Sivu 1/1

Markus Selin ja talousrikokset

Lähetetty: Ke Syys 05, 2007 6:24 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti 5.9.2007 kirjoitti:Seliniä uhkaa vankeustuomio

Elokuvatuottaja Markus Selinille luetaan lokakuun puolivälissä syytteet törkeistä talousrikoksista Helsingin käräjäoikeudessa. Syytteet koostuvat törkeästä velallisen petoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Asianomistajana tapauksessa on verottaja.

Käräjäoikeudessa kuullaan yhdeksää eri todistajaa, joiden joukossa on muun muassa verotarkastaja, ulosottomies ja rikostarkastaja. Oikeuden kuultavaksi joutuvat myös Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle, elokuva- ja musiikkivideoguru Antti Jokinen ja tuottaja Taina Saikkonen. Myös Selinin tilintarkastaja on todistajien joukossa.

Virallisesti varaton

Syytteet törkeästä velallisen epärehellisyydestä ovat perua vuosien 1997 ja 2000 väliltä. Törkeä velallisen petos taas on helmikuulta 1999. Hänen epäillään pimittäneen omaisuuttaan velkojilta ja salailleen sitä ulosotossa. Kotimaisen viihde-elämän vaikutusvaltaisimpiin tekijöihin lukeutuva Selin oli tuolloin virallisesti varaton eikä nostanut palkkaa.

- Tapaus venyi verottajan ja poliisin puolelta ja se oli jo hyvin lähellä vanhenemista. Syyteharkinta kyllä tapahtui nopeasti. Tutkintaan ei ole tulossa laajennuksia. Käsittelylle on varattu kaksi käräjäpäivää. Valmisteluistuntoon ei ollut tarvetta, Helsingin käräjäoikeuden tuomari Jaana Helander kertoo.

Jos velallisen petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, voidaan Selin tuomita vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Selinin talousrikossyytteet ovat lähtöisin 1980 ja 1990 -luvuilta. Miehelle kertyi tuolloin suuret velkataakat huono-onnisista bisneksistä.

Miljoonan velat

Korkeimmillaan Selinin velat ehtivät nousta lähes miljoonaan euroon, kunnes hän maksoi kaikki velat pois neljä vuotta sitten. Verovelat ovat peräisin sisähuvipuiston pyörittämisestä Keravalla sekä epäonnistuneista videopelien maahantuonnista.

Talousrikokset eivät liity Selinin nykyiseen yritystoimintaan. Hän toimii Solar Filmsin hallituksen puheenjohtajana.

Lähetetty: To Syys 06, 2007 10:45 am
Kirjoittaja villivadelma
Muistan kun siitä Planet Hollywoodista aikoinaan kohistiin hirveästi, mutta eipä se sitten kiinnostanutkaan ihmisiä...

Lähetetty: To Syys 06, 2007 11:06 am
Kirjoittaja Samarina
Korkeimmillaan Selinin velat ehtivät nousta lähes miljoonaan euroon, kunnes hän maksoi kaikki velat pois neljä vuotta sitten.
Käsitinkö mä nyt oikein. Selinillä oli velkaa järjetön määrä, jonka on hoitanut pois? Silti rapsahtaa syyte?

Lähetetty: Pe Syys 07, 2007 1:58 am
Kirjoittaja SecretService
Kiven sisässä tätä henkilöä ei varmasti tulla näkemään! Eikä edes lehtiä haravoimassa, siis yhdyskuntapalvelussa... Muutama hassu kuukausi ehdollista, varattomaksi toteaminen ja hirveä vuodatus viranomaisten mielivallasta APU-lehdessä tai vastaavassa julkaisussa sen jälkeen!

Lähetetty: Pe Syys 07, 2007 2:54 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
SecretService kirjoitti:Kiven sisässä tätä henkilöä ei varmasti tulla näkemään!
Tai jos nähdään, niin varmaan eristysosastolla erossa muista vangeista.

Lähetetty: Pe Syys 07, 2007 7:26 pm
Kirjoittaja Jatimatic
Samarina kirjoitti: Käsitinkö mä nyt oikein. Selinillä oli velkaa järjetön määrä, jonka on hoitanut pois? Silti rapsahtaa syyte?
Velkapetos on tietääkseni rikos vaikka korvaisikin pois.

Lähetetty: La Syys 08, 2007 2:37 am
Kirjoittaja katupoika
Aizerbaidzan kirjoitti:
SecretService kirjoitti:Kiven sisässä tätä henkilöä ei varmasti tulla näkemään!
Tai jos nähdään, niin varmaan eristysosastolla erossa muista vangeista.

Ei viitti näistä hirveästi puhua, mutta Selinillä on sen verran pohjaa, että varmaan ihan ok pärjäisi yleiselläkin puolella.

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 10:50 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti 26.9.2007 kirjoitti:Markus Selinin rikosoikeudenkäynti siirtyy yllättäen joulukuulle.

Elokuvatuottaja Markus Selinin talousrikoskäsittely siirtyy vuoden loppuun. Käräjäoikeudelle ilmoitettiin syyskuun puolivälissä, että Selinin puolustuksen uudelleenjärjestelyjen vuoksi käsittelyä on siirrettävä. Tämän käräjäoikeus myös hyväksyi. Samalla Selin hankki uuden avustajan.

Syytteet talousrikoksista koostuvat törkeästä velallisen petoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Helsingin käräjäoikeudessa kuullaan yhdeksää eri todistajaa, joiden joukossa on muun muassa verotarkastaja ja rikostarkastaja. Oikeuden kuultavaksi joutuvat myös Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle, elokuva- ja musiikkivideoguru Antti Jokinen.

- Odotan oikeuden päätöstä. Katsellaan sitten, missä mennään, Selin tyytyi kommentoimaan syyskuun alussa.

Asianomistajina tapauksessa ovat muun muassa IF Vakuutusyhtiö, Nordea Pankki, Uudenmaan verovirasto ja Keravan Future Center. Tapauksen käsittely venyi jo lähelle vanhenemista.

- Se venyi verottajan ja poliisin puolelta. Syyteharkinta kyllä tapahtui nopeasti. Tutkintaan ei ole tulossa laajennuksia, Helsingin käräjäoikeuden tuomari Jaana Helander kertoi aiemmin Iltalehdelle.

Syytteet törkeästä velallisen epärehellisyydestä ovat perua vuosien 1997 ja 2000 väliltä. Törkeä velallisen petos taas on helmikuulta 1999. Selinin epäillään pimittäneen omaisuuttaan velkojilta ja salailleen sitä ulosotossa. Kotimaisen viihde-elämän vaikutusvaltaisimpiin tekijöihin lukeutuva Selin oli tuolloin virallisesti varaton.

Tapausta käsitellään 17. ja 18. joulukuuta Helsingin käräjäoikeudessa.

Lähetetty: Su Joulu 16, 2007 7:36 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Nostetaanpas aihe ylös, sillä oikeudenkäynti alkaa huomenna Helsingissä.

Iltalehti kirjoitti:Markus Selin huomenna oikeudessa
16.12.2007 17:33

Elokuvatuottajaa syytetään törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta.

Elokuvamoguli Markus Selinin epäiltyjen talousrikosten käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina.

Seliniä syytetään törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta.

Pääkäsittely alkaa kello 9. Myöhemmin iltapäivällä oikeuden on tarkoitus kuulla todistajana muun muassa musiikkivideo-ohjaaja Antti Jokista.

Asiaa puidaan käräjillä vielä tiistaina.

- Odotan, että mennään oikeuteen ja että oikeus antaa päätöksensä. Niinhän se menee. Mitään muuta minulla ei ole sanottavaa, Selin kertoi Iltalehdelle huhtikuussa.

Vankeustuomio uhkaa?

Syytteet ovat peräisin vuosien 1997 ja 2000 väliltä. Selinin epäillään pimittäneen omaisuuttaan velkojilta ja salailleen sitä ulosotossa.

Tuolloin nykyinen elokuvan kultasormeksikin tituleerattu Selin oli virallisesti varaton. Huonosti sujuneet liiketoimet toivat suuret velkataakat.

Jos velallisen petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, voidaan Selin tuomita vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Jutun asianomistajina on muun muassa vakuutusyhtiö, pankki ja verottaja.

IL seuraa oikeudenkäyntiä paikan päällä. Lue aiheesta lisää maanantain aikana Iltalehti.fi:stä.

PASI LEHTINEN
[email protected]

Lähetetty: Pe Tammi 11, 2008 1:36 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Tuomio paukahti ehdollisena.
Iltalehti kirjoitti:Selin joutuu maksamaan jättikorvaukset
11.1.2008 12:57 (Päivitetty 11.1.2008 14:03)

Markus Selin tuomittiin perjantaina vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Sen päälle pamahti vielä yli 100 000 euron korvaustuomio. Tuomio tuli törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta.

Helsingin käräjäoikeus katsoi, että Selin pimitti 90-luvun lopulla omaisuuttaan velkojilta ja salaili sitä ulosotossa.

Selin vakuutti, ettei tiennyt

Elokuvamoguli itse kiisti syytteet loppuun asti. Selin väitti, ettei hän salannut tahallisesti omistamaansa Cistela Ltd -yhtiötä 90-luvun lopun ulosotossa.

Selin vakuutti luulleensa, ettei hänen tarvitse ilmoittaa yhtiötä ulosotossa.

Tuomittu vakuutti myös, ettei hän saanut Cistela-yhtiöltä osinkoja. Siksi menettely ei Selinin mielestä missään vaiheessa ollut törkeää.

Ulosoton aikaan Selin oli virallisesti varaton. Huonosti sujuneet liiketoimet olivat tuoneet suuret velkataakat.

Korvaukset pankille ja verovirastolle

Selinin maksettavaksi tuomitut suuret korvaukset koostuvat muun muassa päiväsakoista ja muhkeista vahingonkorvauksista.

Päiväsakkoja hänelle tuomittiin 60, mistä kertyy Selinille maksettavaa kaikkiaan noin 5 600 euroa. Vahingonkorvauksia Selin joutuu maksamaan Uudenmaan verovirastolle noin 41 000 euroa ja Nordea Pankille noin 59 000 euroa.

Joulukuussa päättyneessä oikeudenkäynnissä kuultiin todistajana mm. musiikkivideo-ohjaaja Antti Jokista.

Re: Markus Selin ja talousrikokset

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 11:05 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Aamun tv-uutisissa sanottiin valuitusten käsittelyn alkavan tänään hovioikeudessa.

Re: Markus Selin ja talousrikokset

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 1:11 pm
Kirjoittaja Kokki
Vuosi ehdollista ja 100 000€ korvauksia.

Re: Markus Selin ja talousrikokset

Lähetetty: Ke Touko 06, 2009 3:15 pm
Kirjoittaja jamppa
Kokki kirjoitti:Vuosi ehdollista ja 100 000€ korvauksia.

Niin siis käräjäoikeuden päätös oli tuollainen, vai tuliko tuomio jo muka hovistakin alas samanlaisena?

Re: Markus Selin ja talousrikokset

Lähetetty: Ma Kesä 08, 2009 4:58 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Nyt tuli tuomio hovista, mutta se ei eronnut millään tavalla käräjäoikeuden antamasta päätöksestä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /06/894486