(U) 4-vuotias Hamzah Khan nääntyi nälkään ja muumioitui
Lähetetty: La Loka 12, 2013 4:11 pm
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 64187.html
Nelivuotias nääntyi nälkään ja muumioitui - miksi kukaan ei auttanut?
Britanniassa kauhistellaan alkoholistiäidin pikkupojan karmeaa kohtaloa. Viranomaiset vetäytyvät vastuusta ja syyttävät äitiä piilottelusta.
Valokuvasta tuijottavat ahdistuneet, pelokkaat silmät, jotka kuuluvat Britannian tämän hetken tunnetuimmalle lapsiuhrille.
Hamzah Khan löytyi syyskuussa 2011 vauvansängystään kuolleena. Ruumis oli virunut äidin makuuhuoneessa kaksi vuotta ja oli jo muumioitunut.
Poika oli ollut kuollessaan nelivuotias, mutta hänen päällään oli 9 kuukauden ikäisille tarkoitettuja vaatteita. Ruumiinavauksessa todettiin, että poika oli ollut vakavasti aliravittu ja kasvuhäiriöinen ja nääntynyt lopulta nälkään.
Yksityiskohdat paljastuivat oikeudenkäynnissä Pohjois-Englannin Bradfordissa, jossa pojan äiti Amanda Hutton tuomittiin viime viikolla 15 vuodeksi vankilaan. Tapauksen selvittelyssä on kuitenkin kyseenalaistettu voimakkaasti myös viranomaisten toiminta.
Äidillä kahdeksan lasta
Amanda Hutton esiintyi oikeudessakin niin humaltuneena, että hänen todistustaan jouduttiin lykkäämään. Syyttäjän mukaan hän oli vuosikausia laittanut alkoholin lastensa edelle. Tuomio tuli Hamzahin taposta ja heitteillejätöstä.
Alunperin Huttonia pidettiin itse uhrina. Hänen miehensä ja kahdeksan lapsensa isä oli väkivaltainen ja äiti joutui pakenemaan tätä toistuvasti. On epäselvää, milloin alkoholi tuli mukaan kuvaan.
Seitsemän muuta lasta, joista vanhin on tällä hetkellä jo 22, selviytyivät jotenkuten, mutta Hamzah jäi riutumaan kuoliaaksi kenenkään tietämättä.
Poliisin mukaan Huttonille oli tarjottu apua useita kertoja miehen väkivaltaisuuksien jälkeen.
- Hänellä oli useita mahdollisuuksia ottaa apua vastaan ja tavata ammattilaisia, jotka olisivat tukeneet häntä ja perhettä. Hän valitsi toisin, jutun päätutkija Lisa Griffin kommentoi Guardianin mukaan.
Hamzahin kuoleman jälkeen vuonna 2009 Hutton teki kaikkensa piilotellakseen asiaa. Hän ei avannut ovea sosiaalityöntekijöille. Poliisi joutui uhkaamaan oven murtamisella päästäkseen sisään syyskuussa 2011, kun Hamzah vihdoin löydettiin naapurien huolestuneiden ilmoitusten jälkeen.
Huttonin vanhin poika myöntää tienneensä Hamzahin kuolemasta, mutta ei ollut kertonut siitä kenellekään, koska Hutton oli pojan mukaan uhannut siinä tapauksessa surmata muut lapset.
Hamzah "katosi" viranomaisilta
Hamzah Khan "katosi" Britannian terveys- ja sosiaaliviranomaisilta noin kolme vuotta ennen kuolemaansa.
Syntymän jälkeen kätilö oli nähnyt pojan kerran pienenä vauvana. Sosiaalityöntekijä raportoi marraskuussa 2006 pojan olleen "hyvin hoidetun näköinen ja hyvin puettu".
Äiti ei kuitenkaan vienyt poikaa kertaakaan lääkäriin eikä tätä rokotettu. Hamzah oli lopulta poistettu terveysviranomaisten papereista kokonaan rutiinitoimenpiteenä, koska äiti ei ollut vastannut kutsuihin.
- Kahden viikon ikäisestä lähtien meillä ei ole tästä lapsesta mitään tietoa, ei hänen kehityksestään, käytöksestään, persoonallisuudestaan tai yleisestä terveydentilastaan. Pelkkää tyhjää, kuvaili paikallisen sairaalan lastenlääkäri Kathryn Ward oikeudessa.
Britanniassa on kysytty, miksi mikään viranomainen ei kaivannut poikaa tarpeeksi, jotta perheen asunto olisi tutkittu aiemmin. Poliisi sanoo vinkanneensa perheen väkivaltatapauksista sosiaaliviranomaisille, mutta nämä kiistävät, että ilmoituksia olisi tehty. Yksikään perheen lapsista ei ollut sosiaaliviranomaisten "riskilistoilla".
Terveysviranomaiset olivat käyneet asunnon ovella, mutta äiti ei ollut joko avannut ovea tai lyönyt sen kyselijän nenän edestä kiinni, ja yhteydenotot olivat jääneet siihen.
Perhe eli jätteiden keskellä
Viranomaiset ovat leimanneet Huttonin hirviöksi, joka onnistui valheillaan estämään tutkimukset ja kätkeytymään valvovilta silmiltä asuntoonsa. Tukea hirviöväitteille on saatu kuvista perheen asunnosta.
Hutton ja lapsensa elivat hirvittävän sotkun ja lian keskellä, jossa kärpäset surrasivat ja roskia oli asunnon lattialla paikoin polven korkeuteen asti. Jopa paatuneimmatkin poliisit järkyttyivät pahan kerran.
Viisi pienintä lasta - iältään 5-11 vuotta - olivat aliravittuja ja myös pienikokoisia ja heikkoja löytöhetkellä vuonna 2011.
Tapauksen kaikkia yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu, koska osia todisteista salattiin oikeudenkäynnissä sen puolueettomuuden takaamiseksi. Kun tuomiosta mahdollisesti tehtävät valitukset on käsitelty, julki on tulossa lisää tietoa viranomaisten toimista perheen parissa.
Jo nyt on kuitenkin tehty johtopäätös, että perheen kohdalla meni pahasti pieleen liki kaikki mahdollinen.
Guardian-lehden kolumnisti Jenny McCartney totesi, että viranomaiset eivät voi piiloutua pelkästään äidin hirviömäisyyden taakse.
- Monien eri virastojen "yhteistyö" näyttää tarkoittavan sitä, että yhteisen vastuunkantamisen sijaan kukaan ei ota vastuuta, McCartney sivalsi.
Jari Alenius