Suomalaisten lasten kaltoinkohtelut: lastenkodit, sotalapset
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 5:17 pm
Näistähän on pikkuhiljaa alkanut kuulua julkisuuteen, miten suomalaiset lapset ovat kokeneet väkivaltaa ja muuta kaltoinkohteloa mm. poikakodeissa ja osa myös ammoin sotalapsina Ruotsissa. Olenkin jo pitemmän aikaa uumoillut, että tuskin ovat suomalaisetkaan lapset säästyneet sairailta aikuisilta poikkeusoloissa, kun ei se tuolla muuallakaan päin maailmaa ole aina ihan nuhteettomasti sujunut aikain saatossa.
Siinähän saattaa kulua paljonkin aikaa, ennen kuin uhrit pystyvät tai edes haluavat alkaa kokemuksistaan puhua - edes läheisilleen, saatikka julkisemmin. Asioiden käsittely voisi kuitenkin parantaa kokonaisen sukupolven haavoja, ja auttaa jälkipolvia ymmärtämään vaikkapa omien vanhempiensa ja isovanhempiensa elämää, jolla on varmasti ollut vaikutuksensa myös jälkipolviin.
Tähän ketjuun voisi vaikka kerätä sitten juttuja ja linkkejä näiden tapausten tiimoilta. Itse aloitan mainitsemalla tällaisen ohjelman, joka tulee tänään (29.4.2013) TV1:ltä klo 21:30.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288561184261.html
"Dokumenttiprojektin raportti paljastaa, miten karusti kohdeltiin suomalaisten, köyhien perheiden poikakoteihin sijoitettuja lapsia.
Dokumenttiprojekti: Varastettu lapsuus, TV1 klo 21.30
Ari Lehikoisen toimittamassa dokumentissa poikakodissa lapsuutensa ja nuoruutensa 1960-luvulla viettäneet, nyt keski-ikäiset miehet kertovat kokemuksistaan. Rauhalliseen sävyyn kerrataan kauheuksia, joita suljettujen ovien takana tapahtui. Rankemmat nuorisorikolliset kävivät yöllä mukiloimassa kiltimpiä poikia. Henkilökunnalla ei ollut tehtäviinsä mitään kasvatusalan koulutusta, joten rangaistukset olivat raippaa, ja sen tultua laittomaksi henkistä väkivaltaa. Dokumentissa peräänkuulutetaan keskustelua poikakotien asukkaille tehdyistä vääryyksistä ja pohdintaa siitä, ovatko nykyään koulukotien nimellä kulkevat sijoituslaitokset se paras tapa auttaa hädässä olevia perheitä."
http://www.svt.se/nyheter/uutiset/sotal ... n-uhreiksi
SVT, 31.10.2012, Pia-Mari Suomela:
"Sotalapsia joutui hyväksikäytön uhreiksi
Sotalapset jäämässä ilman hyvitystä Tutkijoiden mukaan jopa tuhannet Suomesta lähetetyt sotalapset joutuivat pahoinpitelyn ja jopa seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Ruotsissa. Nyt sotalapset haluavat oikeutta ja korvauksen kärsimyksistään.
Talvisodan ja jatkosodan aikana lähetettiin 70 000 sotalasta Suomesta sotaa pakoon Ruotsiin. Naapurimaata haluttiin auttaa "Finlands sak är vår" –hengessä, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Monet sotalapset joutuivat pahoinpitelyn ja hyväksikäytön uhreiksi.
- Meitä pahoinpideltiin koko ajan. Sen lisäksi tapahtui asioita, joista en halua edes puhua, Bengt Lander kertoo omista kokemuksistaan.
Tarvitaan viesti päättäjiltä
Koska kaikkia sotalapsia ei voitu sijoittaa yksityiskoteihin, Ruotsissa rakennettiin suomalaislapsille 400 lastenkotia. Näissä oli paikat 8000 sotalapselle.
Ruotsisssa laaditaan parhaillaan korvausjärjestelmää kaltoin kohdelluille lastenkotilapsille, mutta sotalapset on jätetty kokonaan sen ulkopuolella. Nyt sotalapset vaativat oikeuksiaan.
- Tarvitaan joko uusi muotoilu lakiin tai selvä lausunto valtiopäiviltä tai sosiaalivaliokunnalta, että sotalapsille on annettava mahdollisuus korvaukseen, Kai Rosnell, Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliiton sihteeri sanoo.
Ruotsi vetäytyy vastuusta
Tutkija Pertti Kavén sanoo, että Ruotsi haluaa vetäytyä kokonaan vastuusta kaltoin kohdeltuja sotalapsia kohtaan. Ministeriön mukaan sotalapset lähetettiin vapaaehtoisesti Ruotsiin ja he tulivat yksityisten organisaatioiden kautta.
- Tämä alkoi yksityishenkilöiden aloitteesta, mutta joulukuun 22. päivä 1939 komitea valtiollistettiin, eli se sai kaikki rahansa valtion budjetista. Kyllähän Ruotsin valtio on silloin olennainen tekijä, tutkija Pertti Kavén tiivistää.
SVT:n suomenkielisen toimituksen dokumentti Osoitelappu Tuntematon / Adresslapp Okänd nähdään 7. marraskuuta SVT2-kanavalla kello 22.15. "