Sivu 1/1

Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: Ti Syys 24, 2013 9:04 pm
Kirjoittaja Wincentius
Tukholman pohjoispuolella sijaitsevan Sigtunan kunnassa olevan Märstan (yksityinen) terveyskeskus Sinusrytm'in (yli)lääkäri (ja omistaja/tj?) on ollut pidätettynä 24.5 alkaen epäiltynä mm. kuusi- ja kahdeksanvuotiaiden poikien raiskauksista. Muita syytekohtia ovat lapsipornorikokset, neljän aikuisen naisen seksuaalinen häirintä, alle 15-vuotiaan tytön seksuaalinen häirintä ja dopingrikos.

Kaikki syytteen alaiset tapahtumat ovat tapahtuneet tavanomaisten lääkärikäyntien/tutkimusten aikana vuosina 2012 ja 2013. Lääkäri oli kuvannut osan raiskauksista, ja hänen työpaikaltaan terveyskeskuksesta löytyi tietokoneelta 1368 lapsipornokuvaa ja 605 videofilmiä. Sekä kuvissa että filmeissä lapsia käytetään häikäilemättömällä tavalla hyväksi, ilmenee syytteessä.

Oikeudenkäynti vuonna 1976 syntynyttä, Ruotsin kansalaisuuden omaavaa lääkäriä vastaan alkaa lokakuun 3. päivä Attundan käräjäoikeudessa.

Samaan aikaan syytteessä on myös lääkärin 34-vuotias ystävätär. Miehellä itsellään on pieniä lapsia, ja hän elää avioliitossa (ei em. naisen kanssa).

Kun lääkäri pidätettiin toukokuussa, kyseinen terveyskeskus suljettiin ensin tilapäisesti sairaanhoitopiirin sisäisen tutkinnan ajaksi, ja heinäkuun 16. päivä lopullisesti väärinkäytösten takia; terveyskeskus meni konkurssiin.

Niin myöhään kuin toukokuun alussa terveyskeskus Sinusrytm etsi uutta lääkäriä seuraavalla ilmoituksella:
Läkare
Sigtuna Sinusrytm AB / Läkarjobb / Sigtuna
Observera att sista ansökningsdag har passerat.

Visa alla läkarjobb i Sigtuna, Österåker, Håbo, Upplands-Bro
Visa alla jobb hos Sigtuna Sinusrytm AB i Sigtuna

SinusRytm vårdcentral är belägen vid Sigtuna kommun i centrala Märsta. Vårdcentralen är etablerad sedan juni 2011 och ingår i vårdvalet Stockholm.
Vi har idag cirka 3500 listade patienter och expanderar, därför söker vi en underläkare alternativt legitimerad läkare med intresse av att arbeta i primärvården.
Vi hoppas att du vill vara med i vårt team som består idag av 2 specialistläkare, 2 läkare, 1 Distriktssköterska, 2 sjuksköterskor, 4 undersköterskor, en kassör och 2 Läkarsekreterare.

Dina arbetsuppgifter:
Sedvanliga arbetsuppgifter på vårdcentral. Gärna med några års erfarenhet. Vana av att arbeta i Take Care och kunna flera språk är meriterande. Vi söker dig som är glad som person, kan arbeta i grupp och sätter patienten först i fokus.
SinusRytm vårdcentral har sitt rykte som folkets vårdcentral och vi är väldigt noga att samtliga medarbetare hos oss passar in i vårat koncept.

Vi erbjuder:
En modern arbetsplats med duktiga medarbetare där patienten är alltid i fokus.
En arbetsplats med tydliga mål, där kvalitet och service prioriteras.
Tjänsten börjar från Augusti 2013.

Publiceringsdatum
2013-05-06

Körkortskrav
B

Arbetstider och omfattning
Visstidsanställning 6 månader eller längre
Heltid

Ersättning
Fast lön

Så ansöker du
Ansökan kan skickas till e-postadress: [email protected]

Kontakt
Sibtain Govani, Verksamhetschef [email protected]
Sammer Hemdan, Medicinsk ansvarig [email protected]

Företag
Sigtuna Sinusrytm AB

Adress
Sigtuna Sinusrytm AB
Porsgrunnsgatan 3
19530 Märsta

Kontorsadress
Porsgrunnsgatan 3
Märsta
Telefon och webbplats
Telefonnummer: 08-59908330
Faxnummer: 08-59442438
E-postadress: [email protected]

Observera att sista ansökningsdag har passerat
.
Lähde, lähde, lähde ja lähde

Re: Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: Pe Tammi 31, 2014 11:37 pm
Kirjoittaja Wincentius
Attundan käräjäoikeus tuomitsi 4.11.2013 lääkäri Sammer Hemdan'in kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen kahden pienen pojan (6 v & 8 v) törkeästä hyväksikäytöstä. Oikeus ei kuitenkaan katsonut kyseessä olleen raiskauksen.

Lääkäri tuomittiin lisäksi 14-vuotiaan tytön ja neljän aikuisen naisen seksuaalisesta häirinnästä.

Kamarisyyttäjä Andreas Nyberg ei ollut kovin tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon, sillä se oli hänen mielestään kovin lievä tekoon suhteutettuna.

Lähde

Tapaus meni hovioikeuteen, josta tänään tuli uusi tuomio. Svean hovioikeus korotti vankeustuomion neljäksi vuodeksi lapsen törkeästä raiskauksesta, muilta osin käräjäoikeuden tuomio pysyy voimassa.

Tuomittu lääkäri kiisti syytteet myös hovioikeudessa ja väitti, että kyseessä oli aivan normaali lääkäritutkimus. Oikeudella oli todistusaineistona mm. filmejä, jotka lääkäri oli "tutkimuksistaan" kuvannut.

Lähde

Re: Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: La Helmi 01, 2014 7:08 am
Kirjoittaja Arlene
Menettikö lääkärinä toimimisen oikeuden?

Re: Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: La Helmi 01, 2014 1:09 pm
Kirjoittaja Wincentius
Yleinen tuomioistuin ei Ruotsissa kuten ei Suomessakaan puutu lääkärien tai muidenkaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden oikeuteen toimia laillistettuna ammattihenkilöinä.

Suomessa Valvira päättää itsenäisesti, jos laillistukseen pitää tehdä muutoksia tai ammattihenkilö sen menettää.

Ruotsissa tilanne on vastaava, mutta astetta monimutkaisempi (eriytetty) prosessi. Socialstyrelsen, Inspektionen för vård och omsorg (IVO) ja viime kädessä Hälso- och sjukvårdens ansvarsnämnd (HSAN) valvovat/tutkivat/päättävät, menettääkö terveydenhuollon ammatinharjoittaja oikeutensa harjoittaa ammattiaan.

HSAN saa siis normaalitapauksissa ensin IVO:lta ilmoituksen, jonka HSAN käsittelee ja tekee päätöksen ammattioikeuksien muutoksista. Myös Riksdagens ombudsmän (JO, eduskunnan oikeusasiamies) ja Justitiekanslern (JK, oikeuskansleri) voivat itsenäisesti jättää mainitun ilmoituksen.

HSAN toimii Kamarikollegion (vanhin Ruotsin valtiohallinnon keskusvirastoista), IVO taas suoraan sosiaali- ja terveysministeriön (Socialdepartementet) alaisuudessa, kuten myös Socialstyrelsen.

Vastauksena esitettyyn kysymykseen on, että tuomitun lääkärin oikeuksia harjoittaa ammattiaan ei vielä ole peruttu. Marraskuisessa käräjäoikeuden tuomiossa oli tosin jo ennakoitu, että näin tulee käymään, sillä yhtenä perusteluna tuolloiselle, varsin lievälle, rangaistukselle esitettiin, että tuomittu tulee kokemaan vaikeuksia harjoittaa ammattiaan (ja ansaita elantoaan), kun lääkärioikeudet perutaan (rikollisten toimien seurauksena). Ansiomahdollisuuden menettäminen katsottiin siis syyksi alentaa langettavaa tuomiota.
Utöver gärningarnas straffvärde ska beaktas reglerna för bestämmande av gemensam
påföljd (som innebär viss reducering av straffvärdet för de enskilda brotten
sedda var för sig), straffskärpningsregeln för brott som inneburit ett allvarligt angrepp
på någons trygghet till person (29 kap. 1 § andra stycket brottsbalken) samt
att Hemdan med anledning av brottsligheten lider men i yrkesutövningen (se
29 kap. 5 § första stycket femte punkten samma balk) genom att han kommer att
mista sin läkarlegitimation.
Muita otteita päätöksestä:
Sammanfattningsvis är det alltså styrkt att Hemdan den 3 november 2012 slickat
och sugit på målsägande A:s kön och att han den 11 februari 2013 onanerat målsägande
A:s kön.
  • Yhteenvetona on siis näytetty toteen, että Hemdan on 3.11.2012 nuollut ja imenyt 6-vuotiaan uhrin sukupuolielintä, ja 11.2.2013 lisäksi masturboinut uhrin sukupuolielintä.
Sammanfattningsvis är det bevisat att Hemdan vid i vart fall två tillfällen onanerat
målsägande B:s kön, men det är inte styrkt att han fört sina fingrar in och ut i hans
anus.
  • Yhteenvetona on siis näytetty toteen, että Hemdan on ainakin kahdessa eri tapauksessa masturboinut 8-vuotiaan uhrin sukupuolielintä, mutta ei ole kyetty osoittamaan, että Hemdan olisi työntänyt sormiaan edestakaisin uhrin peräaukossa.
Oikeudenkäynnit Hemdan'ia vastaan eivät vielä tähän pääty, sillä häntä epäillään myös muista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Lähde

Re: Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: La Helmi 01, 2014 6:07 pm
Kirjoittaja Chikatilo
Hahhaa rasistit! Tällä kertaa tekijä olikin kantaruotsalaistakin kantaruotsalaisempi Hedman!!! :D

Oho.. Olikin näköjään Hemdan eikä Hedman... :oops:

No, ei tästä sen enempää. Yksittäis- (tai tällä kertaa seitsemittäis- tms.) tapaus.

Katsoisin lieventäväksi asianhaaraksi sen, että värisijä helpotti oma-aloitteisesti rikoksen selvittämistä taltioimalla niljakkaat tekonsa kuva- ja äänitallenteina.

Re: Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: Ti Helmi 04, 2014 2:32 am
Kirjoittaja ofoni
Kyseessä näyttäisi olevan rikastuneen Ruotsin valtaväestöön kuuluva

Kuva

Re: Ruotsi: Terveyskeskuksen lääkäri hyväksikäytti lapsia

Lähetetty: Pe Kesä 13, 2014 6:48 pm
Kirjoittaja Wincentius
HSAN peruutti Sammer Hemdan'in oikeuden toimia lääkärinä 31.3.2014. Hemdan luonnollisesti valitti tehdystä päätöksestä hallinto-oikeuteen 10.4.2014.
Härmed överklagas HSAN beslut 2013/0122:A4. Jag
Sammer Hemdan, 760512-1453 har tidigare skriftligt
gjort tydligt vilken svår situation jag har hamnat i och
genom HSAN's beslut att återkalla min läkarlegitimation
försvåras denna till det dubbla. Jag förväntas återkomma
till samhället efter avslutat straff och detta blir nästan
omöjligt utan min legitimation. Vidare vill jag påpeka
att det är förbjudet att dubbel-straffa en människa och
jag har redan fått mitt hårda straff. Jag anser
därför att beslutet bör ändras och min legitimation
EJ återkallas. En prövotid är ett barmhärtigare beslut
som ger mig en chans att återbygga förtroende och
på ett bra sätt återanpassas till samhället. Tacksam
för ändring av beslut.
  • Hemdan vetoaa valituksessaan mm. siihen, että hän on joutunut kovin vaikeaan asemaan lääkärioikeuksien peruuttamisen takia. Kärsityn rangaistuksen jälkeen hänet odotetaan palaavan yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi, ja se on lähes mahdotonta ilman lääkärioikeuksia. Lisäksi hän huomauttaa, että samasta rikoksesta on kiellettyä antaa kaksi erillistä rangaistusta, sillä hän on jo saanut yhden kovan rangaistuksen.
IVO ilmoitti omana kantanaan 5.5.2014, ettei valitus anna aihetta tehdä uutta arviota Hemdan'in sopivuudesta harjoittaa lääkärin ammattia.

Lähde