Raiskaus kauppakeskuksessa
Lähetetty: La Huhti 20, 2013 12:24 pm
Länsi-Savo:
Vankeutta ja kymppitonnin korvaukset raiskauksesta kauppakeskuksessa
Mieshenkilö tuomittiin Etelä-Savon käräjäoikeudessa vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta.
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Lisäksi tekijä velvoitetaan korvaamaan asianomistajalle kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3 000 euroa ja kärsimyksestä 7 000 euroa.
Hänet velvoitetaan korvaamaan myös asianomistajan asianajokulut valtiolle.
Tekoaika oli marraskuussa 2011, jolloin tekijä oli 18-vuotias ja asianomistaja 14-vuotias. Hyväksikäyttö ja raiskaus tapahtuivat kauppakeskuksen vessassa Mikkelissä.