Skientologikirkon johtajan David Miscavigen vaimo, kateissa?
Lähetetty: Ti Heinä 30, 2013 2:31 pm
Kukkulan kuningas-sarjan näyttelijä Leah Rimini on astunut julkisuuteen erottuaa skientologisesta kirkosta. Näyttelijä on kuulunut skientologiseen kirkkoon 70-luvulta asti, hänen äitinsä liityttyä siihen.
Nyt näyttelijä kertoo eronneensa lahkosta.Syyksi hän kertoo sen, että oli kysellyt liikaa skientologisen kirkon johtajan vaimosta Michele Diane"Shelly" Miscavigesta, joka on nähty julkisesti viimeksi vuonna 2007.
Hän sanoo kyselleensä Shellystä, eikä saaneensa mitään kunnon vastausta, missä tämä on. Kun Shelly ei osallistunut vuonna 2006 Tom Cruisen ja Katie Holmesin häihin, Riminin kyselyt tästä olivat skientologeille liikaa ja tämä asia asiasta nuhteita.
Tämän jälkeen Rimini uhkasi ilmoittaa asiasta poliisille ja tehdä Shelly Miscavigesta katoamisilmoituksen. Tämä johti isomman luokan uhkailuihin kirkon puolelta ja skientologinen kirkko asetti Riminin perheen, sukulaiset ja ystävät tutkinnan alle. Rimini sanoo, että häntä kuulusteltiin vuosia, hänen uskallettua kylessä Shelly Miscavigesta ja hänen poissaolostaan.
Eräs lähde on kertonut medialle, että jos kysyy kysymyksiä kuten missä Shelly on, alkaa välittömästi hiillostus kuten Miksi kyselet, keneen olet kontaktissa,aiotko mennä asiasta internettiin.
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... -wife.html
Tuossa artikkelissa on kaikennäköistä muutakin ja koko skientologisesta kirkosta voi olla montaa mieltä, mutta minua jäi erityisesti kiinnostamaan tämä Shelly Miscavigen kohtalo. Onko hän oikeasti kateissa, onko hänelle sattunut/tehty jotain ja mitä salaillaan.
Wikipedia kertoo mm. että hänet on nähty julkisuudessa viimeksi elokuussa 2007. Skientologinen kirkko kieltäytyy kommentoimasta Shellyn olinpaikasta, vaikkakin kirkon puhemies, Tommy Davis, sanookin tietävänsä, missä hän on. Hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan tämän olinpaikkaa.
Heinäkuussa 2012, kun lehdistössä alkoi spekulointi Shellystä ja tämän olinpaikasta, ottivat lakimiehet yhteyttä ja sanoivat, että rouva Miscavige ei ole kateissa ja omistaa aikansa työhön skientologisessa kirkossa.
Shelleyn aviomies David Miscavige on sanonut lähettäneensä vaimolleen lämpimiä vaatteita, kuten villapaitoja ja hansikkaita, erään vuoden jouluna, viitaten siihen että tämä olisi jossain, missä tulee talvisin kylmä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Michele_Miscavige
Tämä on todella mystinen tapaus, kuten tuntuu olevan koko skientologinen kirkkokin.