Sivu 1/2

11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ti Kesä 04, 2013 9:28 pm
Kirjoittaja Copenhagen
Peräti 11 ihmistä katosi baarista Meksiko Cityssä toissa viikolla.

Kaikki 11 katosivat rikkaalla Zona Rosan alueella sijaitsevasta Heaven-baarista 26. toukokuuta keskellä päivää. Seutu tunnetaan vilkkaasta yöelämästä, kun baareja, ravintoloita ja yökerhoja on joka kadunkulmassa. Iso osa baareista on auki vuorokauden ympäri.

Baari sijaitsee vain kivenheiton päässä Paseo de la Reformasta, pääkaupungin tunnetuimmasta kadusta. Lähistöllä on myös runsaasti suurlähetystöjä ja kaupungin taloudellinen liikekeskus.

Kadonneiden sukulaiset kokoontuivat torstaina ravintolan edustalle vaatimaan poliisilta kunnon toimia kadonneiden löytämiseksi.

Yksi sukulaisista kertoi kuulleensa silminnäkijältä, että aseistetut miehet kidnappasivat kadonneet ja tunkivat heidät katumaastureihin. Viranomaisten mukaan tällaisesta ei ole mitään näyttöä.

"Ei tällaista voi tapahtua"

Nuorin kadonneista on vain 16-vuotias Yersi Ortiz.

- Katoaminen tapahtui kuulemma sunnuntaina kirkkaassa päivänvalossa. Ei sellaista voi tapahtua täällä ilman että kukaan huomaisi. Täällä pitäisi olla valvontakameroita, joiden avulla selviäisi, mitä täällä todella tapahtui, Yersin isoäiti Maria Teresa Ramos sanoo.

Turvakamerat eivät kuitenkaan toimineet katoamispäivänä.

Toisen kadonneen sukulaisen mukaan baarin omistaja oli yllättäen käskenyt kaikki nuoret ulos baarista.

- Hän sanoi, että poliisioperaaton takia kaikkien on poistuttava. Ulkona heitä odotti mustia panssarimaastureita.

Poliisin mukaan mitään tällaista operaatiota ei ole ollut eikä kidnappaustakaan.

- Toistaiseksi tiedämme vain nuorten kadonneen. Emme muuta. Meidän täytyy tehdä jotain löytääksemme heidät, kaupungin pormestari Miguel Angel Mancera sanoi.

Viranomaiset tutkivat baariin ja löysivät sieltä runsaasti laittomia huumeita, mutta ei merkkejä väkivallasta tai mistään kidnappaukseen viittaavasta.

Meksikossa on kadonnut viimeisen kuuden vuoden aikana 26 000 ihmistä ja monia alueta piinaa huumesodat ja -kartellit.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201306 ... 1_ul.shtml

Kertakaikkiaan kiinnostava tapaus.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ke Kesä 05, 2013 8:05 am
Kirjoittaja E Mörkö
Kovasti haiskahtaisi elinkauppiaiden tekosilta.
Vähintäänkin mielenkiitoinen tapaus.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ke Kesä 05, 2013 10:10 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Eiköhän se vähän enemmän haiskahda huumekauppiaiden tekosilta.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ke Kesä 05, 2013 11:14 am
Kirjoittaja Täysi Purenta
Nyt, kun huumesodan uhreiksi on joutunut nuoria varakkaista perheistä, voitaisiin haaveilla että poliisi ja virkavalta joutuisivat ottamaan lusikan kauniisti käteen ja siivoamaan omat pesänsä. Toivotaan että jonkun kadonneen nuoren isä on kyllin iso kiho asiasta äläkän nostaakseen.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ke Kesä 05, 2013 4:17 pm
Kirjoittaja jaakkima
Ei taida riittää kartellien kyykyttämiseen raha. Päät irroitetaan rikkailta siinä kuin poliiseiltakin jos vastarintaa esiintyy.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: To Kesä 06, 2013 9:31 am
Kirjoittaja PaxCow
Täällä olis jotain uutta: http://www.miamiherald.com/2013/06/05/3 ... -city.html

Uutisessa kerrotaan, että siepattuja olisi 12 ja että kaksi baarin työntekijää ja yksi nainen (ei identifioitu tarkemmin) olisi tällä hetkellä pidätettyinä. Myös baarin omistajaa etsitään.

Tässä ehkä motiivia teolle?
Rios said investigators were looking at several motives, including a dispute among drug dealers in the rough-and-tumble Tepito neighborhood, which is the center of the city's black market.

Most of the missing are from Tepito and their disappearance only came to light after their parents and other Tepito residents held a protest that blocked a major road. The fathers of two of the missing young men are suspected former Tepito crime bosses currently doing time in prison.
Eli kahden kaapatun isät ovat ilmeisesti vankilassa olevia rikollispomoja.


Meksikossa on viimeisen 6 vuoden aikana kadonnut noin 26 000 ihmistä. Meininki on kyllä raakaa...

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: To Kesä 06, 2013 1:11 pm
Kirjoittaja Insane Poetry
^ Joo, eiköhän tossa oo aika selvä motiivi eli joku kilpaileva ryhmittymä on kaapannut nuoret kiristystarkoituksessa tai sitten näiden päät löytyy taas jostain viestin kera.

Voi olla että vaan muutama oli tarkoitus siepata mutta otettiin sitten kaikki mukaan kun näillähän ei ole hirveesti tapana jättää todistajia.

Pidätetyt työntekijät ovat varmaan ilmoittaneet et nyt nää tyypit on täällä tai jotain siihen suuntaan.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: To Kesä 06, 2013 7:35 pm
Kirjoittaja EuroJR
"Hassu maa"
Just luin eräästä ulkomaisesta rikosjulkaisusta kuinka suhteelllisen tunnettu tanssiorkesteri (13 jäsentä ja pari kolme apulaista) kaapattiin ja jokaiselle annettiin nikkeliä niskaan. Yksi jätettiin henkiin kertomaan muille varoitukseksi.

Jäi kuitenkin vaivaamaan mitä varoitettiin ja miksi? Pikkuartikkelissa ei muuta sanottu kuin että bändillä ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä huume- tai rikollismaailmaan. Täytyypä googletella jahka joskus taas kerkiää.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ti Kesä 11, 2013 10:20 am
Kirjoittaja Insane Poetry
En nyt muista juuri kyseistä tapausta, mutta olisiko bändi ollut narcorridoseja?

Usein väitetään että nää laulaa usein ihan oikeista tapahtumista ja ehkä joku biisi on ollut liikaa jollekin kartellille?

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2013 8:18 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
EuroJR kirjoitti:"Hassu maa"
Just luin eräästä ulkomaisesta rikosjulkaisusta kuinka suhteelllisen tunnettu tanssiorkesteri (13 jäsentä ja pari kolme apulaista) kaapattiin ja jokaiselle annettiin nikkeliä niskaan. Yksi jätettiin henkiin kertomaan muille varoitukseksi.

Jäi kuitenkin vaivaamaan mitä varoitettiin ja miksi? Pikkuartikkelissa ei muuta sanottu kuin että bändillä ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä huume- tai rikollismaailmaan. Täytyypä googletella jahka joskus taas kerkiää.
Tästä tapauksesta olikin aikaisemmin juttua. Tuossa onkin linkki näistä "huumelaulajista" eli laulavat oikeista rikoksista ja tekijöistäkin.

Muistelen että muitakin tälläisiä laulajia on tapettu, mutta tuo oli se tunnetuin esimerkki.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 6:18 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
Eräs vanhempi merimies ketoi minulle että Mexico oli vielä 80-luvulla poikamiehen ihannemaa. Nykyisellään ei hänkään mielellään astuisi ko. maan maaperälle.

Mielestäni voitaisiin puhua sisällissodasta (vrt. Kolumbia) jos huumekartellit tappelevat keskenään ja aluehallinnolla ei ole mitään otetta. Oisko vahvasti lahjottu tuo Meksikon poliisi ja armeija?

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Su Kesä 16, 2013 11:43 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Jack the Ripper kirjoitti:Eräs vanhempi merimies ketoi minulle että Mexico oli vielä 80-luvulla poikamiehen ihannemaa. Nykyisellään ei hänkään mielellään astuisi ko. maan maaperälle.

Mielestäni voitaisiin puhua sisällissodasta (vrt. Kolumbia) jos huumekartellit tappelevat keskenään ja aluehallinnolla ei ole mitään otetta. Oisko vahvasti lahjottu tuo Meksikon poliisi ja armeija?
Osut oikeaan tuon lahjonnan suhteen. Syntyperäiset aavistivat kyllä jo 80-luvulla mitä oli odotettavissa.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ma Kesä 17, 2013 1:31 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Jack the Ripper kirjoitti:Eräs vanhempi merimies ketoi minulle että Mexico oli vielä 80-luvulla poikamiehen ihannemaa. Nykyisellään ei hänkään mielellään astuisi ko. maan maaperälle.

Mielestäni voitaisiin puhua sisällissodasta (vrt. Kolumbia) jos huumekartellit tappelevat keskenään ja aluehallinnolla ei ole mitään otetta. Oisko vahvasti lahjottu tuo Meksikon poliisi ja armeija?
Kattelin joskus jonkun dokumentin Italian mafia-sodista ja siellä olivat vastakkain viranomaiset ja mafiat. Ensin käytettiin veristä sotaa, mutta myöhemmin Mafia alkoi käymään sotaansa diplomatian keinoin ja värväämään poliitikkoja omiin hoteisiinsa. Berlusconiahan pidetään "mafian miehenä". Italiassa valtion johto on säilyttänyt joka tapauksessa asemansa ja on yhteistyössä mafian kanssa.

Meksikossa tilanne taitaa olla erilaisempi eli siellä ei tuo hallinto ole niin vahvassa jamassa ja taas huumekartellit taistelevat toisiaan vastaan ja lahjovat poliiseja ja poliitikkoja.

Voikin olla ettei tuo sota tule kovin helposti loppumaan. Sisällissota on ihan oikea nimitys kuvaamaan sitä.

Kyllä siellä Meksikossakin kuulemma on niitä ns. rauhallisia alueita, mutta sitten on se tietty alue jossa nuo sodat ovat todella yleisiä.

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: Ma Kesä 17, 2013 1:21 pm
Kirjoittaja PaxCow

Re: 11 nuorta juhlijaa katosi mystisesti baarista

Lähetetty: La Kesä 29, 2013 11:44 pm
Kirjoittaja nöyhtä
Kukaan löytänyt mitään uutta tästä? Omalla heikolla kielitaidollani ei oikein napostele lähteä kahlaamaan ulkomaista lehdisttöä läpi... :oops: