Eno "päästi" 7-vuotiaan kärsimyksistään
Lähetetty: Ma Syys 16, 2013 7:01 am
No huh huh, tässäpä järjetön rikos USAn malliin.
Eno riisti 7-vuotiaan tytön hengen - "Päästin hänet kärsimyksestä"
Maanantai 16.9.2013 klo 03.32
Yhdysvaltain Illinoisia on järkyttänyt tapaus, jossa eno surmasi 7-vuotiaan sukulaistyttönsä.
7-vuotiaan Willow Longen kuolema on surettanut ja järkyttänyt suuresti Yhdysvalloissa. Long kuoli enonsa puukon iskuihin viikko sitten lauantaina.
Long ja hänen 3-vuotias veljensä olivat olleet kotona yhdessä 22-vuotiaan enonsa Justin DeRyken kanssa.
DeRyken kertomuksen mukaan Long oli vahingossa raapaissut häntä. DeRyke oli raivostunut tytölle ja alkanut huutamaan hänelle. Tyttö säikähti ja säntäsi pihalle. DeRyke oli lähtenyt hänen peräänsä ja nähnyt tytön kaatuvan pihassa. Miehen mukaan Long oli kaatunut risukasan päälle, ja yksi kepeistä oli lävistänyt lapsen kaulan.
Asian huomattuaan DeRyke oli pitänyt parhaana päästää tyttö kärsimyksistään. Mies oli hakenut sisältä veitsen, jolla hän oli ensin viiltänyt Longin kaulan ja sen jälkeen puukottanut häntä sydämeen viidesti.
Tämän jälkeen DeRyke kääri tytön ruumiin muoviin ja piilotti sen maaseudulle.
Ruumis löydettiin maanantaina ja DeRyke vangittiin epäiltynä murhasta tiistaina. Ruumiin avauksessa selvisi, että lapsella oli runsaasti puolustautumisvammoja käsissään.
Lähteet: Huffingtonpost, CBS
IL