Sivu 1/1

16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: Ti Loka 15, 2013 2:17 pm
Kirjoittaja Siru83
16-vuotias Malin (sukunimeä ei julkaistu) murhattiin Sparsörin omakotitaloalueella Boråsissa Ruotsissa 7. elokuuta 2009. Surma tapahtui talon puutarhassa pidettyjen juhlien jälkeen, ja Malin oli raiskattu ja pahoinpidelty kuoliaaksi. Ruumis oli piilotettu metsään. Malin oli nähty viimeksi 16-vuotiaan pojan seurassa, joka oli hänen koulukaverinsa yläasteajoilta. Malin lähti juhlista yöllä. 16-vuotias poika lupasi pitää hänelle seuraa, kun hän odottaisi kyytiä toiselta pojalta, joka hakisi hänet bussipysäkiltä Sparsöristä. Heidän seurassaan oli aluksi myös muita kavereita, mutta he nousivat viimeiseen yöbussiin kello 2.10, jolloin Malin jäi 16-vuotiaan pojan ja heidän yhteisen ystävänsä seuraan. Ystävä haettiin bussipysäkiltä klo 2.30, jolloin Malin jäi kahdestaan 16-vuotiaan pojan kanssa. Kun toinen poika saapui paikalle hakemaan Malinia, hän ei ollut enää paikalla. Ruumiskoira löysi hänen ruumiinsa seuraavana päivänä metsästä klo 14.

Kuva
Malin ja hänen surmaajansa kasvot peitettyinä

Malinin seurassa viimeksi nähty poika pidätettiin myöhemmin hänen surmastaan. Hän tunnusti kuulusteluissa pahoinpidelleensä Malinin kuoliaaksi. Hänet todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi murhasta, törkeästä raiskauksesta ja huumausainerikoksesta suljettuun nuorisohuoltolaitokseen, joka on Ruotsissa vaihtoehto vankilalle. Vakaviin rikoksiin syyllistyneet 15-17-vuotiaat tuomitaan Ruotsissa usein nuorisohuoltolaitokseen vankilan sijasta.

Löytyykö tarkempaa tietoa tapauksesta ja kuvaa tekijästä?

Lähteet:

http://www.expressen.se/gt/tre-ars-slut ... -pa-malin/
http://www.expressen.se/gt/flickan-vald ... rdplatsen/
http://www.expressen.se/gt/16-aring-hak ... -jamnarig/
http://www.expressen.se/gt/slog-ihjal-f ... pa-skjuts/

Re: 16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: Ti Loka 15, 2013 6:24 pm
Kirjoittaja Siru83
Kuva
Malin

Tässä on surmaaja Fredrik Ivarsson ilmeisesti vasemmalla.

http://imageshack.us/photo/my-images/26/garningsm1.jpg/

Ei nyt ihan välttämättä tyypillisen raiskaajan näköinen. Ei tosin ikäinenkään.

Aftonbladetin jutussa on lisätietoa. Ivarsson oli lyönyt ja potkinut Malinia, repinyt vaatteet irti, raiskannut ja sitten raahannut tuolloin elossa olleen tytön purolle, jossa hän oli laittanut tytön kasvot veteen ja peittänyt hänet kepeillä ja oksilla.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article12102707.ab

Re: 16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 12:12 pm
Kirjoittaja Mman
Siru83 kirjoitti: Ei nyt ihan välttämättä tyypillisen raiskaajan näköinen.
Kun olet tarkaan tutkinut näitä tapauksia niin mikä näköinen on tyypillinen mamu ja alkuasukas raiskaaja vaikka Suomessa ?

Re: 16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: Ke Loka 16, 2013 6:27 pm
Kirjoittaja Siru83
Tarkoitin, ettei ole luotaantyöntävän näköinen sillä tavalla, ettei olisi voinut saada tytöistä seuraa ulkonäkönsä vuoksi. Toisaalta ehkä teon seksuaalinen aspekti ei ollutkaan päämotiivi näin väkivaltaiseen tekoon.

Re: 16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: Ke Elo 05, 2015 10:57 am
Kirjoittaja Spekultantti
Nyt tämä Malinin raiskaaja ja murhaaja on tuomitty Kyproksella seitsemäksi vuodeksi vankeuteen viime vuonna tehdystä raiskauksesta. Uhri oli tälläkin kertaa ruotsalainen, alaikäinen tyttö.

Malinin isä toteaa, että murhaaja sai kolme vuotta, mutta he eivät Malinia koskaan takaisin. Ei vaikuta parantuneen nuorisohuoltolaitoksen hoidossa.

http://www.expressen.se/gt/malins-morda ... -mot-barn/

Malins mördare dömd för våldtäkt mot barn
Publicerad 28 jul 2015 21:45
LitenMellanStor
För fem år sedan dömdes han till sluten ungdomsvård för mordet på Malin, 16, i Sparsör.
Nu har den i dag 23-åriga mannen dömts till sju års fängelse på Cypern för en våldtäkt förra året, rapporterar cypriotiska medier.
Rekommendera696 Tweeta19
Det har gått nära sex år sedan Malin Kristiansen våldtogs och mördades brutalt av en vän. …
Mannen, som då var 17 år gammal, dömdes till sluten ungdomsvård men släpptes för ett par år sedan.
I juni i år blev det klart att han döms igen för en ny våldtäkt, som skedde på ett hotell i den cypriotiska turistorten Ayia Napa förra året.
Offret var en svensk, då minderårig flicka. Efter domen rapporterades det att han riskerade livstids fängelse.
Nu skriver lokala medier att domen har avkunnats – och mannen döms till sju års fängelse av domstol i Larnaca.
Förnekar brott
Den 23-åriga mannen har förnekat brott. Han har suttit häktad på Cypern sedan förra sommaren, och misstänktes då för att ha misshandlat och våldtagit flickan.
Under övergreppen höll han handen över munnen på flickan för att hindra henne från att skrika på hjälp. Han slutade inte förrän flickan spelade död.
När det i vintras blev klart att mannen misstänktes för nya brott berättade Malins pappa Tommy Karlsson att beskedet kom som en chock.
– Han fick tre år, vi får aldrig vår Malin tillbaka, sade han då.
Malin Kristiansen misshandlades, våldtogs och mördades efter en villafest i Sparsör, Borås.
Hon anmäldes sedan försvunnen men hittades 1,5 dygn senare bakom en busshållsplats. Då hade hennes mördare dränkt henne i en bäck efter den brutala våldtäkten.

Rättelse: I en tidigare version stod fel antal år som mannen dömts till fängelse. Rätt antal år är sju.

Re: 16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: Ke Elo 05, 2015 10:30 pm
Kirjoittaja Tiina
^Puoliksi parantunut. Uhrihan jäi nyt sentään henkiin...No ei vaan...

Eihän tuo kolmen vuoden "tuomio" ole kyllä mikään ihmishengestä. Enpä ihmettele isän katkeruutta. Vaikka eihän se pidempi tuomio henkeä takaisinkaan tuo...mutta säästäisi kyllä muita uhreja, kun ei pääsisi kieroutuneita viettejään toteuttamaan.

Re: 16-vuotiaan Malinin murha Ruotsissa 2009

Lähetetty: To Elo 06, 2015 12:57 am
Kirjoittaja Destiny
Kuva
Tekijä Patrik Ivar Ivarsson. Malinin murhan aikaan etunimi oli Fredrik.