Matematiikanopettaja Colleen Ritzerin surma 22.10.2013
Lähetetty: Pe Loka 25, 2013 2:42 pm
Matematiikanopettaja Colleen Ritzeristä, 24, tehtiin viime tiistai-iltana katoamisilmoitus, koska tämä ei ollut saapunut töistä kotiin eikä vastannut kännykkäänsä. Poliisit menivät tarkistuskierrokselle Ritzerin työpaikalle Danversin kouluun Massachusettsissa. Siellä he löysivät wc:stä verta, mikä ennakoi pahinta. Tutkijat lähtivät kiertämään lähialuetta ja löysivät Ritzerin ruumiin koulun takaa. Vainajaa ei ollut haudattu tai muutenkaan yritetty kätkeä. Nuori matematiikanopettaja oli surmattu mattoveitsellä.
Teosta epäillään koulun 14-vuotiasta oppilasta Philip Chismia. Uhri ei ollut hänen opettajansa, mutta he tunsivat toisensa. Tieto epäillyn henkilöllisyydestä on shokeeraanut hänet tuntevat. Chismia on kuvailtu urheilulliseksi, iloiseksi ja hyväkäytöksiseksi pojaksi, joka ei käyttänyt päihteitä ja oli ns. hyvästä perheestä. Koulussakin hän pärjäsi hyvin. Hän ei antanut mitään ennakkovaroitusta tulevasta veriteosta.
Poliisin mukaan Chism oli teon jälkeen vaihtanut vaatteensa, mennyt Wendy's-hampurilaisravintolaan ja sitten elokuvateatteriin katsomaan Blue Jasminen. Hänet löydettiin myöhemmin harhailemasta eräältä tieltä.
CNN:n uutisvideon mukaan syyttäjä aikoo soveltaa Chismiin aikuisten rangaistusasteikkoa. Samaisen videon mukaan poika on ollut yhteistyöhaluinen viranomaisten kanssa.
Uutislähteitä:
* CNN 24.10.2013: Friends, relatives bewildered by arrest of 'storybook kid' in teacher slaying
* USA Today 24.10.2013: Reports: Box cutter used to kill Mass. math teacher
* Iltalehti 25.10.2013: 14-vuotias tappoi matematiikanopettajan