakea tapausta, mutta eipä tärpännyt. Ihmettelinkin, että outo juttu jos ei ole foorumilla vielä. Kiitoksia.