Suolle eksynyt Tuula:
"Ajattelin, että korppikotkat minut viimeistään löytävät"
Neljä vuorokautta suolla eksyksissä ollut Tuula selvisi piinastaan ja pääsi vihdoin keskiviikkona sairaalasta kotiin.
Torronsuon kansallispuistoon eksynyt Tuula joi neljän päivän ajan kämmenellään suovettä ja söi omasta lakkaämpäristään lakkoja. Suovedestä hän sai elimistöönsä vaarallisia bakteereja, jotka saivat hänet voimaan pahoin sairaalassa.
- Sairaanhoitajat uhkasivat jättää minut vielä yhdeksi yöksi sairaalaan, mutta sanoin heille, että haluan jo kotiin toipumaan, Tuula kertoo Iltalehdelle.
Ensimmäinen yö neljän vuorokauden piinan jälkeen kotona meni Tuulan mukaan olosuhteisiin nähden hyvin.
- Nukuin kuin tukki. Olin niin väsynyt jo yhdeksän aikaan, että nukahdin heti. Painajaisia en onneksi nähnyt.
Somerossa asuva 67-vuotias Tuula löydettiin sunnuntaina Torronsuon kansallispuistosta, missä hän oli virunut eksyneenä viime viikon keskiviikosta lähtien.
Polvia myöten suossa
Lakkoja poimimassa ollut Tuula oli sopinut menevänsä keskiviikkoiltana heti lakkaretken jälkeen käymään äitinsä luona. Suolla hän huomasi kellon lähenevän iltakuutta ja alkoi kiirehtiä pois.
- Tiesin, että 90-vuotias äitini hermostuu, jos en ole ajoissa. Lähdin sitten hätiköidessäni väärään suuntaan ja kohta en tiennyt ollenkaan, missä olin. Ajattelin, että menen metsänlaitaan, mutta yhtäkkiä upposin polviani myöten suohon, Tuula kertaa eksymisillan tapahtumia.
Hän yritti rimpuilla ylös upottavasta suosta, mutta huomasi hyvin nopeasti, että hänen voimansa olivat ehtyneet.
- Makasin maassa voimattomana ja koko vartaloni tärisi rasituksesta. Minua huimasi ja väsytti todella paljon.
Hän lepäsi sen aikaa, että sai kerättyä voimia jatkaakseen matkaa.
- Pidin puista kiinni, koska minusta tuntui siltä, että voisin kaatua maahan hetkenä minä hyvänsä. Voi olla, että kävelin kymmeniä kertoja samaa reittiä. Yritin kuitenkin koko ajan päästä suon reunaan avonaiselle paikalle.
Mustia korppikotkia
Tuulaa etsittiin vaikeakulkuiselta suolta yli sadan ihmisen voimin. Suuntavaiston hukannut Tuula oli ajautunut kansallispuiston rajojen ulkopuolelle.
- Kun näin helikopterit, tiesin että minua etsitään. Sain toivoa ja päätin, että en luovuta. Heilutin kumisaappaan heijastinnauhaa etsijöilleni, mutta eivät he sitä huomanneet.
Lopulta toivo alkoi hiipua.
- Nestehukka vaivasi jo paljon ja päätäni huimasi. Istahdin lepäämään ja näin kaksi mustaa korppikotkaa. Muistan ajatelleeni, että kyllä nuo minut viimeistään löytävät. Vaikka en pelännyt kuolevani suolle, valtasi epätoivo minut vähän väliä, Tuula muistelee.
Hän ajatteli usein iäkästä äitiään ja sitä, millainen huoli hänellä on kadonneesta tyttärestään.
- Olen äitini omaishoitaja ja käyn päivittäin hänen luonaan. Pelkäsin, että hänen sydämensä ei kestä tätä järkytystä.
Neuletakki pelasti
Auringon paahtaessa Tuula päätti riisua puna-valkoraidallisen neuletakkinsa ja ripustaa sen puun oksalle riippumaan. Se koitui pian Tuulan onneksi, sillä paikalliset riippuliitäjät näkivät neuletakin ja paikansivat Tuulan.
- He olivat käyneet kysymässä äidiltäni, että onko kyseessä minun neuletakkini. Onneksi äitini tiesi kertoa, että se kuuluu minulle.
Pian Tuulan luokse Talpian kylän liepeillä sijaitsevalle suoalueen reunamalle saapui seitsemän hengen poliisipartio.
- Olin puun alla makaamassa hyttysten syötävänä, kun poliisikoira tuli nuuhkimaan minua. Sitten kuulin poliisin huutoa. He kehottivat minua pysymään rauhallisena. Tokaisin heille vain, että minä en sitten kävele enää metriäkään, Tuula naurahtaa.
Läheiset huolissaan
Tuulan läheiset ottivat hänen katoamisensa raskaasti. He ovat olleet ikionnellisia saadessaan Tuulan takaisin.
- Äitini oli mukana hakemassa minua sairaalasta. Hän oli hyvin onnellinen nähdessään minut.
Läheiset ovat kehottaneet Tuulaa pysymästä suolta pois vastaisuudessa. Hän ei kehotuksia aivan mukisematta niele.
- Olen sanonut heille, että varmasti menen karpaloja keräämään syksyllä. Olen kuitenkin luvannut, että en mene niin kauas ja otan mukaani punaisen langan, jota vedän perässäni koko matkan, jotta osaan takaisin, Tuula naurahtaa.
Vaikka hän omistaa kännykän, ei se ollut hänellä mukana lakkaretkellä.
- En kadu sitä, enkä välttämättä aio ottaa kännykkääni mukaan seuraavalle reissullekaan. Vesipullon pakkaan sen sijaan varmasti mukaani, Tuula vannoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071 ... 9_uu.shtml
.
.