Perhe murhasi isän Arizonassa
Lähetetty: Pe Huhti 05, 2013 1:31 pm
"Perhe vehkeili isän verisen murhan Arizonassa - pojat leikkasivat nukkuvan miehen
Julkaistu: 5.4.2013 9:08
ARIZONA Poliisi syyttää vaimoa ja kahta poikaa perheenisän rajusta murhasta.
Poliisi sai aamuyöstä maaliskuussa hätäpuhelun Yhdysvaltojen Arizonassa. Itkevä nainen kertoi, miten hän tuli lasten kanssa yöllä kotiin ja verta oli kaikkialla. Sitten he näkivät perheen isän kuolleena autotallin edustalla.
Viranomaiset pitävät kuukauden tutkimusten jälkeen tapausta perheen salajuonena, kertoo verkkolehti People.
Perheen isä oli 39-vuotias koneliikkeen omistaja. Murhan juonitteli hänen 41-vuotias vaimonsa. Puukotukseen osallistui myös kaksi poikaa.
Oikeuden pöytäkirjojen mukaan vaimo tarjosi helmikuussa poikien kavereille tuhatta dollaria miehen tappamisesta. Naisen väitetään sanoneen, että näiden pitää tappaa mies ennen kuin mies tappaa vaimon ja pojan.
Poliisin selvityksen mukaan murhailtana isä oli nukkumassa. Sitten toinen poika löi baseball-mailalla isää päähän. Toinen poika leikkasi puukolla kurkun auki. Toinen poika puolestaan iski isolla veitsellä isää ainakin kolme kertaa rintaan. Pojat siirsivät isän ruumiin ulos.
Äiti väitti olleensa ostoksilla lastensa kanssa.
Poliisi ei ole keksinyt murhalle varsinaista motiivia. Perhe ja heidän kotinsa on kylläkin poliisille entuudestaan tuttu. Poliisi on saanut perheeltä ennätysmäärän hälytyksiä tulla selvittämään jäsenten kahinoita.
Poliisi selvittää vielä, onko muita jäseniä osallistunut salajuoneen.
IS"
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 43467.html
Mielenkiintoista. Uhrien iän perusteella, pojat eivät välttämättä ole kovin vanhoja.